Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maenam. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maenam. Näytä kaikki tekstit

6+1 tsekkaamisen arvoista kohdetta Maenamilla

Maenam? 14 vuotta reissuja Samuille, eikä me tiedetty Maenamista juuri mitään ennen kuin muutettiin tänne. Veikkaan että monelle muullekin Samuin matkaajalle on käynyt näin. Paitsi ehkä reppureissaajille, sillä verrattuna moneen muuhun rantaan Samuilla, Maenamin kuvankauniilla biitsillä majoittuu vielä hyvinkin halvalla.

Ja biitsi on kyllä aivan mieletön. Pitkä, rauhallinen kaunotar ilman turhaa häslinkiä.

Me ollaan asuttu Maenamissa nyt  alle kaksi kuukautta, joten paljon on seudulla vieläkin koluttavaa. Mutta tässä omasta mielestäni 6+1 tsekkaamisen arvoista kohdetta Maenamilla:

Chillaamaan, chillaamaan

1. Maenamin ranta

Kuusi kilometriä vaaleankeltaista hiekkaa sopii loistavasti vaikka lenkkeilyyn, makoilemisesta nyt puhumattakaan. Eikä kukaan tule häiritsemään. Paitsi ehkä muutamat lupsakkaat rantakoirat. Verrattuna esimerkiksi Bophutin rantaan, Maenamin rannalta löytyy vielä monia halpoja ja persoonallisia ruokapaikkoja, joten nälissään ei auringonpalvonnasta tarvitse kärsiä. Mutta ravintoloita ei ole vieri vieressä, joten älä jätä lounaspaikan etsimistä siihen hetkeen, kun verensokeri romahtaa ja hermot alkaa kiristymään. Huippuranta myös uimiseen.

Yksi Samuin kiistämättä hienoimmista spoteista on muuten W Koh Samuin ranta, jossa kannattaa pyörähtää vaikka drinksuilla. W Koh Samuin maanantaiset leffaillat (screeniltä) ovat olleet tässä sadekaudella kortilla, mutta mikäli ne palaavat ohjelmistoon, otetaan se myös meille ohjelmistoon.

Siellä sen Koh Phangankin kurkkii

Todella sympaattisia halpoja ruokapaikkoja.

W Koh Sasmuin täydellinen rantaspotti

2. Samui Disc Golf

Hemmetin hauskaa puuhaa vaikka koko perheelle, vaikkei lajia olisi koskaan kokeillutkaan. Edullinen, eksoottinen mutta haastavakin tarpeen vaatiessa. Olen muuten kirjoittanut paikasta täällä. Samui Disc Golf on auki joka päivä klo 9-18 (säävaraus, ja kannattaakin tsekata heidän Fb-sivuiltaan), mutta maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 15-18 kenttä on varattu liigakisoihin. Jos pokkaa riittää, voi sinnekin toki mennä. Huhut kertovat Tompan kirjoittavan aiheesta artikkelin pian.

Samui Disc Golf

3. Kitesurfing, kiteboarding (leijalautailu)

Nämä on niitä juttuja, jotka kuuluu siihen' pakko kokeilla joskus' -kategoriaan. Siis mulla, ei teidän ole pakko. Mutta mikäli hotsittaa, Maenamin ranta on se kohde. Maenamilla sijaitsee saaren vanhin kitesurfing -koulu Koh Samui Kiteboarding, jossa voi käydä aiheesta lyhyemmän, tai jopa neljäpäiväisen kurssin sertifikaatteineen. Paras aika kitesurffingille Samuilla sijoittuu marraskuusta helmikuulle, jolloin odotettavissa on edes jonkinmoisia tuulia.

Kunhan mä saan ton nuorison pian saarelle, niin eiköhän tämäkin asia saada ruksatuksi bucket-listalta.

4. Tree Bridge Coffee, cable ride, zipline (vaijeriliukua)

Sori että hehkutan tätä paikkaa taas (voit lukea jutun täältä), mutta minkäs teet. Huikeat näköalat, polvia tutisuttavaa tekemistä, humoristinen henkilökunta, ja bonuksena vielä Secret Falls -vesiputous. Vaikka menisikin pupu pöksyyn eikä vaijeriliusta tulisikaan mitään, aina voi nauttia maisemista ja vesiputouksesta.

Itse asiassa tässä meidän naapurissa on myös toinen vaijeriliukua tarjoava firma Canopy Adventures (Samuin ensimmäinen), ja nämä tosiaan ovat lähes samoilla mestoilla. Canopyyn mentäessä ajaa muuten meidän talon ohi, ja voin nyt ainakin viime päivien perusteella sanoa, ettei yksikään auto pääse tällä hetkellä perille. Sen verran on sateet kolhineet meidän tietä ja vieneet ainoasta sillastakin suurimman osan mennessään. Ja ennen kuin sateet vähän hellittää, ei mitään ole tehtävissä.

Mutta oikein mukavia heppuja löytyy Canopyltakin, heitä tässä on jokainen aamu koiralenkillä moikkailtu.

Tree Bridge Coffee

Sinne vaan keikkumaan!

5. Treehouse Silent Beach

No kun tämäkin mystinen paikka vei mennessään, niin hehkutanpa vielä (viimeksi hehkutin täällä). Todella sympaattinen pieni resortti beachillä, ihan vaikka majoittumiseen. Jos ei muuten nappaa, käy edes lounaalla tai auringonlaskun drinksulla. Lupaan ettet pety. Ja follow the flowers!

6. Shortcut to Lamai

Aivan ehdottomasti kannattaa kurvailla tämä näköalatie Maenamilta Lamaille! Tietä voi kutsua vaikka onnellisuuden tieksi, sillä toisinaan kun mieli on matalalla, riittää kun ajaa tämän reilun puolen tunnin matkan saaren ykkösmaisemissa. Eipähän harmita sen jälkeen.

Kun löydätte Maenam soi 1 (siellä myös shortcut kyltti), niin siitä vaan matkaan kohti Lamaita. Reitistä juttua täällä. Jos aikaa löytyy, kannattaa myös seurata vesiputouskylttejä. Täällä nimittäin lymyilee oma putoussuosikkini.

Onnellisuudentien mielenkiintoinen kirjakauppa/ravintola

Ja suosikkiputous

+1. Maenamin iltamarkkinat

Samuilla suositut kiertävät iltamarkkinat ilmestyvät torstaisin Maenamille. Verrattuna esimerkiksi Fisherman's villagen perjantaimarkkinoihin, Maenamilla ei tarvitse läkähtyä väenpaljouteen. Tilaa hengittämiseen ja shoppailuun löytyy, mutta myyjämäärä ei yllä Fisherman's villagen tasolle. Eikä siis myöskään asiakasmäärä. Maenamin markkinat voisi olla enempi rauhaa rakastavalle juuri sopiva.

Tässä nämä tällä hetkellä. Kunhan tämä sadekausi hellittää otettaan, niin lupaan Maenamistakin lisää vinkkejä.

Seuraavaksi kerron teille mielenkiintoisista kiemuroista auton hankkimiseen liittyen. Ne onkin sen verran kummallisia, ettei melkein itsekään uskoisi todeksi.

8

Follow the flowers

Kuten olen jo aiemmin todennut, vielä vuosienkin jälkeen Samuilta löytyy uusia mestoja, myös meille. Koko ajan tänne rakennetaan ja samaan hengenvetoon puretaan, mutta nyt tarkoitan uusilla mestoilla paikkoja jotka ovat jo olleet, mutta joihin me ei olla vielä löydetty. Itse asiassa koko Maenam alueena on jäänyt meille kummajaiseksi.

Vaan nyt asutaan täällä, vähän niin kuin böndellä.


Maenam beach

Jos rauhaa kaipaat, Maenamin ranta on SE paikka. Ainakin näin lokakuussa, kun melkein ketään ei liiku missään. Aivan sama kuinka kulahtaneissa bikineissä olet liikkeellä, kukaan ei katso kuitenkaan.

Hiekka ei ole valkoista kuten Chawengilla, vaan kauniin vaaleankeltaista. Voit hyvin viettää aurinkopäivää keräämällä vaikka vaaleankeltaisia kiviä, kuten itse yllättäen teen. Mitä niistä väsään, on vielä mysteeri. Jos olen oikein reipas ja saan ison saaliin, ripottelen niitä kukkapenkkeihin. Jos laiskottaa, taidan värkätä kivan pohjan lasikippoon, johon laitan kynttilän palamaan.

Kynttilöille on nimittäin käyttöä, kun sähköt katkeaa. Tähän mennessä meillä on ollut kaksi sähkökatkosta, ja voin vannoa että viidakossa on todella pimeätä. Eikä pimeällä terassilla ole mukava istua, varsinkaan kun ollaan paikallistettu kateissa olleet rotat terassin ränniin. Ei yhtään kiva.

Silent beach (Maenam). Kaunista vai mitä?

Follow the flowers

Sanotaan, että Maenam on niitä paikkoja, jonne reppureissaajatkin vielä tulevat. Halpa, kaunis, sopivasti hippi. Sitä paitsi tästä pääsee kätevästi lautalla Phanganille, jos alkaa kyllästyttämään. Tällä noin kuusi kilometriä pitkällä kaistaleella on kuitenkin vielä mahdollisuus reilulla kympillä majoittua rantabungalowiin, kuten esimerkiksi Treehouse Silent Beachilla.

On muuten kerrassaan valloittava mesta, jonne löydettiin taas sattumalta. Eräänä asunnon etsimispäivänä, kun koluttiin ringroadilta rantaan johtavia pikkuteitä, huomattiin yhden hiekkatien alkuun laitetut melko huomaamattomat kyltit. Kylteissä oli kehoitus 'Follow the flowers'. Pakkohan niitä kukkia oli sitten lähteä seuraamaan.

Söin Treehousessa parhaimman lounaan naismuistiin. Se oli joku aamiaiswrap, täytteenä fetajuustoa, salamia, paistettua kananmunaa ja jotain herkullista siirappia. Tomppa vastaavasti otti riskin ja naposteli tulisia lihapullia. Kaiken riisin ja thaikkupöperön jälkeen oli NIIIIIN mukava löytää jotain tavallisuudesta poikkeavaa, halvallakin vielä. Todella mielenkiintoinen menu muutenkin, aivan pakko poiketa uudestaan. Onneksi se on tossa lähellä.

Ai niin, kaikille diginomadeille lupaavat tarjota ilmaisen sujuvan wifiyhteyden, joten sinne vaan mukaville sohville makoilemaan. Oiva paikka myös auringonlaskun metsästäjille, sillä tarjolla on ainakin Happy hour -mojitoja. En ihmettele ollenkaan, jos löydän itsenikin sieltä pian mojito toisessa ja kamera toisessa kädessä.

Treehouse Silent Beach, suosittelen!

Todella idyllinen paikka ja halvat mukavat rantabungalowit.

Re_fill, Re_use, Re_cycle!!!

Erittäin mukava olohuonemainen meininki.

Maenamin markkinat

Mikään bilettäjän mesta Maenam ei ole. Yöelämää ei juurikaan löydy, vaikka kyllä täältäkin pääsee lavataksilla Chawengille. Suositut viikottaiset iltamarkkinat löytyy ainakin torstaisin klo 17-22. Markkinat eivät ole yhtä massiiviset, kuin esimerkiksi Fisherman's villagen perjantaimarkkinat, mutta oikein leppoisat. Sinne mekin tästä nyt suunnataan.

Maenamista varmasti myös tulevaisuudessa.


Pakolliset markkinamojitot.
8

Viikonloppuna viidakkotalossa...

Tapahtui pidennettynä viikonloppuna viidakkotalossa:

Käärmeet

Olihan se selvä, että niihin törmätään. Viidakossa kun ollaan, kummalliset kolinat jotenkin kuuluu asiaan. Rapinat ei niinkään hetkauta, mutta kolina hätkähdyttää. Yleensä ne kuuluu katosta.

Torstai-illan kolahdus johdatti Tokay-gekkon ja käärmelaiheliinin kaksinkamppailuun. Terassin katossa roikkuva ottelu johti käärmeen putoamiseen liskon suusta, muttei onneksi kenenkään niskaan. Se mihin kärmes sitten joutui, jäi arvoitukseksi. Boo ja Salsa oli kyllä kärppänä paikalla luiron pudotessa...

Seuraavat aamukahvit terassilla meinasi mennä henkeen kaksimetrisen käärmeen kurkkiessa rännistä. Me nähtiin käärmeestä pää ja häntä, kahden metrin välille saattoi mahtua lisäksi metrin mutkakin, mutta kun ei nähty, niin olkoon käärme sitten kaksi metriä.

Se ei suostunut häipymään, vaikka kuinka yritettiin. Ränni on harmittavan hankala, kun sinne ei pääse käsiksi. Katelkoot sieltä sitten.

Ystävykset Rock ja Tomppa

Rauhoittava lorina...

Nuoriso

Ai että kun oli mukava herätä perjantaiaamuna Miskan uuteen naamaan. Juniorilla oli kavereita yökylässä, ja vaikka kuinka kiellettiin menemästä yöllä terassille, sieltähän se oli käynyt pää edellä sukeltamassa betoniin. Sinne kaikkien sahojen ja lapioitten sekaan. Siltä se naama sitten aamulla näytti.

Ystävät

Ystävämme Rock on auttanut meitä monessa. Perjantaiksi oli sovittu Rockin ja vaimo Jindan visiitti meille, ja onneksi oli. Saatiin edes hetki happea viidakkotalosta, joka viikonlopun aikana antoi kaikkensa.

Vaikka Rock perheineen on asunut Samuilla ehkä 20 vuotta, löytyi heillekin jotain uutta. Nimittäin 'meidän' vesiputous ja varsinkin Tree Bridge Coffee. Se huikea ravintola puussa. Kannattaa muuten käydä, jos Samuilla piipahdatte. Vaikka edes kaffella.

Ravintolasta saa myös ruokaa, ja rohkeimmille on lisäksi tarjolla vaijeriliukua mun mielestä ihan kohtuuhintaan. Neljä siirtymää 900 bahtia (noin 23 €) ja seitsemän liukua 1200 bahtilla.

Maisemat ovat kuninkaalliset, vaikka korkeanpaikankammoisille ehkä kuumottavat. Viidakon lisäksi yläilmoista pääsee ihailemaan taustalla häämöttävää Koh Phangania.

Mukava päivä ennen iltaa.

Siellä se, Koh Phangan

Voi miten valokuvauksellinen tyttö
Rockin vaimo Jinda


Rotat

Olin pitkästä aikaa varannut lauantai-illan tyttöjen juttuihin, eli naamavärkin pelastukseen. Aurinko, merituuli, nyt vielä viidakkokin siihen päälle. Välillä pärställe on vaan otettava aikaa, ettei kohta näytä sata vuotiaalta muumiolta.

Naamioilla läträilyn jälkeen kiipesin yläkerran pimeään makuuhuoneeseen ja napsautin valot päälle. Ensin reagoin oikealla silmällä liikkeeseen ja oikeastaan samaan hengenvetoon myös vasemmalla. Kaksi pulleata pitkähäntäistä karvapalloa sujahti huoneen eri kulmissa olevista aukoista katon sisään.

Suusta ei kuulunut pihaustakaan. Kaksi helvetin isoa rottaa makuuhuoneessa ja seison kuin patsas paikoillani. Kunnes havahduin karjumiseen; 'TOOMPPAAA!!!'

Eihän siitä mitään hyötyä ollut. Kutsumattomat kämppäkaverit meni jo. Sinne jonnekin MUN kattoon. Nyt mun pitää nukkua NIITTEN(KIN) kanssa, kunnes keksitään joku ratkaisu. Vaikka sitten ne vaaleanpunaiset karkit. Rotat pääsee hengestään, sillä me EI mitenkään kaikki mahduta samaan huoneeseen.

Toistaiseksi kateissa on siis ainakin se kaksimetrinen kärmes ja kaksi rottaa. Ystävämme Vesan mukaan rottien 'rakkauden pesä' lienee katossa myös, mutta mä en voi edes ajatella sitä. Tai mä pakkaan laukut.

Täältä sitten vaijerilaskua olkaa hyvät!

Skorpiooni 

Laukkujen pakkaus meinasi olla lähellä jo sunnuntaina, kun aamulenkki koirien kanssa päättyi skorpioonin kuolemaan.

Koirat juoksi vapaana ja Tomppa siinä iloisesti perässä hyppien. Seurasin muutaman metrin päässä, kun Tomppa yhtäkkiä päästi miehekkään karjaisun ja otti näyttävän kolmen metrin loikan tien sivuun.

Siinähän se törrötti pyrstö komeasti pystyssä. Toinen Thaimaassa näkemämme skorpiooni (edellinen oli muuten vaatekaapissa). Olisi se voinut olla kengässäkin, mutta onneksi nyt näin. Sen olisi voinut jättää menemään omia menojaan, mutta kun vapaana juoksevat karvaturrit olivat siitä liian kiinnostuneita, se pääsi hengestään. I'm sorry.

Lisää Tokay-gekkoja

Pari päivää me häädettiin sitä valtavan kokoista ulostajaa, ennen kuin saatiin se ulkoruokintaan. Tänään toimistohuoneessa oli seuraava.

Onhan tässä vielä muutama tunti liskon metsästysaikaa, ennen kuin pääsee rottien kanssa nukkumaan...

Kaikki jutun kuvat ovat meidän mukavasta perjantaipäivästä. Rottiin, käärmeisiin ja skorpiooniin ei kamera jostain syystä ehtinyt mukaan...

Hetket...

Kun ei ole kiire mihinkään...

Kiitos mukavasta päivästä!

8

Siitä Onnellisuudentiestä vielä...

Meillä on täällä siis tie, jota meidän kesken kutsutaan onnellisuuden tieksi. Olen kirjoittanut siitä ennenkin, mutta päätin raapustaa siitä vähän lisää, koska kuviot täällä on aika pienet. Ei vaan, on täällä sitä sun tätä, vaikkei siitä pääsekään mihinkään, että saarella ollaan. Onneksi voi käydä välillä naapurisaarilla ja vaikka visarunilla, ettei käy maisemat ihan tylsiksi.


Jos ja kun tulet Samuille ensimmäistä kertaa, niin sen sijaan että menisit katsomaan jotain tiikerisirkusta (noihin ei nyt muutenkaan pitäisi rahojaan kantaa), niin ajelepa edes kerran tuo tie Maenamista Lamaille, sillä niistä maisemista ne muistot syntyvät ja se on kaiken lisäksi ilmaista. Ja tee se mieluiten mopolla, sillä en ole varma antaako autokyyti sitä fiilistä, minkä saat mopon selässä vapaudesta ja maisemista nauttien. Mutta varaa allesi kunnon pyörä varsinkin jos takana istuu kaveri, sillä tie vie vuorien yli ja paikoitellen on nautinnollisen huikeita nousuja tiedossa. Ainakin meikäläisen "tyttömopo" kiipeää hädin tuskin kuski päällä korkeimman nousun, vaikka tämä kuski onkin 45-kiloinen "kuivan kesän orava".


Tämä mun punainen Filano on kyllä löysä vehje, joten vähän pirteämpää kannattaa hakea alle.

Miten sitten navigoitkin, niin tien nimi on Moo 1, tai Maenam soi 1 (sama asia) ja se lähtee saarta kiertävältä ringroadilta sisämaahan. Voit myös seurata Samui Water Park Pink Elephantin kylttejä, sillä tämä täysin ylihinnoiteltu vesipuisto sijaitsee onnellisuudentien varrella. En ole yleensä herkkä antamaan negatiivisia palautteita, mutta mainitsemani vesipuisto ei todellakaan ole pääsylippujen hinnan arvoinen. Se on uusi joo ja hyvässä kunnossa, mutta jos 12-vuotiaalta lapseltakin veloitetaan aikuisen hinta (n. 25€ kurssista riippuen) näissä maisemissa, niin silloin olisi mun mielestä saatava rahoilleen jo vastinettakin. Liukuja oli sellainen kolme kappaletta, jotka sopivat meidän junnuille, eli ei mitenkään valtava määrä vaikka Serenaan verrattuna. En tiedä löytääkö nuoremmat ipanat parkilta jotain touhuamista muutamaksi tunniksi, mutta meidän porukka viihtyi ehkä puolitoista ja poistui 100 euroa köyhempänä. Never again.

Palvelusta sanon myös sen verran, että sitä ei ole. Jos ravintolassa on 5 työntekijää ja asiakkaita saman verran, niin ylihinnoiteltuja ruokiakaan ei viitsitä kantaa pöytään, vaan niitten annetaan jäähtyä keittiön luukulla. Siellä on nimittäin itsepalvelu josta ei jousteta, jäähän henkilökunnalle näin enemmän aikaa kännykällä surffaamiseen. Sen ne myös tekivät ihan avoimesti- viisi tyyppiä tiskillä kännyköillä ja asiakkaat ihmetteli luukulla seisovia ruokia. Sanoisinpa muutenkin, että vesipuistokiintiö lomasta kannattaa ehdottomasti käydä täyttämässä naapurisaari Koh Phanganilla. Siellä ne mageimmat elämykset sijaitsevat.


Ihan nätti paikka, mutta jos ei ole liikaa rahaa, niin jättäisin välistä




Tämän tien varrelle osuu lisäksi ainakin Paintball-party alue, joka voi olla kivakin, mutta kun ei olla vielä käyty tsekkaamassa, niin en sano mitään. Lisäksi jonkun Extreme puiston kyltinkin bongasin, mutta tosiaan, noista lisää sitten jos ja kun niihin päädytään. Tien parasta antia on kuitenkin maisemat, jotka ilmoista riippuen ovat kyllä huikeat. Ja se vapaa fiilis, mikä syntyy tuulen hulmutessa ympärillä. Tien varrelta voi bongata myös vesipuhveleita valkoisine lintukavereineen ja mielenkiintoisen kirjakaupan keskellä ei mitään. Joku päivä mä poikkean sinnekin.

Juuri ennen korkeimpia nousuja tien varressa on paikallisen papan juomavarikko. Ilmeisesti tämä ravintola toimii siten, että jos isäntä ei ole paikalla, niin jääkaapista voi ottaa juomaa ja jättää sopivaksi katsomansa summan pöydälle. Näin mekin tänään toimittiin, kun vastassa oli koiran lisäksi kanaperhe. Ystävällisiä nekin toki olivat ja tuttavallisiakin, muttei varmaan ihan rahastajan virkaa tuuraamassa.


papan baari


ja varmaan kotikin...



Melko pian korkeimman nousun jälkeen on levähdyspaikka (en tarkoita sitä ensimmäistä levennystä), jossa on myös papan edesmenneen valokuvaajapojan muistomerkki ja pari katosta, joihin voi auringon paahdetta paeta. Todennäköisesti poika on myös haudattu tälle paikalle, ja viimeksi kun pysähdyttiin paikalle ottamaan muutamat maisemakuvat, niin papan ilmestyessä paikalle en ollut alkuun varma, pitikö hän meidän vierailusta vai ei. Mutta pappa oli hyvin iloinen. Siinä hän silitteli haudalla olevaa poikansa kuvaa ja kertoi selvästi mielellään tarinoita, joista valitettavasti suurin osa meni kielimuurin takia täysin ohi. Lisäksi pappa toi paahtuneille matkalaisille syötäväksi mangosteenia (jotka itse meille kuori) ja evääksikin vielä pussillisen tuoreita banaaneja. Ehdottomasti pysähtymisen arvoinen paikka.

Nämä ovat niitä juttuja, joita kannattaa kerätä matkamuistoiksi. Nämä ovat myös niitä juttuja, miksi meillä päin rakastetaan Onnellisuudentietä.

Minkä tyyppisiä muistoja sinä keräät?


pappa itse ja Tomppa Miskan ottamassa "taidekuvassa"


Näitä ilmaisia matkamuistoja parhaimmasta päästä!
37

Saari alkaa täyttymään

Eli jotenkin toi "peak season" vihdoin näkyy. Rannoilla on porukkaa ja liikenteessä on vielä astetta tavanomaista turvattomampaa, kun porukkaa (lue kiinalaisia) horjuu mopoillaan selfietikut sojossa. Oli nimittäin vähän sellainen tunnelma tässä syksyn kuolleina kuukausina, että noinkohan sesonkituristit saarelle vielä löytävät, mutta alkaahan noita jo olemaan. Ei haittaa meitä yhtään, mukavaa kun saarelle tulee vähän säpinää.

Samanlaisia turisteja ollaan oltu tässä itsekin viimeinen viikko, paitsi että meikäläisten selfietikku on mennyt rikki ja GoProkin on jäänyt kotiin silloin, kun sitä olisi tarvittu. On tullut kierrettyä eri rantoja ja juostua auringon perässä, mutta ymmärtäähän sen, että parikymppinen surffitukka haluaa viedä Suomeen tuliaisiksi muutaman auringossa vaalentuneen hiussuortuvan ja väriä saaneen ihon. Noita juttuja sitä halusi itsekin silloin, kun kävi täällä vaan kerrallaan pari viikkoa kääntymässä. Aurinkoa ja D-vitamiinia varastoon.

Ollaan siis oltu ihan "lomakiireissä" viimeinen viikko. On taas fudisgolfattu, juostu markkinoita, syöty ravintoloissa, maattu varpaat rantahiekassa ja nautittu "päiväsinghat", taisteltu aaltoja vastaan ja toivottu huomiseksikin auringonpaistetta. Sadekausi ei kuitenkaan ole vielä aivan hellittänyt ja tälläkin hetkellä Siaminlahdella puhisee kovat tuulet, joten ei ole ollut mitenkään päivänselvää, että aamulla taas pakataan uikkarit kassiin ja lähdetään kärventymään. On muuten ihan kiva olla vaihteeksi vähän "lomalla" kaikesta yrittämisestä ja bisneksistä.


Chaweng beach, kyllä... näinkin tyhjää voi olla :)


Monenlaista aktiviteettia Chawengilta löytyy, jokaiselle jotakin.

Tänään oli pilvistä ja sittemmin myös sadetta, mutta yksi viiva saatiin silti lomalaisen bucket listalta viivattua yli. Kun matkalaukku oli tultaessa täynnä skeittilautoja, niin tiesihän sen, että saaren ainoalla "skeittiparkilla" on tarkoitus käydä ja jonkinlaista skeittivideota olisi saatava aikaiseksi. Mehän käytiin Tompan kanssa jo alkusyksystä juniorin käskystä parkkia muutama tunti etsimässä ja löytämässäkin, joten tällä kertaa tie perille oli mutkaton. Oltiin varoiteltu, ettei sieltä mitään kovin kummoista tule löytymään, eikä löytynytkään, mutta pointti näissä jutuissa on ilmeisesti kuitenkin se, että löytää jotain mitä ihan kaikki ei kuitenkaan ole löytänyt.

Viimeksi siellä jonkun pihalle rakennetussa skeittiparkissa käydessä ei tavattu ketään. Ainoastaan joku vanhempi rouva istui olohuoneessa katselemassa telkkaria, eikä puhunut tietenkään sanaakaan englantia. Tällä kertaa oli ilmeisesti parkin rakentanut kaveri paikalla (tai mene ja tiedä, ei hän ainakaan skeittari ollut) ja ihan täpinöissään, kun joku laudan kanssa ilmestyy paikalle. Raffihan se paikka on, kukot ja koirat juoksee seassa kun yrität tehdä jotain, mutta on se myös sympaattinen. Välillä piti keskeyttää skeittaaminen ja kuvaaminen, kun vanha emäntä kaivoi kissaa talon katolta juuri kaarien yläpuolelta ja sieltä, jonne se lauta sinkoaa, jos temppu ei mene "päälle".


Jesse Eternal Skateparkilla Maenamilla


vähän on kukkoa ja "haudattuja" autoja


Ihan komea ja tuttavallinen kaveri


Ihan huikea mesta :)


Ei kuulemma pöllömpi paikka...

Niin paljon olen kaivannut näitä meidän perheen aktiivisia skeittivuosia, että hauskaa oli. Jotain materiaaliakin saatiin kasaan, mutta sitten se sade taas yllätti. Suunniteltu Star Wars-elokuvailta uudessa leffateatterissakin jouduttiin siirtämään huomiselle kun on noi mopot, eikä viitsi ensin kastua ja sitten istua kaksi tuntia kylmässä leffateatterissa. Saas nähdä sataako huomenna.

Jouluaattona ainakin, satoi tai paistoi, kokoonnutaan suomalaisten kesken ystävämme villalle joulun viettoon ja kinkun syöntiin. Aivan varmasti on mukava ilta tiedossa ja se onkin oikeastaan ainoa asia, mikä tällä hetkellä täällä Siaminlahdella muistuttaa meitä Suomen joulusta.

Miten teidän joulusuunnitelmat?




Tippiäkin jätettiin, kuten tapoihin kuuluu
4

Ei savua ilman tulta

Totesin eilen Tompalle, että onpa painava ja märkä keli, vaikkei edes satanut. Sitten mietin tarkemmin, että kylläpä oikeastaan jo muutaman päivän on tuntunut ilma ihmeellisen raskaalta. Koko ajan on kuvitellut, että sade alkaa hetkenä minä hyvänsä ja jos lähdetään liikkeelle, niin kastutaan varmasti. Mutta kun ei ole tullut edes sitä sadetta ennakoivaa tuulta, niin kuin tyyntä myrskyn edellä, niin kyllähän sitä sitten tarkemmin pohdittuamme tultiin tulokseen, että jotain muuta tässä nyt on kyseessä. Ihan niin kuin aurinko kuitenkin paistaisi, vaikka taivas roikkuu maassa eikä aurinkoa näy...


Kuva on otettu iltapäivällä. Siinä se aurinkokin on, vaikkei sitä näy. Eikä näy merta tai vuoriakaan...

Eilen sitten lounaalla pienessä kuppilassa tässä sataman vieressä paikallinen omistaja piteli nenäänsä ja valitteli huonoa ilman laatua sekä hajua. Ja sen jälkeen sen tajusi sitten tyhmempikin; jossain palaa. Ja paljon. Jos nyt näkisitte tämän harmauden ja totaaliset harmaat seinät tässä ympärillä sanoisinko muutaman sadan metrin päässä joka puolella, niin voi olla että kävisi niin kuin minullakin. "Iskisi ahtaanpaikan kammo". Siksi mä en nyt yritä tuijotella taivaanrantaa, koska sitä ei näy, ja se "ahtaanpaikan paniikkikohtaus" voi saada otteen. Tulee sellainen pakonomainen tarve liikkua johonkin, jossa tätä harmaata seinää ei ole. Edes lentokoneen ääniä ei juuri kuulu, missä hitossa nekin ovat? Me asutaan kuitenkin ihan kentän vieressä ja niitten ääni yötä lukuunottamatta on melkein taukoamaton. Välillä aina vitsaillaankin, että "tolta kuulostaa kun loma loppuu", tai toisinpäin. Nyt on ollut vähän äänetöntä, joka kielii siitä, että lentoja on peruttu. Ei kaikkia, mutta monia.

Indonesiassa palaa metsää ja on palanut lehtitietojen perusteella jo viikkoja. Haittavaikutukset ovat olleet valtavat lähialueillakin, etenkin Malesiassa ja Singaporessa, missä kouluja on suljettu, tapahtumia peruttu ja ihmisiä joutunut sairaalaan. Nyt saa sitten Thaimaakin osansa näistä Indonesian villiintyneistä peltojen poltteluista, joten saa nähdä mihin tässä vielä joudutaan. Evakkoon ehkä? Onneksi uutisten mukaan Indonesia on viimein suostunut ottamaan kansainvälistä apua vastaan ja ongelma saataisiin pian korjattua.

Otetaan tähän vielä pieni pläjäys toisesta "Ei savua ilman tulta"-jutusta. Saatiin nimittäin vanhemmalta pojalta Suomesta vihiä, että tällä paratiisisaarella olisi skeittiparkki. Ja koska meidän perhe on viettänyt skeittauksen parissa ikuisuuden ja upottanut siihen älyttömän määrän tunteja ja koska vanhin poika Jesse on tulossa tänne joulukuussa kuitenkin skeittilauta kainalossa, niin huhuahan oli lähdettävä selvittämään. Pieni tutkimustulos netin uumenista osoitti paikkansa pitäväksi ainakin sen, että sellainen on vähintään joskus ollut. Löytyi kuvia graffiteilla koristelluista rampeista ja jotain muutakin. Löytyi myös lukuisia keskusteluketjuja siitä, kuinka porukat on käyneet paikkaa etsimässä useitakin tunteja tuloksetta. Vaikka ajat muuttuvat ja täältäkin paikoitellen löytää jopa katujen nimikylttejä, niin se ei takaa sitä, että pallukat googlekartoilla olisivat oikeilla paikoilla, tai että kartoissa mainittuja katuja olisi olemassakaan. Ja kartan kanssa noilla paikallisten asuttamilla seuduilla on aika turha käydä kyselemässä. Sillä näin sanotaan, että Thaimaalaiset eivät osaa lukea karttaa.

Mutta me löydettiin kuin löydettiinkin tämä trooppinen skeittiparkki parin tunnin etsimisen jälkeen. Siellä se törötti erään talon pihalla, keskellä kookospalmuja sekä mango-, ja banaanipuita. Paikalla ei ollut ketään, ainoastaan kukko veivaamassa ramppeja ylös ja alas. Musiikki tosin pauhasi, ja hyvät bassot olikin, mikä kieli siitä että käytössä on ja tervetuloa vaan skeittaamaan. Ja jos sessio miellytti, niin rahastajan virkaa ajoi tippiboxi, johon vierailija sai jättää bahtin tai toisenkin. Ja löytyipä siitä kujan toiselta puolelta myös paikallinen virvokkeita myyvä bambumajakin. Janoisille tiedoksi.

Tämä pikkuruinen Maenamilla sijaitseva betoniparkki on taatusti yksi maailman eksoottisimmista, vähän niin kuin Samuin avomallinen lentokenttä. Ketkä sen onkaan sitten rakentaneet, on heillä näkemystä ollut. Pakko sanoa, että rampin alastuloa ei ollut mietitty loppuun, sillä sitä ei ole. Tai siis voihan siihen nurmikolle tietenkin laskeutua, jonka jälkeen saattavat tiilipinot tehdä hieman kipeätä. Mä veikkaan silti, että joulukuussa käydään siellä parit skeittipätkät kuvaamassa, sillä kyllähän jokaisen itseään kunnioittavan skeittarin on pieni partti saatava skeittiparkista melkein keskellä viidakkoa ja vesipuhveleita.

Pahoittelut kuvien laadusta ja harmaudesta, se on meidän todellisuutta tällä kertaa savun riivaamalla saarella...


Kyltissäkin lukee "Missä ranta kohtaa kadun" ja näinhän se oli :)

Tässä tämä arvelluttava alastulo...


Siinä se vanha skeittarikin hymyilee


Siihen voi jättää omantunnon mukaan vähän (tai paljon) tippiä


Ja tästä bambumajasta virvokkeet


Aurinkoinen päiväkään ei näytä kovin kirkkaalta täällä savun seassa
4
Back to Top