Näytetään tekstit, joissa on tunniste ikävä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ikävä. Näytä kaikki tekstit

Enkö kuulu tänne enää?

Tällä hetkellä tuntuu, että olen tullut liian syvälle pöpelikköön. Missään ei ole ketään. Sitä se toki tuppaa mökillä olemaan (ja saakin olla), mutta silti. Johtuuko se Suomesta, väsymyksestä, hämmennyksestä vai mistä? Enkö kuulu tänne enää?

Sopeutuuko tähän? Ehkä kyse on vaan kulttuurishokista. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu, että pitäisi vaan lähteä. Ehkä mieluiten Samuille. Pakata laukut ja liikkua.

Tomppa lähtee joka päivä, kalaan. Tuntuu ettei sekään keksi oikein mitään muuta. Ehkä se selvittelee aalloilla omaa päätään. Miettii mitä kuuluisi tehdä. Mökillä tai ylipäätään Suomessa. Tai tulevaisuudessa.

Onneksi meillä kävi yllätysvieraita! Kiitos Ira ja Harri seurasta.

Nättiä on kyllä.

Ei haitannut vino laiturikaan, kun Ira ja Harri tuli kylään.

Kulkureita kaikki

Matkalla Suomeen törmättiin sattumalta velipuoleeni, joka työskentelee Luxemburgissa. Oli juuri matkalla muuttohommiin Suomessa, sillä heilläkin pakattiin perhe Ranskaan. Ollaan siis kulkureita kaikki.

Yritin yhtenä päivänä tehdä tuttavuutta laiturin päässä notkuvalle joutsenelle, mutta myös sen mielestä olin väärässä paikassa. Vaikka kuinka yritin leperrellä lämpimästi, se murisi takaisin. Tai ehkä se oli enemmänkin sellaista villikissan sähinää siipien pörhentelyllä höystettynä. Päätin jättää uuden kaverin rauhaan.

Voi saakeli että on ikävä näihin Samuin maisemiin!

Voi mikä ikävä

Huomaan facebookissa ja instagramissa reagoivani juttuihin, jotka käsittelevät ulkomaita; siskon kuvat Hong Kongista, tuttujen reissut, ulkosuomalaisten bloggaajien ajatukset kesän vietosta Suomessa ja siitä, onko sinne pakko joka vuosi mennä. En tiedä itsekään onko.

Mutta sen tiedän jo nyt, ettei välttämättä ole ihan parasta aloittaa kaikkea uudestaan muutaman vuoden välein. Viime vuonna myytiin Suomen elämä lopullisesti, tänä vuonna myyntiin meni Samui. Ja nyt on todella vaikeata ymmärtää päätöksessä piilevä 'viisaus'.

Ikävöin myös aamukahvihetkiä kartanolla.

Ei siitä pääse mihinkään, että kaunista meidän saarella on.

Koh Samui

Samuilla (meidän kotisaarella) tapahtuu meistä huolimatta, ja tuntuu että pitäisi olla siellä. Mukana auttamassa ja aikaansaamassa muutosta. Ystävämme Brent on edistynyt kovasti Samui Clean -projektinsa kanssa, ja se on mahtavaa. Projektin alkutaipaleella oltiin välillä ainoat paikalle tulleet. Mutta Brent ei antanut periksi. Ihanaa, että asiat menevät eteenpäin.

Ikävää lisää sveitsiläisten unelmanaapureittemme auringonlaskukuvat. Millaisetkohan uudet naapurit he ovat saaneet? Onko Dummy-koira vielä tervetullut 'meidän' pihalle?

Entäs sitten Sopa? Ei minkäänlaisia bändipäivityksiä facebookissa. Eikö se pidä liveiltoja enää, kun Tomppa ei ole paikalla? Voi Sopa!

Ja minkä ihmeen takia Pauliinankin facebook-päivitykset täyttyvät Phanganin auringonlaskuista tai nousuista? Suolaa suoraan haavoihin. Ei helpota yhtään.

Miten niin ikävä Samuille...

Aamulenkit ihanien naapureitten kanssa.

Merivesikin oli hieman lämpöisempää.

Sinne vaan, taivaanrantaan!

Ikävä kaikkia vuosien varrella tulleita ystäviä.

Tuolla mun koti on, voi että!
0

Mä taidan romahtaa

Olin täysin tietoinen, ettei lähteminen tule olemaan helppoa. Mutta että näin vaikeata?

Samui oli meille kaukainen unelma 14 vuotta. Sitten siitä tuli ihanaa todellisuutta melkein kolmeksi vuodeksi. Ja nyt siitä pitäisi luopua. Ainakin hetkeksi (ehkä), eikä se tule olemaan helppoa. Hyvästien jättö (hei älä huoli, kahden vuoden päästä me tullaan takaisin), tuoksujen hengittäminen toistaiseksi viimeistä kertaa, maisemien huokailu samaten, kaikki yhtä itkun tuhertamista. Mutta pahin oli vielä edessä.

Hulluhan näistä maisemista vapaaehtoisesti lähtee...

Se oli Miskan koulun jättäminen. Tai ei niinkään se jättäminen, vaan koulun opettajien ja oppilaitten hyvästit Miskalle. Silloin tulva oli valmis ja mä romahdin.

Miskan lukuvuosi täällä olisi jatkunut heinäkuulle asti, mutta lähdön takia pyydettiin todistusta jo aiemmin. Eikä siinä mitään erikoista, tällaisissa paikoissa ihmisiä tulee ja menee. Ja Miskan koulu on sujunut niin mallikkaasti, ettei mistään kertaamisesta tai lisäkokeista tarvinnut olla huolissaan. Uskomaton kaveri on tästä 14-vuotiaasta Samuin vuosien aikana kasvanut. Niin uskomaton, ettei meillä ollut edes tarkkaa käsitystä, ennen kuin opettajien ja rehtorin palautteet tulivat. Niitten lukemisen jälkeen piti istua vielä pitkä tovi, sillä ei itkemiseltä olisi eteensä nähnyt.

Antaa opettajien puhua:

Mikä ihana koulu, Lamai International School.

Kyllä Miska näitä hetkiä vielä kaiholla muistelee.
Mr. Jon (miskan luokanvalvoja)

- 'Miskan luokanvalvojana', jolla on ollut ilo opettaa ja olla tekemisissä hänen kanssaan päivittäin, voin vilpittömällä mielellä ja suurella ilolla sanoa Miskan olevan hieno roolimalli ja upea henkilö, jota hänen ikätoverinsa kunnioittavat suuresti. Miska on ajatteleva, älykäs, ja valtavan hieno persoona, mikä tekee hänestä koulussa erittäin pidetyn. 

Miska antaa kaiken panoksensa koulutöilleen, jotka ovatkin aina olleet johdonmukaisia ja korkeatasoisia, sekä valmistuneet ajoissa.

Lisäksi Miska on ihminen, joka ei kaihda itsenäistä opiskelua tai johtajaroolin ottamista luokan projekteissa. Miskaa on ollut suuri ilo opettaa ja hän tulee olemaan suuresti kaivattu Lamain kansaivälisessä koulussa. Miska on fantastinen persoona.'

Tässä kohtaa oli ihan turha enää pidätellä kyyneleitä. Ja lisää seurasi:

- ' Miska, on ollut suuri ilo opettaa sinua nämä viime vuodet. Onnea tulevaisuuteen!' - Rehtori Dan

- 'Olet mahtava ja älykäs lapsi. Onnea Miska!' - Krista

Ja niin edelleen. Voitte ehkä kuvitella kuinka lämmitti. Vaikka ollaan oltu kouluun enemmän kuin tyytyväisiä sen mahtavan ilmapiirin takia (Suomen nihkeähkön jälkeen), palaute ja niistä välittyvä lämpö mykisti. Onneksi olemme pystyneet tarjoamaan Miskalle näin upean ja positiivisen kokemuksen maailman toisella laidalla. Koulun suunnalta aistittavissa oleva aito ikävä teki omasta ikävästä vielä rajumman. Näitten palautteiden ja muistojen jälkeen ei ole yhtään helpompi lähteä.

Kiitos opettajat, valmentajat ja ystävät. Kuljette sydämissämme aina!

Mahtavia ystäviä on saatu paikallisista ja ulkomaalaisista.

Kiitos valmentaja ja liikunnanopettaja Milosch!

Ja kiitos koko joukkue.


Alle vuorokausi lähtöön

Alle vuorokausi uusiin seikkailuhin, ja vasta aloitettiin pakkaaminen. Eilen vielä ehdittiin naapuriin grillaamaan ja jammailemaan, mutta tässä tämä nyt alkaa olemaan. Elämä Samuilla ainakin hetkeksi. Voi olla, ettei uusi kohde miellytä ja jäädäänkin Samuille jo syksyllä uudestaan. Mutta voi myös olla, että seuraava pari vuotta vähintään menee täysin uusissa maisemissa, kunhan ollaan haettu koirat täältä matkaan. Saa nähdä, millä mielellä ollaan kesän jälkeen. Paljon on jäänyt pohdittavaa.

Ette muuten arvaa, millaisella pomppulennolla matkataan kohti Suomea; Suratthani - Kuala Lumpur - Malediivit - Dubai - Frankfurt - eikä siitä eteenpäin vielä edes lippua. Aivan järjetön kuvio, mutta kun halvalla sai.

Onko sulla yhtä päättömiä lentoreittejä tehtynä tai tulossa?

Kiitos ihanat naapurit ja ystävät!

Oli mahtavat grillijuhlat ja jamit.
6

Yksi osoite kerrallaan

Jos joku tulisi tällä hetkellä kysymään kuinka me oikein eletään, todennäköisin vastaus olisi 'yksi osoite kerrallaan'. Juuri muuta me ei tiedetä. Tämä kartano on ollut katkolla jo puolisen vuotta, kun omistaja tekemästämme remontista innostuneena laittoi talon myyntiin. Vaikka ainoastaan yksi ostajaehdokas on käynyt, eikä hänkään ostanut, olemme kuitenkin jo riittävän pitkään ehtineet pallottelemaan erilaisia vaihtoehtoja asumiselle. Miten, kuinka kalliilla, tarvitaanko allasta vai ei, ja pitääkö sen olla täällä? Mehän kuitenkin rantaudumme taas kesäksi Suomeen. Entäs jos talo myydäänkin sinä aikana? Jääkö meidän pieni omaisuus lukkojen taakse uuden omistajan haltuun, vai kuinka tulee käymään?

Meidän naapureilla on sentään auto, jolla pääsee koko porukka viettämään rantapäivää.

Tie meidän rantapaikalle on paikoitellen jopa haastava, varsinkin sateitten jälkeen.

Ja kun riittävän pitkään palloteltiin kävi niin, että sanottiin osaltamme vuokrasopimus irti. Siitä huolimatta että tämä on ollut koti josta vain villeimmissä unelmissa uskallettiin haaveilla, päädyimme suuntaamaan keulan kohti uusia tuulia, maisemia ja haasteita. Onneksi sentään yksi osoite on tiedossa, ja se löytyy Suomen Paraisilta. Viime kesän vesiperästä huolimatta ollaan sittenkin onnistuttu löytämään ensi kesäksi vuokramökki, ja vieläpä näin etänä. Se on musta aika kova juttu. Tai sitten se on aivan hullua. Vuokrata nyt näkemättä paikka, jossa pitäisi viettää koko kesä.

Koko aluekin on meille vallan outo. Joskus nuorena tyttönä on tullut oksennettua veneen reunan yli Nauvon aalloissa, mutta juuri muuta muistikuvaa seudusta ei ole. Paitsi että se saaristo oli aika kaunis, jos muistan oikein.

Ja voi miten koirat nauttii!


Luopumisen tuskaa

Ollaan kierrelty kuin kissa kuumaa puuroa, kun on yritetty kertoa meidän valtavan fantastisille naapureille lähdöstä. Se ei ole ollenkaan helppoa. Joka päivä päätetään että huomenna sitten, ja aina huomenna menee pupu pöksyyn. Vieläkin uutinen on kertomatta. Ei tosin olla pystytty kertomaan monelle muullekaan ystävällemme täällä, sillä jotenkin asia tuntuu kovin vaikealta. Luopuminen on vaan niin saamarin tuskallista. Kun viime kesänä luovuimme Suomen kodista, kuvittelin ettei ihan hetkeen tarvitse lähteä luopumisen tielle. Onhan täällä Samuillakin jo monenlaista tulevaisuutta rakennettu, kuinka hitossa ollaan tässä taas?

Mitä todennäköisemmin, kesän jälkeen suuntaamme Suomesta toisiin maisemiin. Yksi syy siihen on Miskan tulevaisuus. Tässä koulussa jota Miska nyt käy, ei seuraavaa kahta luokkaa ole tarjolla. Vaikka Samuin muista kansainvälisistä kouluista niitä löytyykin, niin ehkä tähän kohtaan on kuitenkin mieluisinta kokeilla jotain täysin uutta. Mistä kohtaa karttaa se nuppineula seuraavaksi löytyy, jääköön vielä salaisuudeksi. Vaikka vahvoja ajatuksia onkin, taitaa se olla meillekin vielä hieman mystistä.

Meidän rantapossu Salsa ;)


Takaisin pääsee aina

Myös Samuille, jos siltä tuntuu. Tällä hetkellä me kaivataan kuitenkin toisenlaisia mahdollisuuksia, harrastuksia, kulttuuria, ja jotain joka ei vielä tarkkaan hahmotu. Matkaopas Vapauteen -blogille antamassani haastattelussa jo aavistin, että suurempi muutos on tuloillaan, vaikka en arvannut sen tapahtuvan aivan näin välittömästi. Mutta kun on kolme yllytyshullua saman katon alla (plus pari koiraa), voi odottaa mitä vain. Yksi esittää idean, toinen puhaltaa tuulta purjeisiin ja kolmas painaa käynnistä nappulaa. Ja karvakorvat seuraavat perässä.

Pimeetä touhua.

Mutta pysy kuulolla! Paljon on hulluja ideoita takataskussa ja kyllä mä kesän mittaan jo avaudun mm. niistä ei niin hohdokkaista puolista Samuilla. Kunhan makustelen vielä hetken. Sitä paitsi, veikkaanpa että blogistakin tulee uusien kuvioitten myötä asteen verran kiinnostavampi.

Meillä oli muuten Suomessa maailman ihanimmat naapurit ja sama täällä Samuilla. Ollaan siis oltu enemmän kuin onnekkaita. Oletko sinä päässyt asumaan parhaista parhaimpien naapurina?

Ps. Kaikki artikkelin kuvat ovat edellisestä koirien rantapäivästä naapureitten kanssa. Ikävä jo nyt...

Ja naapurin ihana Dummy

Koko jengiä johtaa luonnollisesti 'The one and only' Boo.

Eikä se halua lähteä rannalta mihinkään.

Näitä päiviä tullaan kaipaamaan koko sydämestä.

16

Jalka oven raossa

Jalka oven raossa taas empien, uskaltaako sittenkään kokonaan pois? Vaikka pohdinkin tätä irtipäästämisen tuskaa jo pari viikkoa sitten ja näköjään edelleenkin, niin kysymys ei ole enää ajankohtainen. Päätös on tehty ja ovi on vaan laitettava kiinni, vaikka kuinka hetken ahdistaisi. Voi huh...tönäiskää mut jo pihalle täältä!

Kaikesta ei voinutkaan luopua...

Side joihinkin tavaroihin oli sittenkin kovempi kuin tahto, mutta niillekin kävi hyvin. Ennen sitä  ihanan kesäpaikan löytymistä (jäänee ensi kesään) ne pääsee 'hoitoon' valtavan hienoon talovanhukseen ihan lähistöllä. Unelmatalon varastoon antiikkiautojen seuraksi, jonka ystäväpariskuntamme hankki muutama vuosi takaperin. Ylväs ja vanha hirsinen kaunotar, jonka seinät kertovat uskomattomia tarinoitaan vuosien varrelta. Siellä on tanssittu, huokailtu ja ehkä  pussailtukin omenapuun alla, tavattu ystäviä ja nautittu elämästä jo kauan ennen omaa aikaani. Siis juuri sellainen paikka, jollainen meilläkin on kiikarissa. Ihana vanha aarre täynnä tarinoita.

Käytiin tässä vanhassa hirsikaunottaressa vasta ensimmäisen kerran ja voin sanoa, että harvoin loksahtaa leukapielet melkein sijoiltaan. Ensivaikutelma petti pahemman kerran, vaikka sekin oli jo täynnä positiivista energiaa. Lähistön vanhat kunnon peltomaisemat huojuvine latoineen, taivaisiin kurkottavat vanhat puut, auringossa ruskettuvat viljat ja moikkaileva kylän väki. Ja sitten se auringossa kylpevä villiviinien valloittama vanha talo. Niin ihana, että jos se olisi oma, sieltä ei olisi kiire mihinkään. Eikä mikään ympäristössä varoittanut siitä, mikä yllätys sisältä löytyi.

Finland
Eikö olekin ihana vanha talo?

Kun jotain rakennetaan rakkaudella ja ajan kanssa, pääosin vielä itse, niin lopputuloksena saattaa olla lottovoitto. Tämä talo oli tehty juuri niin, ei suurella rahalla, vaan mielikuvitusta käyttäen ja vaivaa nähden. Mahdollisimman edullisia ratkaisuja käyttäen ja silti todellisella tyylillä. Sisälle päästyäni huokailin huoneesta toiseen, enkä voinut kuin ihmetellä toinen toistaan upeimpia ratkaisuja. Minkä yllättävän loft-asunnon hirsiseinät sisälleen kätkivätkään! Oma mökkikuume ei ainakaan laantunut tässä talossa, vaan vaikutus oli niin päinvastainen, kuin vain voi. Voi sitä inspiraation määrää! Ymmärsin täysin sen, että meidänkin tulevan kesäasunnon on oltava vanha. Ei 'seiskytluku-vanha', vaan oikeasti vanha papparainen täynnä tarinoita. Vaikka olisikin huonossa kunnossa, kunhan se olisi sellainen, josta saa tekemällä oman unelmansa. Sellaisen helmen mä haluan.

Mikä valtava määrä avaraa tilaa, siis wau!

vanha talo
Mä voisin hyvin asua täälläkin :)


Eilen vietettiin läksiäisiä meidän maailman parhaimpien naapureitten kanssa ja vaikka siinä skumppalasi kädessä kaikki olikin kevyttä, niin tänään tässä kirjoittaessa tuli taas puristava ikävä. Meillä on ollut hyvä olla tässä, neljän mopsin ja heidän ihmispalvelijoittensa vieressä. Kiitos Päivi ja Harri, sekä ne karvaisemmat Andy, Wallu, Voitto ja uusin tulokas Carlos. Ensi kesänä nähdään kuitenkin, vaikka me vähän liikutaankin! Kiitos kaikista vuosista myös Fonzielle sinne paremmille niityille.

Mun kaveri Andy, vaikka asuukin naapurissa.

'Not all those who wander are lost'
- J.R.R. Tolkien
2

On se aikamoista!

Esikoinen lähti Suomeen ja äipälle tuli ikävä. Tietenkin. Neljä pitkää kuukautta, kunnes seuraavaksi nähdään ja tässä lähdön päivänä se tuntuu ihan helvetilliseltä. Onneksi ja valitettavasti eletään nykyaikaa. Onneksi siitä syystä, että on olemassa skypet ja whatsAppit, jotka mahdollistaa kivuttoman yhteydenpidon muualle maailmaan.

Mutta on tässä nykyajassa paljon paskaakin, asioita jotka saa tavallisen tallaajankin arjen välillä jopa erittäin hankalaksi. Kuten esimerkiksi matkasuunnitelmien teon. Esikoisen kavereita on ollut saarella ja meidän ilona täällä muutamin kappalein, ja kuten parissakin edellisessä postauksessa kerroin heitä kohtaan tapahtuneista pieleen menneistä ryöstöyrityksistä, niin ei sekään riittänyt. Kahden heistä oli tarkoitus jatkaa matkaa täältä Indonesiaan, mutta Isisin tehtailema terroristi-isku Jakartassa sai nämä reppureissaajat välttelemään kaikkia "muslimimaita". Eli reissusuunnitelmat meni vaihtoon lennosta, mutta toivottavasti pääsevät tänään turvallisesti ja suunnitelmien mukaisesti Krabille ilman sen suurempia ongelmia. Kyllä muuten näittenkin tyyppien kommelluksista voisi saada aikamoisen komediasarjan aikaiseksi, jos unohtaa terrori-iskut ja ryöstöyritykset kokonaan.


Ihana nuoriso, kaikesta säätämisestä huolimatta ikävä jo teitä!

Meillä on helmikuun alussa taas edessä viisuminhakureissu, edellisen mennessä vähän persiilleen ja se tarkoittaa ainakin tässä tapauksessa jälleen matkaa Penangille. Tavoite on siis viimein saada se vuoden bisnesviisumi ja kaiken pitäisikin papereitten osalta olla pian valmista. Vaikka juostiin tuli perseen alla viime reissulla, niin aiotaan silti ottaa tämäkin matka "miniloman" ja seikkailun kannalta. Eli omin päin lähdetään tavoitteena viettää muutama mukava lomapäivä Malesiassa ja uusissa maisemissa. Iso ongelma tässä näyttää olevan "yllättäen" se, että viime hetken tietojen mukaan Malesian poliisiviranomaiset ovat kehoittaneet ihmisiä välttämään Kuala Lumpurin suurempia nähtävyyksiä ja turistikohteita Isisin itsemurhapommittajien takia. Heitä epäillään olevan Kuala Lumpurissa 10 ja Sabahissa 8. Vaikkei ollakaan menossa sinne vaan Penangille (koska on pakko, ellei joku tiedä jotain muuta konsulaattia, mistä vuoden viisumin voisi saada), niin silti alkaa kuumottamaan koko Malesiaan meno. Onhan se nyt ihan saatanasta, ettei tässä maailmassa kohta uskalla liikkua noin vain mihin haluaisi, sillä missä tahansa voi näköjään tapahtua mitä tahansa. Mur...


Kuala Lumpurin sisäpihaa


ja katukuvaa Penangin Georgetownista

Esikoinen lähti siis Suomeen Finnairin uudella Airbus A350 koneella, jonka lähtö viivästyi 5 tuntia. Jessen kohdalla se tarkoitti reilu kahden tunnin yöunia, koska Samuilta piti ottaa ensimmäinen lento Bangkokiin. Aika tuskainen oli siis herätys tänä aamuna klo 04.00, mutta taatusti vielä tuskaisempaa oli istua koneessa auringonpaisteessa, ilman ilmastointia. Viisi helvetin pitkää tuntia auringon paahteessa! Pariin kertaan oli kuulemma vettä tarjottu ja yhdet croissantit, mutta voin hyvin kuvitella väsyneitten ihmisten tuskaiset fiilikset.

Palaan taas siihen, että onneksi on netit ja whatsAppit, sillä olen voinut myötäelää sitä fiilistä, jota juniori juuri tälläkin hetkellä koneessa tuntee. Pari tuntia oli kuulemma pystynyt nukkumaan ja kun äippä ehdotti, että katso joku leffa ja juo pari olutta, niin sitä ei kuulemma tarjota. Siis mitä??? Siksikö, ettei matkustajat vetäisi "kännejä" ja alkaisi vaatimaan selityksiä, jopa korvauksia? Vai miksi? Kaikkihan me tiedetään Finnairin suolaiset hinnat, kyllä siihen rahaan pitäisi jo jotain saada vastineeksikin.

Katsotaan kun kone laskeutuu Suomeen. Veikkaan että jokunen matkustaja saattaa ottaa lehdistöön yhteyttä. Mutta palataan tähän aiheeseen, niin kuin myös viisumireissuun tovi myöhemmin...


Tällä viikolla vielä, mä menen kasvohoitoon! Mä olen niin huono antamaan itselleni aikaa...
4

Lähtökuopissa

Aina pitää olla ikävä jotain...Boo lähti kesäleirille, istahdettiin rannalle, vietettiin ihana illallinen Samuin ystävien kanssa (sekin biitsillä) ja haikeata oli. Vaikka juurihan me nähdään taas Suomessa, sillä kaikki meistä suomalaisista täällä viettävät tämän kesän Suomessa.

Mikä ihme siinä on, että ikävää pitää kokea. Mä olen niin huono ikävässä, enkä pidä siitä yhtään.

Boo, kohta nähdään!


Boo innoissaan Jeepin kyytiin


Miniloma Chawengilla
0
Back to Top