Jonain päivänä se voisi olla ”ihan oma” kämppä, jos siltä sitten tuntuu. Nyt ei vielä tunnu, koska sellaista ”ihan ylimääräistä” kahisevaa ei toistaiseksi löydy. Kaikki mikä on koskaan tullut, siis ihan koko aikuisian ajan, on mennyt matkustamiseen. Maailmaa on koluttu huolella, ja jostain syystä tämä pieni saari Thaimaassa jäi kaivelemaan sen verran, että tänne halusi aina vain takaisin. Ensin muuallekin ja sitten tänne ja loppupelissä sitten ihan vaan tänne.
Ja nyt meillä on viimein ”oma” unelmatalo, vaikkakin vaan vuokralla. Varoitin kyllä jo heti kättelyssä vuokraemäntää siitä, että saattaa jonain kauniina päivänä joutua tämän talon meille myymäänkin, onhan mulla sentään eurojackpotit ja muut jatkuvasti vetämässä.
Talon etsiminen Samuilta ei sitten ollutkaan ihan helppo homma. Tai ei se vaikeatakaan ollut, mutta aikaa siihen meni ja vähän hermojakin. Me nimittäin aloitettiin talon etsiminen jo sillä viime syksyn pidemmällä reissulla ja vaikka silloin kolme kuukautta oltiinkin hakuhommissa, niin sillä reissulla jouduttiin tyytymään liian kalliiseen condoon. Eikä me olla condoihmisiä. Siis sellaisia, jotka voisivat asua kylki kyljessä jonkun toisen kanssa. Vaikka suomessa me asutaankin condossa, niin me selvittiin siitä, koska meillä oli siellä huippunaapurit. Mutta mieluummin siis ei condoa. Samuilla condo tarkoittaa rivitalokompleksia pienine terasseineen ja parvekkeineen. Ja me haluttiin talo pihalla, pakkohan mun on edes silloin tällöin voida tunkea sormeni multaan. Ja ostaa vaikka jotain kivaa kukkivaa pihalle. Ja seisoa puutarhaletkun päässä joka päivä. Ja muuta sellaista.
Toiset sanoo, ettei kannata ottaa välittäjältä, koska maksat silloin luonnollisesti extraa. Itse taas sanon, että jos sulla on joitain tiettyjä erityistoiveita, niin sen sijaan että mopoilet kuvaamassa joka ikistä vuokrataan-kylttiä, niin välittäjä on ihan hyvä vaihtoehto, oma aikakaan ei ole ilmaista. Mutta kuka mitenkin.
Me käytettiin välittäjää ja mopoiltiin itse kuvaamassa joka ikinen kyltti, jokainen kadunpätkä ja niemennotko, ja seurattiin erilaisia palstoja ja vaikka mitä. Ja löydettiinhän me kyllä vapaita talojakin, mutta aina joku oli pielessä. Oli liian pieni terassi, liian pienet huoneet, liian vähän huoneita, liian kallis, liian kaukana tai ei siellä missä haluttiin, liian huonossa kunnossa, liikaa venäläisiä tai pelkästään venäläisiä, liian pitkä pimeän tien osuus, lähiympäristö lähes kaatopaikka, huonosti hoidettu miljöö, ja milloin mitäkin. Moni vuokrattava talo täällä sijaitsee kylämaisessa ympäristössä. Eli talojen omistajat, ovat he sitten farangeja tai thaimaalaisia, ovat rakentaneet useita vuokrattavia taloja lähelle toisiaan kylämaiseksi kokonaisuudeksi. Se on ihan mukava ajatus, koska en itsekään välttämättä mielelläni asuisi aivan yksin jonkun pimeän tien päässä, keskellä ei mitään. Eli ainakin meidän tapauksessa etsimme kyläyhteisöä, jossa mahdollisesti voisi olla myös Miskalle kavereita. Ja sanomattakin lienee selvää, että ei se ainakaan helpottanut yhtälöä. Valtaosa meidän budjettiin sopivista taloista oli thaimaalaisittain rakennettuja, mikä on ihan ok, mutta poikkeuksetta niissä taloissa on erittäin epätoimiva keittiö. Ja liian pienet huoneet, ja liian pieni terassi. Ja pakko myöntää, että mä olen vähän prinsessa, joten ne eivät kelvanneet. Kiire oli kuitenkin päästä väliaikaisesta kämpästä pois ja Miskan koulunkin takia oli suotavaa, että joku paikka löytyisi pian. Ja kun epätoivo iskee, alkaa kriteeritkin laskemaan.
Oli yksi kylä, jossa olimme käyneet jo useamman kerran, tuloksetta. Vaikka kuinka kysyimme ja etsimme, emme löytäneet ketään, jolta taloja kyseisestä kylästä voisi kysäistä. Soittelimme saatuihin numeroihin, laitoimme meiliä, mutta ei mitään. Sitten eräänä päivänä näimme kylässä thaimaalaisen vanhemman miehen, ja otimme härkää sarvista. Mies osoittautui land lordiksi, eli kylän maanomistajaksi. Ja…hänellä oli yksi talo vapaana. Siis mitä? Siis siitä kylästä johon halusin eniten, ja jossa olimme ravanneet, voiko olla mahdollista? Mutta vaikka talo oli kiva, sopivasti huoneita ja upea miljöö, niin silti ne huoneet olivat liian pieniä. Ja piha oli liian pieni, ja terassi oli liian pieni ja…. Ja mua harmitti niin paljon!
Poistuimme miettimään asiaa ja lupasimme palata seuraavana päivänä. No me ei palattu ja mun mielestä se oli virhe, koska muistan aina ohjenuoran ”minkä taakseen jättää, sen edestään löytää”. Siinä vaiheessa olisin itse ollut jo valmis ottamaan liian pienen kämpän liian pienen pihan ja terassin kanssa. Mutta Tomppa ei ollut valmis. Onneksi. Me nimittäin jatkettiin etsimistä ja eräänä kauniina (eihän täällä muita olekaan) päivänä päätettiin soittaa viereiseen kylään kysyäksemme sieltä vapaita taloja. Puhelimeen vastasi vanhempi herra, joka sanoi hänellä olevan uusi kolmen makuuhuoneen talo vapaana. No eipä muuta kuin katsomaan.
Ajettiin siihen ”viereiseen” kylään, eikä miestä näy missään. Otettiin uudelleen puhelu kaverille, joka sanoikin odottavansa meitä siinä ”viereisessä” kylässä. Eli siis juuri siinä, mihin ei koskaan palattu seuraavana päivänä. Kun ne jutut vaan menee niin. Eikö niin? No mä ajattelin jo jäädä johonkin puskaan odottamaan, koska hävetti niin paljon, mutta nielin seipään ja ryhdistäydyin. Land lord oli aivan yhtä ystävällinen kuin viimeksikin ja hurautti mopon selkään meitä opastamaan. Eli olimme palanneet jälleen juuri siihen kylään, josta olimme jo kuukausia talon halunneet ja jonka mahdollisuuden olimme jo luulleet menettäneemme. Mutta onneksi toisin kävi ja thaimaalainen ”mai pen rai”- asenne pelasti meidät. Ja voi voi millaiseen taloon kaveri meidät vei! Niin ihana, niin avara, isot huoneet, iso piha, iso terassi, merinäköala, luomupuutarha, loistava keittiö, upea sisustus, ei voinut kuin haukkoa henkeä!
Me muutetaan tänään!!! Siinä kohtaa mies joutui jo nauramaankin, mutta melko pian se kyllä huomasi, että mehän ollaan hittolainen täysin tosissamme. Ja niin se talo sitten järjestyi. Ja samana päivänä muutettiin. Mä nimittäin päätin, että tästä talosta mut joudutaan kantamaan ulos:). Ei vaan, en mä lähde sittenkään.
Unelmatalo
terassi
paljon valoa
parhaat merimaisemat
