Mielisairauteni - mökkikuume

Se iskee viimeistään tähän aikaan vuodesta. Huomaan hakeutuvani tietyille nettisivuille kuolan valuessa suupielistä ja mielikuvituksen liidellessä jossain sfääreissä. On punaista tupaa ja keltaista tupaa, mummonmökkiä ja vaarinmökkiä.

Tätä sairautta kutsutaan mökkikuumeeksi.

Vanhat talot<3

Ja Suomen kesäinen luonto.

Oman mökin metsästys

Kaksi vuotta sitten etsittiin omaa mökkiä. Seikkailtiin Varsinais-Suomen maalaismaisemissa ja huokailtiin toisinaan ihastuksesta, välillä järkytyksestä. Löytöjä tehtiin, mutta mikään ei sittenkään natsannut.

Piti olla vettä - mieluummin merta - ja rantasaunaa. Kalavedet oli ehdottomat. Toivelistalta löytyi myös vanha pihapiiri puineen ja perennoineen. Omenapuita, luumupuita, liljaa, ruusua ja kurjenmiekkaa.

Mutta äh... joko jotain puuttui, tai sitten oli liian tyyristä.

Haaveet haudattiin, kunnes vuosi sitten mielisairaus iski uudestaan.

Paraisten helmiä.

Ei ole järvimaiseman voittanutta.

Vuokralla meren rannalla

Vuosi sitten vietettiin kesä vuokramökissä meren rannalla. Ei ollut enää tarvetta omistaa.

Mökki oli ihana, kesä kamala. Kylmä pureutui luihin ja ytimiin. Toppatakki oli käytössä useammin kuin hepenet, ja merituuli vei tuhkatkin pesästä.

Moni muukaan asia ei mennyt käsikirjoituksen mukaan, mutta se nyt oli vaan omaa tyhmyyttä.

Samuille paluun jälkeen päätettiin, että tänä kesänä jää Suomi välistä (voit lukea siitä täältä).

Ei mökkiä, ei villasukkia, ei takkatulta tai rantasaunaa. Ei kalareissulla jäätyneitä varpaita tai punkkeja. Ei orvokkeja, sammalleimuja eikä pelargoneja. Eikä voilla kuorrutettuja uusia perunoita. Aika kamalaa...

Mielisairaus ei hellitä

Ja taas, tässä sitä ollaan. Samassa pisteessä kuin jokainen vuosi. Lentolippujen kärkkymistä, mökin etsintää ja ikävää. Ikävä Suomeen, ikävä rakkaita ja ystäviä. Ikävä grillimakkaraa ja uusia perunoita. Ikävä männyn tuoksua, krassien kirkkautta ja kuulaita kelejä.

Ikävä mustikoita, kanttarelleja ja metsää ilman skorpioneja. Tähän mennessä on unohtunut jo punkit ja hirvikärpäset, kylmä viima sekä räntäsateet.

Tänä vuonna etsitään taas omaa kesäpaikkaa. Sellaista punamultaista mummonmökkiä, jonka pikkuruutuisten ikkunoitten kehykset ovat puhtaan valkoiset. Voi se olla keltainen vaarinmökkikin, kunhan sisätiloissa voi vielä haistaa vaarin vanhan piipputupakan tuoksun. You know what I mean.

Maailmalla on nasta olla, mutta kesäpaikka Suomessa olisi tosi kova juttu. Eikä sen tarvitsisi olla edes rannalla, sillä riittäähän Suomessa järviä.

Tiedätkö sinä sellaisen ylväästi vanhentuneen kaunottaren, joka kaipaisi uutta emäntää?

10

Tunteiden sekamelskaa

Viimeiset kaksi viikkoa on ollut järjetöntä tunteiden sekamelskaa, sillä kohta mennään taas ja tällä kertaa astetta 'vapaampina'. Heinäkuun loppuun päättyy jälleen yksi aikakausi elämästämme ja vaikka se kaksi viikkoa sitten tuntuikin loistoajatukselta, niin nyt se kääntää lähinnä vatsan ylösalaisin. Miksei me voida olla niin kuin 'normaalit' ihmiset? Miksi meidän täytyy olla tällaisia hippejä? Minkä ihmeen takia me harvemmin tiedetään mitä tapahtuu seuraavaksi? Edes kahden viikon päästä...

Mutta ollaan me jo tiedetty 16 vuotta, että yhdessä ollaan :)

'Ei voi saada uutta luopumatta vanhasta' - kuka viisas tämänkin on sanonut? Tai 'astu vaan sille polulle rohkeasti, vaikka et näkisikään seuraavaa askelmaa. Eteenpäin mennessäsi se seuraava ja sitä seuraavatkin askelmat ilmestyvät'. No, tämän jälkimmäisen sanoi meedio, jota kävin tapaamassa melkein heti äitini kuoleman jälkeen. 'Pitää vaan mennä rohkeasti ja siitä se polku sitten aukeaa'. Ja niin me ollaan menty. Takapuoli edellä puuhun, tietämättä etukäteen paljoakaan. Vieraaseen maahan, tuntematta juuri ketään, jättäen paljon taakse. Ja elämä on kantanut. Mutta vaikka rohkeasti ollaankin päätöksiä tehty, unelmia kuunneltu ja askeleita otettu, niin välillä se pieni arka lintu yrittää piipittää.

Niin kuin nyt, kun on luovuttu taas, tietämättä mitä tapahtuu kahden viikon päästä. Meillä ei ole lentolippuja vielä(kään) mihinkään, ei ole löytynyt sitä 'tätä mä rakastan' - mökkiä, joten ehkä tässä voi jo vähän hirvittääkin. Ja vaikka 'Irrallaan'- postauksessa iloisesti kuvittelin, että tavaroista luopuminen kävisi helposti, niin jostain viheliäisestä syystä niilläkin tuntuu nyt olevan sielut. 'Älä jätä mua' - voihan vihannes!

Ei hullumpia mökkipaikkoja, vaikkei vielä sitä omaa olekaan löytynyt.

Espoon lähelläkin on upeita paikkoja, vaan ehkä se mökki voisi nyt olla jossain muualla.

Yhteistyö pelaa; toinen kalastaa ja toinen poimii mustikoita

Jos saisi esikoisen mukaan matkaan, niin kaikki olisi henkisesti helpompaa. Vaan kun sillä nyt on oma elämä ja kaikki tällä hetkellä juuri niin kuin kaveri haluaa, niin eihän se onnistu. Eikä tarvitsekaan, se nyt on vaan niin. Lentokoneet lentää ja maailma on joka päivä pienempi, joten se ei ole maailmanloppu. Tätä asiaa yritän tunkea kaaliini joka ikinen päivä ja hengähtää syvään. Olla pelkäämättä ja murehtimatta. Päästää irti ohjauspyörästä ja hypätä vapaaseen liitoon. Rohkeasti perkele, anna nyt vaan mennä!

Ja mennäänhän me. Kahden viikon päästä johonkin, sillä Suomen koti on melkein pantu nippuun. Kuun viimeisen päivän jälkeen tähän asuntoon ei tulla enää koskaan. Vaikka voimallisina hetkinä nautinkin pöydän putsaamisesta ja kaiken aloittamisesta melkein alusta, niin heikkoina hetkinä melkein oksettaa. Onko ihan pakko olla näin tunneherkkä?

Samui odottaa ja ihanat karvaturrit siellä. Mökin löytymiselle luvattiin itsellemme aikaa 19.7. asti ja mikäli mikään ei kolahda, niin jääköön sitten seuraavaan kevääseen. Silloin me tullaan taas näille leveyspiireille, vaikka ei vielä tiedetäkään minne. Hyppäämmekö kuun viimeinen päivä koneeseen ja lennämme siskon perheen kanssa Barcelonaan visiitille vai suoraan Samuille, se jää nähtäväksi. Oikeastaanhan tämä on pienestä kipuilusta huolimatta aika mielenkiintoista...

Ensi kerralla taas jotain positiivisempaa. Nyt menen hoivaamaan meidän pientä vatsatautipotilasta.

Irtipäästäminen onkin yksi vaikeimmista kulmakivistä. Onko se joskus sullekin vaikeata? 

Samui odottaa!

8

Jännän äärellä

Harvemmin asiat menevät ihan suunnitellusti (meillä ainakaan) ja 'kävelevät katastrofit' -nimitys sopiikin meille kuin nappi silmään. Joten kuka sen nimen meille joskus antoikaan; olit aivan oikeassa! Mutta tällaiset pensselit meille on jaettu ja vaihteeksi on moni tälle kesälle suunniteltu juttu  siirretty tulipalojen sammuttelujen takia taas vuodella eteenpäin. Olisipa silloin olisi vähemmän tulenarkaa...

Mökkikuumeesta kirjoittelinkin jo pariin otteeseen ja sen mitä on pystytty, niin ollaan mahdollisia unelmapaikkoja kierrelty. Vähiin on reissut kuitenkin jääneet kesäauto numero ykkösen ja kakkosen molempien maatessa korjaamolla, eikä olekaan muuten ikinä ennen mun elämän varrella ollut kaksi autoa samaan aikaan pajalla. Että voihan saamari sentään!

On se vaan kaunista Suomessakin!

Itä-Suomen maisemia

Vaan ehkäpä on hyväkin, ettei ehdi tekemään hätiköityjä mökkipäätöksiä. Jospa 'pölyn' laskeuduttua juuri oikeanvärisiin lautalattioihin ja maatilojen sympaattisiin isäntiin suhtautuukin tunteiden sijaan järjellä. Jos vaikka ajan puutteen takia älyäisikin, että ei ole mikään PAKKO saada sitä mökkiä tänä kesänä (jolloin tulee jo väkisin kiire) tai edes ensi kesänä. Jos kävisikin vain väsytystaisteluun ja odottelisi kypsien omenoitten putoamista syliin, onnistuisikohan se?

Länsi-Suomen valloittavia mökkimaisemia

Mutta voihan sentään Thaimaa! Me kaikki puhutaan helposti 'sääntösuomesta', eikö niin, mutta kyllä sitä osataan Thaimaassakin. Ja vaikka Suomessa on paljonkin täysin järjettömiä sääntöjä, niin oletko ikinä kuullut, että mopon ajaminen ilman alusvaatteita on rangaistava teko? Ja saattaapa uusimman tiedon mukaan olla myös sähkötupakan polttaminenkin. No kumpikaan ei kosketa meitä, mutta siltikin. Moni Thaimaan kävijä varmasti myös tietää, ettei durian-hedelmää voi viedä hotellihuoneisiin tai lentokoneisiin, mutta kuinka moni tietää, että sen kanssa tappeleminen on myös rangaistavaa ja rangaistuksen kovuus riippuu vastapuolelle aiheutetuista piikeistä johtuneista haavoista? Nämä nyt on näitä kummajaisia, mutta kyllä siellä nyt kovasti pukkaa uutta sääntöä toisensa perään. Osa niistä raapaisee vähän itseäänkin.

Tällä hetkellä kiinnostavin on kummajainen, jonka mukaan asuntoja tai huviloita ei voisi vuokrata ilman hotellilupia alle 30:n päivän jaksoissa. Tämä on vielä kovin tuoretta spekulointia, mutta toteutuessaan vie taatusti toimeentulon useilta, sekä paikallisilta että ulkomaalaisilta. Moni sääntö ja seuraus siinäkin maassa julkistetaan kuitenkin ensin ja pohditaan vasta sitten, ja usein myös suunnitelluiksi säännöiksi kaavaillut asiat painuvat uutisointien jälkeen unholaan. Vaikka tässä on takana varmasti harmaan talouden kitkeminen (mikä on tietenkin hyvä asia), niin voiko se jossain kohtaa vaikuttaa myös meidän elämään ja millä tavalla?

Vaikka elämä nuoralla kävellen on välillä raskasta, niin tänään tulee kuitenkin Portugalin fudismatsi  ja tämä tyttö on armoton Ronaldo-fani. Tähänkin matsiin on hyvä nollata kylmästi puhaltava päivä Espoossa.

Vieläkö oma suosikkijoukkueesi on mukana kisoissa?

Aikamoinen Samui-ikävä pukkaa jo päälle

4

Mökkejä ja niitten ihmisiä

 Viihtyisinkö mökillä pidempiä aikoja, vai tulisinko hulluksi? Ei harmainta aavistustakaan. Olisinko onnellinen isossa kaupungissa sitten? No tuskin. Bangkok on superkiva, kun siellä lentojen välissä pyörähtää muutamaksi päiväksi. Samoin Hong Kong; ihana mutta aivan liian kiireinen. Olenko sittenkin vähän erakko? Se voisi puoltaa tätä yllättävää 'mökkihulluutta'...

Mä niin rakastan näitä vanhoja latoja ja aittoja

Ensimmäinen tutkimusretki mökkien ihmeelliseen maailmaan on takana, samoin kaksi valloittavaa paikkaa. Suomessa ja sen maaseudussa on jotain ihmeellistä, eikä ollenkaan vähiten tuttavallisten ja avoimien ihmistensä takia. Vaikka paikoissa itsessään jokin pieni juttu aiheuttikin pohdintaa, niin pelkästään ihmisten takia niihin voisi hurahtaa. Auta armias, jos me sorrutaan tunteisiin järjen sijasta! Me ollaan kuitenkin niin tunneihmisiä, että meiltä voi odottaa mitä vaan. Mutta mä yritän avata tätä tutkimusmatkaa nyt itselleni, jottei sitten kaduta ensi vuonna.

Ensimmäinen kohde sijaitsi Karjaalla, niissä upeissa 'melkein merimaisemissa', keskellä valtavia vanhoja maatiloja. Siellä missä hevoset ja lehmät kirmasivat niityillä aiheuttaen 'vanhalle heppahullulle' ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Kolmekymppinen nuori maatilan isäntäkin rasavilleine 'Vaahteranmäen Eemeli'- lapsineen ja sikari suupielessä oli jo seikkailu itsessään. Samaten kuin se epäluuloinen vapaana vaeltava vahtikoira (ihan tuli Boo mieleen), joka ei sitten kuitenkaan millään olisi päästänyt meitä pois. Ihana paikka, ihanat elävät olennot!

Hepat ei haittaisi yhtään. Voisi vaikka herättää henkiin vanhan harrastuksensa.

Mutta, se ei ollut rannassa. Joelle tosin oli vain 500 metriä, mutta ei sinne hypätä jokaisella saunareissulla, mikä on ehkä kuitenkin yksi 'mökkielämän' peruspilareista. Vaikka en itse helpolla uikaan kylmässä vedessä, niin muu perhe kylläkin. Joten se siitä, kun järjellä ajatellaan. Saatiin kuitenkin viettää aurinkoisen iloinen parituntinen maalaismaisemissa, jossa kaiken kruunasi vielä 'off road'- meiningillä toteutettu jeeppiajelu joen rakenteilla olevaa rantakatosta katsomaan. Kaikki oltaisiin saatu, veneet ja muut ja Miskakin kesätöitä ruohonleikkaajana, mutta kun se lätäkkö ei ollut heti saunanrappusilta. Voi surku...

Ei niinkään mökki, vaan viehättävä pieni talo

Ja jokikin oli aika kiva, kuulemma kalaisakin.

Naapurilla oli kuulemma jotain ongelmia, kun pellot rehoittivat tuolla tavalla

Seuraavasta paikasta Salon Halikossa oltiinkin jo peltoajeluitten takia sopivasti myöhässä. Vaan eihän sitä voi lähteä, kun on kivaa ja ihmiset innoissaan. Se että oltiinkin menossa saareen, oli pienoinen yllätys, vaikka ei sen olisi pitänyt olla. Olihan meillä osoitteet ja muut. Mutta kun tuli tekstiviesti, että 'soita kun olette lossilla', niin myöhästyminen alkoi jopa hävettämään. Tuli vähän sellainen fiilis, että täältä nämä Hesalaiset tulevat antamaan jutun aiheita kylille, kun eihän ne nyt kuitenkaan tiedä oikeasta elämästä mitään. Mutta tämä todellakin huumorilla, sillä fiilis oli ihan oma, ei sen upean pariskunnan, joka meitä oli vastassa.

Ja sitten tämä valloittava saari...

ja 'mun talo', oi voi...

Ihana vanha saunarakennus

melkein sanaton...

Voi mikä paikka! Aivan kuin olisi ajanut idylliselle ranskalaiselle viinitilalle meren rannalla erotuksena se, että viljellyt puut olivat omenoita, luumuja ja päärynöitä. Koko saari oli yhtä valtavan suurta omenatarhaa, joista tulee kuulemma valtakunnan parhaimmat omenat. Omistajakaan ei ollut ihan varma syystä, mutta veikkasi siihen kuningas aurinkoa meri-ilmaston lisäksi. Tila oli huikea ja  niin oli talokin. Mutta ne ihmiset... nehän ne olivat taas parhaat. Pariskunta, jonka pihalle pysähtyi yksi toisensa jälkeen juttelemaan. Isäntä, joka halusi viedä meidät veneajelulle ympäri saarta, vaikka kello lähentelikin jo ties mitä iltamyöhällä, ja se emäntä, joka rakasti minun JO rakastamaani taloa sydämensä pohjasta. Ja tietenkin rakasti, itse rakastuin siihen jo valokuvissa!

Mutta miksi sen rannan piti taas olla parinsadan metrin päässä? Miksi? Voi pyhä sylvi...

Sullekin on varmaan käynyt näin? Että vaikka kaikki onkin enemmän kuin täydellistä, niin silti se pieni juttu puuttuu?

kekseliäs isäntä oli tehnyt viljelmien sekaan huussin kaisloista.

ja rantasaunan mereltä kerätyistä vanhoista laudoista. Oli sisältä nimittäin uskomattoman hieno!

Saaren ympäriajelu edessä.

Melkein kuin omilla tiluksilla köpöttelisi :)

4

On kiireitä pidellyt

Tässä tulipaloja sammutellessa on sentään ehditty pysähtymään päiväksi juhannuksen viettoon, jonka jälkeen on juostu taas. Listalla on ollut esikoisen muuttoa (tosin sitä ennen myös kämpän etsimistä, vaikka kaiken piti olla niin varmaa), vanhan asunnon jynssäystä, rikkinäisiä kesäautoja ja uuden etsimistä, muuttoauton lainaamista (niistä kiemuroista mä en viitsi edes puhua), mutta onneksi on ystäviä. Sillä niinhän tässäkin tapauksessa kävi, että lapsuudenystäväni Sarin väkivahva mies tarjosi pakettiautoaan ja itseään jälleen meille avuksi. Se sama ihana kaveri, joka auttoi meitä muuttamaan Samuilla, joten kiitos jälleen Mika. Välillä meidän elämässä on nimittäin sellaiset katastrofin ainekset kasassa, että ei mitään järkeä.

Taitaa olla sellainen perusvaatetus juhannuksen vietossa, Reinot ja villasukat ;)

Naapurin valtavan ihana juhannuskoira Vode

Muru uudessa kodissa

Näin ne skeittarit sisustavat seinänsä

Mökin etsiminen on jäänyt, tavaroitten myyminen on jäänyt, ystävien tapaaminen on sekin melkein jäänyt, puhumattakaan kaikista niistä kesätapahtumista jotka oli suunnitelmissa. Vieläköhän sitä ehtisi kesän aikana johonkin? Heinäkuu on kuitenkin juuri nurkan takana ja siihen sovittuja tapaamisia edessä. Onneksi kuitenkin on, vaikka vähän hirvittääkin miten kaikkeen siihen taipuu. Asioita on siitä huolimatta saatava päätökseen, sillä pian on lähtö Samuille. Mä jo melkein odotan sitä, jos vaikka siellä sitten ehtisi hengähtämään. Tosin siltäkin suunnalta on tullut tähän soppaan mausteeksi muutama ongelmanpoikanen. Mutta hei, elämäähän se vaan on.

Jokunen pitkäaikaisempi lukija saattaa muistaakin, että meillä on Samuilla villa, jota olemme ihan onnistuneesti viime marraskuusta lähtien vuokranneet asiakkaille. Lukuunottamatta juuri meneillään olevaa kesäkuuta, on talo ollutkin koko ajan melkein täynnä. Ja kun lähdettiin Suomeen, piti villan vuokrausten olla täysin selvä, koska niin oltiin sovittu uuden 'managerimme' kanssa jo huhtikuussa, vaan eipä ollutkaan. Manageri nimittäin otti ja vaihtoi maisemaa. Vaikka siellä onkin jo tottunut moniin kommervenkkeihin, niin silti sopimukset thaimaalaisten kanssa jaksavat välillä ihmetyttää. Pitävätkö ne vai eivät, ja jos pitävät, niin kuinka pitkään? Vaikka yleensä kaikki hoituukin yllättävän hyvin (ennemmin tai myöhemmin), niin silti harmaita hiuksia omanlaatuisensa touhu välillä aiheuttaa.

Kaikki on kuitenkin mennyt sujuvasti, kiitos siellä asuvien ystäviemme, jotka ovat managerin 'yllättäviä' reissuja paikanneet. Ensin managerille ilmaantui 'yllättäviä' menoja, sitten pidempiä reissuja ja nyt viimeiseksi sitten tosi pitkä. Aivan liian pitkä meidän näkökulmasta, josta olisi ollut hyvä tietää jo huhtikuussa. Edessä on siis uuden ihmisen löytäminen ja olisi tietenkin hyvä päästä paikan päälle jo eilen, mutta siihen ei vielä pysty. Ainoa ratkaisu tähän akuuttiin pulmaan on jälleen luottoystäviin (niihin korvaamattomiin paikallisiin) turvautuminen. Onneksi elämä on Samuipolkumme alkutaipaleella heittänyt nämäkin kaksi ihanaa polullemme ja toivottavasti tulevaisuuden uudet suunnitelmat saavat kunnolla tuulta purjeisiin, sillä yhdessä heidän kanssaan tekisin mielelläni vaikka mitä. Luottopakkeja ei nimittäin istu jokaisella oksalla.

Iloisia vuokralaisia meidän talolla Samuilla

Huomenna on suunnitelmissa matka kohti ensimmäistä mökkitapaamista 'uudella kesäautolla'. Niin, meillä on sellainen, joka kuulemma myydään viimeistään ensi viikolla. Juu, minäkään en ymmärrä, puhaltelen vain, mutta toivottavasti Tompalla on tosiaan joku visio asiasta. Edellisen 'kesäauton' remppakustannusarvio nousi tähtitieteelliseksi, joten kovinkaan innokas uuden auton omistaja en enää ole, vaikka joku pirssi olisikin hyvä olla alla. Tällä hetkellä yritän tyhjentää pääni autoasioista ja kiitän jokaisesta kilometristä, jonka kulloisellakin pirssillä pääsen liikkumaan. Ei kai se niin justiinsa, minkä näköinen kulkupeli on. Kunhan se ei kauheasti kolise tai hyydy moottoritiellä, kuten kävi muuttoa varten lainatulle kakkosautolle. Huh ja huh... vähän hävettikin.

Pitäkäähän peukkuja, että huominen mökkikatselmus osuu ja uppoaa. Se helpottaisi suunnattomasti yllättävänkin montaa asiaa ja mahdollistaisi sen pienen hengähdyksenkin ennen Samuita. Ja kun asuntoa ei täällä kohta enää ole, niin olisi edes se mökki.

Onko sulla muuten lempimökkikuntaa? Hyviä vinkkejä otetaan vastaan...

Juhannusterveiset Boolta, ei yhtään vähennä Samui-ikävää

Tervetuloa Koh Samuille!

4

Mökkikuumetta ja muita kouristuksia

Se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta, mökkikuume, ja se iski kovempana kuin koskaan. Miksi se iski vasta nyt, eikä vaikka muutama vuosi takaperin? Tuliko se jäädäkseen vai häipyäkseen pikku hiljaa jonnekin, jää nähtäväksi. Mutta on se kuume jo saanut aikaiseksi toimenpiteitä, kuten tietokoneen edessä istumisen ja mökkipalstojen selaamisen. Muutama päivä sitten jopa hyppäsimme juuri hankittuun kesäautoommekin ensimmäiselle mökkivakoilulle Raaseporin suuntaan, kun ystävämme 'kesäauto' sanoi sopimuksensa irti. Aivan, nyt jo.

Senkin viheliäinen kesäauto!

Liekö universumin viesti meille, että 'unohtakaa koko mökkihöpötys', vaiko sittenkin meidän elämään kuuluvaa normaalia kouristelua, en tiedä. Mutta tiedän sen, että mitenkään älyttömän pitkiä seesteisiä hetkiä ei meidän arkeen taida kuulua, sillä jotain ongelmaa ilmaantuu sopivin väliajoin. Se miten lungisti sisuskalut tämänkin haasteen otti vastaan, oli pieni ihme. On turha varmaan sanoakaan, että vielä muutama vuosi takaperin verenpaineet olisivat hiponeet taivaita, kun taas nyt Hangon tien alussa istuessa ja Autoliiton tiepalveluun soitellessa melkein nauratti. Se, että Autoliitollakin oli juuri silloin tietokonejärjestelmä alhaalla eikä apua saatu, ei sekään ollut mikään yllätys. Totesinkin puhelinpäivystäjälle, että kyllä tässä nyt ollaan vaan asian ytimessä (meidän perustuuria), ja todennäköisesti heidän järjestelmänsä toimii jälleen moitteettomasti seuraavan avun tarvitsijan ottaessa yhteyttä.

Saatiin auto kuitenkin vielä ihan omin voimin käyntiin ja pikkuteitä rutkutellen päästiin palaamaan lähtöruutuun. Vaikka akuuttia 'asiantuntija-apuakin' löytyi välittömästi enemmän kuin uskalsi toivoa, niin kesäauto ei parantunut, vaan jouduttiin toimittamaan tohtorille. Juhannukseksihan ei kukaan ehdi tekemään sille mitään, joten kotona voi nyt rauhassa pohtia, että miten ihmeessä hoidetaan heti juhannuksen jälkeen esikoisen muutto uuteen asuntoon? Voihan vihveli sentään!

Kun mä niiiin haluaisin tollaisen mökkipaikan, minne olisi kesäisin mukava tulla!

Paikan jossa voisi vähän puuhastella, ettei tarvitsisi pelkästään sukulaisten tiluksilla toteuttaan itseään ;)

Onneksi nyt on sentään toista päivää kestänyt vatsatauti päällä, niin ei tarvitse tätäkään turhia stressailla. Huomiseksi juhannusaatoksi olisi toki pienenä toiveena edes asteittainen toipuminen, jotta suunnitellut juhannusjuhlat naapurissa onnistuvat. En mielelläni kieltäytyisi grilliherkuista, saati Päivin tekemästä mustikkaisesta juustokakusta. Enkä todellakaan siitä kovasti kehutusta uudesta kuohuviinilöydöstä. Nyt olisi nimittäin aika nostaa malja, ihan vaikka vain siitä syystä, että kaikki ei mene niin jouhevasti. Jos sillä saisi tilatuksi onnistumisia, neliapiloita kun on niitäkin löydetty jo ihan riittämiin.

Katsotaan kuinka mökkikuume tästä etenee ja mitä kommelluksia seuraavalla etsintäreissulla tulee eteen. Siihen asti oikein mukavasti sujuvaa juhannusta itse kullekin!

Juhannusterveiset tuli myös Boolta ja Salsalta, kun Pauliina kävi heitä moikkaamassa. Kohta nähdään!

7