Näytetään tekstit, joissa on tunniste kobra. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kobra. Näytä kaikki tekstit

Selviytymishaaste osa 2 - kobrakiintiö on täynnä

Jos joku ei vielä tiennyt, täällä on uhkarohkea selviytymishaaste menossa. Kolme viikkoa viidakkotalossa ilman MIESTÄ, ja välillä on kaduttanut että olen tähän edes suostunut.

Mutta homma alkaa olemaan loppusuoralla ja hengissä ollaan (koputtaa puuta). Voisi olla toisinkin, mutta kerron siitä tuolla alempana. Ensimmäisen selviytymisviikon tunnelmista voit kuitenkin käydä lukaisemassa täältä.

Kun ekalla viikolla valittelin kuumuutta ja kuivuutta, niin tokalla viikolla sitä vettä sitten tuli sen verran, että viidakkotie valui melkein kokonaisuudessaan Tarzanille. Valumisella tarkoitan siis kaikkea sitä hiekkaa, jota ollaan useamman kerran kaivurin avustuksella kaivettu tien reunoilla seisovasta viidakosta. Ja valuneen hiekan alta paljastuvat kalliot ei ole helppoja ajaa edes jeepillä.

Betonitie ei siis vieläkään ole saapunut, ja sadekausi kolkuttelee ovella.

rescue dog
Saisihan toi muusikonrenttu jo tulla kotiin. Kuvassa myös Boo ja Salsa

Viidakkorotat

Viimeksi veikkasin viidakkorottien joukkovaelluksen tiellä johtuneen kuivuudesta, mutta tällä viikollapa ei ole rottia näkynyt. Melusta päätellen ne ovat kaikki muuttaneet sadetta pakoon viidakkotalon välikattoon.

Juuri kun ehdin itse muuttamaan viilentyneitten ilmojen takia takaisin yläkertaan, sain kömpiä kamppeineni jälleen alas. Tuolla ylhäällä on nimittäin todella kovaäänistä meininkiä, ja jollei siellä tämähdä lauma rottia yhtäaikaa välikattoon, niin sitten mua oikeasti kammoksuttaa.

Tokay-gekko se ei voi olla, tai niitäkin pitäisi olla komppanian verran, joten vaihtoehdot alkaa jäämään vähiin. Olen kiertänyt talon jo useampaan otteeseen, jos jonkun puun oksa vaikka sittenkin hakkaisi kattoon. Mutta ei.

Yhtenä myöhäisiltana olin varma että katto putoaa niskaan. Jopa koirat ryntäsivät sisälle tuijottamaan kattoa. Jos talon vieressä seisoisi palmu, kammottava kolahdus selittyisi katolle putoavasta valtavasta kookospähkinästä. Vaan kun ei ole palmuakaan.

Se voisi olla valtava varaani, mutta kuinka ihmeessä se olisi sinne kiivennyt?

Voi se olla alligaattorikin tai apinalauma, mutta alan yhä enemmän uskomaan Rockin kummituksiin.

Mieluummin mä täällä yläkerrassa nukkuisin...

Munapää

Meillä on uusi lemmikki, jonka Miska on ristinyt munapääksi.

Munapää on sellainen sympaattisen näköinen veijari, kuten kaikki sammakot ovat. Verkkaisiin rupisammakoihin verrattuna munapää on kuitenkin fitness-pimu. Muutaman metrin loikat seinältä toiselle onnistuu tuosta vaan, ja jos sammakon pyydystäminen välillä kävisikin mielessä, olisi sen toteuttaminen mahdotonta.

Edes Bumba ei saa sitä kiinni. Ja Bumba sentään iskee puolikkaassa silmänräpäyksessä.

Joten munapää on asettunut taloksi. Välillä kokkaillaan kimpassa ulkokeittiössä, välillä yritetään häätää sitä sisätiloista. Ulkotiloissa munapäätä voi vielä sietää, mutta joku raja sentään karvattomilla 'lemmikeillä'.

Munapää paistinpannulla

ja muita karvattomia lemmikeitä. Tässä rukoilijasirkka

Viikon muut säädöt

Viikko aloitettiin pienellä mopo-onnettomuudella, kun Miska lasketteli portista ulos suoraan päin edessä olevaa betoniaitaa. Sade ja maahan pudonneet märät lehdet, ei siihen muuta tarvittu. Onneksi kummallekaan ei käynyt pahemmin, vaikka mopo täytyykin viedä taas korjaamolle.

Sähköjä oli ja ei ollut. Yleisesti ottaen Samuilla on nykyään melko hyvät sähköt, mutta liekö katkokset johtuneet sateista, vai sen yhden surullisen kuuluisan laivan ankkurin hajottamasta vedenalaisesta sähkökaapelista. Mene ja tiedä.

Lisäksi jotain muuta perussäätöä, kuten se että Boolla katkesi toinen yläkulmahampaista.

Kobrakiintiö on TÄYNNÄ

Viime viikon tiistain jälkeen olin LOPPU. Aivan totaalisen loppu näihin uhkiin, joita viidakossa vaanii.

Noin metrin lähellä oli, ettei käynyt köpelösti.

Aamulenkillä koirat juoksentelee vapaina, ja itse pyrin seuraamaan pari metriä jäljessä. Ihan vaan jos jotain vaarallista osuisi eteen.

Tällä kerralla Boo ja Bumba rymisteli viidakon uumenissa ja ainoastaan Salsa köpötteli edelläni. Hiekkainen viidakkotie on paljolti lehtien ja oksien peittämä, ja tällä kertaa alitajuntani ehkä rekisteröi pitkän oksan.

Kunnes Salsa pysähtyi.

Katseeni terästyi, ja oksa muuttui valtavaksi käärmeeksi. Meillä on aina kättä pidempää lenkeillä mukana, joten varmistin vielä 1,5 metrin kepilläni käärmeen kuolleeksi.

Jota se ei ollut. Kun käärme nosti päänsä metrin korkeudelle, tiesin välittömästi kenen kanssa siinä oltiin tekemisissä. Ja sitten tuli todella kiire.

Kuningaskobra on älykäs, eikä se erehdy.

Se on maailman suurin myrkkykäärme ja voi kasvaa melkein kuusi metriä pitkäksi (toisten tietojen mukaan jopa 7 metriä). Kohottautuessaan sillä voi olla korkeutta jopa 175-185 cm ja ylväästi kohonnyt pää on kieltämättä kamalan kokoinen.

Ennen hyökkäystään kobra levittää 'huppunsa' ja se on se silmänräpäys, jolloin kuka tahansa tietää olevansa tekemisissä kobran kanssa.

Ehdin kaiketi kiljaista ennen karkuun juoksemista, sillä viidakko vaan rytisi kun Boo juoksi paikalle Bumba kintereillään. Boon varaan voi laskea, se tulee aina pelastamaan.

Koirat asettuvat näköjään aina samaan malliin käärmeen ympärille, jokainen tarkasti omaan kulmaansa. Kun komppania on järjestynyt asemiinsa, se on yleensä Boo joka ottaa härkää sarvista.

Näin kävi nytkin. Itse karjuin muutaman metrin päässä koiria pois kobran luota, mutta ennen kuin karjunnat tehosivat, Boo ehti ottamaan kobran suuhunsa ja ravistella.

Olin varma että kaikki menee päin persettä, ja vähintään yksi sankareista saa osuman. Tätä ei tälläkään kertaa yllättäen tapahtunut, ja sain koirat karjumalla juoksemaan perääni.

Kerrassaan röyhkeä kaveri, ja perun kaikki väittämäni siitä että käärmeet lähtevät kyllä karkuun. Tämä ei lähtenyt mihinkään. Uskallan jopa väittää että se oli liikkumatta tarkoituksella, tietäen tasan tarkkaan meidän olevan vieressä.

Tämä kaikki me tehtiin väärin:

  • Oltiin aivan liian lähellä. Jos kobra olisi hyökännyt, se olisi halutessaan ylettynyt vaikka kuinka pitkälle. Muutaman metrin etäisyyskään ei välttämättä riitä, sillä hyökätessään kunkku voi tulla myös kohti. Lisäksi kunkku on tavattoman nopea ja yhdellä hyökkäyksellä se voi purra monta kertaa.
  • Tökkäisin sitä kepillä. Noup! Tämän tyyppinen toiminta saa minkä tahansa käärmeen hyökkäämään.
  • Juoksin karkuun. Jos kohtaat kuningaskobran, hidas poistuminen takavasemmalle on paras vaihtoehto hyökkäyksen minimoimiseksi. Vielä parempi on, jos poistuessasi hitaasti tiputat maahan vaikka hatun tai paidan. En tiedä hyökkäisikö kobra ehkä niihin, mutta näin neuvotaan.

Että tällä tavalla. Vaikka meillä meni lähes kaikki pieleen, täällä sitä porskutellaan silti. Mutta jos olisi käynyt toisin, kuningaskobran myrkkyrauhasissa on niin paljon myrkkyä, että se voisi tappaa norsun tai 20–30 ihmistä.

Nyt on monta yötä on vietetty käärmepainajaisissa, enkä unohda sitä hetkeä varmasti koskaan. Kun sitä aiemmin kuvitteli melkein tottuneensa käärmeisiin, nyt kauhu kuristaa kurkkua.

Salsa saattoi pelastaa rouvan hengen, siksi se sai ansaitusti kunniakkaan lisänimen; 'Eturivin' Salsa.

Rohkea pieni avaruuskoira.

Tällainen on Kingkobra

ja tässä hyökkäämässä

Eturivin Salsa

Kobrien kuvat otettu netistä, koska yllättäen en itse ehtinyt jäädä ottamaan kuvaa.
8

Oivalluksia

Kun pitkäksi venyneen illan jälkeen saa silmänsä viimein auki, ja huomaa kellon näyttävän yli kymmentä, iskee välitön hoppu kömpiä alakertaan keittämään kupposet kahvia ja hoitamaan koirat aamu-uinneille.

Ensimmäiseksi terassilla silmät osuvat kuitenkin uutuuttaan kiiltävään valkoiseen moottoripyörään. 'Jaahas, meillä on joku' - huudan Tompalle, sillä mopo on meille täysin tuntematon.

Tomppa kömpii terassille aivan yhtä väsyneenä ja samalla hetkellä siihen pompsahtaa myös puutarhurimme Panom.

'Tom, eikö olekin hieno pyörä' -kuvitellaan Panomin sanovan.

'No aivan mahdottoman hieno' - me ihastellaan haukotellen.

Panomin tuliterä menopeli

Sitten käydään läpi menopelin hintaa ja sen kuukausilyhennyksiä Panomin pohtiessa samalla ääneen mahtaisiko Tomppakin tarvita sellaisen. Tässä kohtaa Panom osoittaa meillä majailevaa ystävämme mopoa, joka on varovasti sanottuna jo parhaimmat päivänsä nähnyt.

Lisäksi selviää, että 'fai' (sähköt, ei hajuakaan kuinka kirjoitetaan) on syynä siihen, ettei hiuksiaan saa nykyään millään ilveellä kunnolla huuhdelluiksi meidän suihkussa. Vesi valuu tipoittain, silloin kun se ylipäätään jaksaa valua. Mutta ei kuulemma auta kuin odottaa vähintään sen pari kuukautta, että saaren sähköt ehkä viimein toimimaan. Meillähän mennään nykyään semisähköillä (nit noi fai), kuten kirjoitin viimeksi.

Väsyneen (mutta mielekkään) keskustelutuokion päätteeksi auton lavalle kasataan hajonnut televisio, piiputtava X-boxi ja tyhjentynyt kaasupullo, ja startataan Panomin perässä kylille hoitamaan asiat kuntoon.

Että sellainen säpinäaamu tänään. Kun katselee Panomin poikamaisen innostunutta elehdintää ja virnettä, ei päivä voisi oikeastaan alkaa iloisemmin.

Päivän aikana selvisi muuten sellainenkin uskomaton juttu, että viidakkotalo saa kuin saakin betonitien vielä tämän vuoden puolella.

Mikäli näin tapahtuu, meillä korkataan pullo Proseccoa.

Ja herra itse oppaaksi televisiokorjaamoon.

Boat Barin jamit

Syynä pitkäksi venyneeseen iltaan oli tietysti Boat Barin jamit, ne joissa Tomppa toimii hostina. Jameja ei meinaa nykyään millään pystyä jättämään väliin, sen verran huikeita muusikoita on saatu vieraiksi. Usein samoja tyyppejä, mutta toisinaan myös täysin uskomattomia uusia taitureita.

Uusimpana ihanuutena Boat Barissa on tietty rummut (niitä ei alussa ollut), ja niitä hakkaava vakiokaveri ukrainalainen Niko. Pelkästään Niko tarjoaa sellaista meininkiä, jota viimeksi eilen eräs puolituttu venäläinen kaveri totesi saaren parhaaksi.

Nyt kun ollaan saatu loistavia muusikoita jameihin, tarvitaan enää maksavia asiakkaita. Vaan kyllähän tämä saari nyt aika tyhjältä tuntuu. Elokuu on ohi, ja seuraava sesonki alkaa vasta joulun hujakoilla. Uusia ravintoloita avataan, ja niissä saattaa jo kahden kuukauden päästä olla lappu luukulla.

Jos siis eksyt saarelle, kannattaa ehdottomasti tulla keskiviikkoiltana Boat Bariin piipahtamaan. Vaikka vain kannatuksen vuoksi.

Bangrakin satamaa, siellä se Boat Barikin on.

Melkein muutettiin taas

Se oli joku sellainen 'me halutaan ihmisten ilmoille'- ilmiö, kun alettiin katselemaan uutta kämppää.

Kierreltiin ja kaarreltiin pitkin vilkkaampia alueita, sillä voisihan se vaihteeksi olla hienoa kävellä biitsille, jumppamestoille ja ylipäätään sinne missä liikkuu joku muukin kuin kobra.

Kobrahan meillä oli taas kaksi päivää sitten kylässä, mutta ennen kuin ehdin kaivamaan kättä pidempää avuksi, se roikkui jo Bumban suussa lötkönä.

Mutta vierailevat kobrat ei olleet maisemanvaihtoajatuksen syynä, vaan tämä lievän negatiivisesti iskenyt erakkofiilis.

Chawengin järven rannalta löytyikin kelpo mesta. Ranskalainen omistajapariskunta asuu talossa vuosittain vain elokuussa, mikä olisi sopinut meille vallan mainiosti. Meillä kun on - tätä kesää lukuunottamatta - tavoitteena viettää kesät Suomessa.

Meidän yllätykseksi kolme koiraa olisi ollut omistajille täysin ok. Tai no, niinhän se hampaaton venäläinenkin silloin sanoi, kunnes muutti mieltään. Tämän lisäksi vielä, Chawengin talon vieressä on lemmikeille suunnattu hotelli, eli koirien hoito rajajuoksuilla olisi muuttunut huomattavasti helpommaksi.

Mutta mutta. Kun siinä kohtaa kaivettiin eteen nykyinen vuokrasopimus, todettiin että ennen huhtikuuta ei meikäläisillä ole minkäänlaista saumaa vaihtaa maisemaa.

Olisihan tuon voinut tietää jo ennemminkin.

Tässä viimeisin babykobra.

Oivallus

Me pysytään siis viidakkotalossa, ja metsästellään kobria silloin tällöin. Ja pidetään kädet ristissä, jotta uusi betonitie ilmestyisi ennen marraskuussa alkavaa sadekautta.

Toivotaan myös, että semisähköt muuttuu pian normisähköiksi. Olisihan se juhlaa taas jonain päivänä tuntea hiuksensa putipuhtaiksi, eikä juosta kesken suihkun joka kerta sammuttamaan ja käynnistämään sähköjä siksi että vesipumppu älyäisi herätä.

Silti kun tänään haravoin pihaa (Panom on taas 90% kadonnut) ja Tomppa valvoi hommaa jääkahvi kädessään terassilta, oli pakko todeta että meillä on kaikki aivan saakelin hyvin. Täällä näin, kummallisessa viidakkotalossa.

Onneksi ei päästy muuttamaan!

Ps.

Viitaten edelliseen juttuuni, Koh Tao keissin tiimoilta on kuulemma pidätettynä 12 kyseisten artikkeleitten tykkääjää ja jakajaa. Samoiten kyseisen rikoksen uhri on kuulemma päässyt Thaimaan mustalle listalle, mikä tarkoittaa ettei asiaa maahan ole.

Sananvapautta ja demokratiaa?

Tervetuloa viidakkotaloon!



Tässä maisemassa kun avaa silmänsä, ei voi tulla huono päivä.


4

Hengenpelastaja Boo, Bumba vs kobra ja skorpionin isku

This is Thailand. Kobria, skorpioneja ja jotain muuta kammottavaa. Ei näihin välttämättä kuole, vaikka jotkut kipeätä tekeekin.

Hengenpelastaja Boo

Meidän nauttiessa Balista, koirat viettivät omaa lomaansa ystävämme Moikun luona Phanganilla. Moikun sanoin; monen kobrattoman vuoden jälkeen on lähipiirissä mahtunut kohtaamisia jo kolme viimeiseen kuukauteen. Ensin meillä ja sitten Moikulla. Yksi näistä Balin reissun aikana, kun meidän koirat omalta osaltaan päivysti Moikun tontilla.

Heinikko ei varoittanut Moikkua kobran läsnäolosta, sen sijaan Boon hermostunut haukunta teki sen. Kun monokkelikobran pää nousi heinikosta, seisoi Moikku puolen metrin päästä hiljaisesta tappajasta.

Moikun vaimon kertoman mukaan ystävämme olisi todennäköisesti astunut kobran päälle ilman Boon varoitusta. Askel olisi voinut olla kohtalokas, monokkeli kun luokitellaan erittäin tappavaksi. Tästäkin selvittiin hengissä, vaikka eräs hieman osumaa ottikin.

Henkivartija Boo

Bumba vastaan kobra

Ilmeisesti Salsa ja Boo eivät jaksa kobrista niin kovin enää kiinnostua, mutta Moikun pentukoirat ja tässä tapauksessa varsinkin Bumba ottivat haasteen vastaan. Pentujen lähipiirissä ei käärmeet rellestä.

Koska Bumba oli rellestäjistä pahin, joutui se kohtaamaan pisaran tai muutaman monokkelin myrkystä. Nekin suoraan silmiin, mihin monokkelin tiedetään usein tähtäävän. Ehkä kyse oli vaan muutamasta irtotipasta, joita roiskui monokkelin heilutellessa komeaa päätään, sillä lopputulos olisi voinut olla myös lopullinen. Nyt selvittiin turvonneella silmällä ja yönvietolla eläinklinikalla. Sekä aikamoisella määrällä lääkepurnukoita.

Tästäkin siis selvittiin, kiitokset Moikku hyvästä hoidosta! Toivottavasti Bumba jättää seuraavalla kerralla tunkematta päätään liian lähelle kobraa.

Bumba, Riesa ja kobra.

Bumba, Riesa, Tipsu ja kobra. Bumba rääväsuu

Koirien kotiinhakureissulla. Ilo oli molemminpuolinen!

Skorpionin isku

Se on nyt sitten koettu, ei saatana sentään! Helvetin kipeetä teki, mutta tällä hetkellä noin 40 tuntia tapahtuneesta on vasen käsi lähes kunnossa. Edeltävät tunnit olivat kyllä mielenkiintoisia.

Ollaan tiuhaan tahtiin polteltu oksakasoja pihalla, ihan vaan minimoidaksemme käärmeille kelvolliset majapaikat. Puutarhuri Panom hoitaa osansa, mutta häntä on viime aikoina jotenkin laiskottanut. Poltellaan siis kasoja aika paljon itse, pitäisi aina vain muistaa saappaat ja hanskat. Tällä(kään) kertaa en muistanut.

Näin se sitten tapahtui:

Olin onnistunut polttamaan yhden valtavan kasan lähes maantasalle, ja olin nostamassa viimeistä isoa oksaa hiilloksen päälle.

Silloin SE iski. Tuntui kuin tuhat volttia olisi virrannut kropan läpi hetkessä ja meinasin lentää perseelleni.

Ensimmäinen ajatus oli kobra, sitten tajusin että olisin varmasti nähnyt sen. Laahustin kämpälle ja huusin jonkun purreen. Tomppa kaivoi pakastimesta ison jääpalan, joka lievittikin kipua hieman, vaikka en pystynyt kivun takia edes istumaan paikoillani. Palattiin tapahtumapaikalle, sillä mikäli kyseessä olisi ollut käärme, vastamyrkyn takia olisi hyvä saada siitä valokuva.

Ei käärmettä, eikä centipedeä, joka iskun voimakkuuden takia oli varteenotettava vaihtoehto. Kiemurtelin terassilla keskisormea jääpalalla hieroen Tompan tutkiessa netistä vaihtoehtoja. Käärme - ei, centipede -todennäköisesti ei, sillä jälki olisi ollut paljon rumempaa, hämähäkki -ei, sillä sen puraisua en todennäköisesti olisi edes tuntenut.

Skorpioneja meillä on ollut talossa jopa sisällä, ulkotiloista nyt puhumattakaan. Tiesimme myös, että Thaimaan skorpionit eivät ole ihmiselle hengenvaarallisia, ellei sitten ole myrkylle erityisen herkkä. Varmuuden vuoksi otin antihistamiinitabletin.

Matkamies Kurre oli saarella käymässä ja olimme sopineet illallisen hänen kanssaan. Päätin illallisen jälkeen käydä Bangkok hospitalissa hakemassa vastamyrkkyä kroppaan, mikäli olotila niin vaatisi.

Pari lasia viiniä rauhoitti tilannetta (silkkaa kuvitelmaa), joten päätin katsoa yön yli. Fiksu olisi valinnut toisin, sillä yö oli todella kivulias. Ei auttanut parasetamoli, tiikeribalsami eikä mikään muukaan. Kauhujen yön jälkeen paitsi väsytti, myös särki, ja iskun saanut sormi lähetti sähköiskuja aina osuessaan johonkin.

Luotin silti että kyseessä on skorpioni, ja parin vuorokauden sisällä kipu helpottaa. Ellei se sitten pahene. Seuraava yö meni jo paremmin ja sormen kipukin väistyi. Vain sormesta lähtevät pienet sähköshokit muistutti tapahtuneesta, puhumattakaan selkäytimeen jääneestä pienestä paniikista. Eiköhän siitäkin selvitä.

Tästä lähtien TAAS katson mihin sormeni tai jalkani tungen. Ainakin niin kauan kuin muistan.

Mikäli joudut skorpionin pistämäksi, tässä pari paikallisilta saamaani ohjetta ja jotain netistä haettua:

  • Pidä jääpalaa pistokohdassa, se helpottaa ainakin kipua, joka on ihan mojova. Oma kipu oli ainakin HELVETIN kaukana ampiaisen pistosta, jollaiseksi skorpionin pistoa verrataan.
  • Ota antihistamiinia. Itse asiassa antihistamiini on oiva apu moneenkin vaivaan, joten sitä ei voi olla suosittelematta reissuevääksi. Hyttyset, flunssat, skorpionit, ampiaiset, ym.
  • Kokeile viinietikkaa, se saattaa auttaa (kipuun tai johonkin, ei mitään hajua?). Itse uitin sormea etikassa pitkään ja ehkä se auttoi, ehkä ei.
  • Sivele tiikeribalsamia, sillä sitähän laitetaan melkein joka vaivaan (ainakin paikalliset tekevät niin). Itse laitoin sitä tietenkin, avusta ei ole mitään käsitystä.

Hengissä ollaan kuitenkin. Seuraavalla kerralla en kärsi omin päin tätä kipua, vaan marssin klinikalle hakemaan apua. Siellä tarjotaan ainakin kunnon kipulääkitys ja vastamyrkkyä, sekä jäykkäkouristusrokotus, mikäli sellainen on päässyt vanhentumaan.

Huh huh... tällaista on elämä viidakkotalossa.

Ja tässä pari kivaa kuvaa Phanganilta, ettei jää ihan paha mieli. Thaimaa on kuitenkin mahtava paikka!

Ps. Kobrakuvat Moikkulasta.

Valloittavan kaunis Koh Phangan

Koh Phangan
8

Kohtaamiset kobrien kanssa

Istun terassilla säpsähtäen lähes jokaista rapinaa. Vaikka koirat ovat ympärillä, parin viikon takaiset tapahtumat ovat saaneet mielen laukkaamaan. Ilman koiria viidakkotalo olisi jo vaihtunut ihmisiä pursuavaan ympäristöön. Lähemmäksi sairaaloita ja palveluita.

Vaikka rakastankin viidakkotaloa.

Yhteen viikkoon kaksi kobraa

Se on kieltämättä liikaa. Olen kuitenkin yllättänyt itseni kylmähermoisuudellani, sillä en ikinä milloinkaan olisi uskonut kykeneväni tähän. Elämään käärmeitten reviirillä ja jatkamaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kuvittelin itseni huomattavasti heikkohermoisemmaksi, vaikka aavistus säikkyä on selkäytimeen nyt pesiytynytkin.

Onneksi on karvaiset turvamiehet.

Ilman niitä kobrat olisivat menneet menojaan, ehkä jopa aitojen ulkopuolelle. Tai sitten pesiytyneet ja lisääntyneet vaikka tuonne meidän kellariin. Kammottava ajatus, eikä ehkä riskinoton arvoinen.

Meidän monokkelikobra romuvarastossa talon alla.

Kuningaskobra

Nuoriso oli vielä kylillä, kun tämä hiljainen herra yön pimeydessä jäi kiinni luvattomasta visiitistään. Nyt osaan jo hyvin tulkita koirien käytöksestä, milloin on tosi kyseessä. Käärmeitä meillä metsästellään koirien toimesta viikoittain, mutta yleensä se on sellaista puolileikillistä iloittelua. On jotain mitä jahdata, jolla leikkiä.

Kuningaskobran vierailulla oli tosi kyseessä. Koirien pitämä melu oli erilaista, kuin normaalisti. Siinä oli selvästi mukana kauhua ja huolta. Liero oli saatava pois, voisiko joku ihminen tulla auttamaan?

Vaikka koirat olivat aivan liian lähellä pensaassa piilottevaa kolmemetristä kobraa, niin iholle eivät menneet. Toisin kuin yleensä. Siitä voi olla hiton onnellinen.

Boo ja Salsa ovat jo vanhoja konkareita, mutta nuorikko Bumba on eri maata. Kahjo mikä kahjo. Siitä ainakin saa olla huolissaan, sillä itsesuojeluvaistossa on vielä kovasti hakemista.

Tämä pensaasta alas revitty komistus oli yli kolme metriä pitkä. Vaikka kuningaskobran myrkky ei ole kuolettavimmasta päästä, sitä on niin paljon, että se voi tappaa elefantin tai vaikka 20-30 ihmistä.

Eroonhan siitä oli päästävä. Valitettavasti.

Kuningaskobrasta lisää tässä.

Tämä kuningaskobra näyttää melko rauhalliselta.

Monokkelikobra

Edellisestä kobrasta jo rauhoittuneena kuvittelin ottavani päiväunet yläkerrassa. Talo oli tyhjä, ja jätin koirat köllöttelemään alakerran terassille.

Nukahdin ehkä hetkeksi, kun hirveä möly alkoi. Siellä on taas joku harmiton käärme, tai sitten lisko, eikä vaadi minulta toimenpiteitä. Väärin. Koirien kauhu ylsi ylös asti, joten se niistä päikkäreistä.

Valuin terassille huomatakseni koirat talon alla olevassa varastossa. Enkä ehtinyt kuin rappusille, kun kuulin kovan sähinän. Silloin olin varma, että seuraava kohtaaminen kobran kanssa oli nyt. Ei saamari, vain minä ja koirat, sekä varastohuone täynnä epämääräisesti sijoiteltua rompetta.

Ja kaikki koirat oli pakkautunut yhteen nurkkaan. Siihen missä kobra lymyili. En uskaltanut mennä varastoon pelastamaan koiria, vaan turvauduin verkkoseinän takaa tökkimään nelimetrisellä bambukepillä koiria kauemmaksi ja käärmettä ilmiantamaan itsensä.

Vajaan tunnin siinä hikoiltuani ja hermoiltuani soitin Tompalle, että on parempi ilmaantua paikalle jo kymmenen minuuttia sitten. Yhdelle ihmiselle yhtälö oli mahdoton, ja silmänräpäyksessä joku koirista voisi olla entinen.

Tompan saapuessa soitettiin Samui snake and wildlife rescuehen, jottei olisi tarvinnut tappaa tätäkin kärmestä. Tällä kertaa välimatka oli liian pitkä eikä saatu kavereita pelastushommiin, joten päätettiin keittää kahvit. Ja ottaa hetki happea. Koirat oli saatu taloon sisälle, joten ehtisi hyvin pohtia seuraavaa siirtoa.

Samuilla on siis tällainen, mihin voi soittaa jos myrkylliset käärmeet kiusaa.

Vaihtoehdot oli tappaa, tai yrittää kuljettaa aitojen ulkopuolelle. Talon alle sitä ei luonnollisesti voinut jättää.

Tappamishommat on juuri niitä vaarallisimpia osumien suhteen. Monokkelikobra pystyy myös sylkemään myrkkyään jopa kolmen metrin päähän tähdäten vastustajaa juuri silmiin. Miten kuljettaminen meiltä ilman mitään välineitä edes teoriassa olisi mahdollista? Ei mitenkään. Matkaa talon alta aitaan kun on minimilläänkin sen 30 metriä.

Joten ikävä kyllä, tämäkin kyläilijä pääsi hengestään. Se voi olla hätävarjelun liioittelua, mutta koirat tai ihmiset, vai kobra? Meiltä lähimpään sairaalaan kun on jo sen 30 minuutin ajomatka, ja vastamyrkky pitäisi saada systeemiin mahdollisimman pian. Ambulanssia on turha soittaa, itse ajaen ehtii nopeammin perille.

Koska monokkelin lähelle ei kannata mennä, rakensimme neljän metrin bambukepistä aseen, jonka päässä oli rannalta löytynyt kalastajien jättämä 'atrain'. Omituinen tuuri muuten, että 'atrain' löytyi juuri päivä ennen tätä toista kobratapaamista.

Monokkelikobrasta lisää tässä.

Täältä piti saada monokkelikobra ulos niin, ettei kellekään käy mitään.

Huojentavaa kuitenkin

Nyt kun on lähikokemusta kahdesta kobrasta (vaikka kuningaskobra ei oikeasti ole edes kobra), voi onneksi olla kohtuullisen turvallisin mielin. Kumpikaan käärmeistä ei purrut vaikka kuumoteltiin viiden vastustajan voimin.

Olen melko varma, että vaikka kohtaisitkin kobran, väistymällä tai odottamalla rauhallisesti se menee menojaan. Ennen viidakkotaloon muuttoa Tomppa oli nähnyt yhden kuningaskobran, joka meni omia menojaan tunkeilijoista huolimatta. Todennäköisesti et Thaimaan lomallasi koskaan edes törmää yhteenkään, joten turha huoli on vaan turhaa.

Me lenkkeillään koirien kanssa täällä viidakossa joka päivä. Näinä päivinä tosin pieni kauhu kantapäillä, mutta eiköhän tästäkin yli päästä. Mutta me ollaankin viidakossa.

Tänään lähdin Miskan kanssa mopolla liikkeelle, ja ensimmäisen puolen kilsan kohdalla komeasti pää pystyssä tien yli luikerteli seuraava kuningaskobra. Huh vaan...

Nyt jo muuten naurattaa, kuinka kesällä Paraisilla tosissani pelkäsin punkkeja ja haisin kuin rankkitynnyri laventelin ja etikan seokselle. Suihkutin itseni päästä varpaisiin monta kertaa päivässä, sillä seoksen sanottiin pitävän punkit loitolla.

Vaikka meininki täällä on hieman toinen, todennäköisesti punkit Suomessa aiheuttavat ihmisille enemmän harmia, kuin käärmeet Thaimaassa.

Tässä luontoon pelastetaan komeata kuningaskobraa.
Melkein hellyttävän näköinen kobrahan se tässä.
Osa kuvista on otettu Samui snake and wildlife rescuen FB-sivuilta, kun tuo omatoiminen kobrien kuvaus on pientä riskipeliä.
6
Back to Top