Näytetään tekstit, joissa on tunniste jamit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jamit. Näytä kaikki tekstit

Oivalluksia

Kun pitkäksi venyneen illan jälkeen saa silmänsä viimein auki, ja huomaa kellon näyttävän yli kymmentä, iskee välitön hoppu kömpiä alakertaan keittämään kupposet kahvia ja hoitamaan koirat aamu-uinneille.

Ensimmäiseksi terassilla silmät osuvat kuitenkin uutuuttaan kiiltävään valkoiseen moottoripyörään. 'Jaahas, meillä on joku' - huudan Tompalle, sillä mopo on meille täysin tuntematon.

Tomppa kömpii terassille aivan yhtä väsyneenä ja samalla hetkellä siihen pompsahtaa myös puutarhurimme Panom.

'Tom, eikö olekin hieno pyörä' -kuvitellaan Panomin sanovan.

'No aivan mahdottoman hieno' - me ihastellaan haukotellen.

Panomin tuliterä menopeli

Sitten käydään läpi menopelin hintaa ja sen kuukausilyhennyksiä Panomin pohtiessa samalla ääneen mahtaisiko Tomppakin tarvita sellaisen. Tässä kohtaa Panom osoittaa meillä majailevaa ystävämme mopoa, joka on varovasti sanottuna jo parhaimmat päivänsä nähnyt.

Lisäksi selviää, että 'fai' (sähköt, ei hajuakaan kuinka kirjoitetaan) on syynä siihen, ettei hiuksiaan saa nykyään millään ilveellä kunnolla huuhdelluiksi meidän suihkussa. Vesi valuu tipoittain, silloin kun se ylipäätään jaksaa valua. Mutta ei kuulemma auta kuin odottaa vähintään sen pari kuukautta, että saaren sähköt ehkä viimein toimimaan. Meillähän mennään nykyään semisähköillä (nit noi fai), kuten kirjoitin viimeksi.

Väsyneen (mutta mielekkään) keskustelutuokion päätteeksi auton lavalle kasataan hajonnut televisio, piiputtava X-boxi ja tyhjentynyt kaasupullo, ja startataan Panomin perässä kylille hoitamaan asiat kuntoon.

Että sellainen säpinäaamu tänään. Kun katselee Panomin poikamaisen innostunutta elehdintää ja virnettä, ei päivä voisi oikeastaan alkaa iloisemmin.

Päivän aikana selvisi muuten sellainenkin uskomaton juttu, että viidakkotalo saa kuin saakin betonitien vielä tämän vuoden puolella.

Mikäli näin tapahtuu, meillä korkataan pullo Proseccoa.

Ja herra itse oppaaksi televisiokorjaamoon.

Boat Barin jamit

Syynä pitkäksi venyneeseen iltaan oli tietysti Boat Barin jamit, ne joissa Tomppa toimii hostina. Jameja ei meinaa nykyään millään pystyä jättämään väliin, sen verran huikeita muusikoita on saatu vieraiksi. Usein samoja tyyppejä, mutta toisinaan myös täysin uskomattomia uusia taitureita.

Uusimpana ihanuutena Boat Barissa on tietty rummut (niitä ei alussa ollut), ja niitä hakkaava vakiokaveri ukrainalainen Niko. Pelkästään Niko tarjoaa sellaista meininkiä, jota viimeksi eilen eräs puolituttu venäläinen kaveri totesi saaren parhaaksi.

Nyt kun ollaan saatu loistavia muusikoita jameihin, tarvitaan enää maksavia asiakkaita. Vaan kyllähän tämä saari nyt aika tyhjältä tuntuu. Elokuu on ohi, ja seuraava sesonki alkaa vasta joulun hujakoilla. Uusia ravintoloita avataan, ja niissä saattaa jo kahden kuukauden päästä olla lappu luukulla.

Jos siis eksyt saarelle, kannattaa ehdottomasti tulla keskiviikkoiltana Boat Bariin piipahtamaan. Vaikka vain kannatuksen vuoksi.

Bangrakin satamaa, siellä se Boat Barikin on.

Melkein muutettiin taas

Se oli joku sellainen 'me halutaan ihmisten ilmoille'- ilmiö, kun alettiin katselemaan uutta kämppää.

Kierreltiin ja kaarreltiin pitkin vilkkaampia alueita, sillä voisihan se vaihteeksi olla hienoa kävellä biitsille, jumppamestoille ja ylipäätään sinne missä liikkuu joku muukin kuin kobra.

Kobrahan meillä oli taas kaksi päivää sitten kylässä, mutta ennen kuin ehdin kaivamaan kättä pidempää avuksi, se roikkui jo Bumban suussa lötkönä.

Mutta vierailevat kobrat ei olleet maisemanvaihtoajatuksen syynä, vaan tämä lievän negatiivisesti iskenyt erakkofiilis.

Chawengin järven rannalta löytyikin kelpo mesta. Ranskalainen omistajapariskunta asuu talossa vuosittain vain elokuussa, mikä olisi sopinut meille vallan mainiosti. Meillä kun on - tätä kesää lukuunottamatta - tavoitteena viettää kesät Suomessa.

Meidän yllätykseksi kolme koiraa olisi ollut omistajille täysin ok. Tai no, niinhän se hampaaton venäläinenkin silloin sanoi, kunnes muutti mieltään. Tämän lisäksi vielä, Chawengin talon vieressä on lemmikeille suunnattu hotelli, eli koirien hoito rajajuoksuilla olisi muuttunut huomattavasti helpommaksi.

Mutta mutta. Kun siinä kohtaa kaivettiin eteen nykyinen vuokrasopimus, todettiin että ennen huhtikuuta ei meikäläisillä ole minkäänlaista saumaa vaihtaa maisemaa.

Olisihan tuon voinut tietää jo ennemminkin.

Tässä viimeisin babykobra.

Oivallus

Me pysytään siis viidakkotalossa, ja metsästellään kobria silloin tällöin. Ja pidetään kädet ristissä, jotta uusi betonitie ilmestyisi ennen marraskuussa alkavaa sadekautta.

Toivotaan myös, että semisähköt muuttuu pian normisähköiksi. Olisihan se juhlaa taas jonain päivänä tuntea hiuksensa putipuhtaiksi, eikä juosta kesken suihkun joka kerta sammuttamaan ja käynnistämään sähköjä siksi että vesipumppu älyäisi herätä.

Silti kun tänään haravoin pihaa (Panom on taas 90% kadonnut) ja Tomppa valvoi hommaa jääkahvi kädessään terassilta, oli pakko todeta että meillä on kaikki aivan saakelin hyvin. Täällä näin, kummallisessa viidakkotalossa.

Onneksi ei päästy muuttamaan!

Ps.

Viitaten edelliseen juttuuni, Koh Tao keissin tiimoilta on kuulemma pidätettynä 12 kyseisten artikkeleitten tykkääjää ja jakajaa. Samoiten kyseisen rikoksen uhri on kuulemma päässyt Thaimaan mustalle listalle, mikä tarkoittaa ettei asiaa maahan ole.

Sananvapautta ja demokratiaa?

Tervetuloa viidakkotaloon!



Tässä maisemassa kun avaa silmänsä, ei voi tulla huono päivä.


4

Tomppa: Frisbeegolfia Laem Sor beachillä & jameja Boat Barissa

Tomppa pääsi taas näppäimistön ääreen lemppariaiheittensa pariin, joten musasta ja frisbeegolfista kiinnostuneet,

Tomppa, olkaa hyvät:

Koh Samuin saarella on kaksi frisbeegolf rataa; toinen on Nigelin pitämä Samui Disc Golf Maenamissa (pohjoisranta) ja toinen on Samuin eteläpuolella Laem Sorin rannalla sijaitseva Laem Sor Beach Disc Golf & Acoustic Cafe.

Vaikka Samui on kohtuullisen pieni saari, lähteminen tuonne toiselle puolelle saarta tuntuu aina hieman hankalalta. Viikko sitten Boat Barin omistaja Chris palasi työmatkaltaan Qatarista Samuille ja onnistuin vihdoin järjestämään itseni hänen kanssaan sunnuntaikierrokselle Laem Soriin.

Fribaa Laem Sor beachillä.

Ei ole maisemissa valittamista, sen paremmin kuin radassakaan.


Frisbeegolfia paratiisirannalla

Kuutisen vuotta sitten Chris järjesteli häitään Samuilla ja sopi sukulaistensa kanssa lounastapaamisen Rock Bariin Lamaille. Sukulaisten saapuessa paikalle ajoissa Rock Bar olikin vielä kiinni, joten he siirtyivät sujuvasti viereiseen Acoustic Cafén. Näin paikka vaihtui siis sattumalta ja Chris tutustui Acoustic Cafén pitäjään Daveen.

Pian tämän tapaamisen jälkeen paikan landlord ilmoitti Davelle, että nyt riittää (tätä sattuu Samuilla) ja Daven piti etsiä itselleen uusi paikka Lamain tilalle.

Dave löysikin kahvilalleen idyllisen ja rauhallisen paikan Thong Krutista. Uuden paikan avajaisjuhliin Chris vei mukanaan muutaman frisbeekiekon ja isännät kisasivat viskomalla kiekkoja palmuihin. Dave kuitenkin innostui touhusta ja aloitti keskustelut uuden landlordin kanssa mahdollisesta frisbeegolf -radasta. Pikku hiljaa homma eteni ja ensi helmikuussa Daven radalla järjestetään neljännet kansainväliset kiekkokisat.

Daven rata valittiin muuten vastikään maailman parhaaksi yhdeksän reiän radaksi - ei siis yhtään hullummin!

Ensimmäinen kierrokseni Daven radalla oli erinomaisen mukava. Dave pelasi itsekin minun ja Chrisin kanssa, aurinko porotti siniseltä taivaalta ja meri välkkyi turkoosina. Kaunis ja kohtuullisen haastava rata, vaikkei itselläni varsinaisesti olekaan kokemusta radan haastavuuden arviointiin.

Mutta mukavaa oli - ravintolasta sai herkullista ruokaa, kunnollista kahvia ja ihanan jääkylmiä virvokkeita. Joten eiköhän tässä lähitulevaisuudessa mennä kokeilemaan Daven rataa uudelleen.

Tässä vielä Tripadvisorista arviointeja radasta.

Ja tässä muutama muu kiekkovinkki Thaimaahan:

18.10.2018 Koh Chang - Elephant Island Open. Linkki tässä.

20.-21.10.2018 Koh Mak - Squid BBQ - Episode 3. Linkki tässä.

6.-10.2.2019 Koh Samui - Samui Swine Classic VI - The Hogfather. Linkki tässä. 

12.-16.2.2019 Koh Samui - 4th Annual Hyzenbrownie Open 'Hurlijam' 2019. Linkki tässä.



Paikan omistaja Dave.

Edistystä Boat Barin jameissa

Boat Barin jameissa ollaan edistytty hienosti. Baarin omistaja samainen Chris hankki jameihin sähkörummut ja kaupan päällisiksi sain toivomani unkarilaisen Nikon meille vakiorumpaliksi. Niko on huikea esiintyjä ja supermiellyttävä kaveri, joten en voisi olla tyytyväisempi. Tämän viikon jameihin eksyi mukaan myös brasilialainen Gustavo, joka on yksi Samuin kysytyimpiä lattari/blues -esiintyjiä.

Pakko vielä mainita kohtalaisen hyvin suomeakin puhuva ranskalais-saksalainen kitaristi Fronck, joka pääsi viimein muuttamaan Samuille. Tämäkin pätevä kaveri on tuttu näky keskiviikkoiltoina.

Jotain olemme ilmeisesti viimeisen kahdeksan kuukauden aikana tehneet oikein, kun viikoittaisissa jameissa on ollut soittajia ja laulajia välillä jonoksi asti. Kannattaa siis keskiviikkoisin suunnata Boat Barin jameihin, mikäli Samuilla käväisette!

Tomppa/ Thaimaanrannan maalarit

Ps. Vielä olisi pari päivää aikaa napata blogin lukijoitten tarjous Tompan skype-kitaratunneille, vain pari paikkaa enää vapaana! Tästä linkistä tarjoukseen. Muista kirjoittaa etukoodi-kenttään Thaimaanrannan maalarit!



Eikä muuten valittamista pöperöissäkään.
3

Koh Phanganille sukeltamaan, eiku...

Vihaan aamuseitsemän lentoja, jos joku ei sitä vielä tiennyt. Mutta jollen itse ota matkanjohtajan viittaa harteilleni, näköjään vähintään yksi sellainen osuu jokaiselle reissulle. Eikä tämäkään ollut poikkeus. Tästä mietteitä täällä.

Kun tiedän kellon soittavan ennen kukonlaulua, voin vain haaveilla nukkumisesta. Ehkä parin tunnin zipit, jonka jälkeen alkaa mielipuolinen pyöriminen ja kellon soiton odottaminen. Stressaako kukaan muu aikaisista herätyksistä tähän malliin, vai olenko ainoa hullu?

Valmiiksi väsyneenä paluumatkalle

Kun takana on pitkäksi venyneitä iltoja (mutta hei, kivaa oli), auton penkillä puudutettuja takamuksia ja siihen päälle se aamuseiskan lento, voikin sitten iloisen pirteästi vihellellä menemään. Not.

Kaiken lisäksi stressasin jo valmiiksi seuraavan päivän sukellusreissua, sillä sitä vartenkin olisi herättävä aamukuuden hujakoilla.

Pelkästään tuleva sukellus kuumotti jo ihan huolella.

Mikäli tulette Samuille Suratthanin kautta, on Donsakin satamasta hypättävä lauttaan. Tosin vähän suurempaan kuin tämä.

Onneksi paluumatka meni putkeen

Tai ainakin sinne päin. Sillä tavalla meille tyypillisesti.

Lennettiin Chiang Maista ensin Bangkokiin, ja sieltä sitten Suratthaniin. On hemmetin paljon halvempaa koukata sitä kautta, kuin lentää Bangkokista suoraan Samuille. Tätä reittiä me oltiin lähdettykin, joten auto oli jätetty parkkiin Suratthanin lentokentälle.

Ja siellähän se kiltisti odotti, toinen takarengas tyhjää täynnä. Tämä ongelma ei ollut meille mitenkään uusi, jo useampaan otteeseen oltiin ihmetelty renkaan hiljalleen tyhjentymistä. Mutta meille tyypilliseen tapaan asian hoitaminen aina unohtui.

Kaiken kukkuraksi auto ei käynnistynyt. Jos totta puhutaan, tämäkin ongelma oli ilmoitellut itsestään jo pari kertaa, mutta tuskin tarvitsee sanoa, ettei senkään suhteen oltu laitettu tikkua ristiin?

Onneksi sen verran oli sentään katsottu pidemmälle, että lähdettiin reissuun Sopalta lainattujen kaapeleitten kera. Jossain takaraivossa joku pieni ääni nimittäin varoitteli, että jollei halua myöhästyä lennolta tai lautalta, on parempi varautua.

Kentän henkilökunta toimi sankareitten tavoin ja tällä tarkoitan sitä, että elkeet onnistuneen operaation jälkeen olivat kuin sankareilla. Tuli siis loistofiilis paitsi siitä että saatiin autoon eloa, mutta myös kenttähenkilökunnan sankarillisista tuuletuksista ja läpsyistä.

Tyypit varmaan yhtä onnellisia kuin me, kun auto saatiin toimimaan.

'Pako vankilasta' Koh Phanganin tyyliin

Sellaista uutuuden viehätystä ja 'pakko nähdä kaikki kolkat' -fiilistä Phangan ei enää aiheuta, vaikka siellä toki on vielä paljon enemmän nähtävää, mitä ollaan tähän mennessä ehditty kokemaan. Tällä kertaa ei kuitenkaan ollut ylimääräistä aikaa.

Seuraavana aamuna oli tarkoitus lähteä Sail Rockille. Mainitsinko jo, että herätys olisi kuudelta? Tai että olen erittäin taitava stressaamaan liian aikaisia herätyksiä?

Ja niinhän siinä kävi. Univelkojen takia paineltiin Moikun luona nukkumaan jo heti kymmenen jälkeen, eli aikaa olisi kunnon uniin. Vaan kuinkas sitten kävikään?

Heräsin 01.00 ja se oli siinä. Vatsa sekaisin kaikesta stressaamisesta laskeskelin koko yön kuinka pitkään ehtisin vielä nukkua, jos se jostain ihmeen syystä olisi mahdollista. Vaan eipä tarvinnut.

Kirjoitin aiemmin omasta sukelluskammostani, joka olisi tarkoitus saada taltutetuksi. Kammo on hankittu aikoinaan Suomen Harmajalla, saatu vähän taltutettua Koh Tao Diversin sukelluksella Taolla, mutta kunnon niskaotetta kammosta ei ole saatu. Enkä tiedä saadaanko koskaan, sillä tällä stressaamisella se ei edes selviä.

Kun olin koko yön laskeskellut lampaita sen johtamatta yhtään mihinkään, oli herätyskellon soidessa pakko todeta Tompalle  'jos mä nyt lähden sukeltamaan, mä hukun sinne varmasti'. Ja sen jälkeen vintti pimeni.

Ennen nukahtamista ehdin kuitenkin toivoa, ettei Tomppa laittaisi huoneen oven hakasta kiinni ulkopuolelta lähtiessään sukeltamaan, ja jättäisi nukkuvaa koko päiväksi lukkojen taakse.

Mutta justiinsa niinhän siinä sitten kävi.

Lukkojen takana ilman vettä, kun koirat yrittivät ulvoa apua vangiksi jätetylle. Yritin kovasti muistella millainen hakanen toisella puolella oli, jos sen olisi jotenkin saanut oven raosta pois paikoiltaan. Mutta ei saanut, Moikku on rakentanut talon liian hyvin.

Parveke huoneessa kyllä oli, mutta sieltä hyppääminen ei tuntunut järkevältä ajatukselta. Se pakoreitti oli aavistuksen liian korkealla, eikä tehnyt mieli testata väsyneitten luitten kestävyyttä.

Aikani tilannetta pohtiessani äkkäsin parvekkeella riippumaton. Sen verran on vankilaelokuvia katseltu, että mieleen juolahti pako 'lakanamalliin'. Irroitin riippumaton toisesta päästä ja testasin kuinka pitkälle alas se ylettäisi.

Ja ylettihän se, riittävän alas että loppumatkan hypystä todennäköisesti selviäisin murtamatta luita tai muljauttamatta nilkkoja.

Näin on sitten suoritettu ensimmäinen vankilapako ikinä. Aikamoiset naurut sain Tompalta ja Moikulta, kun ehtivät sukellukseltaan kämpille.

Pakoreitti ja paossa käytetty riippumatto.

Phanganin kauneutta<3

Phanganilla parasta on ehkä auringonlaskut
Phanganin jamit 2x viikossa.

Phanganin reissuun kuuluvat aina jamit

Näin tälläkin kertaa. Samuilla oli jo jonkin aikaa lomaillut Salla perheineen, ja oltiin yritetty treffata jo siellä omalla saarella, mutta omat aikataulut ei antaneet myöten. Mutta kun Salla ja kumppanit olivat siirtyneet jatkamaan lomaansa Phanganilla, oli jamien merkeissä viimein aikaa tavata heidätkin. Oli hauska tavata Salla & kumppanit, nähdään taas ensi kerralla!

Nämä legendaariset jamit (jo vuodesta 2007) pidetään Phanganilla joka tiistai ja lauantai klo 19-01, ja jatkot päälle jos meininki on kova. Osoite on: The Jam Bar Koh Phangan, Hin Kong beach road. Sinne siis kaikki muusikon retkut ja hyvien jamien diggaajat, luvassa voi olla ihan mitä vain. Melko varmasti Moikunkin löytää sieltä kitaransa kanssa, ja aika usein myös Tompan.

Ja muuten, jos blogin lukijoissa löytyy Thaimaan matkailijoita Satakunnan alueelta, kannattaa liittyä Sallan ylläpitämään Satakunnan Thaimaan matkaajat FB-ryhmään.

Se on moro nyt, ensi kerralla sitten kovanonnen Bumban melkein sydärin aiheuttaneesta taipaleesta.


Voi Humbanbumba...

6

Tomppa: Mafiapomon bilebändi, rumpalihippi ja rokkipappa

Samuilla soi livemusiikki. Joka päivä ja melkein koko ajan. Ainakin jossain päin saarta. Kaiken maailman muusikonretkuja tulee, ja niitä menee. Osa heistä myös jää, sillä onhan Samui otollinen maaperä toteuttaa itseään. Moni myös elättää itsensä täällä musisoiden, ei varmaan ruhtinaallisesti, mutta ehkä riittävästi.

Aika moneen muusikkoon on täällä vuosien varrella tutustuttu. Kansallisuuksien kirjo on valtava, ja se on rikkautta jos mikä. Uskomattomia elämäntarinoita ja mahtavia tyyppejä.

Mutta antaa Tompan kertoa tästä enemmän.

Jamia Boat Barissa. Kuvassa house band ja Baris

Tomppa vieraskynäily:

Kuten moni blogin lukija on varmasti huomannut, aina silloin tällöin täällä harrastellaan musiikin parissa. Tutkimusten mukaan noin 25% aikuisista on joskus harrastanut tai harrastaa edelleen soittamista tai laulamista. Sikäli kuvittelen, että aihe koskettaa moniakin lukijoita.

Tähän vieraskynäilypostaukseen ajattalin avata hieman omaa polkuani, eli miten tähän on tultu. Ja miltä nyt tuntuu.

Teinipojan unelma

Aloitin kitaransoiton ala-asteella, kun silloisen naapurini kanssa löysimme eräästä koulutapahtumasta kitaransoiton opettajan. Perustimme bändin ja harjoittelimme enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Lukiolaisena homma muuttui astetta vakavammaksi.

Naapurini oli vaihtanut kitaran bassoon ja mukaan rumpaliksi tiensä löysi kuin tilauksesta vanha tarhakaverini. Treenaaminen muuttui enemmän ammattimaisemmaksi, kunnes parikymppisenä bändi hajosi ihmisten lähtiessä armeijaan ja opiskelemaan.

Unelmista voi silti tulla totta - likimain kaikki kaverit, joiden kanssa silloin soiteltiin, tai jotka soittivat 'kilpailevassa paikallisbändissä', ovat onnistuneet työllistämään itsensä musiikin saralla.

Tämä on ollut itselleni aina erityisen hieno oivallus; kun jaksaa tehdä töitä rakastamansa asian parissa, löytää kyllä perille tavalla tai toisella. Ja tätä olen yrittänyt painottaa kaikille nuoremmille kitaraoppilailleni - vaikka tuntuu että kauas on pitkä matka, niin se matka kannattaa aivan varmasti!

Tässä mennään tällä hetkellä.

Phanganin jameista se alkoi

Kenties muistatkin, että pari vuotta sitten Vesa kutsui meidät häihinsä naapurisaarelle Phanganille. Jos et, voit lukaista sen täältä. Se oli ensimmäinen visiittimme kuuluisalle Full Moon -saarelle, mutta ei todellakaan viimeinen. Häitten lisäksi Vesa tutustutti meidät Moikkuun ja vei paikallisiin jameihin. Ilman tätä reissua en välttämättä vieläkään olisi uskaltautunut lavalle jameihin. Valtava kiitos siis Vesalle!

Sittemmin olen vieraillut naapurisaaren jameissa aina kun mahdollista, tutustuen samalla hieman paremmin siellä asuviin soittajiin. Muistatteko Phanganin Wednesdey Barin? Cedrik ja Coralie muuttivat viime syksynä Samuille, koska Phanganilla ei ole kansainvälistä koulua. Kuukausi sitten he avasivat uuden komean musaravintolan Lamaille. Suosittelen!

Edellisessä kirjoituksessani mainitsin Chrisin, eli Boat Barin omistajan, joka tutustutti minut frisbeegolfin pariin. Hänen kanssaan juttelimme viime syksynä ja näin päädyin vetämään hänen baariinsa jameja joka keskiviikko. Ystävämme Sopan ravintolassa olen soitellut useitten paikallisten kanssa, ja sainkin sitä kautta hyvän 'House bändin', eli laulu + kitara, perkussiot ja saksofoni. Eli tervetuloa keskiviikkoisin Boat Barin jameihin!

Flamenco-kitaristi sähkökitaran varressa.

Mafiapomon bilebändi

Viime keskiviikkona juuri aloittaessamme Boat Barin jameja, tuttu rumpali Niko (johon tutustuin Phanganin jameissa) soitti minulle; 'Lauantaina on isot juhlat ja tarvitsemme kitaristia, sinun pitää tulla nyt heti koesoittoon Jack Doylen baariin'! No en siltä istumalta toki päässyt lähtemään, mutta puolen yön aikaan kotiin ajaessani pysähdyin moikkaamaan Nikoa Jack Doyleen. Soitimme yhden kappaleen Nikon sekä Johnin (laulajakitaristi) kanssa siltä istumalta, ja sainkin pestin lauantain bilebändiin.

Koko homma oli alusta asti hieman mystinen. Mitkä juhlat? Mikä paikka? Paljonko tästä maksetaan? Tarviiko pelätä ampumavälikohtauksia?

Loppujen lopuksi selvisi, että juhlien isäntä on merkittävästä suvusta - ja silloinhan täällä puhutaan mafiasta. Tämä isäntä oli silloin noin 30 vuotta sitten aloittanut nämä maailmankuulut Full Moonit ja myynyt sittemmin tämän liiketoiminnan eteenpäin. Hän kuuleman mukaan omistaa perheineen edelleen ison osan Fisherman's villagesta, ja on siis merkittävä henkilö tällä seudulla.

Niin sitten mentiin lauantai-iltana ilman kunnon treenejä Starfish -nimiseen ravintolaan soittamaan. Silloin selvisi, että 'pomo' oli juuri myynyt kyseisen ravintolan, eli tämä ilta oli viimeinen hänen omistuksessaan.

Kutsuvieraina oli paikallisia, sukulaisia, poliiseja, isojen hotellien johtajia yms. Ruokaa ja juomaa riitti. Ja vaikka kyseessä oli yksityistilaisuus, olivat paikalle eksyneet turistit tervetulleita. Eikä laskua tällä kertaa tullut, vaan kaikki mikä baarista ja ravintolasta löytyi oli ilmaista. Ja menohan oli sitten sen mukaista.

Heidin lisäksi paikalle saatiin sopivasti Paraisilla tutuiksi tulleet mökkinaapurit, jotka saapuivat pari päivää aikaisemmin pikalomalle Samuille. Oli kyllä vallan erikoisen hieno ilta!

Yllätyskeikka Fisherman's villagesa.

Laulaja John, basisti Igor ja minä.

Paraisten ihanat mökkinaapurit Anina ja Tomppa.

Hippejä ja rokkipappoja

Suomessa bändimme hajottua keskityin musiikkiurallani kitaransoiton opettamiseen. Täällä olen jamien ansiosta löytänyt kunnolla uudelleen varsinaisen soittamisen riemun. Musiikki on siitä erinomainen asia, että aina löytyy kavereita. Vaikkei yhteistä kieltä muuten välttämättä olekaan, löytyy se lavalla musiikin avulla.

Tässä muutamia poimintoja upeista tyypeistä, joihin olemme musiikin kautta saaneet tutustua:

Vesa - Phanganilla asunut kitaristi ja ensimmäinen yhteytemme paikalliseen jamimaailmaan.

Moikku - koiriemme pelastaja, jamien punk-kuningas ja paras sukelluskaveri.

Jamie - kitaraoppilaani Samuilla, joka osoittautui vallan erinomaiseksi laulajaksi. Valitettavan kiireinen arkkitehtitoimistonsa kanssa, mutta toivottavasti näemme taas pian jameissa.

Don - tuo pitkäaikainen autojen ja mopojen luottovuokraajamme osoittautui varsinaiseksi lavatähdeksi. Huikea laulaja ja esiintyjä.

Danny - huikea pianisti, jonka käsistä lähtee jatsit, popit ja rokit. Aivan ykkönen Boat Barin jameissa. Pyörittää vaimonsa kanssa myös Tides -hotellia Plai Leamin rannalla.

Pekka - paikallinen suomalainen Frank Sinatra, jonka kanssa heitellään kiekkoa viikottain.

Paul - liki 80-vuotias jenkkipappa, jonka sielukas blues-rock -laulanta on aivan parasta. Ihana mies, joka näyttää kaikille, että ikä on vain numeroita.

Brent - tuo rantojen siivooja ja kitaraoppilaani, joka myös laulaa vallan hienosti. Brentiä ei voi olla näkemättä tai kuulematta kun hän on paikalla.

Bob - Samuilla muutaman kuukauden vuodessa asuva ammattilaulaja, joka onneksemme satunnaisesti ehtii pyörähtämään myös jameissa.

Mark - brittimies, jolta lähtee country ja folk paremmin kuin hyvin. Tunnettu myös salsapiireissä parkettien partaveitsenä.

Baris - mainio blues-rock kitaristi, joka tarttuu innolla biisiin kuin biisiin.

Ayvar - vastikään jameihimme löytänyt basisti, jota tekisi aina mieli halata. Ihana venäläinen, jolta löytyy huikea groove hymyn kanssa.

Niko - ukrainalainen rumpalihippi, jolla rytmit on veressä. Ilopilleri ja huippusoittaja, ihana.

John - lauantaisen bilebändimme laulajakitaristi Manchesterista, joka osoittautui aivan velhoksi laulajaksi. Mieletön lavakarisma ja huigee laulaja - toivottavasti pääsen pian uudelleen soittamaan Johnin kanssa.

Igor - Phanganilla asuva bassovelho, joka Nikon pyynnöstä tuli bilebändiin. Olen Phanganin jameissa soittanut monesti Igorin kanssa, ja homma toimii aina. Ihana mies.

Khun Oud - tästä listasta tuli jo nyt liian pitkä, mutta paikallinen tähtemme Khun Oud on ehdottomasti mainittava. Poikkeuksellisen nerokas laulajakitaristi, joka taikoo kaikista biiseistä aina jonkun oman version. Soitan perjantaisin Oudin kanssa Stop@Sopassa, eikä ikinä tiedä mitä tapahtuu. Kerrassaan mainiotakin parempi.

Jos kiinnostaa seurata mitä täällä tapahtuu musiikin saralla, niin käy tykkäämässä naamakirjasta Rock House Samui ja nykyään voit seurata myös Instagramissa rockhousesamui.

Mainostettakoon vielä lopuksi, että tarjoan kitaransoiton opetusta netin kautta (Skype, Messenger, Facetime), eli jos kiinnostaa niin rohkeasti yhteyttä tom(at)rockhouse.fi

Musaterveisin,

Tomppa

jam night koh samui Boat Bar
Kansainvälistä meininkiä

Papa Paul

Khun Oud ja Tomppa

Brent, Danny ja Baris

Jamie laulamassa
3

Musiikki ja kalastus- mikä ihana yhdistelmä!

Monissa blogeissa käy silloin tällöin vieraskynäilijöitä visiitillä ja mun mielestä idea on sen verran loistava, että päätin käyttää tätä itsekin. Tämä postauksen on siis tehnyt vieraskynäilijä ja tällä kertaa (ainakin), kynään tarttui Mr. Tom, eli kalastava kitaristi ja mieheni. Tompan piti kirjoittaa näin alkuun yksi juttu, mutta jutusta tulikin nähtävästi ainakin kaksiosainen. Jos mä Tompan mielestä kirjoitan liian pitkiä postauksia, niin mitäs tämä nyt sitten on? Hyvä ettei novelli ;)

Mutta tässä teille ihanat lukijat, olkaa hyvät:

'Rakas vaimoni pyysi minua vieraskynäilemään Thaimaanrannan Maalarit -blogiin hieman tarinaa matkastani naapurin paratiisisaarelle Koh Phanganille. Otan tehtävän ilolla ja kunnialla vastaan - katsotaan mitä te, rakkaat lukijat pidätte:

Kuten muistatte, olemme nyt käyneet naapurisaari Phanganilla kaksi kertaa; ensimmäisen kerran viime syksynä Vesan ja Nappatin hääillallisella ja toisen kerran poikamme Jessen ja hänen parin kaverinsa kanssa tammikuussa. Phanganissa on minunkin mielestäni jotain taikaa, ja jotenkin se eroaa Samuista huomattavasti. Kadut ovat vallan rauhallisia, ihmisillä ei tunnu olevan kiire mihinkään, teiden ja niitä reunustavien rakennusten väliin on jätetty muutama metri enemmän väliä kuin Samuilla (eli ei luo samanlaista ahtauden tunnetta), luonto on vehreä ja yleinen siisteys on ihan eri tasoa kuin Samuilla. Tästä ei kuitenkaan pidä ymmärtää, että Samuilla olisi kaikki pielessä, mutta naapurisaarella kaikki miniloman ainekset ja puitteet ovat vähintäänkin kohdillaan.

Olimme aikaisemmin turisseet Phanganilla asuvan Vesan kanssa kalastusmahdollisuuksista ja itselle ainakin on ollut haastetta päästä Samuin rannoilta kalastamaan ja vielä enemmän haastetta saada jotain saalistakin. Vesa oli kuitenkin kertonut, että Phanganilla löytyy ihan rannoiltakin asiallisia ottipaikkoja ja niitä löytyy varsinkin silloin, jos pikku veneellä pääsee liikkumaan.

Vastaavasti olin äärimmäisen positiivisesti yllättynyt huikeista jameista ensimmäisellä visiitillämme. Keskellä ei mitään pieni ja vaatimaton bungalow-henkinen baari ja illan edetessä paikalla olikin pitkälle yli sata asiakasta ja toistakymmentä huikeaa soittajaa/laulajaa. Koska olen onnistuneesti välttänyt kaikki jamittelumahdollisuudet Suomen kamaralla, olen nyt innokkaasti halunnut päästä kokeilemaan miltä meno maistuu. Ja sehän maistuu!

Edellä mainitut seikat oli siis retkeni järjestelyissä otettu loistavasti huomioon: keskiviikkona jameihin Wednesday baariin ja torstai aamusta heti kalaan. Joten tämän turhankin pitkän pohjustuksen jälkeen käydäänpäs itse tarinan kimppuun…

1. Keskiviikko

Päivä oli mitä kaunein - trooppinen aurinko paistoi ja lempeä tuuli hieman helpotti tukalaa kuumuutta. Aamulla tein hommia tietokoneella, vilvoittelin välillä altaassa ja odottelin malttamattomana liikkeelle pääsyä. Olin jo aamulla käynyt hankkimassa lipun puoli viiden laivaan, ettei pääsisi takaiskuja syntymään. Iltapäivällä kahdelta oli aika käydä tsekkaamassa asiakkaamme ulos vuokraamastamme huvilasta Villa Zappy:sta. Seitsemän hengen porukka oli kovasti tyytyväinen majoitukseensa ja olivatpa vielä siivonneet viimeisen päälle talon jo valmiiksi. Eli suoraan sanottuna kaikki sujui mallikkaasti ja kolmen aikaan olin takaisin kotona kaikkien pyyhkeiden, lakanoiden ja peittojen kanssa. Heidille oli siis luvassa paljon pyykkäämistä…

Koh Samui, Thailand
Villa Zappy:n viimeisimmät asiakkaat. Kiitos teille!

Heidi lähti hakemaan Miskaa koulusta ja itse pesin ensimmäiset kaksi koneellista tavaraa ja pakkailin reppuani. Mukaan piti ottaa kalastusvälineet, sähkökitara, piuhat ja vaihtovaatteet. Kellon lyödessä vartin yli neljä starttasin tavaroitteni kanssa kohti Bangrakin satamaa, missä laiva olikin tällä kertaa myöhässä reilun vartin. Puolen tunnin laivamatka sujui hienosti, vaikkakin laiva oli tupaten täynnä. Phanganilla Vesa oli jo vastassa sivuvaunullisen mopon kanssa ja pian päästiin perille Vesan ja Nappatin uuteen kotiin. Ihastuttava pieni kylä (vajaa kymmenen bungalowia/taloa) aivan rannassa, mistä löytyi myös paikallisen omistajaperheen pikkukauppa sekä mopovuokraamo. Kaupasta sai mukavasti oleellisimmat, eli pari kylmää Singhaa, vettä ja limpparia…


Vesa oli jo tiistaina aloittanut illallisen valmistelun. Herkullisten ribsien tuoksu leijaili terassille, missä vaihdettiin rauhassa kuulumisia, viritettiin kitaraa ja katseltiin auringon laskua. Nappat oli lääkärin käskystä lepäämässä, koska pikapuoliin on odotettavissa perheenlisäys - onnea näinkin julkisesti siis Vesalle ja Nappatille!

Huikeita maisemia, Samuilla ja Phanganilla
Vesa ja mopo, mitäs sitä muuta tarvitsisi...

Starttasimme Vesan kanssa kohti Wednesday Baarin jameja hieman ennen yhdeksää. Mukana sivuvaunussa oli allekirjoittanut, vahvistin, pedaalia, piuhaa ja kaksi kitaraa. Matkalla tuli jopa kylmä ja hiljaisella kadunpätkällä iloinen mopoilija ohitti meidät vilkuttaen ja nauraen. Vesa tiesikin heti kertoa tämän olleen itse baarin omistaja Cedrik. Wednesday Bar on nimensä mukaisesti auki ainoastaan keskiviikkoisin - omistajapariskunta hoitaa muita töitä muulloin, mutta keskiviikkoisin baari on varattu hyville jameille ja iloisille ihmisille. Tästä linkistä voipi käydä lukemassa lisää juttua ko baarista.

http://phanganist.com/koh-phangan-live-show-article/wednesday-bar-living-its-name

Saavuimme pian perille (keskelle ei mitään) ja huomasimme olevamme ensimmäiset asiakkaat baarissa. Paikalla oli omistajapariskunta Cedrik (joka oli minuuttia aiemmin ohittanut meidät) ja Coralie. Paikka lienee melko uusi, kaikki oli hienosti järjestyksessä ja siistiä. Pieni avobungalow -tyyppinen paikka, minkä reunustoilla oli muutamia pieniä saloja (pöytä-tuolit-katto) sekä yksittäisiä pöytiä tuoleineen. Paikalla oli kaikki tarvittava kalusto eli rummut, PA-kamat, mikrofonit, parit kitarat ja basso sekä keyboard. Ostin kylmä juoman ja aloimme Vesan kanssa virittelemään laitteistoja.



Pian paikalle saapui asiakkaita ja lisää soittajia, joten päästiin kokeilemaan ensimmäistä koeponnistusbiisiä porukalla. Tällä kertaa biisiksi valikoitui CCR:n klassikko Proud Mary, minkä aikana paikalle löysivät myös saarella asuvat suomalaiset Moikku (Tapio), Pauliina, sekä Ykä kaverinsa kanssa. Moikku on myös soittanut koko pienen ikänsä, joten lavalle luonnollisesti kannettiin myös Moikun vahvistin ja saatiin kolmas suomalaisvahvistus itseni ja Vesan tueksi. Ihmisiä valui paikalle koko ajan lisää ja kuin huomaamatta jamit olivatkin jo täydessä käynnissä. Ehkä noin kymmenen aikoihin omistaja Cedrik otti tilanteen haltuun, toivotti kaikki tervetulleeksi ja vetäisi talon bändin kanssa muutaman komian biisin. Tämän jälkeen homma lähti taas lapasesta, eli päästiin soittamaan erinäisiä blues-jamitteluja, Led Zeppeliniä, Iron Maidenia, Black Sabbathia ja Neil Youngia. Klassikkohitiksi nousi kyllä illan Paranoid -versiomme:)

Tämän kuvan on ottanut Phanganilla asuva ystävämme Pauliina

Kellon lyödessä noin yksi aloimme pakkailla kamojamme ja kuuntelimme pari biisiä uusilta esiintyjiltä. Ilmeisestikin yön edetessä meno muuttuu aavistuksen hipimmäksi ja vieläkin railakkaammaksi, näin tosin käy mitä ilmeisemmin kaikissa kapakoissa missä päin maailmaa tahansa. Meillä oli kuitenkin aamun valjetessa kalaan lähtö edessä, joten oli aika suunnata treffeille nukkumatin kanssa.

Täytyy kuitenkin hehkuttaa Wednesday Barin meininkiä - iloisia ihmisiä paljon, sekä todella hienoja soittajia ja laulajia. Äärimmäisen hieno kokemus (voisi sanoa että elämäni toiset kunnon jamit) kaikkinensa. Juuri saamani tiedon mukaan olivat kylillä kiitelleet meininkiä torstaina ja perjantaina tyyliin-  ’keskiviikkona räimittiin eikä puhalleltu muniin’… Kiitos tästä mahdollisuudesta Vesa ja kaikki muut!

Edessä oli muutaman tunnin unet ja sitten uudet seikkailut - jatketaan torstain tarinaa seuraavassa jaksossa!'

Kirjoittajana siis Tomppa. Jatko-osaa odotellessa...



6
Back to Top