Lego & Samui Beer Garden

 

 

Vuokratalon löytäminen Samuilta(kin), voi pahimmillaan tarkoittaa sydämentykytyksiä ja hermoromahduksia. Niinhän meille kävi vuonna 2017, kun palasimmekin yllättäen Samuille pienen Teneriffa-ajatusseikkailun päätteeksi. Paraisille asti me tuolloin päästiin (lue täältä), mutta se kesä Suomessa nosti niin valtavan ikävän Samuille, että sillä kertaa oli sittenkin vielä palattava. 

 

Koirien kanssa vuokrakämpän löytäminen on Samuilla erittäinkin haastavaa, ja jos et vielä ole lukenut kyseistä paluupostausta vuodelta 2017, lukaise ehdottomasti. Haasteita oli, mutta vaikeuksien kautta me talo silloin kuitenkin löydettiin, kunnes löytämämme beach housen vuokranantaja osoittautui olevansa itse saatana suoraan helvetistä. Ihan totta, lue vaikka täältä.

Tämän vuotiseen Samui -kämpän vuokraamiseenkin liittyi hieman erikoinen vuokranantaja, sekä tietenkin yksi koira. 

Lego - kuten Mr. Beck tuon ressukan sitten nimesi.

 

Voihan pikkuinen Lego.

 

Sellainen pienehkö samuinseisoja sekin, joka aina iloisesti kävi vastaanottamassa resortin pihaan ajavat mopot ja autot. Häntä heilui vimmatusti ja pusuja sateli. Koirasta kuitenkin huomasi valtavan arkuuden, sillä kosketusta Lego pelkäsi. Joku oli tehnyt sille pahaa, ei epäilystäkään.

Me ajateltiin ensin, että voi miten mukavaa, kun resortti pitää huolta tuosta reppanasta. Aika äkkiä kuitenkin huomattiin, että Lego oli kaikkien meidän vuokralaisten antamien ruokien varassa. Kuten aina tällaisissa tilanteissa, annan itselleni vakaan lupauksen etten lähde sitoutumaan koiraan, olenhan kuitenkin pian taas lähdössä.

Mutta minkäs itsellesi teet? Tai siis mä en ainakaan näissä tilanteissa voi itselleni yhtikäs mitään. Kun naapureista yksi toisensa jälkeen vaihtoi maisemaa, ei Legolle jäänyt kuin me. Ruokaa oli siis annettava, koska näkemämme mukaan Lego oli tullut jäädäkseen. Resortin managerismies oli kuitenkin asiasta toista mieltä ja siinähän me sitten iltaisin piiloteltiin Legon juomakuppia ja illallishetkiä. Voi poloinen, sydän meinasi pakahtua moneen kertaan.

 

Salassa piti Legoa syötellä, se ymmärsi sen jotenkin itsekin.

 

Sitten eräänä päivänä managerismies alkoi häätämään Legoa tontilta oikein kunnolla. Tähän saakka Lego oli hissukseen hiipinyt varjoissa, ja managerismies oli ikäänkuin ollut näkemättä sitä. Nyt oli selkeästi  jotain uutta ja vakavampaa ilmassa. Seuraavana päivänä tuo muutos toimintaan sitten selvisikin, sillä Saksassa asuva resortin omistajanainen saapui tontille. Ja kun rouva saapui, Legon metsästys alkoi. 

Häivy, häivy!

 

 

- kuului moneen otteeseen. Ainakin niin moneen, että sanoin jo Tompalle kerääväni kampsuni ja muuttavani muualle. Lego ei missään nimessä pystyisi pitämään puoliaan kadulla. Nämä on muuten niitä asioita, jotka pilaa ainakin itseltäni ison osan fiiliksestä. En kuulu niihin ihmisiin, jotka ajattelevat että "sehän on vain koira ja kyllä se pärjää", vaan mulla eläinten kaltoin kohtelu menee suoraan sisuksiin. En pysty nukkumaan, enkä sitten oikein nauttimaankaan mistään.

Voin sanoa tässä ja nyt, että mikäli koirien tuominen Suomeen olisi yhtään helpompaa ja nopeampaa, kirmaisi Kemiönsaaressa nyt yksi turri lisää. Uuh, olisinpa pystynyt nappaamaan Legon kainaloon ja hyppäämään lentokoneeseen tosta noin vain.

 

Pikku Lego, turvassa meidän terassilla.

 

Juttu eteni sinä päivänä kuitenkin niin, että häätöyritysten hermostuttamana Lego haki turvaa meiltä. Piilotteli meidän jaloissa kovaäänistä omistajaa, joka löysi sitten viimein tiensä meidän terassille. 

Hei, pahoittelut tosta koirasta, rouva tokaisi. Me häädetään se pois ja saatte sitten olla taas rauhassa!

 

Tossa kohtaa onneksi tyyneyden perikuva, jota mieheksenikin kutsutaan, nousi rauhallisesti ylös ja sanoi vieläkin rauhallisemmin, mutta ERITTÄIN PAINAVASTI, että 

 

koirasta ei ole meille minkäänlaista haittaa, vaan se on erittäin hellyttävä ja herttainen pikkuinen otus.

 

Tässä kohtaa odottelin jonkinlaista sanakopua omistajan ja Tompan välillä, ja ihmettelin suunnattomasti mitä sitten tapahtui. Rouva ikäänkuin "tyhjeni". Kaikki raivo ja puhti jota hänellä Legoa kohtaan oli, katosi simpsalapim. 

Kun rouva oli muutaman kerran vetänyt syvään henkeä, aloitin rauhallisen keskustelun. Se meni jotakuinkin näin:

Minä: "Ymmärrän ettet välttämättä toivo tätä koiraa riesaksesi, mutta voin vakuuttaa että yksi hienoimmista jutuista tulla tänne kämpille on aina iloinen koira, joka tervehtii pusujen kera.

Rouva: "Mutta toiset asukkaat voivat pelätä koiraa?

Minä: "Tuskin tätä hellyttävää koiraa, mutta jos Legoa ei olisi, tänne majoittuisi mahdollisesti ilkeä koiralauma. Nyt Lego osaltaan huolehtii, että paikka pysyy tyhjänä muista koirista. Puhumattakaan niistä kymmenistä kissoista, jotka mouruaa aidan toisella puolella joka ikinen päivä, ja joita Lego häätää resortin alueelta pois (älkää hermostuko kissaihmiset, sillä tuolla hetkellä yritin pelastaa vain Legon). Eikä tässä puutarhassa pääse käärmeetkään rellestämään, sillä Lego on selvästi jo ottanut paikan reviirikseen niitten vuosien aikana, kun itse olet ollut poissa (tiedettiin ettei rouva ollut käynyt muutamaan vuoteen paikan päällä).

Rouva: "Mutta kun koira on vasta pentu (en tiedä mihin se vaikuttaisi?)

Minä: "Legon leuan harmaudesta päättelisin sen iäksi 7-9 vuotta,  ei siis pentu".

Rouva: "Hmm, tuossa on kyllä paljon ajateltavaa, eikä hänelle ole tullut edes mieleen että asia voisi todella olla paljon pahemminkin. Hänen täytyy jutella managerin kanssa, jos he sittenkin pitäisivät Legon".

Minä: "Ihanaa! Lego on hurmannut jo monet sydämet täällä".

 

Meidän pikku tönö Samui Beer Gardenissa.

 

Voi olla, että rouva hääti Legon alueelta pois välittömästi kun me lähdettiin Suomeen, mutta toivon totisesti ettei näin ole. Tuon keskustelun jälkeisinä päivinä rouva jopa silitteli Legoa ja se sai olla rauhassa resortilla, muttei kuitenkaan ollut tervetullut rouvan terassille. 

 

Ei ainakaan ihan heti.

Toivottavasti Lego onnistuu murtamaan tuon saksalaisen sydämen💜

Ps. Samui Beer Garden oli mukava paikka asua. Halpa, viihtyisä ja rauhallinen. Mikäli käyt siellä vaikka edes saksalaisella oluella, halaa Legoa puolestani. 

 

Samui Beer Garden oli paikkana ihan passeli. Toivottavasti Lego sai jäädä.

Olisin mieluusti ottanut Legon myös Boon ja Salsan kaveriksi.

 

4

Koirarääpäleet ja vesiputouksen mysteerimies

Meidän viidakkotiellä vipeltää kahdeksan rääpälekoiraa emonsa kanssa. Aivan tässä naapurissa ne eivät asustele, vaan puolen kilometrin päässä päättyvän viidakkotien huipulla. Siellä missä Canope Adventuren vaijeriliukupaikka sijaitsee. Canopen pojat ovat huolehtineet kahdesta koirasta, joista toinen on jossain vaiheessa päätynyt 'treffeille'. Ja kuten koiratreffeillä usein käy, on lopputuloksena paljon lisää koiria.

Olen yrittänyt pysyä kaukana pennuista, sillä kolmessa omassa hurtassakin riittää haastetta. Kovimmatkaan yritykset eivät kuitenkaan aina riitä, ja tätä ihmeteltiin pari päivää sitten palattuamme omien koirien kanssa rantaretkeltä.

Sisään ei ollut asiaa.

Saatiin auto parkkiin, koirat pihalle ja sähköportti kiinni. Sisälle taloon ei kuitenkaan ollut asiaa, sillä kateissa ollut puutarhurimme Panom oli tällä välin löytänyt talolle ja lukinnut meidät ulos. Ulko-oven eteen vedetyt valurautaiset kalterit blokkasivat sisäänpääsyn täydellisesti, etenkin kun kalterit oli viimeistelty järeällä munalukolla. Vaikka avain munalukkoon löytyykin, ei se auttanut nyt. Avain oli talon sisällä.

Terassilla istuessamme alitajuntaa häiritsi kovin kimeä ääni, josta lähdimme koirien kanssa  ottamaan tarkemmin selvää. Mistä se tuli ja mikä se oli? Vienoja normaalista poikkeavia ääniä kuului portin luota useampikin ja koirien villi käyttäytyminen portin lähiympäristössä vahvisti sen, että jotain siellä piileskelee.

Ja näinhän se oli. Betoniaidan alla kulkevasta vesikourusta kurkisti ensin pieni musta pää ja tarkempi kaivaminen toi esiin paljon pörröisemmän ruskean kuontalon. Kaksi koiranpentua meidän vesikourussa, kaukana kotoaan. Sattumaako?

Vähän rohkeampi pentu...

ja hieman arempi pentu.

Aika lutuinen parivaljakko.

Tuskin, sillä näin täällä toimitaan. Ei olla ensimmäisiä eikä taatusti viimeisiä farangeja, joitten portaille kannetaan koirarääpäleitä siinä uskossa, että farangi hoitaa. Sillä usein farangi hoitaakin.

Tällä hetkellä meidän huusholliin ei mahdu yhtäkään koiraa lisää, joten palautettiin pennut Canopen pojille. Kahdeksasta pennusta on kuulemma jäljellä vielä kuusi, sillä kahdelle on löytynyt jo koti. Täällä ollaan nyt sitten kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että näille lopuillekin löytyy vielä rakastava koti jostain muualta kuin meidän aitojen sisältä. Kolmen koiran ulkomaille viennissä riittää jo haastetta ja rahareikää, mikäli päätämme vielä jonakin päivänä vaihtaa maisemaa.

Lähellä oli ettei meillä olisi nyt viisi päivien ilostuttajaa. Kun sille tielle lähtee, voi käydä kuten Elfesworldin Elisabethille. Hänellä on koiria jo yli 600 (kissat siihen päälle), ja kaikki alkoi vuosia sitten kadulta adoptoidusta Madame-koirasta, joka eli kunnioitettavat 17 vuotta Elfen kanssa.

Onneksi on Elfe, sillä hän tekee upeata työtä katukoirien kanssa. Toisin kuin monet järjestöt, Elisabeth ei palauta koiria kadulle hoidettuaan ne kuntoon, vaan pyrkii löytämään kaikille resupekoille loppuelämän kodit. Koko tärkeä homma pyörii pelkästään lahjoituksilla, joten en pane yhtään pahakseni, mikäli haluat lahjoittaa toimintaan vaikka euron tai pari. Täällä pienelläkin summalla saa jo paljon hyvää aikaiseksi.

Tästä vielä Elfesworldin FB-sivuille. Huom! Nämä sivut ovat saksaksi, mutta skrollaamalla hieman, löytyy päivityksistä ja tiedoista myös englanninkieliset tekstit.

Panom löytyi pienen etsinnän jälkeen ja saatiin ovetkin auki.

Putouksen mysteerimies

Mysteeri alkoi muutama viikko sitten koirien yöllisillä haukunnoilla. Alkuun herätyksiä tapahtui vain öisin vaihtelevin kellonajoin, sittemmin niitä tuli myös iltaisin. Mutta kuitenkin aina pimeän laskeuduttua. Ajan myötä oli varmaa, että aina pimeän laskeuduttua joku hiippailee aitojen lähettyvillä.

Alkuun se hieman pelotti. Kuka hän on ja minkä takia pyörii umpipimeässä viidakossa? Täällä ei ole valoja lähimaillakaan, joten kaverilla on varmaan pahat mielessä. Onneksi on koirat, sillä ilman näitä olisin tuskin suostunut viettämään iltaa yksin talolla.

Sitten asia alkoi hahmottumaan.

Ensin huomasimme kivistä tehtyjen rappusten ilmestymisen joen töyräälle. Sitten ihmettelimme tiipii rakennelmaa puun ympärillä. Vasta kun paikalle ilmestyi nuotion jälkiä, peittoa, eväitä, puukkoja ja Buddhapatsas, homma oli selvä. Joku on muuttanut meille.

No ei onneksi aivan meille, mutta siihen kohtaan putousta, jossa käymme koirien kanssa aamuisin uimassa. Aivan tähän viereen kuitenkin.

Mutta hän ei ole siellä enää aamuisin. Ainoastaan tavarat kielimässä illan paluusta. Hyvä paikkahan siinä on suojassa kaikelta, mutta silti käy hieman sääliksi. Miksi asua siellä? Mihin hän katoaa aamuisin? Onko hänellä töitä? Voiko hän olla juuri se lähimmän Family martin edessä rahaa pummaava juoppo? Vai joku muu elämän kolhima.

Meillä on Tompan kanssa molemmilla yhdet epäillyt. Tomppa on nähnyt lähettyvillä hippifarangin, kun taas itse olen nähnyt mopolla liikkuvan vanhemman thaikkumiehen.

Mutta selviääkö mysteerimies koskaan, sitä ei tiedä kukaan. Ja voihan hän olla nainenkin...

koirien uimapaikka

ja uimapaikalle ilmestynyt majapaikka

ja pieni Buddha suojelemassa mysteerimiestä.

4

Ei lemmikkejä tälle alueelle!

No pet allowed in this area, fine 5000 bath

Näin tylysti todetaan kylään ilmestyneissä kylteissä. Eli ei lemmikkejä tälle alueelle, tai sakkoa pamahtaa 135€. Sakottajasta ei ole tietoa, mutta niskavillat nousi kyllä pystyyn. Tilannehan on se, että tässä kylässä on ainakin 30 taloa, joista vähintään kymmenessä on lemmikkejä. Ja okei, ei ne makaa hiiren hiljaa tonteillansa aamusta iltaan vaan meteliäkin syntyy, varsinkin kun epämääräisiä 'hiippareita' kuljeskelee kylätiellä. Kuten esimerkiksi me lenkeillämme. Joku on nyt vetänyt herneen syvälle sieraimeensa.

Jos kylässä ei olisi liikaa CCTV- kameroita, voisin repiä nämä pois. Mutta 'isoveli' valvoo...

Mutta lukuunottamatta niitä alkukylän pensaissa päivystäviä ja vapaana juoksevia 'tappajakoiria' (täältä löytyy lisää) ja naapurin taivaisiin tuijottelevaa Dummya, elukat pysyvät aitojen sisällä ja liikkuvat ainoastaan hihnan päässä ihmispalvelijoittensa kanssa. Tai no, saattaa korealaisen naapurin kaksi koiraa välillä päästä karkuun, varsinkin jos kaverilla on käynyt vieraita ja on päästy nauttimaan miestä väkevämpää. Mutta ei se meitä haittaa. Onneksi Boo on pysynyt tontillaan viime ajat.

Ehkä kyltti ei koske meitä, jotka jo asumme tässä kylässä, tai sitten se koskee. Yhtäkään sakkoa ei olla kuitenkaan vielä saatu, vaikka lenkitämme edelleen ystäviämme kylän raitilla. Mikäli sakosta jonain päivänä tulee todellisuutta, saatan joutua sotajalalle. Vähintään joudun muuttamaan. Ei tähän voi jäädä niskoja nakkelemaan. 

Naapurin Mama ja Dummy, joka näki ensimmäisen kerran meren. Olihan se valtava ;)

Meidän Salsa ja Boo, sekä naapurin Dummy. Arvatkaa mentiinkö lujaa?

Koiranomistajan rooli ei ole helppo

Ei todellakaan, ainakaan täällä. Muistan hyvin lomiemme alkuajat, kun irtokoiria oli valtavia määriä ja niitä juoksenteli vapaina ilman huolen häivää. Nyt koiria on huomattavasti vähemmän kuin silloin, kiitos näitten vapaaehtoisryhmien, jotka huolehtivat koirilta pallit pois ja yrittävät löytää adoptioperheitä poloisimmille. Valehtelematta valtaosa adoptioperheistä on meitä länkkäreitä, jotka joudumme koko ajan ahtaammalle kapenevien asuntomahdollisuuksien takia. Meitä ei huolita kohta mihinkään. Kuinka sitten käy irtokoirille, jos yhä harvempi pystyy niitä ottamaan? En tiedä, muttei vaikuta hyvältä.

Monissa Samuin facebook- ryhmissä, joissa yritetään auttaa kaltoin kohdeltuja, sairaita ja hylättyjä elukoita, koitetaan löytää kotia reppanoille. Meillä on jo kaksi, ystäväpariskunnalla neljä ja tiedän monia, joilla koiria on vielä enemmän. Auttajiakin varmasti löytyisi, mikäli näkymät esimerkiksi vuokra-asunnon suhteen olisi valoisammat. Me ei ainakaan pystytä ottamaan nyt yhtään kyseisten eläinystävällisten kylttien takia. Eikä siksikään, että kartano on katkolla muutenkin.

Meidän hyvän ystävämme Tawanin koira. Sunnuntait ovat pyhitetty yhteiseksi rantapäiväksi :)

Tawan ja Coco.

Ensimmäinen ostajaehdokas on löytynyt

Enkä tykkää siitä yhtään. Kartano on ollut jo joitakin kuukausia myynnissä, mutta tätä ennen yhtäkään ehdokasta ei ole löytynyt. Vaan nyt on, siksi me pakataan aamulla koirat mopoihin ja ajetaan rannalle ostajaehdokkaita evakkoon. Itsekkäästi toivoisin, ettei talo mene kaupaksi, mutta tarkemmin ajatellen en välitä. Johan tässä olisikin jo aika saada ektrahaasteita elämään, vaikka sitten uuden huushollin etsimisen merkeissä.

Vaikka talon nykyinen omistaja lupasi, että voidaan olla vähintään sopimuskauden loppuun, niin ei täällä silti voi tietää mitään varmaksi. Katsotaan kuinka meidän käy. Se mitä maallisesta mammonasta luopuminen ja vapauden tielle heittäytyminen on tuonut mukanaan, on usko tulevaan. Siihen, että kaikki kuitenkin menee niin kuin on meille parhaaksi. Vaikkei se hetkeen tuntuisikaan siltä.

Välillä on hyvä purnata

Tämä postaus meni aavistuksen enemmän purnauksen puolelle, kuin oli tarkoitus. Ei ollut tarkoitus. Välillä hampaita vaan kiristää paikallisten lyhytnäköisyys. Jos me ei huolehdita koirista, kuka sen tekee? Alkaako niitä sitten olemaan kaduilla ja turistien pohkeissa enenevä määrä, se jää nähtäväksi. Tukisivat nyt edes vapaaehtoisia (osa toki tukeekin) tässä helvetinmoisessa urakassa, niih...

Lähiaikoina alkaa eräs katukoirien huolenpitoprojekti yhden Fb-ryhmän kautta, ja ilmoitin meidät siihen mukaan. Veikkaanpa että kyyneliltä ei sillä tiellä vältytä. Mutta siitä sitten enemmän, kun on sen aika.

Asutko ulkomailla? Mikä sinut saa purnaamaan uudessa kulttuurissa?

Näitä sanotaan 7/11- koiriksi. He kerjäävät ja pitävät majaa kauppojen ulko-ovien edessä. Tätä selvästi ruokitaan.

Kuka muistaa vielä Choengmonilla kalastavan Menin? Hänellä on edelleen kaikki hyvin, kiitos myös turistien, jotka kodin kadottua huolehtivat Menin ruokinnasta.

8

Henkilökuvia osa 1: Sopa

* Sopa

Reilu 1,5 vuotta sitten, kun viimeinkin päädyimme Samuille pidempää viihtymistä harjoittelemaan, tutustuimme Sopaan. Tähän sydämelliseen ravintoloitsijaan, jonka luona kävimme usein lounaalla, jolta kyselimme apua talon löytämiseen ja josta sittemmin on tullut taatusti paras Thaimaalainen ystävämme. Tämä elämännälkäinen ja väsyneenäkin pirskahteleva omien polkujensa (omien sanojensa mukaan vähän hullukin) kulkija on tullut saarelle jo 17 vuotta sitten Bangkokista ja monien kivisten mutkien kautta onnistunut toteuttamaan suurimman unelmansa. Sopan unelma, se oma ravintola Stop@Sopa sijaitsee meihin nähden melkein kiven heiton päässä ja siellähän sitä on monia lounaita sekä illallisia syöty. Sekä maailmaa parannettu, sillä Sopalla ei ole koskaan niin kiire, etteikö ehtisi istahtamaan hetkeksi tarinoimaan. Ja siitähän Sopan unelma melkein saikin alkunsa. Tarinoinnista ja englannin kielen taidosta, kyvystä kuunnella, auttaa ja pitää hauskaa.

Valloittavat Sopa ja Tomppa, sekä koirista Robocob

Mutta rahat ravintolaan piti saada jostain. Sopa työskenteli alkuun Choengmonilla muutamassa resortissa keittiöstä baariin, sillä tietenkin kaikki ravintolan osa-alueet piti opetella. Tässä tohinassa tuli opituksi myös englannin kielen taito, mikä onkin näytellyt suurta osaa Sopan tarinassa päättäväisyyden ja sisukkuuden lisäksi. Ja koska Sopa on ollut Bangkokin aikoina myös laulajana bändissä, niin Samuillakin tuli heitettyä laulukeikkaa, kun ystävät pyysivät. Sillä niinhän Sopa tekee, auttaa aina ja kaikkia. Meitä ihmisiä ja niitä eläimiä. Ihan aina, vaikkei olisi aikaa, saati varaa.

Jonain kauniina päivänä reilu kymmenen vuoden muilla työskentelyn jälkeen Sopa oli valmis kokeilemaan omia siipiään ja sanoutui irti töistään. Sieltä Sopa, siskonsa ja hänen miehensä tontin läheltä vuokrasi pienen tontin mangopuitten alta 50 eurolla kuukaudessa. No eihän se pläntti ollut koolla pilattu, mutta onneksi tontin vuokra oli niin halpa, sillä alkupääomaa oli vain 75€. Rahaa jäi siis vielä yhteen asiakaspöytään ja tuoleihin, sekä yhteen aurinkovarjoon, sillä tässä ravintolassa ei ollut varaa kattoon, oli vain ne mangopuun oksat. Ja tarinat, sekä halua jutella. Onneksi oli tuttuja läheisten hotellien henkilökunnassa, sillä kun tuttujen englannin kielen taito loppui, tuotiin hotellin asiakkaat Sopan luokse hakemaan apua ja neuvoja. Tarinoinnin ohessa ulkomaalaiset asiakkaat tarvitsivat tietenkin virvokkeita, sillä onhan täällä valtavan kuuma, ja Sopa näki bisneksen tyngän; hän haki kaupasta olutta ja myi vähän kalliimmalla. Ja niin edespäin, sillä tiedättehän, Thaimaassakin melkein kaikki on mahdollista. Jääkaappiin ei Sopalla tosin ollut silloin varaa, joten isolla saavilla ja jäillä lähdettiin liikkeelle. Siellä oluet pysyivät edes pienen tarinan verran jonkin verran viileinä.

Ruokaa oli tarjolla vain pari eri annosta, Pad Thai ja Fried rice with chicken. Eihän toki ollut keittiötäkään, ainoastaan pöytä, kaasuliesi ja se aurinkovarjo, jonka alla pystyi jotain kokkaamaan kun satoi. Se sama varjo, jonka alta sateesta ne aiemmat työnantajat tulivat pyytelemään takaisin 'oikeisiin' töihin, mutta Sopa ei luovuttanut. Sen sijaan hän laajensi ja myi välillä rannallakin ruokiaan, jotta sai mainostettua Delivery-palvelua ja kalastetuksi uusia 'länkkäriasiakkaita'. Sillä kyllä Sopa tajusi missä raha liikkui. Sitten eräs ystävä myi halvalla toisen asiakaspöydän ja rahat riitti telttakatoksen ostoon, ja näin tarinat saivat jatkoa.

Mukavan rento ja viihtyisä Stop@Sopa ravintola nykyään

Sopalta saa myös tilattua ruokaa ja me käytetäänkin meidän vuokratalossa Sopan ruokalistoja, mistä asiakkaat voivat halutessaan tilata maukasta kaikkea.

Jossain vaiheessa pöytiä olikin jo viisi, mutta kun vuokranantaja halusi nostaa maan vuokran 250 euroon kuukaudessa, niin Sopa tajusi, ettei viidellä pöydällä niitä rahoja tehtäisi. Lisäksi vuokranantaja ei halunnut meteliä tontilleen, jopa nauru oli liian kovaa, mutta kuinka sä naurat hiljaa??? Joten Sopan piti siis muuttaa. Läheltä löytyi onneksi Stop@Sopalle uusi koti (nykyinen paikka) ja tarinat jatkuivat jälleen. Pikkuhiljaa, kaikkien kiireitten, tietöitten ja ongelmien ohella kasvua on tapahtunut koko ajan. Välillä loppuu rahat ja kuolema meinaa tulla, mutta siltikin, Sopa auttaa aina:

- Koiria, joita thaimaalaiset rahapulassa kuljettaa läheiselle temppelille ja joita Sopalla on tällä hetkellä 'epävarma' kahdeksan. Epävarma sen takia, että kaksi tulokastakin ravintolassa pyörii ja nämä kaksi Sopan 'vanha koirajengi' on jo melkein hyväksynyt uusiksi jäseniksi. Ja kun jo ruokit kahdeksaa omaa koiraa, niin ethän mitenkään voi olla ruokkimatta niitä kahtakin? Ja näin se huollettavien määrä kasvaa...voi pojat!

Tässä näitä, Sopan pelastamia koiria. Voi ihanat!

Ihania vääräsääriä...

Wat Plai Laem, eli se Sopan viereinen temppeli, johon hylättyjä koiria viedään

Wat Plai Laem temppeli

- Ihmisiä, niin kuin sitäkin burmalaista venekuskia, joka jäi työttömäksi Ranongilta, kun viisumien järjestäjäfirma lopetti. Ei Sopalla olisi ollut varaa palkata lisää työntekijöitä, mutta kun kaverin sukulainen oli jo Sopalla töissä, niin tätäkin onnetonta herraa oli autettava. Ja se tarkoitti sitä, että ensin piti opettaa paikallinen kieli, sillä englanti kaverilla vähän jo sujui. Aamusta iltaan siis, kädestä pitäen kieli ja työt. Ei tarvinnut juuri nukkuakaan, mutta onneksi Sopan arvoasteikolla nukkuminen ei ole ihan kärkipäässä. Aikaa jäi siis normaaleitten ravintolan pyörittämiskuvioitten lisäksi tämän burmalaisen auttamiseksi. Kuten esimerkiksi mopon hankintaan, että kaveri pääsee edes töihin.

Mukava burmalainen venekuski, nyt siis Sopan tarjoilija

Sekä muuta mukavaa henkilökuntaa, johon voisi sanoa kuuluvan nämä koiratkin

- Vanhempia, joista vasta isän olen ehtinyt tavata. Äitikin tulee Sopan luokse viikon sisällä asumaan ja koska pariskunnan tiet ovat aiemmin erkaantuneet, niin kuulemma kaikenlaista saattaa olla luvassa. Mutta autettavahan heitä on.

Sopan isä ja Sopan Bankeow, eli samaa rotua kuin meidän Boo

Mä menen välillä ihan mykäksi, kun kuuntelen Sopan juttuja, enkä yhtään ihmettele, miksi vuodesta toiseen samat ihmiset tulevat häntä tänne moikkaamaan. Niin kuin se suomalainen Sinikin, jonka tauluja ravintolasta löytyy. En ole itse tavannut Siniä, mutta Sopan mielestä Sini on valloittava, taiteellinen, uskomattoman upeassa kunnossa oleva melkein 70-vuotias hieno ja elämänmakuinen nainen. Toivottavasti törmään joskus Siniin.

Onneksi Sopalla on paljon ystäviä, joista yksi parhaimmista on Tawan. Jos Tawanille sopii, kerron seuraavan henkilökuvauksen hänestä, joten pitäkää peukkuja! Ja sen verran vielä, mikäli lentolipussanne jonain kauniina päivänä lukee kohteena Samui ja haluatte oppia thaimaalaisten ruokien mestariksi, silloinkin Sopa auttaa. Niin kuin meitä tänään. Kannattaa kysellä hintoja Sopalta facebookissa, sillä varmasti saatte parasta mahdollista juuri teille räätälöityä laatua opetukseen. Mutta varokaa, Sopan nauru voi vaikka tarttua! Sopan löydät myös Tripadvisorista.

Käykääpä lukemassa muitten arvosteluja Stop@Sopasta Tripadvisorista

Sopa ja ensimmäinen palkattu työntekijä

ja Tomppa, Thaikokkauskurssilla

tästä se lähtee...

ja loppu hyvin, kaikki hyvin. Kiitos opettajille!

Ja tässä alimpana vielä, kuten aiemmassa 'Kuvaushommia'-postauksessani kerroinkin, pieni pätkä silloin kuvattua 'Maastamuuttajat'-materiaalia. Tämä on vain lyhyt tiivistelmä TV-sarjasta ja jos tämä saa riittävästi tykkäyksiä ja rahoituksen, niin se pääsee YLE Folk-kanavalle. Meitä maastamuuttajia on ympäri maailmaa vaikka kuinka paljon, joten jotta tämä huikea tuotantoryhmä saisi pienen rahoituksen YLE Folkilta, tarvitaan tykkäyksiä. Olisi siis kiva jos tykkäisit.

Meidän osuus videoklippiin on kuvattu, missäpä muuallakaan kuin Stop@Sopassa:

http://folk.yle.fi/hakemusvideot/maastamuuttajat?soita=paranoid

8