Terveiset Mortinmäen mukavasta koirahotellista!

 

 

Hei äippä ja iskä. Tässä pari kuvaa teille ikävään;). Me kirjoitellaan paremmin ens viikolla. Hoitotäti auttaa meitä. Eka viikko takana ja kaikki hyvin. Huoli pois.

 

Boo pohtii, että mitä ihmettä taas...

Salsatäti on taas vähän vihainen, kun mamma on kateissa.

 

Hei äippä ja iskä. Toka viikko takana ja hyvin menee. Salsa siis täällä. Ei toi Boo ehdi muuta kun pussailla hoitotätiä. Ollaan sovittu, kun Boo tykkää lenkkeillä ja mä olla tarhassa, niin pannaan fifty-fifty (englantia), kaks lenkkiä ja kaks tarhaa. Pimeellä täällä ei oo kun yks katulamppu ja se liikkuu... hoitotäti. Ollaan oltu kiltisti :).

 

 

Hei äippä ja iskä. Mukavasti menee edelleen:). Ollaan keksitty Boon kanssa kiva leikki; aina kun hoitotädillä on harja kädessä kun ollaan tarhassa, niin pitää juosta karkuun. Mieluummin eri suuntiin ja jonkun pusikon taa. Sitte juostaan ympyrää. Ei ymmärretä miksei hoitotäti tykkää siitä leikistä... Kaikki siis hyvin. Huoli pois:).

 

T. Salsa💛 ja Boo💜.

 

 

Terkut siis Boon ja Salsan hoitopaikasta Mortinmäen mukavasta koirahotellista. On muuten hemmetin huojentavaa, kun voi täysin rinnoin nauttia lomasta tietäen, että parilla äärimmäisen tärkeällä karvakorvalla on omassa hotellissaan kaikki hyvin.

 

Jos ikinä tarvitset koirille hoitolaa, tämä voisi olla se! 

Ps. Kuvat on ottanut Mortinmäen mukava hoitotäti💕

 

 

2

Tyypit on jo ihan iskussa!

 

 

Terveisiä Kemiön sairastuvalta!

 

Boo ja Salsa palasivat kuuden tunnin tiputuksen ja seurannan jälkeen kotiin. Taju oli toki enemmän tai vähemmän kankaalla, mutta oman tuvan rauhaan kuitenkin - kiitos Raision Eläinsairaala Vettorin hyvän hoidon. Koirat saivat mukavasti viettää omassa sopessaan tuon reilu kuusi tuntia, ilman sen kummempia häiriöitä ja ylimääräistä sählinkiä. Välillä kävi lääkäri tsekkaamassa verenpaineet ja muut arvot, muuten koirat saivat nesteytystä ja tarpeellista lepoa.

 

Seuraava päivä meni kaikkinensa aikamoisessa tokkurassa. Ruoka ei maistunut, ei edes makupalat, ja aamun ensimmäinen kusilenkki päättyi 20 metriä portista, kun Salsa iski perseensä maahan. Eläinsairaalasta toki sanottiin, ettei pariin ensimmäiseen päivään ruoka varmastikaan maistu, mutta ettei edes herkkunakki, sitä vähän hämmästelin. Me saatiin Tramadol -resepti koirille, jota olisi pitänyt sitten heti aamusta antaa koirille, mutta siitähän ei sitten tullut mitään. Jos ei voi piilottaa lääkkeitä herkkuihin (ja näille koirille se ei todellakaan onnistu), toinen vaihtoehto on työntää lääke syvälle nieluun ja pitää koiran kuonoa kunnolla kiinni - jossain vaiheessa koira sen lääkkeen sitten nielee. Tässä tapauksessa, kun kyy oli purrut kumpaakin kuonoon ja se oli jo valmiiksi kipeä ja turvonnut, tämä vaihtoehto jäi auttamatta pois. 

Tramadol on muutenkin särkylääke (ilmeisesti aika huumaavakin), joten ajattelin että olkoot. Mikäli olisi ollut kyseessä joku oikeasti hoitava lääke, olisin varmaan yrittänyt tiukemmin keksiä keinon sen antamiseen, mutta nyt ajattelin seurata tilannetta ilman lääkettä.

 

Pikkuisen jaksetaan jo lenkkeilläkin.

 

Ihan hyvältä siis näyttää. Molemmilta onnistuu tarpeilla käynti (se oli kuulemma tärkeintä näin alkuun), ja vettä on lipitetty ihan kiitettävästi. Ruoka maistuu sekin jo vallan mainiosti, mutta ennen kaikkea herkut uppoaa ihan vanhaan malliin. Nyt olisi kyllä oiva hetki ajaa sisään jokunen terveellisempi elämäntapa, eikä tunkea niitä herkkuja kaikissa mahdollisissa käänteissä (vink vink vieraat💛), pari kiloa kun olisi kuulemma kummallakin koiralla syytä pudottaa. Mutta katsotaan laihdutuskuuria sitten myöhemmin, kun ollaan tästä käärmeseikkailusta kunnolla selvitty.

 

Lenkit ainakin luonnistuu lähes entiseen malliin, vaikka vähän vielä olisi syytä olla sairaslomalla. Niitä kaikkein pisimpiä lenkkejä me ei toki vielä tehdä, mutta päivittäin useampia lyhyitä tuohon lähimetsiin ja lammelle uimaan. Törmättiin me tuossa eräällä lenkillä muutamaan peuraankin, ja kummatkin koirat oli entiseen malliin ihan iloisesti lähdössä peurajahtiin. Yritetään nyt kuitenkin jokunen päivä vielä vähän  jarrutella.

Hyvältä siis näyttää. Varovaisuutta kuitenkin tarvitaan, sillä jälkiongelmia voi tulla mm. munuaisiin tai muihin sisäelimiin. Toivotaan kuitenkin, että me selvitään tästä seikkailusta näin vähin vaurioin. 

Kovasti ollaan halailtu ja pussailtu ja koirien joogat (kyllä, kovia tyyppejä joogaamaan) näyttää samalta, kuin ennenkin.

Kiitos kaikille tsempeistä ja myötäelämisestä💜

Ja ennen kaikkea, aurinkoista, lämmintä ja oikein hauskaa juhannusta teille ihanat💛

 

Ps. Samuin käärmeseikkailuista voi lukaista vaikka täältä ja täältä.

Boo ja kesän ihanat syreenit.

Eturivin Salsa.

Mainiota juhannusta kaikille!

0

Boo ja susi

Tässä remonttipostausten välissä mun on pikaisesti kerrottava teille yksi juttu. 

 

Tarina koskee meidän ikuista rebeliä Boota, joka kaikkien yhdessä vietettyjen vuosien aikana on harmaannuttanut palvelijoittensa hiukset pikakelauksella. Rahaakin Boon toilailuihin on kulunut melkoisesti, puhumattakaan kaikesta siitä häpeästä, jota vapaana syntynyt rakkikoira on saanut meidät tuntemaan. Boosta pääset lukemaan enemmän vaikka täältä ja sitten täältäkin.

Kaikesta tästä huolimatta koira on meille äärettömän rakas ja tärkeä. Se katsoo syvälle silmiin, varmasti ihan sieluun asti (piirre jota moni Boossa muuten pelkää) ja kerjää loputtomiin pusuja - mutta vain luottotyypeiltään. Tuota rähjää ei moni uskoisi pusunkerjääjäksi, mutta näin se vaan on. Sekoiluistaan huolimatta Boo on meille tuki ja turvamies, vaikka onhan se myös järjetön haaste. 

 

Se menee omia polkujaan ja siksi mä siitä pidänkin.

 

Rakas, kreisi Boo.

 

Boon kanssa ei myöskään aika käy pitkäksi, kuten sain jälleen joku päivä takaperin todeta:

 

Meillä oli vielä kattoremppa menossa, ja katolla kaksi kappaletta ammattilaisia. Itse haahuilin tontin reunalla hetken ja katselin noin sadan metrin päässä liikkuvaa SUTTA. Sanoin Tompallekin nähneeni suden, jonka Tomppa tapansa mukaan kuittasi 

 

"ei täällä ole susia".

 

No eipä tietenkään.

Pari tuntia myöhemmin kerroin kattotyypeille (meidän työnjohtaja on yksi heistä) nähneeni lähes varmasti suden, johon työnjohtaja vastasi, että hän näki sen myös. Eikä ollut edes mikään pieni susi. En kuitenkaan ottanut asiaa Tompan kanssa enää puheeksi, sillä susi täällä - not a big deal.

 

Tomppa lähti kuitenkin samana päivänä parin päivän reissulle, ja jäin itse koirien kanssa talonvahdiksi. Mä tykkään niistä tyttöjen illoista keskenäni, ja mielelläni katsoa pläjäytän jonkun yltiöromanttisen siirappielokuvan viinilasin ja kynttilöitten kera. Näin oli siis tarkoitus tämäkin vapaa viettää, mutta yllättävän usein juuri noina yksinäisinä iltoina joku katastrofi kurkkii nurkan takana (muistattehan vaikka kobrat) . 

 

Eikä tämäkään vapaa ollut poikkeus.

Ehkä joskus yhdeksän aikaan illalla katsoin tuvan ikkunasta ulos, ja huomasin Boon sekoilevan saunan takana aidan nurkkauksessa. Oli siis päivänselvää, että meidän pellolla oli "RIISTAA". Lähdin juoksemaan saunan nurkkaukseen, sillä tiedän Boon hajottavan vaikka aidan, mikäli "tunkeilijoita" liikkuu liian lähellä. 

Ehdin juuri Boon taakse ja näin pellolla sen mitä en toivonut näkeväni - suden. Yritin tarttua Boota pannasta, mutta sillä samalla silmänräpäyksellä Boo kiipesi (todellakin kiipesi - ei hypännyt) aitaa ylöspäin ja ampaisi noin 20 sentin raosta suden perään. 

 

HULLU, HULLU, HULLU KOIRA!

 

Boo Samuin rannalla.

 

Kaikki tapahtui tietenkin nopeasti, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna ehdin yllättävän hyvin tajuamaan asioita:

• Susi oli paikoillaan pellolla ja katsoi meihin päin.
• Kun Boo ampaisi perään, susi katsoi vielä hetken ehkä ihmeissään, että mitä helvettiä tässä tapahtuu. Lähteekö joku SEN PERÄÄN?
  
• Kun Boo lähestyi sutta, susi oli ensin menossa yhteen suuntaan, mutta päättikin jostain syystä ottaa jalat alleen ja syöksyä metsään. 
• Sen suden hetken "funtsimisen" takia Boo ehti juoksemaan tuli perseen alla niin lähelle sutta, että molemmat (susi edellä) sujahtivat metsän siimekseen (oli vielä valoisaa) 5-10 metrin päässä toisistaan. BOO SUDEN PERÄSSÄ - saakelin hullu koira.
  

 

Olin äimän käkenä. Sillä hetkellä kun tajusin, mitä oikeasti juuri tapahtui, olin varma että näin Boon viimeisen kerran. 

 

Susi oli isompi kuin Boo ja se on tottunut saalistamaan henkensä pitimiksi - ei siis erityisen levollinen yhdistelmä. Pystyin sillä hetkellä ainoastaan toivomaan ettei lähistöllä ollut laumaa, vaan susi oli yksin. 

Juoksin takaisin tölliin ja soitin Pauliinalle hätäpuhelun. 20 minuuttia soitosta Pauliina ja työnjohtaja kurvasi tontille. Pauliina jäi pellon reunaan huutamaan Boota ja ihme tapahtui - ontuen ja kaikkensa antaneena Thaimaasta asti roudattu henkivartijani Boo kömpi Pauliinan luo.

Loppu se koira oli, mutta EHJÄ.

Huh huh.

Mitä tapahtui metsässä? 

 

Oliko siellä sittenkin lauma ja Boo lähti karkuun? Vai pääsikö susi karkuun? 

Tai... tapasivatko tyypit metsässä, läppäisivät high fivet ja susi lupasi vastaisuudessa olla tulematta Boon tontille?

We will never know.

Iloista vappua teille ihanat💛

 

Ps. Kaikki kuvat Boosta on otettu Samuilla.

Boo viidakkotalon puutarhassa.

Boo viidakkotalon terassilla.

Ja Boo viidakkotalon parvekkeella tuijottamassa apinaa.

6

Onnen tyttöjä

Onnen tytöt, Salsa ja mä.

Kun mä nyt mietin muutaman kuukauden aikaa taaksepäin, Salsan tilanne oli ERITTÄIN huono. Jopa niin huono, että me jouduttiin vakavasti miettimään kuinka kauan annetaan Salsan kärsiä. Ajatuskin noista synkistä hetkistä on karmea näin jälkikäteenkin, mutta jos olisitte nähneet Salsan liikkumisen ja elämänhalun hiipumisen, tietäisitte mitä käytiin läpi. Ennen niin iloinen ja riistan perässä sinkoileva koiratyttö oli vain varjo entisestään - perse ei noussut ilman apua ylös, lenkkejä ei tehty, oli vain pientä hiipimistä tontin nurkilla.

Olihan se kamalaa.

 

Kesää me nyt Salsan kanssa odotellaan.

Hankikeleillä vielä liikkuminen oli hankalaa.

 

Röntgenkuvat ja eläinlääkärissä käynnit ei vihjanneet mistään totaalisen hirveästä nivelrikosta (vaikka nivelrikko onkin), mutta silti toinen ei pystynyt mihinkään. Onneksi ruoka kuitenkin maistui, vaikkakin huonoimpina hetkinä ruokakippo tyhjeni makuuasennossa. 

Mikään lääkekään ei tuntunut tehoavan. Monia eri vaihtoehtoja kokeiltiin särkylääkkeistä pitkäkestoisiin piikkeihin - eikä apua. Joku lääke auttoi kuukauden verran, mutta onnen sirpaleitten jälkeen palattiin kuitenkin ikävään kipurumbaan. Syvä huoli painoi hartioita ja jokaisen epäonnistuneen lääkekokeilun jälkeen toivo hiipui. Kirjoitinkin aiemmin Salsan tilanteesta ja onneksi silloin kirjoitin, sillä sain postauksen jälkeen teiltä lukijoilta paljon loistavia vinkkejä. Kiitos tuhannesti niistä, sillä;

Niillä vinkeillä Salsa on nyt täysin uusi tyttö, ja mamma is very happy! Toivottavasti tämä onnen huuma myös jatkuu näin, eikä mitään pahempia takapakkeja ole tulossa. Salsa on sellainen hassun näköinen avaruuskoira - pääpuoli on susikoiramainen ja jalat lyhyen lännät, kuten beaglella tai mäyräkoiralla ja aivan selkeästi tämä kummallinen vartalomalli ei juuri kestä ylimääräistä riistan perään spurttailua tai ojien yli hyppimistä. Siksi tästä eteenpäinkin kaikenlaiset äkkipyrähdykset olisi parasta saada minimiin.

 

Kiitos vielä vinkeistä kaikille niitä antaneille. Vinkkien perusteella löydettiin ainakin tällä hetkellä erittäin toimiva resepti nivelrikon kanssa elämiseen. Mikäli joku muu siellä ruudun toisella puolella etsii vastaavanlaisiin vaivoihin apua, nappaa tästä yksi resepti:

 

• Trocoxil (särkylääke), annetaan kerran kuukaudessa 6 kk ajan, sitten pidetään kuukauden tauko. (Tarvitaan resepti).
• Flexadin Advanced (koiran nivelille). Se sisältää denaturoimatonta kollageenityyppiä II, omega-3-rasvahappoja ja E-vitamiinia. Kollageeni on tärkeä osa rustoa, omega-3-rasvahapot tukevat nivelterveyttä ja E-vitamiini toimii voimakkaana, nivelille tärkeänä antioksidanttina. 
• Hyaluron 365 nestemäinen. Tämä sisältää mm. glukosamiinia, MSM, kondroitiinisulfaattia ja hyaluronihappoa.
  
  

 

En tiedä mikä noista ylläolevista on se joka eniten auttaa, mutta kombona ainakin tällä hetkellä toimii täydellisesti. Pitkästä aikaa meillä mennään kevättä kohti huojentuneemmin mielin ja toivotaan siihen perään helkatin lämmintä ja pitkää kesää. Aurinko lämmittää osaltaan kipeitä jäseniä, liikkuminen on helpompaa ja mukavampaa, ja mikäli ei huvita liikkua, voi oikoa jäsenensä pehmeälle sammalmatolle ja laskea ohi lipuvia pilviä. 

 

Me onnentytöt - Salsa ja mä - voidaan tehdä sitä yhdessä.

Nyt mennään jo metsissäkin, kunhan vähän varotaan.

Salsa nauttii aina takan lämmöstä.

Ja vielä kuva Boosta lempipaikallaan vahtimassa.

 

4

Nonni, näin 2021 sitten jatkui...

Viitaten edelliseen kirjoitukseeni, tässä "jatko-osassa" pääsette kurkkaamaan, kuinka hemmetin "hienosti" 2021 on jatkunut.

 

• Lunta tuli tupaan, eikä ihan vähänkään. Onhan se toki huomattavasti kauniimpaa, kuin harmaana piiskova jatkuva sade (taianomaista etten sanoisi), mutta tähän kohtaan Salsan nivelrikkoa sitä ei olisi TODELLAKAAN tarvittu. Kaikki pellot ja metsätiet on valkoisena aaltoilevaa paksua lumikerrosta, eikä meidän prinsessa suostu tekemään tarpeitaan auratulle tielle. Kipeillä kintuilla ei pääse kiipeämään sinne hankeenkaan, joten vitsit alkaa olemaan vähissä. Lasken joka päivä stressaantuneena tunteja edellisistä suoliston ja rakon tyhjennyksistä, joten yritä nyt tässä pitää verenpaineet aisoissa. Kuinka kauan koira pystyy oikein olemaan pissaamatta? 

• Siihen päälle vielä tulipalopakkaset, ja paletti on totaalisen sekaisin. Me selvitään jääkylmästä eteisestä huolimatta kyllä, mutta Salsan kanssa ollaan helisemässä. Huonon liikkumisen lisäksi täytyy vielä kurotella varpaita taivaisiin jäätymisen takia (siis Salsa), eikä se ole ollenkaan hyvä. Sukkiin Salsa ei ulkona suostu (sisällä maatessa kyllä??), enkä kohta tiedä mitä tehdä. Päivärutiini menee nyt kuitenkin niin, että aamukahvin jälkeen toppakuteet niskaan, Salsa vauhdilla pihalle ja verstaan nurkalle (ei mitään), tassut jäätyy, takaisin sisälle lämmittelemään ja tunnin päästä sama rumba uudelleen. Onhan sen nyt jossain kohtaa jotain tarpeitakin tehtävä. Kai? (Edit - tulihan se sieltä! Se tosin vaati auton ajamista pienen auratun peltotilkun luokse, kun sen jalat ei sinne asti nyt kanna. Ehkä tämä tästä, jotenkin...)

 

Voi Salsa ja yhtäkkiä ilmestynyt talvi.

Kaunista on kuitenkin.

 

• Koronakaranteenihelvetti. Juniorin 10+10+10 karanteeni sitten jatkui. Viimeisen kympin loppuvaiheessa tuli soitto, että juniorin viimeisin altistuminen olikin brittimutaatio, josta läväytettiin neljä päivää lisää karanteenia. Eli yhteensä siis 14 päivää. Brittimutaatiokaranteenista ei pääse kuitenkaan ulos ilman koronatestiä, joten sellainen varattiin karanteenin viimeiselle päivälle. Seuraavana päivä tuli soitto, että testi on positiivinen ja karanteenia jatkettiin vielä neljällä päivällä. Juniori vietti karanteenissa siis kaiken kaikkiaan 10+10+10+4+4 päivää (kymppien välissä joku vapaapäivä ja uusi altistuminen), joten viranomaisten soiton jälkeen huokaisin miltei helpotuksesta. Nyt karanteeniruljanssi on viimein loppu. Sairastettu mikä sairastettu - onneksi ilman oireita. Yllättävän selväpäisenä juniori on tästä kuitenkin selvinnyt, veikkaan nimittäin, ettei näillä jatkuvassa karanteenikierteessä olevilla nuorilla(kaan) ole erityisen helppoa.
  
• Boo pääsi livahtamaan portin raosta ja hävisi kuin pieru saharaan. Tyyppiä ei näkynyt eikä kuulunut, kunnes näin ikkunasta mönkijän huristavan hiihtäjä perässään meidän tietä. Ja kukas muukaan tätä mönkijäporukkaa jahtasi, kuin meidän hullu koira. EI S#ATANA! Jos meillä ei kohta ole poliisit oven takana, niin ihme on.
• Mutta maalla on mukavaa. Tänä iltana töllin työnjohtaja päristi omalla traktorillaan auraamaan Salsalle lenkkipolkua meidän pelloille. Joku tekninen ongelma traktoriin siinä välissä tuli ja työnjohtaja lähti ajelemaan kotiansa päin sillä seurauksella, että ajoi liian leveäksi auratun tien vuoksi traktoreineen ojaan. Mehän oltiin siis saunassa sillä hetkellä, joten meistä ei ollut edes hinausavuksi (kuinka noloa!), vaan hätiin jouduttiin hälyttämään vielä työnjohtajan poikakin. Hulluinahan nää meitä varmaan pitää... Salsalle nyt köntsäpolkua keskelle peltoa...
  

 

Hävettääkö? Kyllä, Boon takia. Taas.

 

Mutta olen mä kuitenkin voittanut Eurojackpotissa - kaksi kertaa. Toisella kierroksella 22,85€ ja eilen vielä reilu 9 euroa. 

 

Tittiditittitittitii...

 

Ostaisko lentokoneen ja lähtis lämpimään? 

 

Nyt on Salsalle tehty köntsärata pellolle.

Maailman parhaat ystävät ja naapurit<3

 

2

Voi onnetonta!

Meillehän kävi tässä loppuvuodesta vielä niin, että juniorin lähes koko joululoma koulusta on vierähtänyt masentavan hitaasti koronakaranteenissa. Kun yksi karanteeni on loppunut ja on päästy taas ihmisten ilmoille, on seuraava karanteenisoitto kilahtanut luuriin. 

Kolme karanteenia lähes putkeen on 10+10+10, joka lyhyelläkin matikalla tarkoittaa 30 päivää. Voitte kuvitella ettei junioria ole paljoa naurattanut, eikä kyllä meitäkään. Silloin jossain kuudennen karanteenipuhelun (niitä tuli päällekäin) aikana junnu taisi soittajalle tokaistakin, että "EI TARVII ENÄÄ SOITELLA, TIEDÄN!"

 

Tulevana sunnuntaina loppuu tämä päällä oleva karanteeni ja maanantaina hän pääseekin sitten ahertamaan opiskelujen parissa. ETÄNÄ. 

 

Että sellainen joululoma.

Vähemmästäkin tekisi varmaan mieli haistattaa p#skat ja ryhtyä rebeliksi, joten nostan hattua junnun oikeustajulle ja viisaudelle - "tälle ei nyt kai voi mitään".

Junnun kaveriporukasta 90 prosenttia on sairastanut koronan, mutta juniorin testiin ei positiivista ole tullut. Ollaan yritetty lankoja pitkin pitää mieltä korkealla ja tsemppihenkeä yllä, mutta onhan toi nyt aika hajottavaa. Ihan meillekin. Yritettiin tossa junnun kanssa laskea ketä kaikkia koronaa sairastamattomia frendejä vielä löytyy, ja sovittiin että tämän karanteenin jälkeen tapaa vain heitä, joilla korona on jo ollut. Ettei nyt vaan enää tulisi karanteeneja.

 

Onneksi kaikilla juniorin koronakavereilla on kaikki hyvin, eikä kenelläkään ole ollut juuri mitään oireita. Ja onneksi me ehdittiin karanteenien välissä viettää joulu yhdessä💝

Boo ja Salsa, ja huurteiset pellot.

 

Voi Salsa!

Mä yritän aina kaikkeni pitääkseni positiivista pössistä päällä, sekä koirilla, että meillä ihmispalvelijoilla. Ja tietty junioreilla. Tämä unelmien uusi vuosi 2021 on kuitenkin alkanut matalapaineella, ja kurssi olisi nyt nopeasti saatava muutetuksi paremmaksi.

Meidän kaikkein kilteimmällä karvaturrilla Salsalla on kuitenkin viime syksyn aikana diagnosoitu nivelrikko. Me havahduttiin siihen kevään koleina keleinä pienenä ontumisena, mutta sitten kesä meni taas kepein jaloin. Kunnes koitti syksy, sateet ja kylmänä vihvoma tuuli.

Lonkka -ja selkärankakuvat otettiin, joista todettiin nivelrikko. Ei kuulemma ihan hirveän paha, mutta näemmä paha kuitenkin, sillä mikään kokeilluista hoidoista ei tunnu nyt auttavan. Alkuun Salsa sai viikon välein ja neljän viikon ajan annettavat Cartrophen -pistokset. Ensimmäisen pistoksen jälkeen näytti erittäin hyvältä, ja Salsa oli jotenkin superonnellinen verrattuna siihen masentuneeseen liikkumattomuuten ennen pistoksia. Hyvältä siis näytti ja hihkuttiin kaikki innosta. Toinenkin pistos näytti vielä toimivan, mutta kolmannella ei näyttänyt olevan enää mitään vaikutusta ja Salsa taantui jälleen kipupotilaaksi.

Monia lääkkeitä on nyt kokeiltu, eikä mikään tunnu auttavan. Pitkiä lenkkejä ei olla vedetty enää aikoihin, mutta tänään hyvin pieni tontin ympäri -jolkottelu tehtiin enää kolmella jalalla. Ei muuten ole ihan helppoa katsella, kun ennen niin iloinen peurien perässä sinkoilija katselee ihmeissään, että "mitä nyt mamma?".

Uuh mä hajoan. 

Nyt on maattu vierekkäin, lämmitetty lämpötyynyä mikrossa ja haudutettu kipeää lonkkaa. Voi olla että kylmähaude olisi parempi, mutta järkeilen lämpöhauteen sillä, että kesällä kaikki oli hyvin ja nyt kun pakkaset alkoi, helvetti on irti.

Bumban jälkeen en voi edes ajatella mitään lopullista. Joku parannuskeino on löydyttävä!

Vinkkaa hyvä ihminen jotakin, mikäli tiedät! Salsa pitää saada kuntoon.

Ps. Lonkkaleikkaus olisi lukemani perusteella parempi tehdä pentukoiralle, mutta sekin kortti katsotaan varmasti, ellei mikään kevyempi hoito auta.

Voi pientä Salsaa...

Tule pian kuntoon!

12

Viidakkokoirien Suomi

Moni on blogin kommenteissa ja viestein kysellyt, että mitenkäs ne kolme Samuin kaduilta pelastettua koiraa on tähän mennessä selvinnyt Suomesta. Joten tässä pieni tilannekatsaus, kuinka kolme kobranpyydystäjää Suomea fiilistelee.

Uskoisin tuntevani nämä takkukasat niin hyvin, että uskallan niitten allekirjoittavan seuraavat väittämät - siis jos osaisivat.

Tällä hetkellä näissä maisemissa

Boo

Vapaana syntynyt, sisaruksensa väkivallalle menettänyt suojelukoira totuttelee "vankeuteen", eikä onnistu.

Niin paljon kuin Boo vapaana juoksemista rakastaa, Suomessa se ei ole mahdollista. Ymmärrän kyllä (tai sitten en), ja tunnen Boon tuskan. Ilman rajoittavia remmejä koira on paljon onnellisempi, pystyt varmaan kuvittelemaan. Vaikka tarvotaankin pitkin metsiä koirien kanssa, ei se tukka tuulispäänä lentämistä korvaa.

Samuilla on valtava määrä irtokoiria ja Boo oli yksi heistä. Kunnes muutti meidän terassille ja yrityksistä huolimatta jäi. Vaikka jouduimmekin jokaisen kämpän puutarhat rajaamaan aidoilla, vapautta riitti siltikin.

Juostiin rannoilla hullun kiilto silmissä, rapisteltiin pitkin viidakkoa, ja uitiin vesiputouksessa - VAPAANA. Vaikka välillä joutuikin ottamaan yhteen puutarhurin koiralauman kanssa, oli se sen arvoista.

Vaikka me silloin tällöin "vahingossa" jätetään Boolle ovi auki vapauteen täälläkin, on se silti nalkissa. Paska juttu, tunnen sen.

Eikä täällä auton takaboxissa matkan teko tunnu yhtään niin vapauttavalta, kuin pickupin lavalla korvat hulmuten ja merta haistellen.

Mutsi, onko mun ihan pakko olla aina sisällä? Näin se kysyisi jos osaisi.

Eikä se edes tiedä pakkasista vielä mitään.

Ja mainittakoon vielä se, että Bookin saisi olla enemmän vapaana täällä peltojen keskellä, mutta kun se vietävä vetää neljän tunnin reissuja kuka ties minne.

Boo meidän terassilla Samuilla

Salsa

Salsan tilanne on ehkä eniten samanmoinen kuin Samuilla. Koska Salsa ei karkaa, vaan pysyy näköetäisyydellä koko ajan, saa se käytännössä liehua vapaana täälläkin.

Salsa on sitä paitsi aina tykännyt olla myös sisätiloissa. Jos se pääsi Samuilla sniikkaamaan itsensä ulko-oven sisäpuolelle pikkuruisen maton päälle, oli lopputuloksena syvä ja onnellinen huokaus.

Ja Salsa on päässyt ajamaan jäniksiä, peuroja, peltomyyriä, jopa hirveäkin, joten sille riittää virikkeitä Boota enemmän.

Salsan mielestä on superhienoa, kun ei koskaan etukäteen tiedä, mitä lenkillä tulee vastaan ja kuinka monta kilometriä saa pellolla juosta ympyrää näkymättömän kohteen perässä.

Ja vieraita - niitäkin täällä käy paljon enemmän kuin viidakkotalossa. Se taas tietää rapsutuksia ja herkkuja, joka taas palkitsee muhkeilla muodoilla.

Mutta täällä vaivaa lonkka, aina sen jälkeen kun pitäisi nousta lattialta makoilemasta. Makoilemista on sisätiloissa vaan liikaa, ehkä Salsan nivelet "ruostuvat" käytön puutteesta.

Samuilla sai metsästää myyriä, rottia, sammakoita, liskoja ja käärmeitä aamusta iltaan niin että puskat vaan suhisivat. Kobrista se Salsakaan ei tykännyt, mutta kaikki muut ötökät oli mieleen.

Ja kyllä, Salsakin kaipaa Samuille. Niille hiljaisille hiekkarannoille pyörimään ja vatsaansa hieromaan.

Kukapa ei kaipaisi?

Salsa Samuin rantahietikolla

Bumba

Bumballa on kylmä. Ja ihottumaa. Ja sienitulehdusta. Ja atooppista ihoa, jajaja. Kaikki vaivoja joita ei Samuilla ollut, joten jokin Suomen luonnossa on sen laukaissut. Voisi ajatella ruoka-aineallergiaa, mutta koirien ruokavalio on täsmälleen samaa kotiruokaa kuin Samuilla.

Kunnan eläinlääkäri on siis tullut tutuksi. Ne hoidot jotka Samuilla maksoivat muutamasta eurosta kymppiin, maksaa täällä monin verroin. Puhumattakaan lääkkeistä.

Voi itku.

Mutta muuten Bumballa menee ihan hyvin. Bumbakin saa lähes päivittäin juosta metsikössä vapaana, ja mikäs sen jännempää kuin kaikki se riista, mikä metikössä tulee vastaan.

Bumba aamukahvilla Samuilla

Entäs me sitten?

No tiedättehän te - ikävä Samuille on raastava.

15 vuotta käytiin siellä vuosittain, ja haaveiltiin muutosta paratiisiin.

Jokainen aamukahvi terassilla sai huokaisemaan, kuinka uskomattoman ihanaa elämä onkaan. Siis rehellisesti. Toki täälläkin kesäaamut ovat valtavan kauniita, mutta erilaisia kuitenkin.

Vaikka arki oli arkea sielläkin, jotain niin mystisen fantastista siinä paikassa on, että tekisi mieli itkeä. Lämpö, aurinko, ihmiset, ystävät, luonto, tuoksut, vapaus.

Siellä mekin tunsimme itsemme enemmän vapaiksi.

Jokaisena harmaana tihkusateisena päivänä täällä kaivan valokuva-arkistosta kuvan Samuilta. Siitä lämpöisen turkoosista ympäristöstä - kuvan johon upota. Maiseman jota odottaa.

Ja tiedän palaavani takaisin. Ennemmin tai myöhemmin.

Saako näin edes ajatella?

Ikävä Boat barin jameja ja näitä tyyppejä

Ja valtava ikävä näitä Samuin maisemia, huh huh<3

6

Voiton puolella

Kaikkihan meinasi mennä ihan persiilleen viime sunnuntaina, kun täkäläinen apurimme koira-asioissa teki yllättävät oharit.

Tai kun tarkemmin ajatellaan, ei ne oharit sitten loppupelissä niin yllättävät olleetkaan. Sen verran tässä on ollut säätöä koirien papereitten ja sertifikaattien kanssa (jotka siis apurimme on hoitanut kyseenalaisella menestyksellä), että jotain tällaista viime hetken paskaa saattoi odottaakin.

Mikään ei ole mennyt putkeen. Eikä toiseen tai kolmanteenkaan putkeen, mutta sellaista se kai täällä on.

Tämä viimeinen niitti oli kuitenkin liikaa. Ei se Tomppakaan ihan pienestä hermostu, mutta tämän jälkeen alkoi pienimuotoiset murhasuunnitelmat.

No vähintään mykkäkoulu nyt ainakin. Rouva 'S':n kanssa ei enää kommunikoida. Ei sitten niin ikinä.

Viimeinen niitti meni näin:

Rouva 'S':n piti järjestellä meidän koirien cargokuljetus Bangkokiin, koska hän tuntee tarvittavat tyypit. Näin hän asiaa mainosti.

Meidän piti saada rouvalta sunnuntaina aamupäivällä tieto, mihin aikaan maanantaina koirille löytyy tilaa jostakin Bankkarin suuntaan menevästä lentokoneesta.

Soittoa ei kuulunut, joten laitoin rouva 'S':lle messengerillä kyselyä. Vastausta saatiin odottaa monta tuntia ja vuorokaudesta tunnit vähenivät. Kun vastaus viimein tuli, se oli seuraava:

Olen nyt kuumeessa, joten hoitakaa itse asia.

Että mitä v*ttua nyt taas?!

Monta helvetin tuntia oli kulunut turhaan, ja paikat koneissakin varmasti vähentyneet. Olisihan rouva voinut vaikka ensimmäiseksi aamulla varoitella meitä, vaan kun ei.

Se mikä stressitasossa oltiin saatu vähennettyä muutaman päivän aikana, palasi korkojen kera takaisin.

Ja voin luvata, ettei Bangkok Airwaysin cargossa kukaan puhu edes englantia!

Koirat oli kuitenkin saatava Bangkokiin seuraavana päivänä, joten joku rautalanka oli otettava käyttöön. Onneksi meillä on maailman paras Sopa, joka vietti puhelimessa hetken jos toisenkin komentaen thaimaaksi toivottomia cargon työntekijöitä.

Ne koirat lähtee huomenna Bangkokiin jollakin lennolla, ja te pidätte siitä huolen!

Ja kiitos Sopan päättäväisyyden, näin myös tapahtui.

Jamesin lähetti vielä rauhoittavan kuvan haettuaan koirat BKK:n kentältä.

Voiton puolella

Koirat saapuivat Bangkokiin maanantaina, josta Relo4Pawsin James kävi ottamassa karvakorvat hoiviinsa.

Eilen tiistaina James käytti koirat viimeisessä lääkärintarkastuksessa, ja koirat saivat tarvittavat paperit ja luvat matkustaa Suomeen.

Ja voin muuten koko sydämestäni suositella Relo4Pawsia, jos ikinä koskaan milloinkaan olette kuljettamassa koirianne Thaimaasta Suomeen! Ja vastaavasti voin varoittaa, että missään yhteydessä ei kannata olla tekemisissä paikallisen Dogs and Cats rescuen kanssa - mikään ei ole, eikä mene kuten pitäisi.

Tomppakin hyppäsi siiville ja lensi eilen Bangkokiin. Hänellä yö meni lentokentän läheisessä hotellissa odottaen ja ehkä vähän stressatenkin tämän aamun Suomen lentoa.

Mutta sinne ne sitten viimein häipyivät, Tomppa ja koirat. Aeroflotin kyydillä kohti elämänsä suurinta seikkailua.

Viidakkotalo jäi kobrien armoille.

Tuli on ollut persiissä viimeisen viikon

On juostu paikasta toiseen, myyty tavaraa ja siivottu hulluuteen asti viidakkotaloa. En mitenkään voi tajuta, kuinka vajaassa kahdessa vuodessa kaiken maailman rompetta kertyikin niin paljon.

Aivan varmasti vähempikin roina olisi riittänyt.

Muuttaminen ei ole herkkua koskaan, mutta tämä muutto on ollut vaikein kaikista juuri koirastressin takia. Ehkäpä tässä jonain päivänä vielä pystyy nukkumaankin. Ainakin se olisi kovin toivottavaa, sillä kohta en enää uskalla katsoa peilistä tuijottavaa väsynyttä ruttunaamaa.

Ollaan me onneksi ehditty viettämään myös pari aivot narikkaan hetkeä kaiken juoksemisen keskellä. On vietetty viimeisiä jameja ja ikävöity jo etukäteen tänne jääviä tyyppejä. Maanantaina vietettiin Sopassa pienimuotoisia läksiäisiä, ja ne olikin sitten astetta kosteammat bileet.

Sen tuntee nahoissaan vielä tänäänkin.

Pauliina tuli lomalle, eikä sen nyt näin pitänyt mennä. Itselläni oli ruhtinaalliset kolme tuntia aikaa viettää Pauliinan kanssa ennen hänen siirtymistään Phanganille viikoksi. Sinne mullakin oli suunnitelmissa ehtiä, mutta aika ei vaan riitä.

Moni juttu pitää vielä hoitaa. Miska juoksee ysiluokan päättökokeissa hiki valuen, itse yritän hoitaa vielä viimeisiä tavaroitten myyntejä ja lahjoituksia.

Jos tässä ehtisi vielä edes yhdeksi päiväksi vaikka rannalle, ennen kuin minun ja Miskan lento ensi viikon tiistaina koittaa.

Saa nähdä mikä siellä odottaa ;)

Reipas koululainen Miska työn touhussa.

Jos sitä vielä edes kerran ehtisi rannalle?

6

Voi elämän kevät!

Istuin reilu viikko sitten terassilla lähes hermorauniona, yrittäen naputella edes muutaman sanan, kuinka asiat täällä etenee. Ei ne silloin kyllä edenneet.

Kaikki tuntui sotkuiselta vyyhdiltä. Niin tiukalta umpisolmulta että jopa Tomppa antautui stressille.

Eikä sitä tapahdu koskaan.

Pari kertaa on meinannut hymy hyytyä

Onneksi on ystäviä

Te olette aina niin viime hetken ihmisiä, että eiköhän tämäkin kaaos lutviudu

- sanoi ystäväni Pauliina.

Halusin uskoa tähän, vaikkei se ole ollut ihan helppoa. Asioitten on pakko viimein loksahdella kohdilleen vaikka väkisin.

Muuta vaihtoehtoa ei ole, sillä aika käy vähiin.

Välillä sitä tarvitsee sen pienen rohkaisun joltakin ongelmien ulkopuolelta. Ja välillä sitä todellakin tarvitsee apukäsiä sinne, mistä on itse kaukana juuri nyt.

Kuten Suomeen.

Onneksi siellä tuhansien järvien maassa korvaamattomat apurit ovat juosseet paikasta toiseen. Tarkistanut taloja ja veivannut lentoja uusiksi.

Me saatiin yllättäen yksi sisäpiirin vinkki. Näillä näkymin (peukut pystyyn!) tämä puskista tullut viime hetken vinkki johdattaa meidät unelmakohteeseen. Sellaiseen josta ei oikeasti edes uskallettu haaveilla, vaikka jossain syvällä tällainen haave piilottelikin.

Kiitos Pauliina, kiitos Ira ja ennen kaikkea kiitos eräälle toiselle Tompalle, sille kullanarvoisen vinkin antajalle!

Kun meillä on unelmakohteen kauppakirjat ja avaimet kädessä, lupaan kertoa tästä positiivisesta pommista lisää.

Näistä maisemista ei ole ihan helppo lähteä.

Mitä kuuluu TO DO -listoille?

Viimeksihän taisin kirjoittaa meidän TO DO -listoista, jotka eivät vaan lyhene. Siinä tilanteessa stressi ei ainakaan helpota, eikä fyysinen olotilakaan ole sen myötä ollut paras mahdollinen.

Oikeasti fyysinen olo alkoi olla surkea. Kaikki mahdolliset vaivat puski oikealta ja vasemmalta. Olin jo satavarma vatsahaavastakin. Eikä tullut uni ei.

Nyt kuitenkin tilanne on tämä:

• Meidän myyty auto palautui takaisin, mutta näillä näkymin se on myyty uudestaan. Uskotaan, kunhan homma on selvää pässinlihaa.
• Toinenkin mopo on myyty. Onneksi jutut on vielä diilattu niin, että mopot on meidän käytössä siihen kunnes lähdetään.
• 2 sohvaa, terassikalusteet, telkkari ja jotain muutakin sälää on myyty. Jäljellä on kuitenkin vielä 1 sohva, 1 sänky, ja jonkun verran muutakin rompetta.
• Yksi paketti on lähetetty meriteitse Suomeen. Thaimaan postiin ei kuulemma aina ole luottaminen, joten toivon että jonakin päivänä paketti ja me kohtaamme!
• Koirien mikrosirusertifikaatit tulivat viimeinkin oikein. Oikeat nimet, syntymäajat ja mikrosirunumerot. Ja kaikki vielä ilman kissantassuja. Jihuu! 
• Muutamia yllättäviä sertifikaatteja tarvitaan lisää, ja meidän oma eläinlekuri lähti lomalle. Voi itku... 

Koirat boxeineen odottavat lähtölaukausta.

Koirat

Suurin päänvaiva on aiheutunut koirien Suomeen tuonnista. Se mitä alunperin suunniteltiin, ei vain onnistunut. Koska Songkran.

Mutta valtava helpotus tuli sillä hetkellä, kun me vain lakattiin hakkaamasta päätä siihen saatanan samaan seinään. Ja luovutettiin näytelmän ohjaus Relo4Pawsille.

Uudet lennot jouduttiin hankkimaan, mutta Aeroflotin Irina on ollut painonsa arvoinen kultaa. Kaikista myydyistä lennoista huolimatta, Irinan avustuksella löytyi vielä se yksi pienen pieni paikka Tompalle ja koirille.

Relo4Paws taas on järjestö, joka maksua vastaan hoitaa kaiken meidän karvakorvien lentoon ja papereihin liittyen. Hinta on vajaa 90 euroa/ koira, mutta jo tällä hetkellä tiedän palvelun olevan joka sentin arvoinen.

Meillä ainakin stressikäyrä lähti laskuun saman tien. Ja sitä paitsi, Thaimaa rakastaa 'agentteja' paljon enemmän kuin niitä farangeja, jotka omin päin kuvittelevat hoitavansa asioita.

Meillä koirat lähtee Bangkokiin 8.4. cargona. Relo4Pawsin James hakee koirat Bangkokin kentältä ja vie kotiinsa. Siellä hoidetaan viimeisetkin paperit kuntoon, ja annetaan Suomessa vaadittava heisimatolääkitys. James myös hoitaa koirien vientiluvat kuntoon päivää ennen Suomeen lähtöä.

9.4. Tomppa lentää Bangkokiin ja majoittuu Relo4Pawsin Jamesin talon läheiseen hotelliin.

10.4. aamulla James, Tomppa ja meidän karvakorvat suuntaavat Bangkokin lentokentälle, jossa James hoitaa vielä loppuselvitykset.

Siitä se sitten alkaa. Boon, Salsan ja Bumban ensimmäinen ulkomaanreissu.

Ai että kun kaikki nyt vihdoinkin menisi nappiin!

Tree House Silent beach, käykää ihmeessä käymässä!

Puuhaa riittää siihenkin asti

Vielä odotellaan koirien Health certifikaatteja, joiden pitäisi tulla Koh Phanganilta lautalla Samuille. Pikkasen huolestuttaa ettei lauttahenkilökunta vaan hukkaisi papereita, mutta apurimme Sabrina vannoi ettei näin käy.

Really? Pieni kuristus on kurkussa kuitenkin.

Vielä pitää myydä, juosta, ja ehkä vähän rentoutuakin fribakentällä. Se tuntuu tällä hetkellä olevan se ainoa stressivapaa alue, mihin pelot talokaupoista ja kaiken maailman sertifikaateista ei seuraa.

Miskan ja mun lennot Suomeen ovat vasta 16.4. Vaikka kuinka oltaisiin haluttu aikaistaa niitäkin, ihan kaikkeen ei kuitenkaan ole varaa. Sitä paitsi me pääsemme asumaan ystävämme Sopan uuteen hienoon taloon viikoksi. Pois viidakosta ja lähemmäksi sivistystä. Jos mietit majoitusta Samuilla, tsekkaa ehdottomasti Sopan talo!

Mikäli Sopan talo on varattu, mutta löydät AirBnb:n kautta jonkun toisen vaihtoehdon, tästä linkistä saat minun kauttani 30€:n alennuksen majoituksestasi.

Siihen asti nautitaan viidakosta, jota tulee varmasti pohjaton ikävä. En olisi pahimpina kobraviikkoina näin uskonut, mutta tämä on ollut koti vailla vertaa viimeisen 1,5 vuotta.

Nytkin kaskaat huutavat pimeässä viidakossa ja Boo haisee kuolemalle vieressä. Se onnistui löytämään viidakosta jonkun eläimen raadon ja päätti kieriskellä itseensä vähän aromia.

Samui on tällä hetkellä pätsi. Nahka tirisee varjossakin, aivot on jumissa eikä vettä sada vaikka kuinka tanssisi pihalla.

Viidakko kuitenkin tuoksuu ja kuulostaa kodille.

Suomi odottaa, mutta jonakin päivänä me tavataan taas viidakko!

I promise.

Pakko laittaa tähän loppuun otteita ystäväni Pauliinan meille omistamasta biisistä:

Kaija Koo, Erottamattomat:

... Ja rakkauden valtakunta on pitkän siivun mittainen
se voi olla painajaisunta, mutta yhdessä he katsovat sen
alusta lopputeksteihin, the end.

Taivaanrantaa maalaamaan,
luomaan harmaasta purppuraa.
He lähtivät etsimään onneaan,
ja löysivät tavallaan.
Erottamattomat, sitä he ovat
onnelliset, onnettomat
he taivaanrantaa maalaavat.

Erottamattomat
taivaanrantaa maalaavat.
Toisilleen kuuluvat,
onnelliset, onnettomat.

Taivaanrantaa maalaamaan,
luomaan harmaasta purppuraa.
He lähtivät etsimään onneaan
ja löysivät tavallaan.
Erottamattomat, sitä he ovat
onnelliset, onnettomat
he taivaanrantaa maalaavat.

Kiitos Pauliina, näin se taitaa olla <3

*Artikkeli sisältää myös affiliate -linkin.

Ihana Maenam beach

12

Lähtee muuten kuin purkka tukasta!

Mulla oli parikymppisenä vanha Corollan rotjake, joka käynnistyi kun huvitti. Välillä myöhästyin töistä, välillä en päässyt töistä yöksi kotiin.

Lähtee muuten kuin purkka tukasta

- sopi Corollaan kuin nappi silmään.

Mutta sellaista se elämä silloin oli.

Ei silloin mikään ollut niin justiinsa. Kunhan nyt oli vähän sinne päin.

Edes välillä.

Nykyään - TÄÄLLÄ - moni asia muistuttaa nuoruuden kaaoksesta. MIKÄÄN ei ole just eikä melkein.

Ei niin mikään. Sa*tana.

Yritä tässä nyt sitten selvitä.

Suomeen siis, huhtikuun puolessa välissä.

Frouvan mopo

Ne h*lvetin yksinkertaiset jutut

Ne nyt varsinkaan ei mene putkeen.

Me ostettiin puolitoista vuotta sitten pari mopoa. Nyt ne pitäisi myydä, ja sitä varten täytyy olla omistajan paperit.

Kahden mopon papereita lähdettiin hakemaan samaan aikaan jo jokunen kuukausi sitten. Toisen paperit tuli heittämällä, toisen ei vieläkään. Ja niitä sentään haettiin samasta virastosta.

Kukaan ei tiedä miksi.

Ei edes minkä lie liikenneviraston (tai kuljetusviraston, who knows) asiaa hoitava rouva.

Samoja papruja on nyt viety sinne moneen kertaan.

Next week, next week...

Ja seuraavalla viikolla sama juttu.

Ei tässä nyt tiedä itkisikö vai nauraisiko. Ehkä kuitenkin nauraisi, jos ei olisi deadlinea. Mutta mopoa ei osta kukaan, ilman niitä helvetin omistajapapereita, joita täällä greenbookiksi kutsutaan.

Viidakkokoira Boo

Surusilmä Salsa ei taida haluta Suomeen

Entäs sitten koirien paperit?

Niitä metsästäessä tässä jo ollaankin oltu hermoromahduksen partaalla. Enkä valehtele yhtään, kun kerron jo pari kertaa turvautuneeni Ataraxiin (rauhoittava), ihan vaan ettei tarttis koko yötä pohtia kaikkia mahdollisia eteen tulevia mutkia.

Ja sitä hupenevaa aikaa.

Rabiespaperit on kunnossa. Mikrosirut on kunnossa ja papereissa oikein laitettuina. Voin vannoa ettei sekään olisi ihme, että mikrosirun numero on laitettu papruihin väärin, ja siksi Suomeen matkalla ollut koira on jäänyt tänne. Odottamaan että se sama paperi tulisi takaisin oikealla mikrosirunumerolla.

Näin kävi ystävällemme, jonka koira on täällä odottanut oikeita papereita jo PITKÄÄN. Onneksi koira on sentään hyvässä hoidossa.

Me ollaan nyt jo kuukausia odotettu mikrosirusertifikaatteja kahdelle koiralle. Eikä siinäkään mitään, paitsi että deadline. Koiratkin olisi saatava Suomeen huhtikuun puolessa välissä. Lentoliput on ostettu ja koirillekin paikat koneessa varattu.

Mikrosirusertifikaattien ensimmäiset versiot tuli toisen koiran osalta väärällä syntymäajalla. Tämä asia saatiin korjatuksi parin viikon odottelulla ja sertifikaatteihin eläinlääkärin allekirjoitukset LEIMOINEEN.  Kunpa tietäisittekin kuinka kova juttu leimat Thaimaassa on.

Mutta sitten jossain vaiheessa jonkun silmä vältti, ja vaivalla oikeilla tiedoilla laaditun sertifikaatin yli käveli kissa. Ja eläinlääkärin laittamat märät LEIMAT olivat muisto vain. Nyt on kissan käpälän jäljet dokumentoitu märällä leimalla sertifikaattiin,

Ei v*tuta yhtään. Saa nähdä milloin lääkärillä on seuraavaksi aikaa LEIMATA ja allekirjoittaa kolmannet sertifikaatit.

Ja mitä niille sitten käy...?

Ai että.

Lähtee muuten kuin purkka tukasta. Sellaista se asioitten hoitaminen täällä on.

Bumba ja kummalliset nukkumisasennot

Kissan tassun sotkema sertifikaatti

2

Todelliset sankarit

Ei varmaan tarvitse toistaa, mutta usein täällä karkaa mopo käsistä. Välillä ihan kirjaimellisesti, useimmiten kuitenkin kuvainnollisesti. Mikä lienee ihan hyvä asia.

Suunnitelmat ei pidä, eikä täällä asuneena sellaista pitäisi edes ihmetellä. Se vaan on niin.

Mutta siitä se kiire usein syntyy, kun jauhaa yksinkertaista asiaa viikko tolkulla. Siis sellaista, joka kaiken järjen mukaan pitäisi hoitua muutamassa tunnissa. Varsinkin jos niin ollaan sovittu.

Mutta ei, sillä this is Thailand.

Mistä tullaankin otsikossa mainittuihin todellisiin sankareihin.

Paikallinen työmoraali

Paikallinen työmoraali on vähän niin ja näin. Hyvän moraalin tyyppejä varmasti löytyy, mutta useimmiten kun juttelee täällä yrityksiä pyörittävien länkkäreitten kanssa, aika harvassa niitä tuntuu olevan.

Eilen yhdessä auttamisprojektissa ollessamme eräs saksalainen yrittäjä huokaili, että kun palkkapäivä on kaksi kertaa kuukaudessa, hyvin usein pari päivää palkan jälkeen on työmaa tyhjänä. Koska bileet.

Eikä siinä mitään. Toisinaan kuitenkin tämän tyyppinen työmoraali johtaa todellisiin katastrofitilanteisiin, kuten eräälle sankarille meinasi käydä.

Elfesworldin Shakira<3

Todellinen sankari - Elfesworldin Elisabeth

Jo likimain 20 vuotta on saksalainen Elisabeth pelastanut kaikki polullensa osuneet kurjassa kunnossa olleet katukoirat. Tai temppelikoirat ja viidakkoon hylätyt pennut.

Vuosien saatossa Elisabethin yksinään pyörittämä Elfesworld on räjähtänyt käsiin, ja vienyt Elisabethilta kaiken muun elämän.

Paitsi ne koirat. Niin ja parikymmentä kissaa.

Ajan kuluessa Elfe on kerännyt mainetta, ja lukuisat täällä asuvat tai lomailevat ottavat häneen yhteyttä nähtyään kadulla henkihieverissä olevan koiran. No, Elfe hyppää romuautoonsa ja hakee koiran siipiensä suojaan, hoitaa kuntoon ja pitää vielä itsellään. Ellei sitten onnistu löytämään koiralle pysyvää adoptiokotia täältä, tai muualta maailmasta.

Mikä onkin Elfen tavoite. Hän ei siis palauta koiria kadulle surkeisiin oloihin.

Elfe on myös pelastanut Bangkokin laittomilta koiranlihamarkkinoilta lukuisia koiria huomiinsa, ja siksi koiria onkin tänä päivänä jo lähes 700.

Moni Elfen luona asuneista koirista on taivaltanut koko elämänsä Elfen kanssa. Useimmiten nämä koirat ovat niitä kaikkein huonokuntoisimpia ja vammautuneita, joita kukaan ei halua adoptoida.

Voitte ehkä kuvitella kuinka raskasta Elfen elämä on. Surullisia koirakohtaloita ja monia itkettyjä öitä.

Minä murtuisin. Ihan varmasti.

Elfesworldin Elisabeth, sankari jos kuka!

Katastrofi lähellä

Muutama päivä sitten Elfen kaikki työntekijät lähtivät. Ensin kolme mantereelle kotiseuduilleen ja loput neljä siksi että työmäärä olisi lisääntynyt liikaa.

He eivät malttaneet odottaa, että Elfe ehtisi palkkaamaan uusia työntekijöitä.

He vain häipyivät. Jättäen Elfen yksin selviytymään 700 koirasta, joista 100 huonoimmassa kunnossa olevaa asuu Elfen talossa. Nukkuen sängyissä, sohvilla, lattiolla.

Elfe oli pahassa pulassa, samoin kuin koiratkin. Kuka ruokkii, vaihtaa vedet, kylvettää ihosairauksista kärsivät? Rapsutuksista nyt puhumattakaan.

Kuvassa Elfen auto, jotain päivittämistä sekin tarvitsisi

Näin hyvässä kunnossa Elfen koirat ovat, et siis lahjoita turhaan<3

Ryhmä toimii

Somesta ja siellä notkumisesta voi olla montaa mieltä, mutta tässä tapauksessa Facebook oli korvaamaton. Elfen ongelmat levisivät silmänräpäyksessä ympäri maailmaa.

Ja vaikka itse olen näissä Samuin koira -ja kissaryhmissä, puhumattakaan meidän täällä olevien ihmisten ryhmistä, minut tavoitti silti ensimmäisenä Koh Lantalla asuva Marika (Marikan blogi - Kaikki Thai ei mitään). Siis ennen kuin törmäsin meidän paikallisiin ryhmäilmoituksiin.

Kiitos Marika!

Ja kiitos muut sankarit!

Meitä Elfen auttajia on ollut paljon jokainen päivä. Elfelle on jäänyt aikaa organisoida tehtäviä, hoitaa sataa huonokuntoisinta koiraansa, ja etsiä uutta henkilökuntaa. Joita on onneksi muutama jo löytynytkin. Toivottavasti he ovat hyvän työmoraalin omaavia.

Elfe maksaa kaikille tietenkin palkkaa, mutta ilman meitä lahjoittajia, se olisi täysin mahdotonta. Ei olisi rahaa koirien ruokiin, lääkkeisiin, tai hoitoon. Ei kippoihin, kuppeihin, ämpäreihin, ei mihinkään.

Voitte nimittäin olla varmoja että Elfen oman uran luominen on jäänyt parinkymmenen vuoden aikana. Ei ole huipputuloja, joilla kattaa koirien kulut. Ja söisi ehkä itsekin.

Se on vuosien työ, minkä yhden koiran elämä vaatii. Me koirien omistajat tiedämme sen.

Elfen ensimmäisenä pelastama koira Madam vietti hänen kanssaan 17 onnellista yhteistä vuotta. Valitettavasti viime vuoden helmikuussa syvästi rakastettu Madam jätti Elfesworldin ja siirtyi vihreämmille niityille kirmaamaan.

Koirien taloja täytyy välillä korjatakin, siksikin tarvitaan lahjoituksia.

Yksikään koira ei ollut agressiivinen, kielii hyvästä kohtelusta.

Minulla olisi pieni pyyntö;

Mikäli sinun sydämesi sykkii eläimille ja niille sankareille, jotka eivät pysty kääntämään katseitaan kaltoin kohdelluista ja sairaista eläimistä, auta nyt!

Se on sen arvoista.

Elfen sadat koirat elävät erittäin hyvissä oloissa. Tiedän sen, sillä niitä pörröturkkeja on tullut rapsuteltua tunti jos toinenkin.

Adoptoi jos pystyt, ryhdy sponsoriksi, tai auta vaikka pikkuisella rahasummalla.

Sillä pienistä pisaroista ne valtameretkin syntyvät. Ja usko vaan, 10 euroa Thaimaassa on valtavan iso raha!

Ps. Meidän eturivin Salsa on muuten adoptoitu Elfeltä.

Auta täältä:

Elfesworld netissä

Elfesworld Facebookissa

Sydämellinen kiitos<3

Meidän eturivin Salsa

 

2