En pääse kesään kiinni, en sitten millään. "Kesäflunssa" kyllä iski (olin mä sitä jo vähän odotellutkin) ja vettä sataa, niin kuin monena muunakin päivänä on tehnyt. Vähän tuntuu nihkeältä, pakko myöntää. En mä helteitäkään kaipaa, niitä on edessä taas Samuilla syksystä eteenpäin, mutta jos ei sataisi ja olisi näin saakelin kylmä melkein koko ajan.
Mä olen myös "kesäleskenä", kuten kerroinkin
"huikeata hässäkkää"-postauksessani, ja välillä siis vähän yksinäinen. Jos olisi normaalikesä, niin juoksisin puutarhoilla ja istuttelisin sinne sun tänne sitä sun tätä, mutta kun ollaan taas palaamassa saarellemme Thaimaahan, niin ei siinäkään ole mitään mieltä. Varsinkaan kun ei olla saatu päätettyä mitä Suomen kodille tapahtuu. "Roikkuvat" asiat eivät nekään ole mukavia, saisipa päätettyä jotain ja vieläpä pysyttyä siinä.
Pyörähdettiin me Imatralla ex-anoppilassa ja vietettiin sekä mummin syntymäpäivää, että meidän hääpäivää Kykyrinmäen punaisessa tuvassa. Parasta Imatran reissussa oli kuitenkin se, että myös vanhin poika yllättäen suostui lähtemään mukaan. Siis mutsin kanssa reissuun, oho. Sitäkö se ikä teettää, että myös vanhempien kanssa on mahdollista viettää aikaa? Vai johtuuko tämä yllättävä käänne siitä, että pojalla kuitenkin on ollut hieman ikävä? No niin tai näin, mulle sopii enemmän kuin hyvin!
Puutarhahommia mummolassa
Skeittiparkkihommoo Imatralla
Tämä yllättävä käänne teki myös sen, että Imatran reissuun kuului nyt sitten myös ajanvietto paikallisella skeittiparkilla. Meidän perheen kahdeksasta aikaisemmasta kesästä skeittaus on aina haukannut isoimman palan, sillä meillä on Pohjois-Espoossa edelleenkin olemassa oleva hyväntekeväisyysprojekti
"Kaliksen parkki", eli talkootyönä yhdessä paikallisten nuorten kanssa rakennettu skeittipuisto. Alusta lähtien on parkki kasattu, jokainen ruuvi väännetty (ja niitä on paljon) ja rahaa ruinattu Espoon kaupungilta sekä paikallisilta yrityksiltä. Mutta on se ollut myös huikean hienoa aikaa samalla nähden, kun kylän pojista on kasvanut hienoja aikuisia miehiä. Henkisesti todella palkitsevaa kesätyötä meille aikuisille, jotka saimme olla hankkeessa mukana.
Mamma moppaa miniramppia
Ramppien rakentamista, kyllä mimmitkin pystyy
Skeittiparkki elää ja voi hyvin edelleen, mutta nyt me olemme jo luovuttaneet vastuun nuoremmille. Meidän kesän päiviin Suomessa ei siis ruuvien vääntäminen enää kuulu, ja vähän haikein mielin tuosta parkin ohi tulee kurvailtua. Näitä Suomen kesään syntyneitä aukkoja olisi siis syytä saada täytettyä jollain. Kun mä tästä flunssasta selviän, niin otan itseäni niskasta kiinni ja lähden vaikka tanssimaan sateeseen.
Toivottavasti tämä hienoinen alavireisyys johtuu tästä flunssasta ja on kahden päivän päästä ohi. Kyllä mä nimittäin omasta mielestäni olen ennemmin aika positiivinen olento, kuin tällainen. Ai millainen? No en mä tiedä, yritin keksiä tälle fiilikselle sanaa, mutten keksinyt. Ehkä mun luista ja ytimistä puuttuu nyt vaan lämpö ja aurinko...
Olisko sulla heittää vinkkiä, mitä tänä kesänä ehdottomasti pitäisi Uudellamaalla kokea?
