Jännän äärellä

Harvemmin asiat menevät ihan suunnitellusti (meillä ainakaan) ja 'kävelevät katastrofit' -nimitys sopiikin meille kuin nappi silmään. Joten kuka sen nimen meille joskus antoikaan; olit aivan oikeassa! Mutta tällaiset pensselit meille on jaettu ja vaihteeksi on moni tälle kesälle suunniteltu juttu  siirretty tulipalojen sammuttelujen takia taas vuodella eteenpäin. Olisipa silloin olisi vähemmän tulenarkaa...

Mökkikuumeesta kirjoittelinkin jo pariin otteeseen ja sen mitä on pystytty, niin ollaan mahdollisia unelmapaikkoja kierrelty. Vähiin on reissut kuitenkin jääneet kesäauto numero ykkösen ja kakkosen molempien maatessa korjaamolla, eikä olekaan muuten ikinä ennen mun elämän varrella ollut kaksi autoa samaan aikaan pajalla. Että voihan saamari sentään!

On se vaan kaunista Suomessakin!

Itä-Suomen maisemia

Vaan ehkäpä on hyväkin, ettei ehdi tekemään hätiköityjä mökkipäätöksiä. Jospa 'pölyn' laskeuduttua juuri oikeanvärisiin lautalattioihin ja maatilojen sympaattisiin isäntiin suhtautuukin tunteiden sijaan järjellä. Jos vaikka ajan puutteen takia älyäisikin, että ei ole mikään PAKKO saada sitä mökkiä tänä kesänä (jolloin tulee jo väkisin kiire) tai edes ensi kesänä. Jos kävisikin vain väsytystaisteluun ja odottelisi kypsien omenoitten putoamista syliin, onnistuisikohan se?

Salo
Länsi-Suomen valloittavia mökkimaisemia

Mutta voihan sentään Thaimaa! Me kaikki puhutaan helposti 'sääntösuomesta', eikö niin, mutta kyllä sitä osataan Thaimaassakin. Ja vaikka Suomessa on paljonkin täysin järjettömiä sääntöjä, niin oletko ikinä kuullut, että mopon ajaminen ilman alusvaatteita on rangaistava teko? Ja saattaapa uusimman tiedon mukaan olla myös sähkötupakan polttaminenkin. No kumpikaan ei kosketa meitä, mutta siltikin. Moni Thaimaan kävijä varmasti myös tietää, ettei durian-hedelmää voi viedä hotellihuoneisiin tai lentokoneisiin, mutta kuinka moni tietää, että sen kanssa tappeleminen on myös rangaistavaa ja rangaistuksen kovuus riippuu vastapuolelle aiheutetuista piikeistä johtuneista haavoista? Nämä nyt on näitä kummajaisia, mutta kyllä siellä nyt kovasti pukkaa uutta sääntöä toisensa perään. Osa niistä raapaisee vähän itseäänkin.

Tällä hetkellä kiinnostavin on kummajainen, jonka mukaan asuntoja tai huviloita ei voisi vuokrata ilman hotellilupia alle 30:n päivän jaksoissa. Tämä on vielä kovin tuoretta spekulointia, mutta toteutuessaan vie taatusti toimeentulon useilta, sekä paikallisilta että ulkomaalaisilta. Moni sääntö ja seuraus siinäkin maassa julkistetaan kuitenkin ensin ja pohditaan vasta sitten, ja usein myös suunnitelluiksi säännöiksi kaavaillut asiat painuvat uutisointien jälkeen unholaan. Vaikka tässä on takana varmasti harmaan talouden kitkeminen (mikä on tietenkin hyvä asia), niin voiko se jossain kohtaa vaikuttaa myös meidän elämään ja millä tavalla?

Vaikka elämä nuoralla kävellen on välillä raskasta, niin tänään tulee kuitenkin Portugalin fudismatsi  ja tämä tyttö on armoton Ronaldo-fani. Tähänkin matsiin on hyvä nollata kylmästi puhaltava päivä Espoossa.

Vieläkö oma suosikkijoukkueesi on mukana kisoissa?

Thailand
Aikamoinen Samui-ikävä pukkaa jo päälle

4 kommenttia

  1. Ronaldo olikin ihan super eilen.
    Onpa erikoinen tuo hedelmän kanssa tappelemisen sääntö, ootko useinkin sitä harrastanut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ollutkin Outi! Duriania olen maistanut, mutta tappelemaan en ole vielä rohjennut ;)

      Poista
  2. Siis mitä, eikös tuo uusi lakiehdotelma käytännössä tarkoittaisi esim Airbnb:n loppua Thaimaassa sellaisenaan? Se olisi kyllä valtava sääli, sillä viimeisillä Thaimaan ja etenkin Bangkokin reissuillamme olemme löytäneet aivan mainioita majoituksia hinta-laatusuhteeltaan...Voihan Thaimaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitäpä juuri Anna! Me käytetään myös Airbnb:tä reissuilla ja hyvin on toiminut. Mutta tänään luin taas, että tämä säännös ei olisikaan mitenkään uusi, vaan ollut jo pidempään. Mutta ainakin Phuketissa on alettu toimiin laajemmin. Saa nähdä mitä tapahtuu ja milloin, vai tapahtuuko mitään. Huh huh...

      Poista

Back to Top