Cyana Beach Resort Koh Phangan- helmi palmujen katveessa

Jos oltaisiin käyty Phanganilla ennen kuin muutettiin Samuille, saattaa olla että asuttais siellä. Vaan ei oltu käyty, joten päädyttiin tänne.

Siis hyvä meininki täällä Samuillakin on, mutta on se vaan hemmetin hienoa, että 30 minuutin lauttamatkan päässä on paratiisi. Koh Phangan, Full moon partyjen maineella turhaan pilattu.

Full moon partyjen takia ei mekään aiemmin saarelle menty, ennen kuin mentiin ja ihastuttiin. Ihan kunnolla ja ikihyviksi. Täydenkuun juhlat ollaan tosin vieläkin kierretty kaukaa, enkä usko että lähempää tuttavuutta tullaan jatkossakaan tekemään. Se on se ikä, sekä muutamat epäkohdat, joita ei tee mieli katsoa läpi sormien.

Mutta jos et vieläkään tiennyt, niin Koh Phangan on ennen kaikkea aivan muuta, kuin sienipäissään rannalla aamuun asti pyörivä nuoriso.

Koh Phangan on paratiisi.

sunset thailand
Koh Phanganin ikimuistoisia auringonlaskuja

Pauliina

Kun ystäväni Pauliina tuli vuosittaiselle 'lämpöä luihin ja ytimiin' -lomalleen, oli päivänselvää että päädytään Phanganille. Onnellinen Pauliina ehti tosin viettämään saarella melkein kaksi viikkoa, kun oma aikani riitti kahden päivän pyrähdykselle. Mutta parempi sekin on, kuin ei yhtään Phangania.

Pauliina on muuten asunutkin saarella vuoden päivät, ja kirjoitti silloin vieraskynäpostauksen blogiin. Sellaisen tilinpäätöksen omasta vuoden vuorotteluvapaastaan, joka ilon lisäksi sisälsi myös surua. Vuodessa Pauliina koki sellaisia asioita, joihin ei kahden viikon lomareissulla varmasti törmää. Kannattaa lukaista kirjoitus täältä.

Pari Pauliinan ystävää, Tanja ja Mika, olivat myös navigoineet Phanganille lomallaan, ja päätyneet hyväksi kokemaansa tuttuun resorttiin. Joten minun ei tarvinnut kuin istuutua 'valmiiseen pöytään'.

Cyana beach resortin sisäänkäynti

Sympaattiset bungalowit

Cyana Beach Resort - helmi palmujen katveessa

Se mitä Samuilla ja Phanganilla näkee liian usein on resortit, jotka on rakennettu vetämällä kaikki ensin matalaksi. Puut, pensaat, kaikki kasvusto. Aivan kreisiä.

Sitten rakennetaan resortti kuuman auringon alle, ja istutetaan uudet heiveröiset taimet kaadettujen tilalle. Ja toivotaan että ne joskus kasvaisivat.

Olen varma että siinä vuosien, ehkä jopa vuosikymmenien varrella on muutama kerta jouduttu kiroilemaan, kun ei olekaan niitä vanhoja puita tuomassa varjoa ja viilennystä. Jos ei ole kuin pari pientä risua ristissä pihamaalla, voi loman vietto tuntua ajoittain tukalalta. Täällä aurinko on nimittäin armoton.

Mutta Cyana Beach Resort on ihastuttavan erilainen. Paikan omistaja, belgialainen Frank, kertoi rakentaneensa resorttia kolme vuotta juurikin siitä syystä, että sai säästetyksi puut ja luonnollisen maisemoinnin. Rakennettiin siis luonnon ehdoilla, joka todellakin näkyy ja ihastuttaa.

Resortti hädin tuskin näkyy rannalta, eikä se todellakaan näy tieltä. Sillä sinne se on kätketty, kaiken kasvillisuuden keskelle, rauhaan turhalta hälinältä. Tuoksuvien puitten varjoon, missä riippumatossa loikoillessasi voit unohtaa koko ympäröivän maailman. Mutta et punaisena laskevan auringon kauneutta.

Ihania yksityiskohtia

Pauliinan bungalowin oma terassi

Omistajan loihtima illallinen

Cyana Beach Resortin bungalowit ja muut asumukset ovat thaimaalaista tyyliä eurooppalaisin vivahtein ja mukavuuksin. Löytyy jacuzzia poreilla, wifiä, ilmastointia, jääkaappia, vedenkeittimiä sun muuta. Eli kaikkea mitä nyt lomallaan voi kuvitella tarvitsevansa.

Mutta löytyy paljon muutakin. Kuten sympaattinen henkilökunta ja vielä sympaattisempi Frank. Belgialainen palomies, joka ennen muuttoaan Phanganille ehti asumaan 12 vuotta myös Samuilla. Kunnes kyllästyi hälinään ja valitsi toisin.

Meitä pidettiin enemmän kuin kukkaa kämmenellä. Mikan synttäreitten innoittamana Frank järjesti meille huikean illallisen rapuineen, mustekaloineen ja white snappereineen, ja voin vakuuttaa että siinä Woktum bayn rannalla auringon laskeuduttua mikään ei olisi voinut olla paremmin.

Maukasta oli ruoka muutenkin. Palvelu oli loistavaa, ja siivoukset sun muut härpäkkeet enemmän kuin kohdillaan. Bungalowit viihtyisiä ja siistejä (osa jopa omine jacuzzeineen), sängyt sellaisia joissa nukkuu hyvin, ja uima-allaskin riittävän kokoinen, vaikka rannalla oltiinkin.

Ennen kaikkea pidin resortin kodinomaisesta ja mutkattomasta tunnelmasta. Kuten niistä kolmesta valloittavasta hotellikoirasta, jotka Pauliinan herkkujen takia joutuvat lähdettyämme laihdutuskuurille. Valloittavat kolme muskettisoturia, jotka pitivät tunkeilijat loitolla ja aina ehtiessään kävivät pummaamassa rapsutuksen jos toisenkin.

Mahtava paikka, suosittelen lämpimästi. Pidä kuitenkin huoli että ehdit kotimatkalle ajoissa, sillä tähän resorttiin on helppo unohtua.

Resortin ravintola

Huomatkaa altaaseen jätetty luonnon kivi.

Voi näitä valloittavia koiria, omistajan pelastamia.

Bye bye!


10 kommenttia

  1. Oi oi mikä paratiisi todellakin, toinen toistaan upeampia maisemia <3. Kyllä mä vielä joskus pääsen matkaan ja ihan kiireellä en lähde pois. Ja nuo ruuat, voi nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Sari, maisemat on kohdillaan Phanganilla. Toivottavasti pääset pian käymään :)

      Poista
  2. Aah vaan näitä kuvia, ollapa siellä. <3 Tämä blogisi on kyllä aina niin iloinen tuulahdus ja talvella täältä on saatu paljon voimaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia <3

      Teidän kannattaa tulla käymään ensi talvena :)

      Poista
  3. Tuollapa pitää poiketa ensi reissulla :) Hyvä juttu Heidi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä Jölli ihana resortti. Ensi kerralla sitten sinne :)

      Koita kestää siellä sohjolassa, toivottavasti sielläkin ilmat lämpenee!

      Poista
  4. Voi apua miten ihanan näköinen paikka tuo resort. Kiva tosiaan, ett on säästetty luonnon omaa kauneutta tuolla.
    Mukavaa viikkoa sinulle Heidi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta, sillä usein kyllä ensin poistetaan kaikki puut ja sitten tosiaan istutellaan uusia takaisin. Ihan hölmöläisen hommaa. Mutta tässä resortissa oli toimittu toisin, ja se näkyi heti.

      Mukavaa viikkoa sinnekin Outi <3

      Poista
  5. Kiitos Phangan-postauksesta, niitä on aina kiva lukea, kun itsekin juuri päätimme suunnata sinne pidemmäksi ajaksi Kaakkois-Aasian kierroksellamme! Full Moon partymeiningit hiukan jännittää, mutta jos asuu vain tarpeeksi kaukana niistä niin eiköhän saarella selviä :) Ihanaa viikkoa Heidi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan varmasti ette edes huomaa koko full moon partyja, jos asutte vähänkään kauempana kyseiseltä rannalta. Korkeintaan kasvaneesta ihmismäärästä, mutta sekin on vaan hetkellistä :)

      Mahtavan ihanaa Kaakkois-Aasian kierrosta teille Emmin!

      Poista

Back to Top