Hengästyttävä Hong Kong

Sittenkin Hong Kongiin

Vielä vajaa viikko sitten ei ollut lainkaan varmaa riittääkö leikkauksen jälkeen kunto lähteä Hong Kongin katuja tallaamaan, vaan loistavasti kävi. Hengästyttävä Hong Kong veti puoleensa silläkin uhalla, että toipumisen suhteen olisi tullut takapakkia. Kun kerran lentoliput oli hankittuina, niin olihan sitä mentävä. Sitä paitsi, oli meillä myös visarun hoidettavana, eli se pakollinen syy rajan ylitykseen. Ja onneksi mentiin, sillä reissu oli kaikin puolin hieno.

Peakiltä saa ehkä parhaimman kuvan Hong Kongista ja sen pilvenpiirtäjistä.

Hong Kong ei nuku koskaan

Käytiin edellisen kerran Hong Kongissa noin yhdeksän vuotta sitten ja äkkiseltään tuntuu siltä, ettei mikään olisi muuttunut. Hong Kong on mainio paikka, vaikka tällaiselle 'saariston tytölle' ehkä jopa liian hengästyttävä. Siskoni perheineen on asunut Hong Kongin saarella jo 11 vuotta ja siksi tie sinne on vienyt pariinkin kertaan. Vaikka monelle Hong Kong ansaitusti kuuluukin 'pakko käydä' kohteisiin, en itse välttämättä niin viehäty suurista ja kiireisistä kaupungeista. Sitä paitsi, Thaimaan hintatasoon tottuneena Hong Kong on älyttömän kallis, vaikka onkin viehättävä.

Jos edellisen Honkkarivierailun kaksi yötä päivineen ei riittänyt mihinkään, niin ei riittänyt tämän kertainen neljä yötäkään. Moni paikka jäi näkemättä ja moni reissu lähialueelle tekemättä. Jos jotain positiivista näkemättömistä paikoista yrittää löytää, niin jäipähän ainakin seuraavaan kertaan koluttavaa. En tiedä kuinka pitkä loma siellä olisi sopiva, mutta veikkaan ettei viikkokaan riitä mihinkään, sillä Hong Kongissa tapahtuu koko ajan. Macaot, Lammat ja moni muu jäi meidän osalta odottamaan sitä seuraavaa reissua ja toisaalta hyvä niin. Olin tällä matkalla kuitenkin toipilaana ja siitä syystä osa nyt kävellyistä kilometreistä olivat nekin vähän liikaa.

Meidän ihanat oppaat siskoni ja kummipoika Aleksi.

Vaikka Hong Kongin voisi kuvitella betonihelvetiksi, niin luonto on silti joka puolella.

Butterfly on Hollywood

Hong Kong otti meidät vastaan kolean sateisena. Siskoni oli varannut meille huoneen Butterfly on Hollywood- hotellista, eikä sijainti olisi voinut olla parempi. Hollywood road on lähellä vähän kaikkea ja joka suuntaan on näppärät yhteydet. SoHo, Staunton, Cat street ('antiikkikatu', jonka antiikki todennäköisesti on vähän 'tuoreempaa), ravintolat, baarit, kaikki oli oikeastaan kävelymatkan päässä. Itse Hollywood roadilta löytyy niitä oikeita antiikkikauppoja sitten enemmänkin, mutta hinnat ovat sitten aivan eri levelillä. Oma budjettini antaa myöten hankkia 'antiikkia' korkeintaan Cat streetin kaltaisista paikoista, ja tällä kertaa mukaan tarttui 'Double happiness' -tupsukoriste, joka löysi paikkansa Samuin kodin ulko-oven nupista.

Kaikki rakkaat 'kengät' Hollywood roadilla.

Erittäin mukava Hollywood- hotelli loistavalla paikalla.

Koko hotelli on teeman mukaisesti sisustettu.

Cat streetin antiikkikatu



Mihin ei Mid-Level escalaattoria (maailman pisimmät liukuportaat) pitkin pääse, hoituu halvalla taksikyydillä. Aloitusmaksu takseissa on 22 dollaria, joka jää alle kolmen euron. Sillä rahalla taittaa taksilla matkaa muutaman kilometrin, joka ainakin meillä riitti useimpiin siirtymisiin. Honkkareissa kannattaa kuitenkin muistaa, että taksikuskit eivät auta asiakasta millään tavalla, joten painavat laukut ja muut ostokset saa ihan itse nostaa takakonttiin.

Kiinalaiset, kuten myös monet muut aasialaiset ovat erittäin taikauskoisia. Kun meillä Thaimaassa puilla on henkiä ja talojen edustoille pystytetään henkien taloja, niin Hong Kongissa numero neljä on epäonnen numero. Numero on jopa niin huonossa maineessa, että taloista puuttuu usein neljäs kerros kokonaan. Varmuuden vuoksi myös kerrokset 14 ja 24 (ja niin edelleen) loistavat poissaolollaan ja meitä länsimaisia miellyttääkseen myös kerros 13. Näin oli myös meidän hotellissa ja siitä riittikin aihetta hissikeskusteluihin.

Maailman pisin liukuporraskompleksi.

Escalaattorit ylhäältä päin.

Turvallinen Hong Kong 

Vaikka ihmisiä on kellon ympäri valtavasti liikkeellä, niin Hong Kong tuntui erittäin turvalliselta. Oikeastaan se tuntui turvallisemmalta kuin Suomi tai Koh Samui, ja sitä se siskoni mukaan onkin. Honkkarit yllätti myös siisteydellään. Idyllisiä Stauntonin ja SoHon katuja pystyi jopa rauhassa kävelemään, kunhan muisti varoa kaikkea mikä liikkuu pyörillä. Varsinkin sinne tänne mopoilla suhaavia ruokalähettejä, joitten alta sai useammassa kadunkulmassa hypätä kiireellä pois. Hong Kongissa näemmä kaikkea saa tilattua vaikka hotellille, jopa viinin luvattiin olevan perillä 60 minuutissa. Voisi muuten olla kuningasidea pitkien välimatkojen Suomelle, jos se menisi viranomaisseulasta läpi.

Vaikka ei Monacossa oltukaan, niin missään muualla en ole vielä nähnyt yhtä paljon Ferrareita, Tesloja, Porscheja, McLareneita ja muita maailman kalleimpia autoja kuin Honkkareissa. Johtunee siitä, etten ole Monacossa vielä käynyt, mutta autojen takia sinne ei ainakaan tarvitse suunnata. Honkkareissa näitä tyylikkäästi murisevia nelipyöräisiä riittää melkein hulluuteen asti, joten autobongarille ja pikkupojillekin kohde on siis varsin kelvollinen.

Ja aina kun löytyy värejä, minä tykkään. Tässä escalaattoreitten kyljessä oleva moskeija.

Lisää värejä Staunton streetillä.

Täysi aikataulu

Tällä reissulla ei juurikaan levätty, onneksi yöt tuli nukuttua harvinaisen hyvin. Yleensä reissulla ja hotelleissa unen laatu kärsii enemmän tai vähemmän, mutta nyt tätä ongelmaa ei ollut. Ja hyvä niin, sillä päikkäreille ei tällä visiitillä jäänyt aikaa.

Ensimmäinen sateinen puoli vuorokautta saarella otettiin rauhallisesti Stauntonin ja Sohon aluetta ihastellen ja herkullista myöhäisillallista nauttien. Oolaa ravintolasta SoHon alueella löytyi yllättäen tilaa jonottamatta, mikä ei ole ollenkaan yleistä Honkkareissa ainakaan tällä alueella. Ilman pöytävarausta joudut todennäköisesti jonottamaan hetken jos toisenkin, varsinkin jos haluat muitten tavoin ruokailla suosituimmissa ravintoloissa. Kiinalaiset ovatkin tottuneita jonottamaan (tai varsinkin kiilaamaan), kun taas itselläni jonottaminen aiheuttaa lähes paniikinomaisia oireita. Nälkäisenä jonottaminen on jo sen verran kova paikka, ettei siihen yhtälöön sovi yksikään kiilaava kiinalainen. Hong Kongissa kannattaa siis ennakoida tuleva verensokerin pudotus hyvissä ajoin.

Oolaan ihania plattereita.

Hong Kongista luvassa:

Vaikka tämän toipilaan osalta vaakatasolle oli varattava riittävä osa vuorokaudesta, ehdittiin me silti neljään päivään näkemään vaikka mitä. Luvassa on siis ainakin mantereen puolelta Kowloonia, Disneylandia, hurmaava rantakylä Stanley, kasvohoitoa, Football- clubia, Peakia ja jotain muutakin.

Tiesitkö muuten, että tietovuotaja Edward Snowden matkusti kotipaikastaan Havaijilta Hongkongiin juuri ennen tietojen julkistamista, koska hän uskoi Hongkongissa olevansa parhaiten turvassa yhdysvaltalaisilta viranomaisilta? Näistä ja muista jutuista lisää seuraavissa postauksissa.

Joko sinä olet käynyt Hong Kongissa?

6 kommenttia

  1. Hong Kong on kyllä upea paikka! Meillä oli sielä parin päivän pysähdys, kun olimme menossa Thaimaahan :)
    https://faijahommia.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin kiva paikka, sinne tarttis vaan varmaan muutaman viikon reissun, että näkisi riittävästi. Ehkä ensi kerralla sitten :)

      Poista
  2. upea paikka on ,kallis mutta kiinnostava, viikko ei riittänyt mitenkään edes pintapuoliseen tutkimiseen, mantereen puoleta tulin ja menin takaisin mantereella paljno huonommat ruoka tarjoilut kuin hk puolella, josksu vielä ajan kanssa uudestaan 1-3kk ni voi jo vähän tutustuakin paremmin, kallis paikka tosin ,ihmettelin sinun visa runneja, eikö teillö ole vuoden visat, itsellä ainakin on kohta plakkarissa knuhan kaikki paperit on kunnossa nini helsingin embassyyn meno edesssä.ei tarvitse visa runneja yhtään minenkään sitten , toki ajankuluksi ja mielen virkistykseksi voi käydä jossain muuallakin välillä ,esim hk.kiva lukea juttujanne hienoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin Matti :). On nää visahommat kyllä aika kummallisia. Meillä on tosiaan vuoden bisnesviisumit, mutta silti pitää mennä rajan yli aina kolmen kuukauden välein. Minkä viisumin sä olet hankkimassa? Ei kyllä huvittaisi väkisin jokainen kolmas kuukausi reissata, vaikka se välillä kivaakin on. Mutta aina siihen kuitenkin uppoaa yllättävän paljon rahaa.

      Mukavaa ja kiitos jos tykkäät jutuista :)

      Poista
  3. Hongkongissa olen ollut pari kertaa, viimeksi vuosi sitten 300€ lentolipuilla, eikä kelpo hotellikaan ollut kuin 60€/yö kahdelta. Kun hyödynsi Happy hour-ruokailuja ja katukeittiöitä yms. ei ole oleskelukaan suomalaiseen hintatasoon verrattuna ihan kamala ollut. Yksi 3 Michelin-tähden lounas ja Mandarin Orientalin samppanjabrunssi toki tekivät lovea kukkaroon, mutta muualla säästämällä saatiin matkabudjetti balanssiin. Laukkakisat Happy Valleyn radalla olivat hieno elämys ja silloin sattui olemaan vielä ilmainen sisäänpääsykin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletpas Tuuli saanut mahtavan lentolipputarjouksen! Kyllä Honkkareissa erittäin halvallakin selviää, jos asuu esimerkiksi Kowloonin puolella ja syö kaduilla muovituolipaikoissa, missä usein myös on se paras ruoka. Mä olen jo niin vieraantunut Suomen hinnoista ja tottunut Thaimaan hintatasoon, että siihen verrattuna melkeinpä kaikki tuntuukin kalliilta. Harvoin raaskin esimerkiksi tehdä ostoksia muualla kuin Aasiassa, kun kaikki tuntuu niin järjettömän kalliilta. Ja se on kyllä ihan pimeätä, myönnän;)

      Poista

Back to Top