Se onnea on...

Mitä onni on ja mistä se löytyy? Sain onnellisuus-haasteen pohdittavaksi Petralta Turkista ja vaikka äskettäin kirjoitinkin läheltä liippaavasta aiheesta kiitollisuus, niin ajattelin tarttua haasteeseen siitä huolimatta. Vaikka vaan siksi, että itsensä ympäröiminen positiivisilla ajatuksilla tuo mukanaan lisää onnen aiheita.

Ensinnäkin, saan olla äärimmäisen onnellinen mahdollisuudesta viimeinkin toteuttaa unelma ulkomaille muutosta. Se on ollut ikuinen haaveeni ja vaikka elämä välillä 'pakottikin' pysymään aloillaan Suomessa, niin haave ei unohtunut. Ja niin se menee; kun oikein kovasti haluaa jotain tapahtuvaksi, se tapahtuu ennemmin tai myöhemmin. Meille 'lintukodoksi' ulkomailla valikoitui Thaimaan Koh Samui ja täällä tätä unelmaa on eletty nyt puolitoista vuotta. Siitä saa ja kuuluukin olla onnellinen.

Tämä kukkaloisto jaksaa joka päivä ihmetyttää. Vaikka on kuivaa, niin on silti upeata!

Mutta kyllä se suurin onni löytyy siitä tavallisesta arjesta. Olet sitten Suomessa tai missä tahansa muualla, niin ne todellista onnea tuovat asiat ovat niitä 'pikkujuttuja'. Eroavaisuuksia tietenkin tulee kulttuurista, ilmastosta, maan tavoista ja ihmisistä sun muista, mutta onni on mielestäni aina lähellä, niissä pikkuriikkisissä päivän tapahtumissa. Sen kun jaksaisi joka päivä huomata!

Jos olisin kirjoittanut arjen onnesta täällä vaikka marraskuussa, olisi lista ollut hieman toisennäköinen. Täällä nimittäin (kuten Suomessakin) ilmat haukkaavat jonkun tilan rutiineista, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Silloin marraskuussa täällä oli sadekausi ja vettä tullut jo vähintään kuukauden putkeen, kun nyt taas voisi tanssia sateelle joka päivä. Sille sateelle, joka on loistanut poissaolollaan aivan liian pitkään. Perusasiat onnellisuuteen kuitenkin on ja pysyy, mutta tässä pientä onnellisuuslistaa auringon sulattamilla aivoilla:

Onnea on toimivat sähköt. Se ei aina ole itsestään selvyys täällä, vaikka ero kymmenen vuoden takaisiin aikoihin onkin huikea. Viime päivinä sähköt ovat temppuilleet ja se tarkoittaa sitä, ettei edes sitä pientä pakopaikkaa kuumuudesta ole tarjolla ilmastointilaitteen alla tai tuulettimen edessä. Mereen voi mennä, muttei se vilvoita yhtään meriveden huidellessa yli kolmessakymmenessä. Vettä ei tule (edes vessaan), joten onni on ehdottomasti myös uima-allas. Sieltä voi hakea edes hetken vilvoittavaa helpotusta.

Onnea on vesisade. Sitä saatiin parin tunnin ajan joitain öitä sitten ja vaikka sen aiheuttama oikosulku veikin taas sähköt pitkäksi aikaa, niin puutarha kiitti. Heräsin keskellä yötä valtavaan jonkin lähistöllä olevan sähkökeskuksen pamaukseen (jota jo hetken pelästyin pommiksi) ja vaikka vietin sen jälkeen unettoman yön, niin seuraavana päivänä olin kiitollinen nurmikon saaneesta tekohengityksestä.

Ihana sade tule jo. Vaikka välillä tulvisikin...

Onnea on myös asiakkaat, joita vuokralle tarjoamassamme talossa Villa Zappy 2:ssa on käynyt, sillä sieltä saamme edes osan elannostamme. Helppoa täällä ei käsittääkseni ole kenelläkään tiukentuneitten kaikkien mahdollisten säännösten ja hiljaisen turistikauden takia, mutta eteenpäin on ryömittävä. Meillä on toistaiseksi riittänyt asiakkaita ympäri maailmaa ja vaikka kaikenlaisia kommelluksia onkin ollut, kuten öljyssä palaneita kiinalaisia reisiä, niin kokonaisuus tähän saakka on ollut loistava. Kiinalaiset eivät muuten usein puhu englantia, joten en tiedä miten ilman google translationia selvittäisiin. Heitä on ollut eksyneenä ja kielitaidottomina ympäri saarta poliisiasemaa myöten, mutta jotenkin näistäkin ongelmista on aina selvitty. Onnea on siis myös kielitaidottomat kiinalaiset asiakkaat.

Villa Zappy 2, tervetuloa majoittumaan!

Suurta onnea jokaiseen päivään tuovat myös nämä meidän karvaiset henkivartijat, jotka säntäävät paikalle silmänräpäyksessä, kun emäntä päästää kauhistuneen kiljahduksen. Yleensä kyseessä on joku ällöttävä ötökkä ja luonnonihme, kuten otsaan lentävä kaskas, mutta tämäkin älyttömän vaarallinen tilanne on ohi alta aikayksikön, kun karvamakkaramme Salsa on pistänyt ötökän poskeensa. Se syö niitä vähintään kymmenen päivässä, joten ilmankos löytyy lihaa luitten ympärillä. Boo vastaavasti hoitaa sitten ne isommat 'uhat' todellisen herrasmiehen tavoin. Onnea on myös naapurin koira Dummy, joka tulee päivä-, ja iltahoitoon joka ikinen päivä. 'Ikiliikkuja' Dummy pitää osaltaan  huolen meidän turrien mielenvirkeydestä leikittäen niitä väsymättä aamusta iltaan bongaillen välillä taivaalla ohilentäviä lentokoneita. Onnea on siis myös mukavat ranskalaiset naapurit, jotka ovat osaltaan vähentäneet Samuin kodittomien koirien ongelmaa.

Boo ja Salsa

sekä naapurin Dummy. Päivän vilvoitushetki niitten 'omalla' altaalla

Onnea tuovat myös uudet thaimaalaiset tuttavuudet, joita syntyy päivittäin, mikäli vaan liikahtaa oman reviirin ulkopuolelle. Edelleen ihmettelen sitä ystävällisyyttä, jota saa osakseen joka päivä. Vieläkään, kaikkien näitten Thaimaassa vietettyjen vuosien aikana ei koskaan ole tarvinnut pettyä. Vaikkei sitä aitoa hymyä jokaisessa putiikissa saakaan, (miksi pitäisikään), niin mitä alkeellisimpiin olosuhteisiin ja syvemmälle sisään näitten saaren alkuperäisten asukkaitten elämään pääsee, sitä kiitollisempi saa olla sydämellisestä vieraanvaraisuudesta ja reilusta avoimuudesta. Onnea on silloin tällöin päästä osaksi sitä elämää, vaikka vain hetkeksi.

Onnea ovat ystävät täällä ja siellä sun täällä. Vaikka osasta uusimmista tuttavuuksista on joutunut lyhyessä ajassa luopumaankin, se lienee hyväksi ja paikallaan. Sillä tavoin ne jyvät erottuvat akanoista. Ihmisiä tulee ja ihmisiä menee, vain ne todelliset jäävät, joten heille tervetuloa. Kaikella on aikansa ja paikkansa ja asiat tapahtuvat kuitenkin niin, kuin on parasta mahdollista itse kullekin. Onnea on siis myös luopumiset.

Isointa osaa onnesta näyttelevät kuitenkin perhe ja sukulaiset. Se ei katso aikaa eikä paikkaa, pelkkä tieto siitä että joku on langan päässä kun tulee ikävä riittää. Onnea on skypepuhelut mummien kanssa, vaikka osa ajasta meneekin tekniikan ihmettelyyn, sekä siskonpojan lähettämät skeittivideot Hong Kongista. Onnea on myös seurata joka ikinen päivä vanhimman pojan liikkumisia ja nukkumaanmenemisiä Instagramista ja WhatsAppista, sekä skeittivideoitten vastaanottaminen sieltäkin. Ollaan me näköjään aikamoinen skeittiperhe! Onnea on myös ottaa osaa pojan päivittäiseen elämään vaikka vaan pyykinpesuohjeitten muodossa. Välillä pohditaan syntyjä syviä ja toisinaan vaan huokaillaan puhelimessa vuorotellen. Ikävä on usein aivan järjetön, joten suurinta onnea ikinä on pelkästään kuulla murun ääni.

Siskon poika skeittiretkellä Barcelonassa

Ja esikoisen taidevideo tilanteesta, 'kun se nilkka meni'...

Onnea on sielunkumppani, joka elää tätä unelmaa kanssani joka ikinen päivä. Yhdessä rämmitään syvimmät alamäet ja kivutaan taas toivottavasti korkeammalle nyppylälle, vaikka ne ärräpäät välillä lentelisivätkin. Aina ei jaksa ymmärtää toista ja aivan liian usein unohtuukin arvostuksen näyttäminen. Joten onnea on myös rivien välistä (toivottavasti) lukeva ja ajatuksia tulkitseva kumppani, silloin kun se kitaransoitoltaan kerkiää.

aina on aikaa pienelle soitolle.

Onnea on tuleva kesäloma Suomessa, koska silloin pääsee viimein rutistamaan syliinsä kaikki kipeästi kaipaamamme vip-henkilöt. Vaikka tiedänkin, että Suomessa ollessamme sydäntä rutistaa ikävä näihin karvaisiin perheenjäseniin, niin aion nauttia Suomesta jokaisella henkäyksellä. Ja mitä valtavaa onnea tuokaan tämä nuorimmainen Samuilla, joka on kuin tulisilla hiilillä Suomen matkaa odotellessaan. Se tarttuu nimittäin, sellainen lapsenomainen hillitön ja unet vievä matkakuume ja vaikka suunnitelmissa onkin lähteä Suomeen vasta toukokuun lopussa, niin saapas nähdä kuinka käy. Jos lentäisikin jo kohta...? Onnea on myös vapaus liikkua silloin, kun mieli valtaa järjen.

Kiitos vielä kerran Petralle tilaisuudesta miettiä onnea! Lähetän osaltani haasteen eteenpäin Marialle jonnekin päin Amerikkaa ja Mintulle Ausseihin. Miltä teidän arkipäivän onni näyttää?

varpaat rantahiekassa ei voi kuin olla onnellinen!

7

Täydellinen sunnuntaipäivä

Välillä tuntuu, että joku jarruttaa etenemistä ja pää kuumenee. Kaikki on vähän epävarmaa, vaikka olisi tarve varmuudelle. Mieli on jatkuvassa liikkeessä ja kaipaa uusia kokemuksia, onnistumisia ja seikkailuja. Se janoaa uusia ideoita ja mahdollisuuksia. Sillä on niin tavattoman kiire uuteen ja silti tarve liialliseen asioitten hallintaan. Jep, tunnistan tämän itsessäni kuten myös sen, että toinen puoli minusta tarvitsee turvallisuutta ja varmuutta, eikä lainkaan muutoksia. Eikä kaikkea voi koko ajan saada, sillä yhtälö on mahdoton.

Suorittamisen pakko, se kamala olotila jonka itsessäni tunnistan ja jota tavallaan lähdin tänne Samuille pakoon, se yrittää aina välillä muistuttaa toimintamalleistaan ja kiristää otettaan. Kuten tänäänkin. Se kysyy "etkö todella vieläkään ole keksinyt mikä sinusta tulee isona, vaikka olet ollut tällä itsesi etsimismatkalla jo vuoden?" No en ole.

Ja taidan tietää miksi... Siksi, että pakotan itseni joka päivä kuumeisesti miettimään sitä sen sijaan että oikeasti pysähtyisin kuuntelemaan sydäntäni ja eläisin hetkessä, niin kuin oli tarkoitus. Ja antaisin asioitten tapahtua. Ottaisin takapakit vastaan, koska ne kuuluvat elämään ja lopettaisin sen varmistelun, että tulevaisuus toteutuu kuten haluaisin. Koska se ei kuitenkaan koskaan voi olla täysin hallinnassani, sillä elämääni liittyvät asiat ja ihmiset ajatuksineen kuitenkin muuttuvat koko ajan. Jos hyväksyisi muutakin, kuin omien halujen mukaiset muutokset, niin olisiko odottamattoman suuret onnistumiset mahdollisia?

Täydellinen sunnuntaipäivä alkoi TÄYDELLISEN sunnuntaipäivän metsästyksellä. Tomppa lähti pitämään parille oppilaalleen kitaratunnit, minä siivosin taloa ja Miska rakenteli juttujaan. Ja alettiin miettimään jotain täydellistä lopulle päivää. Googleteltiin jopa mitä tehdä Samuilla ja mitä täällä pitäisi nähdä. Vaikka ei me edes olla mitään "nähtävyysihmisiä", ellei ne nyt jotenkin sopivasti tupsahda nurkan takaa eteen. Eikä keksitty juuri mitään. Mutta lähdettiin Miskan kanssa liikkeelle ja tehtiin Tompan kanssa lounastreffit Chawengille rantaravintolaan. Ja siitä se täydellinen sunnuntaipäivä sitten käynnistyi.

Elämä yllättää positiivisesti jos sen antaa yllättää. Me syötiin täydellinen lounas kertakaikkiaan täydellisessä ympäristössä. Eikä ollut kiire mihinkään, kun kalenteriin ei löytynyt mitään mitä suorittaa. Tomppa kaivoi rannalla kitaran esiin ja rupesi näppäilemään ja yleensähän siitä seuraa se, että uteliaita ihmisiä kerääntyy ympärille. Thaimaalaiset rakastavat musiikkia ja erittäin monelle kitara tuntuu olevan "se" soitin. Tämä tietenkin johti uusiin ihmisiin tutustumiseen ja heidän kanssaan tarinointiin. Mitä muuta voisi täydelliseltä päivältä toivoa?

Paitsi lisää pysähtyneitä hetkiä ja niitäkin saatiin. Lounas oli pitkä ja antoisa. Sovittiin jo kotimatkalla, että pyörähdetään kylän altaalla yhdessä ja mietitään sitten mitä illalla vielä olisi ohjelmistossa. Mutta annettiin kuitenkin hetken viedä. Ja yleensä kun antaa, niin myös saa. Altaalle tuli meidän lisäksi kylästä myös israelilainen perhe lapsineen, ja tunnit vierähtivät. Lapset leikkivät ja me juteltiin kulttuurien yhteentörmäyksistä Samuilla, rasismista (sitä ei täällä nimittäin näe), uskonnoista, kirkkoon kuulumattomuudesta ja vaikka mistä. Juutalaiset, kristityt ja ateistit keskustelemassa uskonnoista, aika mahtavaa ja avartavaakin. Onneksi meillä ei ollut kiire mihinkään, nämä israelilaiset tosin myöhästyivät illan leffastaan.

Sen verran kaikkeen suorittamattomuuteen vierähti aikaa, ettei meidän tarvinnut illaksi muuta sitten suunnitellakaan. Ja tässä minä nyt Boo kainalossa ja kaskaiden laulaessa täydellisen sunnuntain loppusuoralla kirjoitan blogia. Eikös onni olekin juuri tätä, näin yksinkertaista? Jos hiljentäisi mielensä viidakon ja pysähtyisi useammin kuuntelemaan elämän kuiskauksia? Jos opettelisikin vain hyväksymään sen, mitä elämä tuo eteen?


Kitara kainalossa ja aina saa kavereita :)


näissä maisemissa kaikki pysähtyy


eikä äkkiä olekaan kiire mihinkään.


Miniloma "arjen" keskellä, se on helppoa täällä.

2