Mä taidan romahtaa

Olin täysin tietoinen, ettei lähteminen tule olemaan helppoa. Mutta että näin vaikeata?

Samui oli meille kaukainen unelma 14 vuotta. Sitten siitä tuli ihanaa todellisuutta melkein kolmeksi vuodeksi. Ja nyt siitä pitäisi luopua. Ainakin hetkeksi (ehkä), eikä se tule olemaan helppoa. Hyvästien jättö (hei älä huoli, kahden vuoden päästä me tullaan takaisin), tuoksujen hengittäminen toistaiseksi viimeistä kertaa, maisemien huokailu samaten, kaikki yhtä itkun tuhertamista. Mutta pahin oli vielä edessä.

Hulluhan näistä maisemista vapaaehtoisesti lähtee...

Se oli Miskan koulun jättäminen. Tai ei niinkään se jättäminen, vaan koulun opettajien ja oppilaitten hyvästit Miskalle. Silloin tulva oli valmis ja mä romahdin.

Miskan lukuvuosi täällä olisi jatkunut heinäkuulle asti, mutta lähdön takia pyydettiin todistusta jo aiemmin. Eikä siinä mitään erikoista, tällaisissa paikoissa ihmisiä tulee ja menee. Ja Miskan koulu on sujunut niin mallikkaasti, ettei mistään kertaamisesta tai lisäkokeista tarvinnut olla huolissaan. Uskomaton kaveri on tästä 14-vuotiaasta Samuin vuosien aikana kasvanut. Niin uskomaton, ettei meillä ollut edes tarkkaa käsitystä, ennen kuin opettajien ja rehtorin palautteet tulivat. Niitten lukemisen jälkeen piti istua vielä pitkä tovi, sillä ei itkemiseltä olisi eteensä nähnyt.

Antaa opettajien puhua:

Mikä ihana koulu, Lamai International School.

Kyllä Miska näitä hetkiä vielä kaiholla muistelee.
Mr. Jon (miskan luokanvalvoja)

- 'Miskan luokanvalvojana', jolla on ollut ilo opettaa ja olla tekemisissä hänen kanssaan päivittäin, voin vilpittömällä mielellä ja suurella ilolla sanoa Miskan olevan hieno roolimalli ja upea henkilö, jota hänen ikätoverinsa kunnioittavat suuresti. Miska on ajatteleva, älykäs, ja valtavan hieno persoona, mikä tekee hänestä koulussa erittäin pidetyn. 

Miska antaa kaiken panoksensa koulutöilleen, jotka ovatkin aina olleet johdonmukaisia ja korkeatasoisia, sekä valmistuneet ajoissa.

Lisäksi Miska on ihminen, joka ei kaihda itsenäistä opiskelua tai johtajaroolin ottamista luokan projekteissa. Miskaa on ollut suuri ilo opettaa ja hän tulee olemaan suuresti kaivattu Lamain kansaivälisessä koulussa. Miska on fantastinen persoona.'

Tässä kohtaa oli ihan turha enää pidätellä kyyneleitä. Ja lisää seurasi:

- ' Miska, on ollut suuri ilo opettaa sinua nämä viime vuodet. Onnea tulevaisuuteen!' - Rehtori Dan

- 'Olet mahtava ja älykäs lapsi. Onnea Miska!' - Krista

Ja niin edelleen. Voitte ehkä kuvitella kuinka lämmitti. Vaikka ollaan oltu kouluun enemmän kuin tyytyväisiä sen mahtavan ilmapiirin takia (Suomen nihkeähkön jälkeen), palaute ja niistä välittyvä lämpö mykisti. Onneksi olemme pystyneet tarjoamaan Miskalle näin upean ja positiivisen kokemuksen maailman toisella laidalla. Koulun suunnalta aistittavissa oleva aito ikävä teki omasta ikävästä vielä rajumman. Näitten palautteiden ja muistojen jälkeen ei ole yhtään helpompi lähteä.

Kiitos opettajat, valmentajat ja ystävät. Kuljette sydämissämme aina!

Mahtavia ystäviä on saatu paikallisista ja ulkomaalaisista.

Kiitos valmentaja ja liikunnanopettaja Milosch!

Ja kiitos koko joukkue.


Alle vuorokausi lähtöön

Alle vuorokausi uusiin seikkailuhin, ja vasta aloitettiin pakkaaminen. Eilen vielä ehdittiin naapuriin grillaamaan ja jammailemaan, mutta tässä tämä nyt alkaa olemaan. Elämä Samuilla ainakin hetkeksi. Voi olla, ettei uusi kohde miellytä ja jäädäänkin Samuille jo syksyllä uudestaan. Mutta voi myös olla, että seuraava pari vuotta vähintään menee täysin uusissa maisemissa, kunhan ollaan haettu koirat täältä matkaan. Saa nähdä, millä mielellä ollaan kesän jälkeen. Paljon on jäänyt pohdittavaa.

Ette muuten arvaa, millaisella pomppulennolla matkataan kohti Suomea; Suratthani - Kuala Lumpur - Malediivit - Dubai - Frankfurt - eikä siitä eteenpäin vielä edes lippua. Aivan järjetön kuvio, mutta kun halvalla sai.

Onko sulla yhtä päättömiä lentoreittejä tehtynä tai tulossa?

Kiitos ihanat naapurit ja ystävät!

Oli mahtavat grillijuhlat ja jamit.

6 kommenttia

  1. Voi miten upeasti kaikki puhuvat teidän Miskasta. Hän taitaa olla ihana ja sosiaalinen poika.
    Eipä ole vastaavia lentoja ollut meillä, siinä pääseekin jo monen nonta lentokenttää näkemään. Tervetuloa Suomeen ❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Voi kuule, Suomessa ja ainakin sen ihanan Wilman mukaan meidän poika oli varsinainen 'ongelmatapaus', eikä koskaan ollut mitään positiivista sanottavaa. Sen takia nämä palautteet niin ihanalta kuulostaakin. Ehkä Suomessa ei vaan osata antaa positiivista palautetta, tai sitten sitä ei pidetä ollenkaan tärkeänä. Vaikka se on juuri sitä <3

      Poista
  2. Ihanaa miten hyvin asiat on hoituneet ja koulutkin on saanut hoidettua "lomasta" huolimatta pakettiin! :) Toivottavasti blogi ei jää tauolle vaikka uudet tuulet puhaltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Maria, yllättävän sujuvasti kaikki sitten menikin.

      Ei blogi jää tauolle, seuraavat seikkailut odottaa ;). Ja voihan olla, että kesän aikana tulee Samuille niin ikävä, että päädytäänkin palaamaan sinne, mutta epäilen. Ruokahalu on kasvanut syödessä ja mielenkiintoisia paikkoja on niin älyttömän paljon, että ei muuta kuin menoksi. Kunhan löytyy kansainvälinen koulu, eikä koirien vienti ole liian hankalaa, niin voidaan muuttaa. Saa nähdä mihin tässä vielä päädytään ;)

      Hauskaa kesää!

      Poista
  3. Älä romahda! Kitkeränsuloiset hyvästi laittavat kyynelkanavat lujille, mutta juuri siinä on se elämän suola.

    Ikävä, kaipaus, ja se kun hyvät ihmiset avaavat sydämensä ja kertovat mitä ovat teidät kohdatessaan saaneet. Elämä kantaa <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos Johanna <3. Onneksi elämä kantaa... Jännää noissa hyvästeissä oli muuten se, että eniten suretti niitten ihmisten puolesta, jotka jäävät meitä kaipaamaan. Onneksi maailma on niin pieni, että on helppoa palata heitä moikkaamaan.

    VastaaPoista

Back to Top