Samui Clean - projekti

Samui puhtaaksi

Siinähän sitä on kunnianhimoista tavoitetta ja haastetta ihan haasteeksi asti. Se nyt on kuitenkin niin, että ellei tässä kanna korteaan kekoon, niin pelottavasti näyttäisi teiden vierustat vaihteeksi täyttyvän jätekasoista. Mä en usko että paikalliset eivät vaan välitä, pikemminkin hekään eivät tiedä mitä tehdä kaikille niille jätesäkeille, jotka päivä toisensa perään täyttyvät haisevista jätteistä ja siitä saakelin muovista.

Muovijätettä tulee yhden päivän aikana meidänkin huushollista tolkuttoman paljon, vaikka kuinka yrittää minimoida sen käytön. Paikallisten kauppojen muovipussit ovat niin huteraa tekoa, että jos ostat muutaman oluen ja yhden limpparin, niin kasseja on laitettava päällekäin kaksi tai jopa kolmekin. Tiesitkö muuten, että pelkästään 7- eleven myymälöitä on Samuilla jopa 270? Helposti pystyy siis puhumaan ehkä suurimmasta muovijätteen levittäjästä saarella, joten olkaa ainakin tarkkoina kuinka monta pussia huolitte kaupasta mukaanne. Mieluummin ei yhtäkään.

Täällä trooppisen kuumassa ilmassa on myös se ongelma, että suurin osa kuivamuonistakin on pienissä muovipusseissa sen isomman muovipakkauksen sisällä. Se on kaiketi välttämätöntä, tai muuten tavara sulaisi ja muuttuisi möllöksi, tarrautuisi toiseen tai vähintään muurahaiset löytäisivät tiensä pakkauksiin. Se on raivostuttavaa, varsinkin kun maailman pitäisi nyt viimeistään päästä eroon turhasta muovista. Meri puskee aamusta iltaan muovijätettä rannoille etenkin silloin, kun se tarjoaa parhaita surffiaaltojaan. Ja vaikka ranta siivottaisiin tänään, saisi sen aloittaa heti huomenna uudestaan. Onneksi tilanne täällä ei ole aivan niin hurja, kuin se oli Balilla käydessämme.

choengmon koh samui
Tällä kertaa siivouksen kohteena oleva Choengmon.

Samui Clean ja Brent

Mainitsin tässä kirjoituksessani koirakuiskaaja Brentin tavoitteista kasata oma vapaaehtoisten ryhmä, ja palaavani aiheeseen kun on jotain uutta kerrottavaa. Täällä asuvien 'länkkäreitten' mielenkiinnosta tällaisiin projekteihin kertoo ainakin se, että hyvin lyhyessä ajassa Brent sai postituslistalleen 30 ihmistä FB-ryhmien ilmoitusten kautta. Ihan kohtuullinen saavutus. Mielestäni oli myös ihailtavaa ja jotenkin sympaattista, että Brent oli myös pidemmän ajanjakson aikana käynyt paasaamassa ja opettamassa Choengmonin rantakauppiaita siivoamaan omat roskansa. Mitä puhtaampi ranta sitä enemmän maksavia asiakkaita, ja mikäs sen parempi motivaattori?

Ensimmäiset siivoustalkoot järjestettiin viime sunnuntaina Choengmon beachilla. Kun Tompan kanssa lähdettiin aamulla silmät väsymyksestä kierossa ajelemaan talkoisiin, pelättiin meitä osallistujia olevan siellä Brentin lisäksi vain me kaksi. Näin ajatteli myös Brent. Vaan meitäpä olikin heti alkuun viisi, parinkymmenen minuutin päästä äiti tyttärensä kanssa lisää ja loppuvaiheessa reilu kymmenen. 30 prosenttia sähköpostilistan ihmisistä ei ollut ihan huono, vaan pelättyä paljon parempi.

Meille oli itsestään selvää että tuetaan Brentiä, meni sitten syteen tai saveen. Silläkin uhalla, että poliisit tulisivat kyselemään työlupia ja aiheuttaisivat osallistujille enemmänkin harmia. Onneksi näin ei käynyt. Oli muuten jälleen mahtava huomata, kuinka meidän siinä siivotessa myös muutama paikallinen tarttui poikenneisiin haravoihinsa putsaten oman tonttinsa. Näin kävi muuten viimeksikin, kun otimme osaa Clean The Beach Boot Campiin Bangrakin rannassa. Ainoaksi ongelmaksi muodostui jälleen ne lukuisat jätesäkit, jotka tempauksesta kertyi. Mihin ne saisi viedyksi? Brentin tyttöystävän työnantajana toimiva hotelli lupasi tällä kertaa ottaa jätesäkkiläjän vastaan ja toimittamaan kaatopaikalle, kunhan ensin ottavat kierrätettävät materiaalit (muovit, pullot, tölkit, jne) haltuunsa. Se riitti heille korvaukseksi toimittamastamme ongelmaläjästä. Onneksi näin ja hatunnosto sille suunnalle.

Viimeksi siivottiin tätä Bangrakin satama-aluetta.

Brent kuvassa harava kädessä.

Tomppa

Onneksi paikalliset rantakauppiaat hyväksyivät meidät puunsa alle varjoon.

Ihana ranskalainen nainen. Hän puhui minulle ranskaa ja minä ymmärsin sujuvasti englanniksi ;)

Tässä myös ranskalaisia talkoolaisia.

Lisäksi oli vielä brittejä ja paikallisia kauppiaita.

Ei kehdannut paikallinen olla siivoamatta omaa tonttiaan. Hyvä hyvä.

Clean the beach boot camp

Seuraava sellainenkin on luvassa 12.3. Plai Laemin rannalla, joten tervetuloa mukaan mikäli vierailette saarella silloin. Tapahtuma löytyy täältä, samoin kuvia edellisestä tempauksesta (joista suurin osa muuten minun ottamiani). Voin luvata että päivästä tulee ikimuistoinen ja se päihittää moneen kertaan totutun rantachillailun, sillä luvassa on kovaa treeniä siivouksen lisäksi. Unohtamatta tietenkään monia uusia ja mielenkiintoisia tuttavuuksia. Edellisen tempauksen vetäjä Darren on valitettavasti muuttanut Ausseihin jonkun lyömättömän työtarjouksen vuoksi, mutta seuraavat personal trainerit ovat jo ottaneet homman haltuunsa. Tai tarkemminhan toi selviää sitten seuraavana ajankohtana.

Mutta niin tai näin, me mennään ainakin. Nähdäänkö siellä? Onko sinulla tapana ottaa osaa tällaisiin tempauksiin lomallasi?

Näillä meidän koiran ulkoiluttamisrantojen suunnalla siivotaan seuraavaksi.

Tässä edellisen Clean the beach boot campin porukkaa. Tervetuloa mukaan!

4 kommenttia

  1. Tuo on aivan loistavaa että olette mukana noissa siivoustalkoissa, ja että jaat blogissasi tietoa noista tempauksista!

    Vaikka Koh Lantan rannat olivat siellä vieraillessamme varsin puhtaita, kerättiin kävely- ja juoksulenkeillä etenkin lasinsirpaleita. En tiedä tuliko sinne meidän "kantahotelliin" roskakorit uima-altaalle meidän aloitteestamme, mutta hyvä että tuli.

    Lähetimme matkan jälkeen hotellinjohtajalle palautetta, jossa korostimme sitä kuinka matkailijat tulevat saarelle pilaantumattoman luonnon perässä. Jos rannat (ja tienvarret) täyttyvät roskasta, lähtee osa matkailijoista muualle. Kuka haluaa viettää lomaansa roskien keskellä? En minä ainakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on justiinsa näin Johanna! Ei täälläkään tilanne nyt mikään katastrofaalinen ole, mutta sellainen siitä syntyy jos jotain ei tapahdu. Mutta se ongelma, että saataisiin toi jätteiden polttomasiina kuntoon, onkin jo sen verran suuri että siihen tarvitaankin sitten jo vaikutusvaltaisempia ystäviä.

      Balin rannat oli mullekin alkujaan niin valtava järkytys muovin takia, että piti ihan ottaa happea välillä. Mutta kyllä sielläkin siivosivat, ongelma onkin meissä ihmisissä jotka niitä roskia luontoon heittää.

      Onneksi Lantalla oli puhdasta, niin täälläkin rannat yleensä. Mutta nyt on ollut sen verran kova merenkäynti viime aikoina, että tännekin on rannoille ajautunut sitä kaikkea epämukavaa mereltä.

      Jatketaan tärkeätä työtä ja valistamista :)

      Poista
  2. Tsemppiä talkoisiin, savottaa riittää enemmän kuin tarpeeksi. Tuollaisen siivoustalkoo idean voisi myös Marokossa järjestää.
    Ihanaa viikonloppua ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi :). Näitä voisi ilman muuta järjestää vaikka missä päin maailmaa, ja näihin on oikein mukava ottaa vielä osaakin.

      Mukavaa kevään odotusta :)

      Poista

Back to Top