Samuin uudet trendit

 

 

Onneksi Samui ei koronavuosien aikana ole vain levännyt laakereillaan (on sekin toki välillä paikallaan), vaan parantanut infraa ihan huolella. Ja se on kyllä ollut nappiajoitus - esimerkiksi tiestön remppa pahimpina turistiaikoina on käytännössä mahdoton tehtävä. Nyt alkaa isoimmat tiet olemaan siinä kunnossa, että kelpaa turistien taas tulla. 

 

Samuilla on uusittu myös viemäristöä (kuka muuten muistaa Samuin hillittömät tulvat, kun turisteja liikuteltiin armeijan toimesta esim. kanooteilla ja Janne Katajakin myöhästyi koneesta ja päätyi Hong Kongiin?), eli toiveissa ainakin on, ettei mopoilla tarvitsisi enää ikinä pujotella polviin asti vedessä. Erittäin hienoa toimintaa!


Maahan asti roikkuvissa ja tulvien aikaan mahdollisesti tappavissakin sähköpiuhoissa sitten riittääkin uusittavaa, mutta onneksi noitakin hommia näkyi olevan tekeillä monissa paikoissa. Jihuu!

 


Weed, weed, weed...


Mä laitan tämän nyt tähän ensimmäiseksi (vaikkei aihe mua henkilökohtaisesti kiinnostakaan kuin ilmiönä), sillä jumankauta miten uusi suuntaus pisti väkisinkin katukuvassa silmään. Ei siksi että sekopäisiä turisteja olisi jotenkin enemmän (kaiketi ruoho on ennemminkin rentouttavaa ja mielialaa kohentavaa), vaan siksi että noita uusia toinen toistaan hienompia weed -putiikkeja oli lähestulkoon joka kulmalla. Tiesin toki kannabiksen vapautumisesta Thaimaassa, mutta en todellakaan kuvitellut sitä näin laajaksi ilmiöksi. Toisaalta thaimaalaiset seuraa kyllä trendejä, mutta näin raju äärilaidasta toiseen hyppääminen pääsi silti yllättämään. 


Kannabiskahviloita, putiikkeja, viljelmiä takapihoilla ja muualla - kaikkeen oli todella panostettu. Löytyipä Samuilta myös cannabisklinikoita, joitten kohdalla jäin vähän pohtimaan minkälaista toimintaa niissä mahdollisesti tarjotaan? Olisi kyllä pitänyt käydä vähän kyselemässä, nyt se jäi vielä arvoitukseksi. Jopa esimerkiksi Fisukylän iltamarkkinoilla oli kannabikseen erikoistuneita kojuja, ja tuotteiden ostajina aivan tavallisen näköisiä freesejä ihmisiä. Mahtaakohan tällaista vapautumista tapahtua Suomessa ikinä ja jos ei, niin miksi?

 

Näitä mainoksia ja kylttejä on sitten ihan riittämiin.

 

Ja vielä hullummaksi meni - kun kysyin hyviltä paikallisilta ystäviltämme mitä tapahtui heille, jotka istuivat vankilassa vuosien tuomioita kannabiksen takia, niin heidäthän on nyt sitten vapautettu ja heille on maksettu jopa korvauksia menetetystä vapaudesta, kenties vuosien menetyksistä. Siltikin - sähkötupakan polttaminen on edelleen laitonta. OMG.

 

Varmaa on kuitenkin se, ettei näistä lukuisista weed -putiikeista tule kuin murto-osa selviämään taloudellisesti. Jokaiseen putiikkiin ei yksinkertaisesti tule riittämään asiakkaita.

 

Ystävieni Iran ja Harrin parvekkeelle putosi tällainen...

Komeita on monet mestat, mutta kaikki tuskin kovin pitkäikäisiä.

 

Kahvilat

 

Kahvilat ei ole aiempina vuosikymmeninä todellakaan kuuluneet Samuin katukuvaan ja kunnon cappuccinosta on aikaa taaksepäin saanut vain haaveilla. Nyt myös toinen toistaan viihtyvämpiä kahviloita löytyy niinikään sieltä sun täältä, ja jopa saaren vanhemmista thaikkuravintoloista saa aika hyvinkin tätä nykyä lattea sun muuta joko kuumana tai kylmänä. Vapise siis Starbucks, ylihinnoitellut kaffet ei välttämättä myykään enää yhtä hyvin kuin taannoin monopoliaikoina. 


Itse ainakin diggasin siitä, että rannalla pystyi lähes paikassa kuin paikassa ottamaankin sen Singhan sijaan kuuman cappuccinon, tai että väsyttävän moporetkipäivän välivaiheessa sai itsensä taas hereille terävällä kahvilla.

 

 

 

Wash & Dry


No niin, tämäkin vähän yllätti meidät tänä vuonna. Jokainen Thaimaassa kävijä on varmasti törmännyt laundry -kojuihin, joihin voit viedä omat likapyykkisi ja saada ne seuraavana päivänä puhtaina ja halutessasi myös silitettyinä takaisin. Helppoa ja ihanaa, sitä varten on vieläkin joissain vaatteissa erivärisiä langanpätkiä, joilla pyykinpesijät on tunnistaneet mitkä rintsikat ja pikkarit kuuluu kellekin asiakkaalle. Näitä paikkoja ei katukuvissa juurikaan enää näkynyt, vaan tilalle on sinne tänne ilmestynyt taas toinen toistaan komeampia Wash & Dry -paikkoja. On viimeisen päälle uusia pyykkikoneita vierekkäin ja päällekäin ja niitten rinnalla sitten kuivausrumpuja. Näitä löytyy nyt sitten ihan kuumimmilta turistipaikoiltakin, kuten esimerkiksi Central Festivalilta.


Hyppäys on ollut totaalinen verrattuna esimerkiksi viime vuoteen, ja näin ollen me käytettiin tällä reissulla vallan noita. Niin kivaa kun onkin saada pikkarit silitettyinä takaisin, niin tässä kohtaa pesuloitten loistaessa poissaolollaan oli helpompi hoitaa homma itse, ja käydä vaikka parturissa siinä pesuohjelman ruksuttaessa. Ja voisihan siinä odottaessa vaikka nauttia lasin viiniä ja tutustua muihin pyykkinsä parissa touhuajiin.

 

Tembo Beach Club Bangrakissa

 

Beach Clubit


Erilaisia beach clubeja on myös noussut kuin sieniä sateella. On Samuilla niitä jokunen ennenkin ollut, mutta olen aina ajatellut monien olevan jollain tavalla maksullisia. Nyt näyttäisi kuitenkin olevan niin, että kunhan tilaat edes drinksun, olet tervetullut lillumaan uima-altaalla ja nauttimaan jopa puhtaista pyyheliinoista aurinkotuoleineen. Tuskin jokainen uusi rantaklubi on näin vieraanvarainen, mutta näitä on. Tosi jees mun mielestä, sillä ihan jokainen uimaranta Samuillakaan ei ole välttämättä uimiseen täysin sopiva. Jos sellaisesta rannasta voi sen sijaan nauttia uima-altaalla, niin mikä ettei!

Monissa näistä rantamestoista on hinnoissa tietenkin rantalisä, mutta onneksi ei kaikissa kuitenkaan. Me käytiin muutaman kerran Hua Thanonin vieressä olevalla Shiva Samui Beach Clubilla, joka ei siis ole uusi, mutta ei me oltu siellä aiemmin käyty. Shivan hinnoissa ei ollut juurikaan ns. "rantalisää", vaan ruoka ja juomat oli oikein järkevissä hinnoissa. Lisäksi sai halutessaan puhtaat pyyhkeet, rantatuolit, uima-altaan, pingiksen, biljardin, trambolinin, sub- laudat, kajakit ja vaikka mitä - siis ihan vaan halutessaan. Vessat ja muut fasiliteetit kuului luonnollisesti mukaan pakettiin.


Me syötiin Shivassa joka kerta länkkäriruokaa (välillä reissussa kaipaa sitäkin), enkä keksi yhtään valituksen sanaa. Pizzoja syötiin monen makuisina versioina, mutta varsinkin eräs tilaamani salaatti (en kuollaksenikaan muista mikä) oli kaikkine juustoineen ja kastikkeineen aivan pöyristyttävän herkullinen!


Käykäähän tsekkailemassa Samuin uusia trendejä. 


Shiva Samui beach club oli oikein nasta.




8 kommenttia

  1. Oho, tuo kannabisasia pääsi yllättämään. Olin jotenkin ajatellut, että siihen olisi Thaimaassa(kin) suhtauduttu edelleen kielteisesti. Erityisesti näin oikeustieteen harrastajana kiinnostaa tuo, jos jotain korvauksia maksetaan sellaisille, jotka on tuomittu silloin voimassa olleen rikoslain perusteella. Kuulostaa todella oudolta.

    Ja Suomeen liittyen, niin tuskin tulee vapautumaan ainakaan hyvin pitkään aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thaimaanrannan maalarit19.3.2023 klo 11.02

      Yllätyskertoimet oli kyllä huipussaan. Olin itsekin kuullut kannabiksen vapautumisesta, mutta ajattelin sen olevan enemmänkin sellaista hys hys -meininkiä. Tuolla on kuitenkin jaettu paikallisille noita kasveja, että kasvata siitä, sekä tuohon liittyvää bisnestä on myös tuettu muutoinkin rahallisesti. Voisi olla yksi syy miksi noita putiikkeja on noussut kuin sieniä sateella. Outoa on, monessakin mielessä.

      Poista
  2. Kyllä täytyy sanoa, että yhdyn täysin tähän tekstiin. Muutama vuosi ehti vierähtää Samuin käyntien välissä ja kun nyt koronan jälkeen sinne suunattiin niin kyllä myös huuli pyöreänä ihmeteltiin tuota kannabis asiaa. Hienoja putiikkeja, mutta enpä montaa kertaa nähnyt niissä asiakkaita. Thaimaa se yllättää aina niin kuin tässäkin asiassa,ihan ääripäästä toiseen. Enpä myöskään olisi uskonut istuvani "pyykkituvassa" tuolla, mutta niin vaan ihastuin noihin itsepalvelu pesuloihin. Tulee puhdasta, kaikki vaatteet pysyvät tallessa ja Fishermans villagessa kun pesula on ihan liki markkinoita, niin siellä ehti syödä pyykkien pyöriessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thaimaanrannan maalarit19.3.2023 klo 11.04

      Noi pyykkituvat oli kyllä ihan parhaita. Vaikka se vähän loma-ajasta nyt ehkä viekin, niin on siinä oma viehätyksensä.
      Samaa mietin noihin putiikkeihin liittyen, että vähintään puolet kuolee pois. Ei mekään nähty kuin ehkä kerran jossain putiikissa asiakkaita sisällä. Ehkä niistä käydään vaan ostamassa ruohot ja pössytellään sitten omassa rauhassa vaikka beachillä?

      Poista
  3. Thaimaa taita olla aina yllätyksiä täynnä, yllätykset vaan vaihtuvat joka käyntikerta :)
    Ihania nuo beach clubit. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle Heidi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thaimaanrannan maalarit19.3.2023 klo 11.06

      Se on muuten juuri noin kuten sanoit, aina vaan jaksaa yllättää ;)

      Ihanaa viikkoa sinullekin Outi<3

      Poista
  4. Ohhoh, jopas jotain!
    Amsterdamista weed-kahvilat ja Balilta Beach Clubit... Oikein kivan näköistä allaspaikkaa tarjolla. Voin vaan kuvitella, että tuolla olis tää räntäkevät ollu kivempi, rantakevät ;)
    Kaikesta huolimatta lämmintä kevään jatkoa Kemiöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thaimaanrannan maalarit24.3.2023 klo 11.23

      Ihan totta Minttu, aika kreisi takinkäännös Thaimaalta. Ja kyllä, beach clubeilla kyllä selkeesti oli napattu ideoita Balilta. Uuh, vietettäisipäs nyt rantakevättä tän räntäkevään sijaan... ensi maaliskuussa ei muuten varmasti olla Suomessa. Maaliskuu on jotenkin pahin mahdollinen kuukausi palata, sillä odottaa jotenkin niin paljon kevättä ja sitten kuitenkin tulee takapakkeja toisensa perään.

      Lämmintä ja ihanaa sinne teillekin<3

      Poista

Back to Top