Elämä jatkuu - ja niin remppakin

Itketty on. Paljon.

On rankkaa, kun jostain tuoksusta, äänestä, valokuvasta tai vaikka pikkuruisesta aidan raosta kyynelkanavat alkaa vuotamaan solkenaan - ihan tosta noin vain. Mutta meillä eletään vielä niitä aikoja, kun lähes asia kuin asia tuo muistoja mieleen.

Ja ikävän.

Tuolla Bumba silmä tarkkana tiiraili pelloille, tuolta se taas livahti karkuun. Ja tuolla kaukana Seppälän pelloilla Bumba hengaili lintukavereittensa kanssa aina, kun karkuun pääsi. Siellä viljan seassa se loikki kuin valkohäntäpeurat konsanaan...

Boo on selvästi alamaissa, Salsa tuntuu selvinneen paremmin. Pelkästään Boon takia ihmispalvelijoitten on päästävä arkeen kiinni muutenkin kuin remonttia tehden, siksi täällä nyt höyryää kaksi överipirteätä ihmispeipposta, ettei Boo vaan kuvittele että mekin oltaisiin jotenkin hukassa.

Sillä jollainhan on oltava pallo hallussa.

Peruslenkkien lisäksi ollaankin viety koiria uimaan ja retkelle, eilen kävin niitten kanssa mustikassa, josta Salsa yllättäen karkasi kotiportille odottamaan. Jännää, sillä vihoviimeisin tyyppi joka karkaa on aina ollut Salsa. Se ei poistu mamman viereltä helpolla.

Kirjassa on selvästi alkamassa uusi luku, saa nähdä millainen siitä muotoutuu.

Boo on kovasti alamaissa

ja Salsasta on tullut karkuri

Ystävät

Ilman ystäviä tämä uusi luku olisi startannut melankolisemmin, ja se olisi saattanut vaatia jos jonkinmoista nappulaa. Valvottujen öitten ja itkettyjen itkujen jälkeen on ollut hyvä pysähtyä mukavaan seuraan ja elää mahdollisimman normaalia elämää. Koirien lisäksi isännätkin ovat tarvinneet tukea, vaikka Tomppa öisin jutteleekin Bumban kanssa (ehkäpä juuri siksi tukea tarvitaankin). Tilit Bumban kanssa on kuulemma tehty selviksi, eikä itkujen tarvitse enää jatkua.

Me ollaan käyty heittelemässä kiekkoja, kutsuttu työnjohtajaa ja Pauliinaa kylille, sekä tavattu liian kauan aikaa sitten viimeksi tavattuja ystäviä. On istuttu yömyöhään omenapuun alla, kokkailtu kimpassa ja nautittu toistemme seurasta. Aika parantaa ja hyvät ystävät helpottavat uuteen siirtymistä.

Tomppakin sai vaihteeksi innostunutta soittoyleisöä

Remppaa

Kysyin eilen Tompalta

- muistatko vielä mitä keväällä värkätty TO DO -excel väitti julkisivurempan valmistusajankohdaksi?                                                                                                                     - No en, mutta olisiko ollut elokuun loppu?

Niinhän siinä taulukossa lukee, mutta voin jo tässä kohtaa varmuudella sanoa ettei tule tapahtumaan. Siitäkin huolimatta, että koko ajan jotain opitaan, ei mikään ole meille ihan simppeliä.

Hankalimmat paikat julkisivussa on neljän ikkunan siirto, yhden uuden ikkuna-aukon tekeminen ja ikkunan istuttaminen siihen, sekä kahden oven vaihtaminen. On ihana ajatus töräyttää moottorisahalla reikä seinään, mutta eihän se ole pelkästään siinä. Seinää pitää tukea, kun siitä lähtee iso pala, ja uuden ikkunan saava huone pitää sitä myöten rempata myös sisältä. Onneksi tuon sisäpuolen pystyy sentään tekemään myös kylmemmillä keleillä. Sisäpuolen remppaa tarvitaan myös meidän olkkariin, josta kolme ikkunaa siirretään symmetrisesti kauniimpiin paikkoihin. Loppuu vihdoin se talon ohimoilta tuijottaminen.

Tällä hetkellä pähkäillään ikkunoitten listoja. Ikkunat ovat talon silmät - sanotaan, ja siksi niistä olisi tarkoitus saada mahdollisimman kauniit. Ei kuitenkaan mitään yliampuvia, sillä mistään jugend -kartanosta ei kuitenkaan ole kysymys.

Vaan siitä sympaattisesta töllistä peltojen keskellä, jota tässä vaiheessa osataan jo kodiksikin kutsua.

Vaikka tiedättekö - taas voi käsin kosketella sitä loppukesän tuntua, joka meillä väistämättä ja AINA tuo mukanaan tunteen, että ollaan kuitenkin vähän väärässä paikassa.

Testaillaan eri ikkunamalleja

Tohon mustaan päätyyn ilmestyy pian ikkunat.

2

Fly Bumba fly!

Fly Bumba fly!

- näitäkään sanoja en olisi koskaan toivonut joutuvani sanomaan, mutta valitettavasti koitti hetki, jolloin Bumban jatkoaika loppui. Meidän oli oltava vahvoja ja päästettävä Bumba sinne, missä ei enää tarvitse tuntea kipua.

Sinne, missä niityt ovat vielä vihreämpiä, kuin Kemiönsaarella.

Sinne, missä hiiret ovat vielä pulleampia ja pupuja ja bambeja on vieläkin enemmän.

Sinne, missä vedet ovat Samuin vesiäkin turkoosimpia.

Sinne, missä riittää koirakavereita joiden kanssa voi hölmöillä  ilman rajoja.

Sinne, mistä voi aina välillä tiirailla alaspäin ja varmistaa, että ihmispalvelijoilla ja Boolla ja Salsalla on kaikki ihan hyvin. Varmistaa että he selviävät kuitenkin tästä menetyksestä.

Voi Bumba...

Voi Bumba...

Rescuekoira Bumba

Lokakuussa 2017 Samuin vaarallisesta tienristeyksestä pelastettu laiheliini matkasi viidakkotalolle mopon kyydissä. Se oli laitettava muoviseen kestokassiin, koska jalat eivät meinanneet millään pysyä mopon sisäpuolella.

Boo ja Salsa oli innoissaan uudesta leikkikaverista. Tyypistä joka oli silmänräpäystäkin nopeampi ja jonka kitusiin joutuivat niin kaskaat kun gekotkin. Samoin kuin Kemiössä hiiret ja myyrät.

Bumba sai matkan varrella niin kobran myrkkyä kuin punkkikuumettakin. Vakava munuaistulehdus oli viedä Bumban jo vuonna 2018, mutta pelastavan eläinlääkärin ja kuukausien tiputushoidon avulla Bumba vielä selvisi. Bumballe jäi kuitenkin munuaisvika krooniseksi, vaikka melkein pari vuotta onkin mennyt pääsääntöisesti hienosti.

Sitten Bumba ei enää jaksanut, eikä jaksanut jaksaa. Munuaiset lopetti toiminnan, oli tullut aika päästää Bumba kärsimyksistä. Maanantaiaamuna 13.7.2020 Bumba nukkui pois.

Rakas Bumba, juuri nyt en meinaa jaksaa menetystä, mutta lupaan että selviän. Jonain päivänä me taas uidaan yhdessä.

Bumba saapui viidakkotaloon<3

ja meinasi kuolla. Mutta saatiin vielä jatkoaikaa.

Bumba rakasti uimista.

💕

10

Viidakkotalon viimeisimmät

Kun Suomen iltapäivälehtien lööpit huutaa hienoimmasta kesästä miesmuistiin, on Samuilla mellestäneet monsuunituulet. Samaan aikaan kun esikoinen on hikoillut Kallion pienessä poikamiesboksissaan, me ollaan Samuilla vedetty pitkähihaista ja lahkeista päälle. En kyllä muista ollaanko koskaan aiemmin näillä leveyksillä kärsitty 24 asteen 'kylmyydestä'.

Kummallista on ollut. Vesi on karannut rannoilta kauas ulapalle, ja koirien uimareissut muuttuneet sen myötä varsin haastaviksi.

Ei me toisaalta olla täällä aiemmin kesää vietettykään, joten uuttahan tämä on. Me ollaan uskollisesti hankkiuduttu kesäisin Suomen sateisiin, ja olihan se päivän selvää kun tänä kesänä jäätiin, meni Suomessa säät uusiksi.

Että voi itku vaan.

Kauas vedet karkaavat.

Puuskainen ja raju tuuli on yllättänyt monta kertaa.

Mökkikuumeen kourissa 

Ei ole vielä löytynyt meille möksää ja pientä plänttiä maata. Moni kohde on ollut seurannassa, mutta joku niissä aina mättää. Hinta, sijainti, kunto, mikä milloinkin. En tiedä tuleeko tästä valmista tämän vuoden puolella, vai siirtyykö projekti taas ensi kevääseen. Toivottavasti ei, sillä silloin hinnat pompsahtaa taas taivaisiin.

Nyt olisi paras aika ostaa, kun monen kohteen hinta on pudonnut jopa 20%. Eli vielä voi meille ilmiantaa oman, mummon, kaverin, naapurin tai kenen tahansa pelastettavissa olevan vanhan torpan.

Puusauna plussaa, ranta tietenkin myös, vaikka ei välttämätön. Kunhan lätäkköä löytyy muutaman kilsan säteellä. Tonttiakin saisi olla vähintään 2000 neliötä, sähköt olisi kivat, ja puuhellat kuten uunitkin enemmän kuin toivottavia. En malta odottaa ensi kesän villasukka-iltoja klapien rapsahdellessa takassa.

Remontti ei pelota, ennemmän ahdistaa jos ei mitään voi puuhastella. Pihamaa saa olla vaikka viidakkoa, sillä siihen on viidakkotalossa totuttu. Suomen pusikoissa ei kuitenkaan väijy kobrat tai skorpionit.

Täällä siis edelleen kuumotellaan, että päästäisiin viimein kaivamaan hirsiseiniä pinkopahvien alta ja repimään muovimattoja lautalattiotten päältä.

Sen verran rankaksi on mökin metsästäminen muuten mennyt, että selaan unissanikin etuovea ja oikotietä. Kuvat punaisista torpista pyörii silmissä taukoamatta ja herättää viimeistään aamuseitsemältä. Olisi ehkä parempi pitää kunnon breikki, ja keskittyä vallan johonkin muuhun.

Ellei sulla sitten olisi heittää tämän syksyn parhainta möksävinkkiä?

Jos ensi kesänä pääsisi taas lumpeita ihastelemaan.

Qatar Airways & juniori

Meillähän juniori pyörähti Suomessa viemässä mummilta hermot. Villi teini-ikä ja huolehtimisen äärimmäisyyksiin vievä mummi eivät ehkä olleet paras kombinaatio. Mutta mummi selvisi haasteesta hengissä ja vallan mainiostikin. Taisi siinä tosin nitro jos toinenkin kulua.

Kun juniori lensi täältä Suomeen, niin meillä kävi valtava tuuri. Yllättäen Bangkokin kentällä olikin Khanomissa asuva suomalainen ystävämme, joka otti ensimmäistä kertaa yksin reissaavan teinin siipiensä suojaan. Kirjoitin siitä täällä.

Mutta paluumatka Samuille oli kansainvälistyneen ja reippaan nuoren miehen kuitenkin suunnistettava yksikseen. Me oltiin ennakkoon ilmoitettu Qatarille yksin reissaavasta alaikäisestä, mummi toimitti miehenalun lentokentälle, siellä tarvittavien papereitten allekirjoitukset, ja sitten menoksi. Lopusta huolehtisi Qatar.

Kyllähän se mammaa täällä päässä huolestutti. Missä kohtaa juniori eksyy (vaikkei kai kukaan ole millekään kentälle eksynyt), unohtuu kännykän kanssa vessaan ja myöhästyy lennolta, tai hankkiutuu muihin ongelmiin? Ei voinut tietää.

Vaan jumantsukka mitä palvelua Qatar tarjosi. Dohan vaihdossa juniori otettiin koneesta ulos (ennen bisnestä), toimitettiin johonkin 'lasten huoneeseen', jossa oli oma kokki käytössä. Lasten huoneesta ajatuksena veti teini vähän hernettä nenään, mutta kun kokki kysyi ruokatoivetta ja juniori sai kielen päälle kuulemma parhaimman hampurilaisen ikinä, oli hernekin nenässä haihtunut.

Bangkokin pääty huolestutti eniten. Selviääkö kaveri immigrationin jonoista kunnialla, löytää matkalaukkunsa hihnalta ja ehtii vielä Samuin koneeseenkin ajallaan. Onneksi huoli oli turha. VIP-kyltti rinnassa suoraan immigrationin kärkeen, ja siitä sitten laukun kanssa Bangkok Airwaysin tiskille.

Juniori tunsi itsensä kuninkaaksi, itse kutsun tätä loistavaksi palveluksi. Ja tiedoksi teillekin, tämä huippuunsa vedetty palvelu ei maksanut senttiäkään lisää. Ei oman kokin valmistamat hampparit Dohan kentällä, ei saattajat, ei siis yhtään mikään. Ja ennenkaikkea, me ei missään vaiheessa pyydetty juniorille saattajaa (ajatelkaa miten noloa se teinistä on), tämä tarjottiin Qatarin toimesta pyytämättä.

Mikäli vielä mietitte Qataria, ei kannata. Parempaa palvelua saa hakea.

Ja PS. Finskillä vastaava palvelu on maksullista.

Bumba

Humban Bumba on elossa ja yhtä mainio sekopää kuin ennenkin. Kyytiä saa käärmeet ja lentävät sammakot siinä missä seinillä vilistävät liskotkin. Ruoka maistuu ja meren aalloissa temmeltäminen sitäkin enemmän.

Vaan munuaisarvot eivät ole kunnossa. Kirjoitin muuten Bumban monista terveysongelmista täällä. Me ollaan annettu Bumballe valtava arsenaali lääkkeitä jo kuukauden verran ja ihan nätisti reppana vetää ne kitusiinsa. Mutta kun joudutaan tunkemaan neulaa niskaan tiputusta varten, se on silkkaa  kärsimystä. En tiedä kummalle enemmän, meille vai Bumballe, mutta raakaa on.

Viimeisimmät verikokeet osoitti maksan olevan kunnossa, parasiittien häipyneen taivaan tuuliin ja anemiankin olevan historiaa. Mutta munuaiset tuottaa aina vain huolta.

Meidän maailman fantastisin eläinlääkäri haluaa kuitenkin antaa Bumballe vielä mahdollisuuden akuuttiin munuaistulehdukseen, joten jatketaan munuaislääkitystä ja tiputusta vielä seuraavakin kuukausi. Voi itku tästäkin.

Näkisittepä Bumban tiputuksen jälkeen; 500 milliä nestettä niskaan, ja kaverilla roikkuu pari tuntia  tiputettu puoli litraa nestettä kaulalla ihan konkreettisesti, ennen kuin litku kulkeutuu elimistöön. Mutta ei se Bumbaa haittaa, siinä se sitten metsästää milloin mitäkin puolen litran pönikkä kaulalla höllyen. Uskomaton näky.

Pitäkää Bumballe peukkuja<3

Bumba inhoaa tiputuksia...

Ne hurjat fillaristit

Markus Kauhanen ja kumppanit, mikä valloittava trio! Muistatko tai tiedätkö heidät? Jos et, kirjoitin heistä täällä.

Markus siis matkaa Tsekeistä Uuteen-Seelantiin fillarilla (hullun hommaa), ja meillä oli yllättäen mahdollisuus viettää neljä ikimuistoista päivää näitten sankareitten seurassa. Markuksen kumppaneina loppureissua taivaltavat Dan ja viimeisenä ryhmään liittynyt pieni mutta pippurinen Kelly.

Ei me tunnettu ketään heistä aiemmin, mutta kun tarjoutui mahdollisuus tutustua näin päätöntä reissua tekeviin tyyppeihin, ei ollut kahta sanaa etteikö tarjottaisi heille majoitusta viidakkotalossa.

Ja onneksi tarjottiin. Itse olen jotenkin aina digannut erityisesti nuorisoa, mutta äärimmäisen harvoin sitä törmää näin valloittaviin ja sympaattisiin kyseisen ihmisrodun edustajiin.

Tällä hetkellä ryhmä polkee jossain päin Indonesiaa, ja koska nettiyhteyttä ei jokaisen puun alla tai temppelissä ole tarjolla, Markuksen blogi päivittyy vähän jälkijunassa. Thaimaan osalta on nyt postausta eetteriin kuitenkin ehtinyt, joten käykäähän lukaisemassa. Markus kirjoittaa hemmetin taitavasti ja niin mukaansa tempaavasti, että tuntuu melkein kuin taittaisi itsekin matkaa fillarin selässä sinne jonnekin.

Markuksen blogikirjoitukseen pääset tästä linkistä.

Tsemppiä Markus, Dan ja Kelly, täällä ollaan hengessä mukana! Toivottavasti vielä jonain kauniina päivänä ja jossain päin maailmaa törmätään.

Kelly, Dan ja Markus.

6

Kovanonnen Bumba

Olin jo pari päivää seurannut Bumba touhuja huolestuneena. Joka suuntaan sinkoileva ja kaikki gekkot metsästävä Bumba oli kuin varjo itsestään.

Oliko Boo räyhännyt sille? Oliko joku öttiäinen päässyt tuikkaamaan myrkkyä rääpäleeseen? Ei olisi ihme, sillä Bumba on metsästäjä. Sille sattuu ja tapahtuu.

Kun pariin päivään kurkusta ei mennyt alas edes herkuista herkuimmat, piti huolestua todella. Asiassa kuitenkin hämäsi se, että aamulenkit Bumba rallatteli menemään omalla tyylillään. Ehkä se olikin vain yön pimeinä tunteina popsinut kitusiinsa sammakon jos toisenkin? Meillä on valtavia sammakoita, kyllä niillä nälkä lähtisi.

Kunnes neljännen päivän aamuna lenkkikään ei maistunut. Se oli sen verran kovan luokan merkki, että johonkin oli lähdettävä.

Koska meillä ei sillä hetkellä ollut autoa käytössä, jäin odottamaan Tomppaa kotiin. Vaikka saisinkin Bumban survottua kassiin ja mopon kyytiin, en uskaltanut lähteä yksin kasseineni liikenteeseen.

Odotus tuntui kestävän ikuisuuden. Sinä aikana Bumba oli kaivautunut pensaan alle puutarhaan tärisemään. Kaikki elämä ikään kuin valui koirasta maahan. Pelkäsin jo että kaikki olisi myöhäistä.

Kuinka koira voikaan niin romahtaa? Niin täydellisesti hetkessä.

Humban Bumba elämänsä voimissaan pari kuukautta sitten.

Bumba on iloinen veijari, siksi totaalinen romahdus oli tuskaa.

Maailman paras elukkalääkäri

Onneksi Bumba vielä sinnitteli, kun Tomppa saapui. Soitin äkkiä lähiklinikalle, joka oli kiinni lauantain. Onneksi omistaja vastasi soittooni ja lupautui avaamaan ovet meitä varten. Hän ei voinut jättää auttamatta, koska kuulostin kuulemma niin huolestuneelta.

Pakkasimme väsyneen taistelijan kassiin ja lähdimme mopoilla klinikalle. Matkaa on ehkä viisi kilometriä, jonka aikana Bumba jaksoi jotenkin vielä innostua extremematkasta.

Mutta aika väsynyt raato oli, kun pääsimme klinikan ovesta sisään.

Kaikki ei ollut hyvin, sen näki lekurikin välittömästi. Ehkä pienestä paniikista johtuen Bumballe maistui klinikalla kanasnacksit, ja pieni toivonkipinä heräsi. Jos sillä olikin vaan joku vatsapöpö?

Otettiin kaikki mahdolliset veritestit ja päästiin kotiin odottamaan tuloksia. Lauantaipäivästä huolimatta palvelu pelasi, ja saatiin laboratorion tulokset jo parin tunnin päästä.

Paljoa kauempaa Bumba tuskin olisi kestänyt.

Klinikan vahtikissa ja tätä nykyä Bumban kaveri.

Diagnoosina melkein kaikki mahdollinen

Kun klinikan lääkäri soitti, ensimmäinen käsky oli tuoda Bumba välittömästi takaisin. Uupuneella sankarilla oli lähes kaikki mahdollinen; akuutti munuaistulehdus, parasiitteja veressä, punkkikuume, anemia, ja vaikka mitä.

Kaikki pahimmassa tapauksessa tappavia diagnooseja.

Bumbasta on kasvanut perheenjäsen, erittäin rakas ja korvaamaton sellainen. Suuri taistelija pienessä kehossa, jonka asenteesta ei puutu mitään. Me ei voida menettää Bumbaa.

Bumba pakattiin taas kassiin ja palautettiin klinikalle. Klinikan omistaja sanoi ottavansa Bumban kotiinsa tiputukseen ja lääkitykseen kolmeksi päiväksi. Sitten katsotaan arvot uudestaan.

Huoli oli valtava.

Ei tarvinnut oikein nukkuakaan. Mutta eipä nukkunut klinikan omistajakaan, kun kuvia ja videoita Bumbasta tuli Whatsappiin tiheään myös yöllä.

Bumba oli parhaassa mahdollisessa hoidossa, siitä ei ollut epäilystäkään.

Maailman paras elukkalääkäri ja meidän uusi ystävä.

Sankari kotiin

Kolmen päivän jälkeen testitulokset olivat paljon paremmat. Ei hyvät, mutta tilanne ei ollut enää kriittinen ja Bumba pääsi kotiin.

Olen täysin sanaton klinikan palvelusta ja tästä upeasta eläinlääkäriomistajasta. Puhumattakaan hänen äidistään, jonka kainalossa Bumba nukkui kolme yötä.

Tällä klinikalla toimii myös kotiinkuljetus. Bumba on tuotu viidakkotalolle, samoin kuin lääkevaraston täydennykset. Niin uskomatonta palvelua, että kutsuttiin klinikan omistaja viime perjantaina Sopaan syömään. Ja ehkä saamaan myös uusia asiakkaita. Sopalla kun on tätä nykyä jo 13 kadulta pelastettua koiraa, eikä niitten hoito ilmaista ole. Saatika sitten helppoa.

Se oli win win-tilanne. Sopa sai uuden luottoeläinlääkärin, ja klinikan omistaja lisää asiakkaita. Ja jokainen meistä uuden ihanan ystävän.

Kotiinkuljetettu Bumba ja lääkäri.

Klinikan omistajan äiti ja Bumban kaveri.

Kotihoito

Munuaistulehdus vaati päivittäistä tiputusta kotioloissa. Sen lisäksi vielä antibiootit ja muut lääkkeet moniin muihin vaivoihin. En olisi uskonut että itsestäni löytyisi sen luokan hoitaja, joka pystyy pistämään neuloja mihinkään, mutta niin sitä vaan kasvaa kun on pakko.

Tiputus menee jo rutiinilla kaikilta, ja miljoonat lääkkeetkin löytää oikeaoppisesti kurkun perälle niin, että koira nielaisee ne huomaamattaan. Ei se kivaa ole kellekään, mutta vaihtoehdot ovat todella vähissä.

Lisäksi on vielä munuaissairaan ruokavalio, joka on ainakin omasta mielestäni vähän masentava. Mutta jokainen kerta on lottovoitto, kun Bumba syö.

Ja se muuten syö. Nyt kun voimaa on tullut ja anemia selätetty, loikkii rääpäle perässä koko ajan ruinaamassa jotakin suuhunsa. Se saa mielen toiveikkaaksi.

Sillä hommahan ei ole ohi. Nyt viikon kotihoidon jälkeen otettiin veritestit uudestaan, ja vielä on munuaisissa häikkää.

Seuraava 20 päivää jatketaan tiputuksia, onneksi kuitenkin vain joka toinen päivä. Bumban nahka on jo puhkottu täyteen reikiä, mutta kaveri on oppinut jopa leikkimään tiputuksen aikana. 15 minuuttia on pitkä aika, ja se käy pitkäksi ilman oheistoimintaa.

Samalla jatketaan myös tätä mälsää ruokavaliota. Veikkaan että Bumba antaisi vaikka mitä suussa sulavasta pihvistä.

Toivottavasti vielä jonain päivänä Bumba saa suuhunsa muutakin kuin munuaisruokaa, lääkkeitä ja yöllä salaa popsittua sammakon lihaa.

Viikon kotihoidon jälkeen jo iskussa, mutta ei vielä kunnossa.

10

Rescuekoira Bumba

Bumba

Bumba, Humbanbumba, pikkutyttö.

Bumba on salamannopea. Bumballe häviää kaikki sirkoista käärmeisiin ja liskoihin. Vielä Bumba ei ole voittanut lepakkoa, mutta treeni on kova. Talon alla asustelleet lepakot joutuivat jo evakuoitumaan kauempana sijaitsevaan pikkutaloon, joka toimii katoksena aikaa sitten hajonneelle generaattorille. Siellä Bumba viettää päiviänsä, treenaten lepakon metsästystä.

Bumba

Boo ja Bumba

Bumba on löytänyt tiensä joka ikiseen sydämeen. Jopa Boon, joka ensimmäiset viikot käski Bumban painua hemmettiin. Ihmekö tuo, sillä Bumba pesee Boon hampaat joka päivä. Useastikin.

Bumba ja Salsa ovat parhaita kavereita, Boon rooli on pitää kuria yllä. Kuria ja järjestystä viidakkotalossa tarvitaankin, muuten Bumba tekisi mitä tahtoo. Bumba on nöyrä, mutta tahaton pölvästi. Siksi se ottaa monesti myös kuonoonsa.

Bumba rakastaa uimista, jopa enemmän kuin Boo ja Salsa yhteensä. Bumban suurta hupia on metsästää vesikirppuja putouksesta, ja siinä se onkin taitava. Bumba on opettanut myös uuden ystävänsä, naapurin pentukoiran uimaan, ja yhdessä telmiessään kaverukset ovat hellyttävä näky.

Bumba on hiffannut myös uima-altaan, ja siellä se viihtyy useastikin päivän mittaan. Ei niinkään uiden, vaan vedessä chillaillen. Kun silmä välttää, on Bumba pinkaissut kuivattelemaan terassin sohvalle. Ja saa taas huutia.

Bumba ja Salsa rannalla

Salsa ja Bumba vesiputouksella.

Ennen Salsa söi kaiken, nyt Bumba jatkaa manttelinperijänä. Nahastaan luopuneen käärmeen nahka katoaa kitusiin siinä missä mädäntyneen liskon raatokin. Kaikki estoyritykset kaatuvat Bumban salamannopeuteen, ja itse voi sitten pidätellä oksennustaan vieressä. Bumba tietää myös miltä maistuu ja tuntuu pullollinen desinfiointiainetta. Onneksi se oli sentään orgaanista.

Bumba on toisenlainen. Kun Bumba nukkuu, se nukkuu melkein kyljellään. Vatsa seinää vasten, mutta jalat kippurassa ylöspäin. Välillä Bumba nukkuu sohvalla, mutta silloinkin selkänojan on lämmitettävä vatsaa. Ehkä niin tuntuu turvallisemmalta.

Bumba tuo paljon iloa ja naurua päivään. Bumba on täydellisen kaunis pikkutyttö. Supermodel, kuten klinikan rouva Bumbaa kutsuu.

Ihana Bumba.

Näin Bumba nukkuu

Bumba ja ravunkaiveluhommat

Supermodel

10