Reittisekoilua - yöt 22-63. Mijas, Almeria, Chipiona, Algarve, Malaga, Sierra Nevada...phuuh

 

 

Reitti & yöpymiset - osa 4

 

Alunperin ajattelin, että teen teille yhteenvedon koko meidän reitistä viikko kerrallaan, kunnes tajusin etten sillä tavalla ehdi kirjoittamaan mistään muusta. Elämää kun pitää elääkin, eikä vain kirjoittaa siitä.


Jotenka - päätin nyt sitten tähän neljänteen reissuosaan vetää yhteen yöt numerosta 22, aina 63:een asti.  Teiltä saatujen viestien perusteella eniten kiinnostavia asioita on kustannukset, joten lisään yhteenvedon tähän. Meidän ensimmäisen 21 yön kokonaiskustannus oli 275€, eli 13,10€/ yö, ja siitä oli siis tarkoitus parantaa. Meidän tavoitteena on alusta lähtien ollut päästä mahdollisimman omavaraisiksi (täysi omavaraisuus on tietty mahdotonta), ja vaikka alkureissuun osui muutamakin överikallis yö erilaisilla camping -alueilla, loppureissua kohden me ollaan skarpattu nätisti.


Siihen tilaan pääseminen vaati kuitenkin muutamia hankintoja ja vähän pään seinään hakkaamistakin, ennen kuin oikeasti tajusi homman jujun. Hankintoja on toki vieläkin edessä, kuten esimerkiksi vanhojen halogeenilamppujen vaihtaminen led -valoiksi, mutta katolla olevan vanhan aurinkopaneelin lisäksi me ollaan saatu hankituksi jo pikkuinen kannettava aurinkopaneelisysteemi omalla akullaan. Vaikkei se mikään tehopommi olekaan, saa sillä ladatuksi kuitenkin läppärit, kännykät ja vaikka sähköhammasharjatkin, kunhan paneelin suuntaa oikeassa kulmassa aurinkoon. Aikamoisia nämä nykyajan vehkeet. 


Sen verran edistystä on siis tapahtunut, että kun me alkuaikoina jouduttiin menemään oikeastaan kolmen yön välein maksullisille mestoille sähkön päähän, me tehtiin juuri uusi ennätys - yhdeksän yötä putkeen puskassa! Oh la laa! Vähän kuin laittaisi rahaa pankkiin, joten eiköhän uusi aurinkopaneeli maksa reissun aikana itsensä kevyesti takaisin.

 

Toi elävä patsas Ayamontessa meinasi aiheuttaa mulle sydärin ;)

 

Reittisekoilu:


Edellisessä postauksessa oltiin siis Mijas Costalla, josta siirryttiin yhden pysähdyksen taktiikalla takaisin kohti Almeriaa, sillä edessä oli huipputapaaminen - lapsuuden paras ystäväni Mallu ja hänen kumppaninsa Tiina olivat viimein saapuneet hoodeille. Sen verran tärkeät tyypit oli kyseessä, että kannatti ehdottomasti ottaa tuollainen 400 kilsan "hutireissu". Sitähän sanotaan, että "veri on vettä sakeampaa", ja lapsuuden ystävät tulee heti siihen perään. Eiks vaan😄.


Almeriasta lähdettiin takaisin kohti Mijasia, sitten kohti Tarifaa (Espanjan eteläisin kolkka), sitten Chipionaan, siitä Sevillan kautta Portugaliin (suorempaa ei pääse, koska luonnonsuojelualue) aina Euroopan lounaisimpaan kolkkaan Cape St Vincentiin ihanan surffikylän Sagresin kautta (mä kirjoitan näistä hienoimmista paikkoista erikseen), josta takaisin kohti Espanjaa Lagosin ja Portimáon kautta, ja viimein päädyttiin taas Chipionaan Espanjassa. 

 

Roquetas de Marin kaunis pitkä ranta.

Treffit lapsuuden parhaan ystävän kanssa.

 

Välihuom! Kuten varmasti jo huomaattekin, meidän reitissä ei ole mitään järkeä. Mutta dieseliä ainakin kuluu ja rahaa palaa ihan vaan siksi, että meidän kompassi osoittaa aina sinne, missä on seuraavat fribakisat. Tulisi nyt sitten edes kisamenestystä, mutta todellisuudessa me ollaan pelattu päin persettä. Frisbeegolf on mentaalipeliä samalla tavalla kuin golf, joten kallon sisällä olevat mutterit olisi hyvä saada oikeisiin asentoihin.

 

Chipionassa vietettiin muutama päivä, siitä jonkun etapin kautta Malagaan tapaamaan esikoista (yö numero 61), josta Sierra Nevadan kautta kohti Barcelonaa.


Melko älyvapaata siis, mutta toisaalta ei meillä alunperinkään ollut mitään järkevää reittisuunnitelmaa, joten ehkäpä me nähdään Etelä-Eurooppaa just sopivasti ryntäämällä sinne tänne kisoihin. Reittisuunnitelma siis muokkautuu kisakutsujen perusteella ja mikä ettei - onhan toi kansainvälinen fribaporukka ihan vertaansa vailla.


Chipionan sieviä kujia.

Ja Chipionan upeita rantoja


Tässä sitten 42:n yön kustannukset viikko kerrallaan:


- Yöt 22-28. Kaksi yötä camping -alueella Almeriassa (Camping Roquetas) yht. 46€. Spesiaali viikko, josta viisi yötä siis puskissa.Viikon hinta 46€.

- Yöt 29-35. Yksi yö campingillä Tarifassa ( Camping Rio Jara), jossa mokattiin totaalisesti ja kalliiksi tuli. Me ei nimittäin huomattu, että pitäisi chekata ulos ennen klo 12.00, joten jouduttiin maksamaan 1 1/2 vuorokautta, eli 50 fucking euroa. Tuon viikon aikana multa kaapattiin Facebook, Instagram ja Netfix, joten pysähdyttiin pariksi yöksi camping -alueelle Los Canos de Mecaan (Area Caños de Meca olipas symppis paikka!) ratkomaan ongelmia. Kahden yön hinta yhteensä 28€. Neljä yötä puskissa ja ihan oman mokan takia viikon kokonaishinta 78€

- Yöt 36-42. Tämä viikko olikin varsinainen camping -alueviikko, sillä yövyttiin peräti viisi yötä samalla camperilla La Lagunassa (Chipiona). 15€/yö, ja jouluaatto pyhineen osui tohon ajankohtaan, eikä viikon  hinnaksi tullut "kuin" 75€. Kaksi yötä siis puskissa.

- Yöt 43-49. Hieno viikko, kuusi yötä puskissa ja vain yksi Portugalin puolella (Silves) matkaparkissa 12€/yö. Portugalissa vedettiin Algarvea edestakaisin (kuinkas nyt muuten), tutustuttiin mm. Portimaoon, Lagosiin ja varsinkin Sagresiin, joka meinasi kyllä viedä sydämen (kerron myöhemmin miksi), ja viikon kokonaishinnaksi tuli uskomattomat 12€.

- Yöt 50-56. Tällä viikolla oltiin yksi yö Sagresin ainoalla camping -alueella (Camping Orbitur 26,60€/yö), ja mua suorastaan vituttaa noi laskutukset, kun lemmikit maksaa erikseen ja jos auto on yli kuusi metriä pitkä, siitäkin saat maksaa extraa. Portugalin sateitten takia siirryttiin suunniteltua nopeammin takaisin Espanjan puolelle Chipionaan (yllätys!), jossa puskailtiin fribakentän vieressä, mutta vietettiin myös kolme yötä tutulla La Lagunan camping -alueella 15€/yö. Viikon aikana siis kolme yötä puskissa ja neljä campperillä. Viikon hinta 71,60€.

 

Silvesin linnoituksen iltavalaistus matkaparkista kuvattuna.

Sagres vei jotenkin sydämen.

Sagresin upeata surffimeininkiä ja auringonlaskuja.

 

- Yöt 57-63. Tämän viikon aikana suhattiin Chipionasta Marbellan tuttuun puskaan, josta jatkettiin Malagaan pariksi yöksi kahteen eri puskaan (mm. Sacaba beach). Treffattiin esikoinen Malagassa, josta jatkettiin Sierra Nevadan kylkeen camping -alueelle yhdeksi yöksi pesemään pyykkejä ja suihkuun (Camping Las Lomas 39,35€/yö). Tuo camping -alue oli aivan luxusta, lattialämmitykset suihkuissa ja valtavat slotit autoille. Hinta kuitenkin kirpaisi, siksi viivyttiin vain yksi yö. Viikon viimeiseksi yöksi stopattiin La Vila Joiosa -kylän rantapuskaan, tai oikeammin rannalla sijaitsevan hiljaisen kadun varteen. Tämän viikon aikana oltiin puskissa kuusi yötä ja maksullisella alueella vain yksi, joten koko viikon kokonaishinnaksi tuli 39,35€.

 

Näitten 42:n päivän aikana kiristettiin kukkaron nyörejä ihan kiitettävästi, sillä kokonaishinnaksi tuli 321,95€. Kun summan jakaa per yö, jäi yhdelle yölle hinnaksi ainoastaan 7,67€, mikä tässä vaiheessa reissua oli mielestäni jo huippusaavutus. Ei me ainakaan Suomessa kaikkien sähkölaskujen kanssa oltaisi päästy noin halvalla, eli kai tässä reissussa on hivenen järkeäkin, tai itselleen voi ainakin uskotella niin😁.


Palataan taas!

 

Lagos Portugal

Lagosin katutaidetta

Portimaossa on upeita rantapoukamia

 

6 kommenttia

  1. Kyllä nuo hinnat varsin edullisilta vaikuttavat ja mikä ettei, jos vielä uusimpien hankintojen jälkeen pääsee vielä alaspäin. Todella hienolta näyttää erityisesti nuo rantakuvat, mutta miksei kyllä kaikki muutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thaimaanrannan maalarit9.2.2024 klo 8.19

      Mä olen ihan tyytyväinen noihin hintoihin, ja vaikken vielä ole laskenutkaan, niin luulenpa että toi hinta/yö on laskenut tuostakin. Ton irrallisen aurinkopaneelin osto oli ihan nappi juttu, se mahdollistaa meille paljon enemmän puskailuja.

      Poista
  2. Oi, näyttää kivalta. Tuo Portimaokin houkuttaa kyllä. Madeiraakin on mietitty lämmittelypaikaksi.
    Ymmärrän hyvin tuon fribakisojen perässä juoksun. Ite on mietitty, josko tennisturneista sais kivaa kierrosta aikaan, ihan vaan katsojana.
    Mukavia autoiluja siellä lämpimässä, täällä taas hitsin paukkupakkaset...äääh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thaimaanrannan maalarit10.2.2024 klo 12.49

      Portimao oli kiva, vaikka sinne sateita osuikin vähän liikaa. Madeira olisi varmasti ihana, se on myös käynyt mielessä, mutta tämän ison auton ja koirien kanssa ei ehkä välttämättä helppo kohde.
      Mä alkuun vähän taistelin tätä "mennään frisbeegolfin ehdoilla" -ajatusta vastaan, mutta nykyään ajattelen, että mikä ettei? Tennisturneista saisi varmasti oivan reittisuunnitelman, joten Go for it :)

      Tsemppiä pakkasiin, on kyllä aika kummallisen pitkä kunnon talvi Suomessa...

      Poista
  3. Peukku ristiin rastiin kuljeskelulle ja reittisekoilulle, sillä se voi ihan vahingossa viedä sellaisiin upeisiin paikkoihin, mihin ei tarkalla suunnittelulla olisi koskaan päätynyt! Varsin maltilliset yöpymismenot teillä, puskaparkkeilu on mahtavaa touhua silloin, kun sähköasiat on kunnossa. Meillä on Euroopan kulkupelissä eli pienessä retkipakussa vain latausasema ja pieni aurinkopaneeli, joiden varassa ei kovin kauaa voi olla, mutta lyhyet puskailut välillä sentään onnistuu. Ei ole kyllä vessaa tai suihkuakaan, joten ihan jo senkin puolesta pitää välillä olla joko katto pään päällä tai hyödyntää leirintälalueita, joista osa on kyllä Espanjassa ja Portugalissakin ihan kiskurihintaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thaimaanrannan maalarit11.2.2024 klo 10.50

      Aivan totta Anne, ollaan todellakin päädytty mitä ihmeellisimpiin paikkoihin, joista osaan en todellakaan olisi voinut edes mielikuvitella meneväni. Meidän irroitettava aurinkopaneeli omalla akullaan oli kyllä nappiostos, sen avulla ollaan pystytty olemaan maksimissaan jo 10 yötä putkeen puskissa, ja ehkä pari lisääkin olisi mennyt. Riippuu tietenkin ilmoista. Monet camping -alueet on todella aivan poskettomissa hinnoissa, enkä mielelläni maksa edes sitä 30 euroa, jos metrin päässä on seuraava auto, ja alueen suihkutkin on kylmiä kuin mitkä. Mieluummin siis hyvässä puskassa. Onneksi meitä on kehoitettu lähtemään vasta kahdesta paikasta, eikä sakkoja ole tullut :)

      Poista

Back to Top