Puoleentoista viikkoon on mahtunut paljon. On ollut visiitti Phanganilla, uusia ystäviä, kivoja kokemuksia ja arkeakin, mutta sekin on ollut jotenkin tapahtumarikkaampaa kuin ihan perusviikkona. Miskan koulusta on ollut reilu viikon "syysloma" tai jotain (täällä on pitkät koulupäivät ja tosi paljon lomia) ja me ollaan päädytty vähän lentämään, asiasta toiseen. On ollut tyttöjeniltaa (kiitos taas Kurre), illallisia ihan "länkkäriravintolassa", tupaantuliaisia Villa Meow:ssa, jalkapalloleiriä, taas uusia bisnesideoita meidän vuokranantajan kanssa ja vaikka mitä. Ja sitten se kaverikoiran löytäminen. Mähän lupasin kirjoittaa siitä.
Tyttöjen iltaa Starz Cabareessa
Illan paras tanssija, ja se en ollut minä ;)
Boolta leikattiin pallit. Koska mä en ole milloinkaan ollut mikään koiraihminen, niin se tuntui vähän surulliselta, lähinnä tietämättömyyden takia. Mä kyllä rakastan kaikkia eläimiä (paitsi että se skorpiooni pääsee jatkossakin hengestään), mutta en ole ollut kovin innokas koiran omistaja, ennen kuin Boo tuli ja omisti meidät. Meidän "kyläpäälliköt" ovat jo pitkään kyselleet, että koska oikein hoidamme asian, joten paineita on ollut. Onneksi pallien leikkauksella on positiivisia terveysvaikutuksia ja kuulemma toiveita sille, että Boon karkailuvietti edes hitusen laantuisi. Hirveästi toiveita yhdelle operaatiolle.
Mutta ei se ainakaan vielä ole laantunut, vaan totaalisen päinvastoin. Boolla oli leikkauksen jälkeen viikon ihana muoviämpäri päässä, jonka takia se käveli päin seiniä, meitä ja kaikkea mahdollista. Tikkien takiahan se oli, mutta auta armias, kun koira siitä lauantaina pääsi eroon, niin se sekosi täysin. Jos Boo normipäivänä sujahtaa aidan raosta kerran, niin pelkästään eiliseen mahtui viisi karkaamista. Ja ne karkureissut olivat toooosi pitkiä. Me kuitenkin ulkoilutetaan sitä tyyppiä remmissä neljä kertaa päivässä, päästetään vapaaksikin vuorilla ja uimaan, joten ei pitäisi olla hirveästi valittamista. Mutta joku demoni sitä aina vaan vie ympäri kyliä hullun kiilto silmissä. Yritä siinä sitten itse hoitaa jotain hommia ja olla sovittuun aikaan sovitussa paikassa, kun pitää odotella hullua koiraa kotiin. Koiraa, joka ei ymmärrä, ettei meidän kylässä saa juosta vapaana.
Ensin lähti pallit ja sitten joku laittoi vielä ämpärinkin päähän
Mutta palataas nyt siihen salsakaveriin. Boo ei tietääkseni tanssi salsaa, mä tanssin, mutta se sai viimein kaverin, jonka nimi on Salsa (Miska antoi nimen ilman äipän painostusta). Pieni 2-kuukautinen tyttöreppana, joka oli veljensä kanssa hylätty Chawengilla olevalle eläinklinikalle. Ihmiset tuntuvat välillä niin julmilta ja ajattelemattomilta, mutta todennäköisesti hylkääjä on tässä tapauksessa ollut joku köyhä thaimaalainen, jolla ei ole ollut varaa ruokkia ja rokotella hirveää pentukatrasta. Onneksi on sentään päätynyt hylkäämään pennut klinikalle, eikä jonnekin vuoristoon oman onnensa varaan. Luojan kiitos Samuilla on monia ryhmiä, jotka auttavat hylättyjä, loukkaantuneita ja orpoja karvaturreja pelkästään meidän tavallisten ihmisten lahjoituksilla ja ilmankin. Kuten esimerkiksi Elfes World Thailand. (Linkki vie Elfen facebook-sivuille, jotka näyttävät alkuun täysin Saksan kielisiltä, mutta sieltä löytyy infot myös Englanniksi, jos vähän jaksaa rullailla).
Kaikki nämä ryhmät tekevät upeata ja erittäin tärkeätä työtä. Ilman heitä Samuikin näyttäisi jokseenkin erilaiselta. Olisi loukkaantuneita ja nälkiintyneitä koiria siellä täällä, niin kuin oli vielä reilu kymmenen vuotta sitten ja nythän niitä olisi vielä hirveän paljon enemmän. Nämä Elfet ja muut ryhmittymät pitävät myös populaation räjähtämisen käsiin aisoissa steriloimalla katukoiria-, ja kissoja. Mutta Elfe siis myös pitää pelastamansa eläimet itsellään, mikä tarkoittaa sitä, että tällä hetkellä Elfen (Elisabeth) residenssissä keskellä viidakkoa asuu yli 600 koiraa ja muutaman kymmenen kissaa. Ja Elfe. Onneksi hän on vuosien saatossa saanut kerättyä ympärilleen apulaisia, osa paikallisia ja osa tänne tulevia lomalaisia varsinkin Saksasta, sillä sieltä tämä ihmenainenkin on aikoinaan Thaimaahan saapunut.
Elfe asui ja työskenteli ensin hotellityöntekijänä Bangkokissa, kävi Samuilla lomillaan ja rakastui paikkaan. Ja ajatteli, että miksi ei tulisi tänne töihin, minkä sitten tekikin. Elfe asui siis täällä, työskenteli hotellissa ja ihmiset alkoivat jättää loukkaantuineita koiria "sen hullun ulkomaalaisen" ovelle. Eikä Elfe voinut jättää niitä oman onnensa varaan, vaan hoiti kuntoon ja piti. Aina. Voitte varmaan arvata, että jossain vaiheessa tila ei enää riittänyt, eikä aikakaan normiduuniin, joten Elfe teki sen, minkä teki. Lopetti duunit hotellissa ja keskittyi niihin reppanoihin, joita löytyi aina vaan lisää.
Mitä tapahtuisi, jos Elfelle tapahtuisi jotain? Mihin kaikki eläimet joutuisivat, kaikki ne joita on pelastettu jopa Bangkokista asti? Olen itse seurannut Elfeä jo vuosia (ehkä jopa kymmenen) ja lahjoittanut aina välillä rahaakin, sekä ihmetellyt miten ihmeessä hän jaksaa? Nyt kun etsimme Boolle kaveria, oli päivänselvä asia, että otan sen Elfen kautta. Olen vain yksi koiran adoptoija ja pystyin tällä kertaa ottamaan vain yhden, mutta onneksi meitä auttajia on monia ympäri maailmaa, jotta Elfelle syntyy tilaa pelastaa taas uusia avun tarvitsijoita. Toivottavasti meitä auttajia löytyy vaikka tämän blogikirjoituksen kautta edes yksi lisää. Olisitko se sinä?
Elfen kautta saa terveen koiran tai kissan myös Suomeen, kaikki rokotukset ja paperit valmiina. Eläin itse ei maksa mitään, mutta koska rahaa tarvitaan ElfesWorldissä kipeästi eläinten hoitoon, niin elukan lennot jää adoptoijalle. Jos et kuitenkaan pysty itse koiraa omaan huusholliisi ottamaan, niin Elfen koirille voi ryhtyä vaikka virtuaaliäidiksi-, tai isäksi. Saat koiran, antaa sille nimen, hyvän mielen ja varmuuden siitä, että karvaturri on Elfen hyvässä hoidossa. Ihan pienellä lahjoituksella vaan, juuri sillä mikä sinun lompakkoosi on sopiva.
Klinikalla reppanaa hakemassa
Siinä se on, pikku Salsa uudessa kodissa!
Vähän mä olen vielä pikkuinen...
Bookin iloinen uudesta kaverista
Meidän kylän korealaisia tyttöjä, jotka hakevat Boon lenkille aina viikonloppuisin
Sellaista säpinää on mahtunut meidän viikkoon. Lisäksi arkea ovat edelleen sekoittaneet Indonesian metsäpalot. Jopa paljon enemmän kuin pari viikkoa sitten ja jopa niin, että itsekin on kärsinyt pienistä päänsäryistä ja vatsan vellomisilta. Hajuhaitoista nyt puhumattakaan. Onneksi ollaan parina viimeisenä päivänä saatu kunnolla sadetta ja välillä vähän tuultakin, ettei ihan maata ole tarvinnut ruveta vaihtamaan. Laittomat ikivanhojen sademetsien polttelut palmuöljyviljelmien tieltä ovat jatkuneet valitettavan pitkään ja vaikka kuinka toivoisi päättäjien siellä heräävän NYT HETI, niin ilman vahvaa kansainvälistä painostusta se tuskin tapahtuu.
Palmuöljyt boikottiin, terveisin Salsa!
Mä väsähdin nyt, nähdään myöhemmin!
10
Tyttöjen iltaa Starz Cabareessa
Illan paras tanssija, ja se en ollut minä ;)
Boolta leikattiin pallit. Koska mä en ole milloinkaan ollut mikään koiraihminen, niin se tuntui vähän surulliselta, lähinnä tietämättömyyden takia. Mä kyllä rakastan kaikkia eläimiä (paitsi että se skorpiooni pääsee jatkossakin hengestään), mutta en ole ollut kovin innokas koiran omistaja, ennen kuin Boo tuli ja omisti meidät. Meidän "kyläpäälliköt" ovat jo pitkään kyselleet, että koska oikein hoidamme asian, joten paineita on ollut. Onneksi pallien leikkauksella on positiivisia terveysvaikutuksia ja kuulemma toiveita sille, että Boon karkailuvietti edes hitusen laantuisi. Hirveästi toiveita yhdelle operaatiolle.
Mutta ei se ainakaan vielä ole laantunut, vaan totaalisen päinvastoin. Boolla oli leikkauksen jälkeen viikon ihana muoviämpäri päässä, jonka takia se käveli päin seiniä, meitä ja kaikkea mahdollista. Tikkien takiahan se oli, mutta auta armias, kun koira siitä lauantaina pääsi eroon, niin se sekosi täysin. Jos Boo normipäivänä sujahtaa aidan raosta kerran, niin pelkästään eiliseen mahtui viisi karkaamista. Ja ne karkureissut olivat toooosi pitkiä. Me kuitenkin ulkoilutetaan sitä tyyppiä remmissä neljä kertaa päivässä, päästetään vapaaksikin vuorilla ja uimaan, joten ei pitäisi olla hirveästi valittamista. Mutta joku demoni sitä aina vaan vie ympäri kyliä hullun kiilto silmissä. Yritä siinä sitten itse hoitaa jotain hommia ja olla sovittuun aikaan sovitussa paikassa, kun pitää odotella hullua koiraa kotiin. Koiraa, joka ei ymmärrä, ettei meidän kylässä saa juosta vapaana.
Ensin lähti pallit ja sitten joku laittoi vielä ämpärinkin päähän
Mutta palataas nyt siihen salsakaveriin. Boo ei tietääkseni tanssi salsaa, mä tanssin, mutta se sai viimein kaverin, jonka nimi on Salsa (Miska antoi nimen ilman äipän painostusta). Pieni 2-kuukautinen tyttöreppana, joka oli veljensä kanssa hylätty Chawengilla olevalle eläinklinikalle. Ihmiset tuntuvat välillä niin julmilta ja ajattelemattomilta, mutta todennäköisesti hylkääjä on tässä tapauksessa ollut joku köyhä thaimaalainen, jolla ei ole ollut varaa ruokkia ja rokotella hirveää pentukatrasta. Onneksi on sentään päätynyt hylkäämään pennut klinikalle, eikä jonnekin vuoristoon oman onnensa varaan. Luojan kiitos Samuilla on monia ryhmiä, jotka auttavat hylättyjä, loukkaantuneita ja orpoja karvaturreja pelkästään meidän tavallisten ihmisten lahjoituksilla ja ilmankin. Kuten esimerkiksi Elfes World Thailand. (Linkki vie Elfen facebook-sivuille, jotka näyttävät alkuun täysin Saksan kielisiltä, mutta sieltä löytyy infot myös Englanniksi, jos vähän jaksaa rullailla).
Kaikki nämä ryhmät tekevät upeata ja erittäin tärkeätä työtä. Ilman heitä Samuikin näyttäisi jokseenkin erilaiselta. Olisi loukkaantuneita ja nälkiintyneitä koiria siellä täällä, niin kuin oli vielä reilu kymmenen vuotta sitten ja nythän niitä olisi vielä hirveän paljon enemmän. Nämä Elfet ja muut ryhmittymät pitävät myös populaation räjähtämisen käsiin aisoissa steriloimalla katukoiria-, ja kissoja. Mutta Elfe siis myös pitää pelastamansa eläimet itsellään, mikä tarkoittaa sitä, että tällä hetkellä Elfen (Elisabeth) residenssissä keskellä viidakkoa asuu yli 600 koiraa ja muutaman kymmenen kissaa. Ja Elfe. Onneksi hän on vuosien saatossa saanut kerättyä ympärilleen apulaisia, osa paikallisia ja osa tänne tulevia lomalaisia varsinkin Saksasta, sillä sieltä tämä ihmenainenkin on aikoinaan Thaimaahan saapunut.
Elfe asui ja työskenteli ensin hotellityöntekijänä Bangkokissa, kävi Samuilla lomillaan ja rakastui paikkaan. Ja ajatteli, että miksi ei tulisi tänne töihin, minkä sitten tekikin. Elfe asui siis täällä, työskenteli hotellissa ja ihmiset alkoivat jättää loukkaantuineita koiria "sen hullun ulkomaalaisen" ovelle. Eikä Elfe voinut jättää niitä oman onnensa varaan, vaan hoiti kuntoon ja piti. Aina. Voitte varmaan arvata, että jossain vaiheessa tila ei enää riittänyt, eikä aikakaan normiduuniin, joten Elfe teki sen, minkä teki. Lopetti duunit hotellissa ja keskittyi niihin reppanoihin, joita löytyi aina vaan lisää.
Mitä tapahtuisi, jos Elfelle tapahtuisi jotain? Mihin kaikki eläimet joutuisivat, kaikki ne joita on pelastettu jopa Bangkokista asti? Olen itse seurannut Elfeä jo vuosia (ehkä jopa kymmenen) ja lahjoittanut aina välillä rahaakin, sekä ihmetellyt miten ihmeessä hän jaksaa? Nyt kun etsimme Boolle kaveria, oli päivänselvä asia, että otan sen Elfen kautta. Olen vain yksi koiran adoptoija ja pystyin tällä kertaa ottamaan vain yhden, mutta onneksi meitä auttajia on monia ympäri maailmaa, jotta Elfelle syntyy tilaa pelastaa taas uusia avun tarvitsijoita. Toivottavasti meitä auttajia löytyy vaikka tämän blogikirjoituksen kautta edes yksi lisää. Olisitko se sinä?
Elfen kautta saa terveen koiran tai kissan myös Suomeen, kaikki rokotukset ja paperit valmiina. Eläin itse ei maksa mitään, mutta koska rahaa tarvitaan ElfesWorldissä kipeästi eläinten hoitoon, niin elukan lennot jää adoptoijalle. Jos et kuitenkaan pysty itse koiraa omaan huusholliisi ottamaan, niin Elfen koirille voi ryhtyä vaikka virtuaaliäidiksi-, tai isäksi. Saat koiran, antaa sille nimen, hyvän mielen ja varmuuden siitä, että karvaturri on Elfen hyvässä hoidossa. Ihan pienellä lahjoituksella vaan, juuri sillä mikä sinun lompakkoosi on sopiva.
Klinikalla reppanaa hakemassa
Siinä se on, pikku Salsa uudessa kodissa!
Vähän mä olen vielä pikkuinen...
Bookin iloinen uudesta kaverista
Meidän kylän korealaisia tyttöjä, jotka hakevat Boon lenkille aina viikonloppuisin
Sellaista säpinää on mahtunut meidän viikkoon. Lisäksi arkea ovat edelleen sekoittaneet Indonesian metsäpalot. Jopa paljon enemmän kuin pari viikkoa sitten ja jopa niin, että itsekin on kärsinyt pienistä päänsäryistä ja vatsan vellomisilta. Hajuhaitoista nyt puhumattakaan. Onneksi ollaan parina viimeisenä päivänä saatu kunnolla sadetta ja välillä vähän tuultakin, ettei ihan maata ole tarvinnut ruveta vaihtamaan. Laittomat ikivanhojen sademetsien polttelut palmuöljyviljelmien tieltä ovat jatkuneet valitettavan pitkään ja vaikka kuinka toivoisi päättäjien siellä heräävän NYT HETI, niin ilman vahvaa kansainvälistä painostusta se tuskin tapahtuu.
Palmuöljyt boikottiin, terveisin Salsa!
Mä väsähdin nyt, nähdään myöhemmin!
