Kuhiseva Kowloon

Jos Hong Kong kokonaisuudessaan on hengästyttävä, niin mantereen puolella sijaitseva Kowloon se vasta kuhiseva onkin. Se on kuin muurahaispesä, jonka työläiset ikiliikkuvat vuorokaudet ympäriinsä. Mikäli olisimme olleet Kowloonissa keskellä kesää, voi olla että toipilaisuuteni takia olisin jopa ahdistunut siitä, mutta näin huhtikuun alun kirkas ja mukavan lämmin päivä auttoi kestämään kaiken tämän vilinän. Huhtikuussa onkin muuten oiva aika matkustaa Honkkareihin, sillä silloin ilmat ovat mitä parhaimmat ja saasteitakin on vähemmän.

Sataman vieressä olevassa maailmanpyörässä ei nyt käyty, ehkä sekin jää seuraavaan kertaan

Yksi päivä ei riitä

Yksi päivä Kowloonissa ei riitä kuin alkuun pääsemiseen. Vaikka oltiin silloin yhdeksän vuotta takaperin pyörähdetty täällä, niin melkeinpä harmitti ettei aikaa ollut tälläkään kertaa enempää. Paljon jäi taas näkemättä ja olen yhä vakuuttuneempi siitä, että Hong Kong vaatisi vähintään muutaman viikon reissun. Ehkäpä joku kerta sitten.

Koska majoituimme Hong Kongin saarella, päätimme mennä Kowloonin puolelle legendaarisella Star Ferry lautalla, joka onkin kuljettanut ihmisiä lahden yli jo reilu sata vuotta. Matkan satamaan kuljimme ensin escalaattoreilla IFC kauppakeskukseen, johon olimme tehneet treffit siskoni kanssa. Matkalla sinne ihmettelimme päivää viettävien naisten määrää kaikilla ylikulkukäytävillä, liikenteen jakajilla ja seinien vierustoilla. Myöhemmin siihen selvisi syykin; Hong Kongissa on kuuleman mukaan jopa 300.000 kotiapulaista, joista valtaosa Filippiineiltä, mutta joukkoon mahtuu myös Indonesiasta tulleita.

Koska suurin osa näistä apulaisista asuu työnantajaperheittensä luona, viettävät he viikon ainoan vapaapäivänsä kuin kodittomat; leiriytymällä tuulen suojiin pahveilla pehmustetuille ja vuoratuille käytäville seurustelemaan kanssasisariensa kanssa. Käytävillä tuoksui heidän tekemänsä ruoka ja puheensorina oli kova silloin kun ei tuijotettu älypuhelinta.

Matkalla Star Ferryn satamaan

Tässä maisemia Kowloonin puolelta, vasemmalla legendaarinen Star Ferry

Filippiiniläisiä kodinhoitajia sunnuntain vietossa

Sama tässä

Tsim Sha Tsui 

Tai tuttavallisemmin TST, otti vastaan kuhisten. Itselläni oli mietittynä muutama kohde, jotka mielelläni näkisin voidakseni sanoa käyneeni siellä, ja ensimmäinen niistä oli Avenue of Stars. Vaikka kuinka sitä etsimme, avenue loisti poissaolollaan. Jopa siskoni siellä asuvana oli aivan varma, että 'kyllä sen tässä nyt pitäisi olla', vaan eipä löytynyt. Mikäli olisin tehnyt asian suhteen parempaa pohjatyötä, olisin tiennyt sen olevan saneerauksessa jopa vuoteen 2018, eli ei ihmekään ettemme siihen törmänneet. Mutta se siitä, jäipähän sekin sitten seuraavalle visiitille.

Koska nuorempi poikamme vaati päästä lunastamaan hyvästä todistuksesta saadun palkkionsa tiettyyn skeittikauppaan Tsim Sha Tsuissa, kuului se myös päivän ohjelmaan. Mikäli jollain on samanlaisia skeittivaatefetissejä kuin pojallamme, niin kyseinen liike HKIT sijaitsee Granville Roadilla. Samalla etsintäreissulla tuli myös pysähdytyksi ottamaan valokuvia mainitsemastani Mira hotellista, missä tietovuotaja Edward Snowden piilotteli ja antoi haastattelujaan. Mira hotellista Snowdenin matka jatkuikin sitten lähialueen slummeihin, missä hänelle suojan antoivat Sri Lankasta ja Filippiineiltä kotoisin olevat pakolaiset. Kokemus ei varmasti ollut mitään herkkua viiden tähden hotellin jälkeen.

Hienot on näkymät Hong Kongin saarelle Kowloonin puolelta

1881 Heritage, jossa tänä päivänä mm hotelli ja joitain brändikauppoja

Edward Snowdenin piilopaikka Mira-hotelli

Nathan roadia Temple Streetin yömarkkinoille

Nathan roadin halusin myös nähdä, ja ajanpuutteen vuoksi edes yhdet markkinat. Ladies market veti tällä kertaa lyhyemmän korren, sillä jalat painoivat ja leikimme kilpajuoksua kellon kanssa. Sen sijaan hyppäsimme jälleen halpaan taksiin ja suuntasimme juuri avautuville Temple Street- markkinoille. Olimme muuten täälläkin käyneet aiemmin, mutta se ei menoa haitannut. Jollain tavalla me olemme 'markkinaihmisiä', sillä lähes jokaisessa kohteessa pyrimme näkemään edes yhdet sellaiset. Eikä nämäkään markkinat juuri eroa Thaimaassa tai vaikka Penangilla olevista juurikaan, sillä suurin piirtein samantyylistä tavaraa kaikista löytyy; jotain matkamuistoja, tuliaisia, kotiin vietävää, elektroniikkaa, jadea, antiikkia sekä niitä rättejä ja lumppuja.

Nathan Roadilla oli valtava määrä kaiken maailman sisäänheittäjiä. Kaipasit sitten paitoja, feikkilaukkuja tai kelloja, kaikkea löytyi. Usein nämä sisäänheittäjät kuitenkin vievät kiinnostuneet jonnekin sivukujille, jopa asuintalojen ylimpiin kerroksiin ostoksia tekemään, ja se saattaa pelokkaampaa varmasti hirvittää. Rohkea äitimme lähti taannoin yksin erään vastaavan miehen matkaan laukkuostoksille ja mietimmekin siskoni kanssa kuinka peloton hän oli. Kumpikaan meistä ei olisi uskaltanut tehdä sitä. Tämä tarina päättyi kuitenkin hyvin ja äitimme sai silloin laukkunsa.

Huikea kuhina
 
Temple Streetin yömarkkinat


Kaikkea tarpeellista ja vielä enemmän tarpeetonta on tarjolla




Illalliselle saarelle

Koko päivän arvoimme syödäkö Kowloonin puolella vai palatako takaisin saarelle illalliselle, ja saari houkutteli tällä kertaa enemmän, sillä sieltä olisi väsyneen nopeampi päästä höyhensaarille. Paluumatkan päätimme tehdä Tsim Sha Tsuin asemalta metrolla, jonka reitti kulkee merenlahden alta. Vaikka matka kesti ehkä kymmenen minuuttia, niin ahtaanpaikan kammoiselle tieto meren alla olemisesta olisi voinut olla kova paikka, mikäli olisi antanut ajatuksilleen vallan.

Palasimme jälleen escalaattoreitten kylkeen Wellington streetille, josta reissuoppaamme olivat valinneet illallispaikaksi suositun BEP Vietnamese Kitchenin. Kuten edellisessä kirjoituksessa mainitsin, tämäkin paikka oli täynnä ja totutun mukaan myös jonoa alkoi kertymään illan mittaan. Mutta mikä ettei, olihan ruoka taivaallista.

Onneksi ei ole pakko miettiä kumpi on enemmän omaan makuuni Kowloon vai saaren puoli, sillä en osaisi vielä vastata. Sen tiedän varmasti, että seuraavalla kerralla varaan Kowloonille huomattavasti enemmän aikaa.

Kummasta puolesta sinä pidät enemmän?

Neonvaloja enemmän kuin laki sallii ;)

2 kommenttia

  1. Ohjee, meilläkin joskus 9v sitten viikon Hongkong muuttui kahdeksi. Oli niin valloittava paikka. Ei voi valita parasta puolta, kaikki on niin hyviä, myös Lantaulla oli mukavia kohteita.
    Kivaa katsella noita paikkoja kuvista, kiitti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Minttu, helposti oltais voitu mekin viettää tuolla paljon kauemmin. Vähän jää usein liian lyhkäisiksi nämä pyrähdykset. Paljon jäi siis meilläkin hampaankoloon, joten pakko päästä uuudestaan!

      Poista

Back to Top