Puskaparkkeilun 11 mielenkiintoisinta kokemusta

 

 

Rehellisesti sanottuna, puskaparkkeilu on parhaimmillaan sen 100 kertaa nautinnollisempaa, kuin pakkautuminen ahtaille leirintäalueille. Täällä Espanjassa (varsinkin aurinkorannikolla) moni camping -alue on sitä paitsi täynnä, ei pelkästään suomalaisia, vaan myös saksalaisia, ranskalaisia, espanjalaisia ja hollantilaisia. Ne jotka on harrastaneet Espanjaa talvehtimiskohteenaan jo useampia vuosia, ovat älynneet varata oman slottinsa leirintäalueilta vaikka kuinka kauan sitten. Me ei, koska ollaan täysiä noviiseja, mutta vaikkei oltaisikaan, me tuskin viihdyttäisi yhdessä paikassa edes kahta viikkoa. 

 

Saatika sitten koko talvea.

 

Olen jo aiemminkin kirjoittanut puskaparkkeilun haasteista ja hölmöistä jutuista ainakin täällä, mutta kokosin tähän postaukseen 11 mielenkiintoista (vähän jopa ällöttävääkin) kokemusta:

 

Näitä muistomerkkejä löytyy aika paljonkin Espanjan rannikolta.

 

Reissun ikävimmät puskakokemukset

 

• Alle metrin päähän parkkeeraaminen, sitä mä en käsitä. Usein puskaparkki on nimittäin valtava alue (vaikkapa parkkis), jossa on tilaa vaikka muille jakaa - siltikin joku idiootti tuppaa kylkeen kiinni. Nää autot (ainakin matkikset, en tiedä niistä kuorma-autoihin väsätyistä menopeleistä) ei nimittäin ole kovinkaan äänieristettyjä, eli voin luvata että jokainen vessassakäynti kuuluu myös jos ei ihan sisälle autoon, niin ainakin heti siihen auton ulkopuolelle. Ei mene jakeluun.
• Monet puskaparkit vetää myös paikallista nuorisoa muhinoimaan autoihinsa. Mua ei ainakaan kiinnosta seurata sivusta täysin avointa sitä (tiedätte mitä tarkoitan), mutta kai tässä täytyy nostaa hattua paikallisten rohkeudelle - niitä ei tunnu haittaavan mikään. Vaikka mä muitten jättämiä roskia korjaankin, käytetyt kortsut jää kyllä mun puolesta paikoilleen.
• Roskat, roskat, roskat! Niin paljon kuin puskaparkkeilijoita on tavannutkin, en usko että heidän jälkeensä jää roskia. Sen sijaan olen huomannut monen puskaparkkeilijan keräävän alueelta muitten jättämiä roskia, niin mekin tehdään. Joten pisteet siitä meille puskailijoille.
• Ehkä pahin kokemuksista sattui Malagan parkkipaikkapuskassa (Maxi Asian -halpahallin vieressä). Oltiin oltu tuolla aiemminkin kymmenien muitten puskailijoitten kanssa, eikä mitään ongelmia. Viimeisellä kerralla siellä ("viihdyttiin" kokonainen yksi yö) joku espanjalaisporukka oli vallannut yhden kulman koko parkkialueelta. Heillä oli mukanaan lapsia ja lemmikkejä, silti koko heidän ympäristö oli täynnä ripulipaskaa papereineen, jätevedet ja vessat tyhjennettiin asfaltin reunaan aivan häpeilemättä, oli huutoa ja valtava määrä roskaa. Never again siihen puskaan. 
• Vaarallisin puskakokemus tapahtui eräällä ranta-alueella, johon pysähdyttiin vain muutamaksi tunniksi. Alueella oli leiriytymiskielto, siltikin siellä oli yöpymässä monia matkailuautoja, mikä on selkeästi tyypillistä off -seasonilla. Useissa paikoissa poliisit käy pyörähtämässä, mutta katsoo kuitenkin läpi sormien, mikä on ehdottomasti kiva ja järkevä juttu paikallisille yrittäjillekin. Tuolla ranta-alueella kuitenkin paikallinen nuoriso (taas kerran) päätti ajaa hengenvaarallista rallia kaasu pohjassa lukuisten matkailuautojen välissä. Ilmeisesti tuolla kerralla ei kuitenkaan käynyt mitään, mutta alle olisi hyvin voinut jäädä joku pikkuinen lemmikkikoira, tai vielä pahempi, joku pikkuinen lapsi. Ja hei, mulla ei ole mitään nuorisoa vastaan! Me ollaan pyöritty kohta jo 20 vuotta skeittareitten parissa, enkä ikinä koskaan milloinkaan voisi kuvitella heidän käyttäytyvän noin törkeästi.
• Ja sehän on puskailussa aina ikävää, kun joko illalla myöhään, tai aamulla kukonlaulun aikaan poliisi tulee paikalle ja käskee poistumaan. Onneksi meille on käynyt näin vain kaksi kertaa, eikä sakkoja ole jaeltu.

 

Mä tykkään näistä rouheista campervaneista.

Vain mielikuvitus on rajana omaa campperia rakentaessa.

 

Reissun kummallisimmat puskakokemukset

 

• Eräässä rantapuskassa Malagassa Bandyn oveen koputettiin. Oven takana seisoi ruotsalainen mies, jolta oli vaimo kadonnut. Vaimo oli lähtenyt lenkille muutamaa tuntia aiemmin, ja tämä ruotsalainen mies oli jäänyt autoon päikkäreille. Herättyään hän yritti tavoitella vaimoaan, jonka puhelin kyllä soi (ei siis ollut akku loppunut), mutta puhelimeen ei vastattu. Voin itsekin hyvin kuvitella kuinka hirveältä tuntuu, kun muutaman tunnin jälkeenkään ei saa kumppaniaan kiinni, vaikka he ehdottomasti vastasivat kuulemma toistensa puheluihin. Päätettiin siinä yhteistuumin soittaa poliisille, sillä olisihan vaimo voinut jäädä vaikka auton alle. Siinä poliisille soitellessa vaimo kuitenkin käveli ihmeissään paikalle. Hänen puhelimensa oli ollut äänettömällä. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
• Mijasin fribakentän puskaparkissa ollaan yövytty yhteensä noin 1,5 viikkoa. Usein on tuullut todella paljon, ja välillä taas niin helvetisti, että on aamuyöstä pitänyt lasketella alas merenpinnan tasolle, ihan vaan ollakseen turvassa. Näin tapahtui myös jokunen yö sitten. Vaikka noin kova tuuli onkin vähän kummallinen juttu, siellä se kaiketi on näin kevättalvella normaalia. Mutta se mitä yksi yö juuri ennen Mijasin kisojen alkua (Mijas Spring Opener 2024) tapahtui meidän puskaparkissa (eli väylällä 13) oli todella hämmästyttävää. Meidän ikkunaan koputettiin ja nuorehko espanjaa puhuva nainen pyysi apua - heidän auto pitäisi saada väylältä 13 takaisin ylös (on muuten kohtuullinen alamäki leveine ja syvine railoineen) mieluiten hinaamalla, koska heidän autostaan oli akku loppu. Siis täh? Eli meidän nukkuessa, pariskunta oli autossa ehkä hieman nauttinut jotain (muhinoinnista ehkä?) kuunnellen musiikkia, jolloin auton akku oli tyhjentynyt. Siitä sitten oli yritetty mäkistarttia väylää 13 pitkin (kohtuujyrkkä alamäki) sillä seurauksella, että auto oli lopullisesti hyytynyt syvän railon reunalle. Meiltä ei löytynyt rohkeutta (eikä olisi ollut mitään järkeäkään) lähteä pelastusoperaatioon Bandyn kanssa, keskellä yötä, kovassa myrskyssä, ei helvetissä. Tomppa kertoi aamulla alkavista kisoista ja kehoitti tilaamaan hinausauton paikalle. Ei tiedetä mitä tapahtui, mutta aamulla seitsemän aikaan kyseinen auto oli kisaväylältä kadonnut. Nainen osoittautui muuten loppupelissä suomalaiseksi.

Mijasin vuoripuska, aivan ihana paikka kun ei tuule liikaa.

Tässä pahamaineinen fribaväylä, jonne yöllinen auto oli valutettu.

 Reissun hauskimmat/mukavimmat puskakokemukset

 

• En tiedä mitä kaikkia palveluja muut puskailijat tarjoavatkaan kanssareissaajille, mutta me ollaan törmätty ainakin hiustenleikkuuseen ja hierontaan. Pitäisköhän Tompan alkaa antamaan kitaratunteja?
• Portugalin fribaradan puskassa oli köysi vedetty paikan eteen pysäköinnin estämiseksi, mutta köyteen oli kiinnitetty kyltti - Discgolfers welcome😍.
• No niin, tämä kokemus on Nerjan puskasta (josta tuli aamulla häätö), ja tämä on samalla sekä sydäntä lämmittävä, että karmea kokemus. Tutustuin saksalaiseen mieheen, joka oli liikkeellä todella rouhealla (mullekin kelpaisi) campperilla. Hänellä oli mukanaan kolme koiraa, joista yksi hyvin pikkuinen kainalossa kulkeva arkajalka. Tuolla pikkuisella oli toinen silmä sokea, ja muutenkin tarina tuon reppanan takana oli sydäntäsärkevä. Tämä saksalainen mies on kokenut Espanjan reissaaja ja hänellä oli jo kaksi vanhempaa Espanjasta pelastettua koiraa. Paikallisilla metsästäjillä (ainakin toisilla) on tapana pitää pentueesta ne vahvimmat, ja sen sijaan että vaan yksinkertaisesti ampuisivat huonompikuntoiset pennut, ne heitetään elävinä vuorilta alas. Voitko kuvitella? Tämä pentu oli sellainen. Pennulla oli myös sisko tai veli, joka koki saman kohtalon, mutta kaikista vuorilla kävelyistä huolimatta tämä koiranpelastaja ei löytänyt toista pentua, ainoastaan tämän puolisokean ressukan. Ja hän etsi toista pentua ympäri vuoria pitkään. Kun me heitettiin aamulla heipat poliisien käynnin jälkeen, hän kertoi saaneensa poliiseilta erikoisluvan jäädä parkkiin, sillä hän oli viemässä pentua eläinklinikalle tarkastukseen. Mun sydän suli, onneksi tällaisia sankareita vielä löytyy. Rohkeita ja epäitsekkäitä, joilla on sydän paikallaan. Heidän takiaan maailmalla on vielä toivoa. 

 

Ps. Kaikessa hässäkässä en edes ehtinyt ottamaan kuvaa saksalaisesta pelastajasta ja hänen koiristaan. Tuo keltainen rekka oli Yellow Scorpion nimellä kulkeva "matkailuauto" ja rekkakuvan ihan oikeassa reunassa näkyy kyseinen pelastaja. Viimeinen kuva puolestaan on pelastajan oma campervan, ja kuvan vasemmassa reunassa näkyy myös hänen pelastamansa kolme koiraa. Hän on pelastanut koiria Espanjasta enemmänkin, hoitanut kuntoon ja vienyt Saksaan. Kaikille on onneksi löytynyt uusi koti, paitsi tietenkin näille kolmelle, jotka hän on itse pitänyt💗.

Yellow scorpion ja oikealla saksalainen sankari.

Sankarin auto ja vasemmalla näkyy myös pelastetut koirat. Ihana ihminen.

 

4

Terveiset Mortinmäen mukavasta koirahotellista!

 

 

Hei äippä ja iskä. Tässä pari kuvaa teille ikävään;). Me kirjoitellaan paremmin ens viikolla. Hoitotäti auttaa meitä. Eka viikko takana ja kaikki hyvin. Huoli pois.

 

Boo pohtii, että mitä ihmettä taas...

Salsatäti on taas vähän vihainen, kun mamma on kateissa.

 

Hei äippä ja iskä. Toka viikko takana ja hyvin menee. Salsa siis täällä. Ei toi Boo ehdi muuta kun pussailla hoitotätiä. Ollaan sovittu, kun Boo tykkää lenkkeillä ja mä olla tarhassa, niin pannaan fifty-fifty (englantia), kaks lenkkiä ja kaks tarhaa. Pimeellä täällä ei oo kun yks katulamppu ja se liikkuu... hoitotäti. Ollaan oltu kiltisti :).

 

 

Hei äippä ja iskä. Mukavasti menee edelleen:). Ollaan keksitty Boon kanssa kiva leikki; aina kun hoitotädillä on harja kädessä kun ollaan tarhassa, niin pitää juosta karkuun. Mieluummin eri suuntiin ja jonkun pusikon taa. Sitte juostaan ympyrää. Ei ymmärretä miksei hoitotäti tykkää siitä leikistä... Kaikki siis hyvin. Huoli pois:).

 

T. Salsa💛 ja Boo💜.

 

 

Terkut siis Boon ja Salsan hoitopaikasta Mortinmäen mukavasta koirahotellista. On muuten hemmetin huojentavaa, kun voi täysin rinnoin nauttia lomasta tietäen, että parilla äärimmäisen tärkeällä karvakorvalla on omassa hotellissaan kaikki hyvin.

 

Jos ikinä tarvitset koirille hoitolaa, tämä voisi olla se! 

Ps. Kuvat on ottanut Mortinmäen mukava hoitotäti💕

 

 

2

1 kyy , 2 uhria

 

 

Tällä hetkellä planeetat on näköjään taas sellaisissa asemissa, että mitä tahansa voi tapahtua. Voisin kertoa vaikka mitä, mutta kerronpa mitä tänään tapahtui.

 

Boolle on pari viikkoa sitten ilmestynyt rintakehään kohtalaisen iso patti, ja luonteelleni tunnusomaisesti kelasin tietenkin päässäni kaikkein pahimmat vaihtoehdot. Eipä auttanut muu, kuin lähteä näytille Kemiönsaaren eläinlääkärille, joka on saanut meiltä kyllä täydet pisteet. Eikä vähiten siksi, että kunnallisena eläinlääkärinä hoito on aina mukavan edullistakin. 

Tänä aamuna kävin Boon kanssa näyttämässä tätä uutta pattia, joka kaikista peloistani huolimatta osoittautui onneksi rasvapatiksi. Huh huh. Sanoin eläinlekurille lähtiessäni, että nyt voi taas nukkua yöt rauhassa.

Vaan vähänpä tiesin tulevasta.

 

Boo

 

Tänään sitten sitten iltapäivällä touhusin puutarhassa Boon ja Salsan puuhatessaan omiaan lähistöllä. Yhtäkkiä havahduin Salsan kiljahdukseen ja ennen kuin ehdin reagoida millään lailla, säntäsi Boo Salsan luokse. Siinä vaiheessa huomasin pienen kyyn koirien edessä ja koska koirat oli vapaina, ei auttanut muu kuin tarttua kättä pidempään. Kyy oli tapettava, mutta onhan noita kobriakin tullut hoideltua päiviltä, kun ei muuta voinut.

Kyy jäi siis lapion alle ja kuvittelinkin tilanteen olevan jo ohi. Ensin kuitenkin putosi Salsa ja siihen perään myös Boo. 1 kyy, 2 koiraa, olisiko se edes mahdollista?

Ja kyllä, soitto eläinlääkäripäivystykseen vahvisti asian. Ensimmäinen koirista todennäköisesti saa näissä tapauksissa tujumman satsin myrkkyä ja perässä purtu koira sitten sen mitä myrkystä jää jäljelle. Salsa sai tässä tapauksessa sen ensimmäisen satsin ja Boo sitten sen mitä vielä oli jäljellä. 

Kaikki ne viidakkotalon kobrat ja pythonit, muutaman kerran silmiin roiskunutta myrkkyä ja eläinlääkärikeikka tietenkin, mutta ei onneksi vakavampaa. Sitten pienen pieni kyy onnistuu puraisemaan kahta koiraa, on se aikamoista. Sehän on vähän niin kuin 1 salama ja kolme rakennusta. 

Ei voi tuurilla kehua.

Nyt on koirat klinikalla ja me kädet kyynärpäitä myöten ristissä.

 

Salsa

Päivien parhaat aamulenkit

 

8

Hei äippä ja iskä!

 

Salsa miettii, että missä mutsi...

 

 

Hei äippä ja iskä!

 

 

Kaikki hyvin, ollaan oltu kiltisti😁.

 

Boolla on enemmän ikävä, mä oon reipas. Hippasen ollaan syötykin ja kakka on kuulemma kaunista (hoitotäti sanoo😁).   

 

Hoitotäti tuli mein huoneeseen istuskeleen, autettiin sudokussa.

 

Bookin antaa jo rapsutella ja heiluttelee  häntää, mä oon reipas.

 

Oon nukkunut pinnasängyssä, Boo varas sen ikkunapaikan.

 

Hoitotäti toi lisää täkkejä, kiva😍.

Mullakin on valjaat, osaan jo kulkea niissä. Ja oon reipas.

Lähetellään lisää kuvia, kun lumimyrsky menee ohi.

Huoli pois, me pärjätään.

 

 

T. Salsa... Bookin lähettää terkut💜

 

Terveiset Mortinmäen mukavasta koirahotellista (Salsan sanoin). 

 

Kiitos hoitotäti Tuire! On paljon helpompaa lomailla tietäen karvakorvilla olevan kaikki hyvin.

 

Ps. Meille oli tärkeätä löytää koirille hoitopaikka, missä rakkaat tyypit saa nukkua sisällä ja sängyissä, mahdollisimman kotoisissa oloissa siis. Ennen meidän reissua, käytiin koirien kanssa tutustumassa paikkaan, varsinkin kun Boo on vähän "erikoinen" koira. Käynnin jälkeen kaikki oli selvää, tästä koirahotellista tulee meidän vakipaikka💛.

ja Boo varmaan miettii ihan samaa....

Koirilla on pedatut sängyt ja kaikkea!

2

Boo ja susi

Tässä remonttipostausten välissä mun on pikaisesti kerrottava teille yksi juttu. 

 

Tarina koskee meidän ikuista rebeliä Boota, joka kaikkien yhdessä vietettyjen vuosien aikana on harmaannuttanut palvelijoittensa hiukset pikakelauksella. Rahaakin Boon toilailuihin on kulunut melkoisesti, puhumattakaan kaikesta siitä häpeästä, jota vapaana syntynyt rakkikoira on saanut meidät tuntemaan. Boosta pääset lukemaan enemmän vaikka täältä ja sitten täältäkin.

Kaikesta tästä huolimatta koira on meille äärettömän rakas ja tärkeä. Se katsoo syvälle silmiin, varmasti ihan sieluun asti (piirre jota moni Boossa muuten pelkää) ja kerjää loputtomiin pusuja - mutta vain luottotyypeiltään. Tuota rähjää ei moni uskoisi pusunkerjääjäksi, mutta näin se vaan on. Sekoiluistaan huolimatta Boo on meille tuki ja turvamies, vaikka onhan se myös järjetön haaste. 

 

Se menee omia polkujaan ja siksi mä siitä pidänkin.

 

Rakas, kreisi Boo.

 

Boon kanssa ei myöskään aika käy pitkäksi, kuten sain jälleen joku päivä takaperin todeta:

 

Meillä oli vielä kattoremppa menossa, ja katolla kaksi kappaletta ammattilaisia. Itse haahuilin tontin reunalla hetken ja katselin noin sadan metrin päässä liikkuvaa SUTTA. Sanoin Tompallekin nähneeni suden, jonka Tomppa tapansa mukaan kuittasi 

 

"ei täällä ole susia".

 

No eipä tietenkään.

Pari tuntia myöhemmin kerroin kattotyypeille (meidän työnjohtaja on yksi heistä) nähneeni lähes varmasti suden, johon työnjohtaja vastasi, että hän näki sen myös. Eikä ollut edes mikään pieni susi. En kuitenkaan ottanut asiaa Tompan kanssa enää puheeksi, sillä susi täällä - not a big deal.

 

Tomppa lähti kuitenkin samana päivänä parin päivän reissulle, ja jäin itse koirien kanssa talonvahdiksi. Mä tykkään niistä tyttöjen illoista keskenäni, ja mielelläni katsoa pläjäytän jonkun yltiöromanttisen siirappielokuvan viinilasin ja kynttilöitten kera. Näin oli siis tarkoitus tämäkin vapaa viettää, mutta yllättävän usein juuri noina yksinäisinä iltoina joku katastrofi kurkkii nurkan takana (muistattehan vaikka kobrat) . 

 

Eikä tämäkään vapaa ollut poikkeus.

Ehkä joskus yhdeksän aikaan illalla katsoin tuvan ikkunasta ulos, ja huomasin Boon sekoilevan saunan takana aidan nurkkauksessa. Oli siis päivänselvää, että meidän pellolla oli "RIISTAA". Lähdin juoksemaan saunan nurkkaukseen, sillä tiedän Boon hajottavan vaikka aidan, mikäli "tunkeilijoita" liikkuu liian lähellä. 

Ehdin juuri Boon taakse ja näin pellolla sen mitä en toivonut näkeväni - suden. Yritin tarttua Boota pannasta, mutta sillä samalla silmänräpäyksellä Boo kiipesi (todellakin kiipesi - ei hypännyt) aitaa ylöspäin ja ampaisi noin 20 sentin raosta suden perään. 

 

HULLU, HULLU, HULLU KOIRA!

 

Boo Samuin rannalla.

 

Kaikki tapahtui tietenkin nopeasti, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna ehdin yllättävän hyvin tajuamaan asioita:

• Susi oli paikoillaan pellolla ja katsoi meihin päin.
• Kun Boo ampaisi perään, susi katsoi vielä hetken ehkä ihmeissään, että mitä helvettiä tässä tapahtuu. Lähteekö joku SEN PERÄÄN?
  
• Kun Boo lähestyi sutta, susi oli ensin menossa yhteen suuntaan, mutta päättikin jostain syystä ottaa jalat alleen ja syöksyä metsään. 
• Sen suden hetken "funtsimisen" takia Boo ehti juoksemaan tuli perseen alla niin lähelle sutta, että molemmat (susi edellä) sujahtivat metsän siimekseen (oli vielä valoisaa) 5-10 metrin päässä toisistaan. BOO SUDEN PERÄSSÄ - saakelin hullu koira.
  

 

Olin äimän käkenä. Sillä hetkellä kun tajusin, mitä oikeasti juuri tapahtui, olin varma että näin Boon viimeisen kerran. 

 

Susi oli isompi kuin Boo ja se on tottunut saalistamaan henkensä pitimiksi - ei siis erityisen levollinen yhdistelmä. Pystyin sillä hetkellä ainoastaan toivomaan ettei lähistöllä ollut laumaa, vaan susi oli yksin. 

Juoksin takaisin tölliin ja soitin Pauliinalle hätäpuhelun. 20 minuuttia soitosta Pauliina ja työnjohtaja kurvasi tontille. Pauliina jäi pellon reunaan huutamaan Boota ja ihme tapahtui - ontuen ja kaikkensa antaneena Thaimaasta asti roudattu henkivartijani Boo kömpi Pauliinan luo.

Loppu se koira oli, mutta EHJÄ.

Huh huh.

Mitä tapahtui metsässä? 

 

Oliko siellä sittenkin lauma ja Boo lähti karkuun? Vai pääsikö susi karkuun? 

Tai... tapasivatko tyypit metsässä, läppäisivät high fivet ja susi lupasi vastaisuudessa olla tulematta Boon tontille?

We will never know.

Iloista vappua teille ihanat💛

 

Ps. Kaikki kuvat Boosta on otettu Samuilla.

Boo viidakkotalon puutarhassa.

Boo viidakkotalon terassilla.

Ja Boo viidakkotalon parvekkeella tuijottamassa apinaa.

6

Onnen tyttöjä

Onnen tytöt, Salsa ja mä.

Kun mä nyt mietin muutaman kuukauden aikaa taaksepäin, Salsan tilanne oli ERITTÄIN huono. Jopa niin huono, että me jouduttiin vakavasti miettimään kuinka kauan annetaan Salsan kärsiä. Ajatuskin noista synkistä hetkistä on karmea näin jälkikäteenkin, mutta jos olisitte nähneet Salsan liikkumisen ja elämänhalun hiipumisen, tietäisitte mitä käytiin läpi. Ennen niin iloinen ja riistan perässä sinkoileva koiratyttö oli vain varjo entisestään - perse ei noussut ilman apua ylös, lenkkejä ei tehty, oli vain pientä hiipimistä tontin nurkilla.

Olihan se kamalaa.

 

Kesää me nyt Salsan kanssa odotellaan.

Hankikeleillä vielä liikkuminen oli hankalaa.

 

Röntgenkuvat ja eläinlääkärissä käynnit ei vihjanneet mistään totaalisen hirveästä nivelrikosta (vaikka nivelrikko onkin), mutta silti toinen ei pystynyt mihinkään. Onneksi ruoka kuitenkin maistui, vaikkakin huonoimpina hetkinä ruokakippo tyhjeni makuuasennossa. 

Mikään lääkekään ei tuntunut tehoavan. Monia eri vaihtoehtoja kokeiltiin särkylääkkeistä pitkäkestoisiin piikkeihin - eikä apua. Joku lääke auttoi kuukauden verran, mutta onnen sirpaleitten jälkeen palattiin kuitenkin ikävään kipurumbaan. Syvä huoli painoi hartioita ja jokaisen epäonnistuneen lääkekokeilun jälkeen toivo hiipui. Kirjoitinkin aiemmin Salsan tilanteesta ja onneksi silloin kirjoitin, sillä sain postauksen jälkeen teiltä lukijoilta paljon loistavia vinkkejä. Kiitos tuhannesti niistä, sillä;

Niillä vinkeillä Salsa on nyt täysin uusi tyttö, ja mamma is very happy! Toivottavasti tämä onnen huuma myös jatkuu näin, eikä mitään pahempia takapakkeja ole tulossa. Salsa on sellainen hassun näköinen avaruuskoira - pääpuoli on susikoiramainen ja jalat lyhyen lännät, kuten beaglella tai mäyräkoiralla ja aivan selkeästi tämä kummallinen vartalomalli ei juuri kestä ylimääräistä riistan perään spurttailua tai ojien yli hyppimistä. Siksi tästä eteenpäinkin kaikenlaiset äkkipyrähdykset olisi parasta saada minimiin.

 

Kiitos vielä vinkeistä kaikille niitä antaneille. Vinkkien perusteella löydettiin ainakin tällä hetkellä erittäin toimiva resepti nivelrikon kanssa elämiseen. Mikäli joku muu siellä ruudun toisella puolella etsii vastaavanlaisiin vaivoihin apua, nappaa tästä yksi resepti:

 

• Trocoxil (särkylääke), annetaan kerran kuukaudessa 6 kk ajan, sitten pidetään kuukauden tauko. (Tarvitaan resepti).
• Flexadin Advanced (koiran nivelille). Se sisältää denaturoimatonta kollageenityyppiä II, omega-3-rasvahappoja ja E-vitamiinia. Kollageeni on tärkeä osa rustoa, omega-3-rasvahapot tukevat nivelterveyttä ja E-vitamiini toimii voimakkaana, nivelille tärkeänä antioksidanttina. 
• Hyaluron 365 nestemäinen. Tämä sisältää mm. glukosamiinia, MSM, kondroitiinisulfaattia ja hyaluronihappoa.
  
  

 

En tiedä mikä noista ylläolevista on se joka eniten auttaa, mutta kombona ainakin tällä hetkellä toimii täydellisesti. Pitkästä aikaa meillä mennään kevättä kohti huojentuneemmin mielin ja toivotaan siihen perään helkatin lämmintä ja pitkää kesää. Aurinko lämmittää osaltaan kipeitä jäseniä, liikkuminen on helpompaa ja mukavampaa, ja mikäli ei huvita liikkua, voi oikoa jäsenensä pehmeälle sammalmatolle ja laskea ohi lipuvia pilviä. 

 

Me onnentytöt - Salsa ja mä - voidaan tehdä sitä yhdessä.

Nyt mennään jo metsissäkin, kunhan vähän varotaan.

Salsa nauttii aina takan lämmöstä.

Ja vielä kuva Boosta lempipaikallaan vahtimassa.

 

4

Nonni, näin 2021 sitten jatkui...

Viitaten edelliseen kirjoitukseeni, tässä "jatko-osassa" pääsette kurkkaamaan, kuinka hemmetin "hienosti" 2021 on jatkunut.

 

• Lunta tuli tupaan, eikä ihan vähänkään. Onhan se toki huomattavasti kauniimpaa, kuin harmaana piiskova jatkuva sade (taianomaista etten sanoisi), mutta tähän kohtaan Salsan nivelrikkoa sitä ei olisi TODELLAKAAN tarvittu. Kaikki pellot ja metsätiet on valkoisena aaltoilevaa paksua lumikerrosta, eikä meidän prinsessa suostu tekemään tarpeitaan auratulle tielle. Kipeillä kintuilla ei pääse kiipeämään sinne hankeenkaan, joten vitsit alkaa olemaan vähissä. Lasken joka päivä stressaantuneena tunteja edellisistä suoliston ja rakon tyhjennyksistä, joten yritä nyt tässä pitää verenpaineet aisoissa. Kuinka kauan koira pystyy oikein olemaan pissaamatta? 

• Siihen päälle vielä tulipalopakkaset, ja paletti on totaalisen sekaisin. Me selvitään jääkylmästä eteisestä huolimatta kyllä, mutta Salsan kanssa ollaan helisemässä. Huonon liikkumisen lisäksi täytyy vielä kurotella varpaita taivaisiin jäätymisen takia (siis Salsa), eikä se ole ollenkaan hyvä. Sukkiin Salsa ei ulkona suostu (sisällä maatessa kyllä??), enkä kohta tiedä mitä tehdä. Päivärutiini menee nyt kuitenkin niin, että aamukahvin jälkeen toppakuteet niskaan, Salsa vauhdilla pihalle ja verstaan nurkalle (ei mitään), tassut jäätyy, takaisin sisälle lämmittelemään ja tunnin päästä sama rumba uudelleen. Onhan sen nyt jossain kohtaa jotain tarpeitakin tehtävä. Kai? (Edit - tulihan se sieltä! Se tosin vaati auton ajamista pienen auratun peltotilkun luokse, kun sen jalat ei sinne asti nyt kanna. Ehkä tämä tästä, jotenkin...)

 

Voi Salsa ja yhtäkkiä ilmestynyt talvi.

Kaunista on kuitenkin.

 

• Koronakaranteenihelvetti. Juniorin 10+10+10 karanteeni sitten jatkui. Viimeisen kympin loppuvaiheessa tuli soitto, että juniorin viimeisin altistuminen olikin brittimutaatio, josta läväytettiin neljä päivää lisää karanteenia. Eli yhteensä siis 14 päivää. Brittimutaatiokaranteenista ei pääse kuitenkaan ulos ilman koronatestiä, joten sellainen varattiin karanteenin viimeiselle päivälle. Seuraavana päivä tuli soitto, että testi on positiivinen ja karanteenia jatkettiin vielä neljällä päivällä. Juniori vietti karanteenissa siis kaiken kaikkiaan 10+10+10+4+4 päivää (kymppien välissä joku vapaapäivä ja uusi altistuminen), joten viranomaisten soiton jälkeen huokaisin miltei helpotuksesta. Nyt karanteeniruljanssi on viimein loppu. Sairastettu mikä sairastettu - onneksi ilman oireita. Yllättävän selväpäisenä juniori on tästä kuitenkin selvinnyt, veikkaan nimittäin, ettei näillä jatkuvassa karanteenikierteessä olevilla nuorilla(kaan) ole erityisen helppoa.
  
• Boo pääsi livahtamaan portin raosta ja hävisi kuin pieru saharaan. Tyyppiä ei näkynyt eikä kuulunut, kunnes näin ikkunasta mönkijän huristavan hiihtäjä perässään meidän tietä. Ja kukas muukaan tätä mönkijäporukkaa jahtasi, kuin meidän hullu koira. EI S#ATANA! Jos meillä ei kohta ole poliisit oven takana, niin ihme on.
• Mutta maalla on mukavaa. Tänä iltana töllin työnjohtaja päristi omalla traktorillaan auraamaan Salsalle lenkkipolkua meidän pelloille. Joku tekninen ongelma traktoriin siinä välissä tuli ja työnjohtaja lähti ajelemaan kotiansa päin sillä seurauksella, että ajoi liian leveäksi auratun tien vuoksi traktoreineen ojaan. Mehän oltiin siis saunassa sillä hetkellä, joten meistä ei ollut edes hinausavuksi (kuinka noloa!), vaan hätiin jouduttiin hälyttämään vielä työnjohtajan poikakin. Hulluinahan nää meitä varmaan pitää... Salsalle nyt köntsäpolkua keskelle peltoa...
  

 

Hävettääkö? Kyllä, Boon takia. Taas.

 

Mutta olen mä kuitenkin voittanut Eurojackpotissa - kaksi kertaa. Toisella kierroksella 22,85€ ja eilen vielä reilu 9 euroa. 

 

Tittiditittitittitii...

 

Ostaisko lentokoneen ja lähtis lämpimään? 

 

Nyt on Salsalle tehty köntsärata pellolle.

Maailman parhaat ystävät ja naapurit<3

 

2

Voi onnetonta!

Meillehän kävi tässä loppuvuodesta vielä niin, että juniorin lähes koko joululoma koulusta on vierähtänyt masentavan hitaasti koronakaranteenissa. Kun yksi karanteeni on loppunut ja on päästy taas ihmisten ilmoille, on seuraava karanteenisoitto kilahtanut luuriin. 

Kolme karanteenia lähes putkeen on 10+10+10, joka lyhyelläkin matikalla tarkoittaa 30 päivää. Voitte kuvitella ettei junioria ole paljoa naurattanut, eikä kyllä meitäkään. Silloin jossain kuudennen karanteenipuhelun (niitä tuli päällekäin) aikana junnu taisi soittajalle tokaistakin, että "EI TARVII ENÄÄ SOITELLA, TIEDÄN!"

 

Tulevana sunnuntaina loppuu tämä päällä oleva karanteeni ja maanantaina hän pääseekin sitten ahertamaan opiskelujen parissa. ETÄNÄ. 

 

Että sellainen joululoma.

Vähemmästäkin tekisi varmaan mieli haistattaa p#skat ja ryhtyä rebeliksi, joten nostan hattua junnun oikeustajulle ja viisaudelle - "tälle ei nyt kai voi mitään".

Junnun kaveriporukasta 90 prosenttia on sairastanut koronan, mutta juniorin testiin ei positiivista ole tullut. Ollaan yritetty lankoja pitkin pitää mieltä korkealla ja tsemppihenkeä yllä, mutta onhan toi nyt aika hajottavaa. Ihan meillekin. Yritettiin tossa junnun kanssa laskea ketä kaikkia koronaa sairastamattomia frendejä vielä löytyy, ja sovittiin että tämän karanteenin jälkeen tapaa vain heitä, joilla korona on jo ollut. Ettei nyt vaan enää tulisi karanteeneja.

 

Onneksi kaikilla juniorin koronakavereilla on kaikki hyvin, eikä kenelläkään ole ollut juuri mitään oireita. Ja onneksi me ehdittiin karanteenien välissä viettää joulu yhdessä💝

Boo ja Salsa, ja huurteiset pellot.

 

Voi Salsa!

Mä yritän aina kaikkeni pitääkseni positiivista pössistä päällä, sekä koirilla, että meillä ihmispalvelijoilla. Ja tietty junioreilla. Tämä unelmien uusi vuosi 2021 on kuitenkin alkanut matalapaineella, ja kurssi olisi nyt nopeasti saatava muutetuksi paremmaksi.

Meidän kaikkein kilteimmällä karvaturrilla Salsalla on kuitenkin viime syksyn aikana diagnosoitu nivelrikko. Me havahduttiin siihen kevään koleina keleinä pienenä ontumisena, mutta sitten kesä meni taas kepein jaloin. Kunnes koitti syksy, sateet ja kylmänä vihvoma tuuli.

Lonkka -ja selkärankakuvat otettiin, joista todettiin nivelrikko. Ei kuulemma ihan hirveän paha, mutta näemmä paha kuitenkin, sillä mikään kokeilluista hoidoista ei tunnu nyt auttavan. Alkuun Salsa sai viikon välein ja neljän viikon ajan annettavat Cartrophen -pistokset. Ensimmäisen pistoksen jälkeen näytti erittäin hyvältä, ja Salsa oli jotenkin superonnellinen verrattuna siihen masentuneeseen liikkumattomuuten ennen pistoksia. Hyvältä siis näytti ja hihkuttiin kaikki innosta. Toinenkin pistos näytti vielä toimivan, mutta kolmannella ei näyttänyt olevan enää mitään vaikutusta ja Salsa taantui jälleen kipupotilaaksi.

Monia lääkkeitä on nyt kokeiltu, eikä mikään tunnu auttavan. Pitkiä lenkkejä ei olla vedetty enää aikoihin, mutta tänään hyvin pieni tontin ympäri -jolkottelu tehtiin enää kolmella jalalla. Ei muuten ole ihan helppoa katsella, kun ennen niin iloinen peurien perässä sinkoilija katselee ihmeissään, että "mitä nyt mamma?".

Uuh mä hajoan. 

Nyt on maattu vierekkäin, lämmitetty lämpötyynyä mikrossa ja haudutettu kipeää lonkkaa. Voi olla että kylmähaude olisi parempi, mutta järkeilen lämpöhauteen sillä, että kesällä kaikki oli hyvin ja nyt kun pakkaset alkoi, helvetti on irti.

Bumban jälkeen en voi edes ajatella mitään lopullista. Joku parannuskeino on löydyttävä!

Vinkkaa hyvä ihminen jotakin, mikäli tiedät! Salsa pitää saada kuntoon.

Ps. Lonkkaleikkaus olisi lukemani perusteella parempi tehdä pentukoiralle, mutta sekin kortti katsotaan varmasti, ellei mikään kevyempi hoito auta.

Voi pientä Salsaa...

Tule pian kuntoon!

12

Fly Bumba fly!

Fly Bumba fly!

- näitäkään sanoja en olisi koskaan toivonut joutuvani sanomaan, mutta valitettavasti koitti hetki, jolloin Bumban jatkoaika loppui. Meidän oli oltava vahvoja ja päästettävä Bumba sinne, missä ei enää tarvitse tuntea kipua.

Sinne, missä niityt ovat vielä vihreämpiä, kuin Kemiönsaarella.

Sinne, missä hiiret ovat vielä pulleampia ja pupuja ja bambeja on vieläkin enemmän.

Sinne, missä vedet ovat Samuin vesiäkin turkoosimpia.

Sinne, missä riittää koirakavereita joiden kanssa voi hölmöillä  ilman rajoja.

Sinne, mistä voi aina välillä tiirailla alaspäin ja varmistaa, että ihmispalvelijoilla ja Boolla ja Salsalla on kaikki ihan hyvin. Varmistaa että he selviävät kuitenkin tästä menetyksestä.

Voi Bumba...

Voi Bumba...

Rescuekoira Bumba

Lokakuussa 2017 Samuin vaarallisesta tienristeyksestä pelastettu laiheliini matkasi viidakkotalolle mopon kyydissä. Se oli laitettava muoviseen kestokassiin, koska jalat eivät meinanneet millään pysyä mopon sisäpuolella.

Boo ja Salsa oli innoissaan uudesta leikkikaverista. Tyypistä joka oli silmänräpäystäkin nopeampi ja jonka kitusiin joutuivat niin kaskaat kun gekotkin. Samoin kuin Kemiössä hiiret ja myyrät.

Bumba sai matkan varrella niin kobran myrkkyä kuin punkkikuumettakin. Vakava munuaistulehdus oli viedä Bumban jo vuonna 2018, mutta pelastavan eläinlääkärin ja kuukausien tiputushoidon avulla Bumba vielä selvisi. Bumballe jäi kuitenkin munuaisvika krooniseksi, vaikka melkein pari vuotta onkin mennyt pääsääntöisesti hienosti.

Sitten Bumba ei enää jaksanut, eikä jaksanut jaksaa. Munuaiset lopetti toiminnan, oli tullut aika päästää Bumba kärsimyksistä. Maanantaiaamuna 13.7.2020 Bumba nukkui pois.

Rakas Bumba, juuri nyt en meinaa jaksaa menetystä, mutta lupaan että selviän. Jonain päivänä me taas uidaan yhdessä.

Bumba saapui viidakkotaloon<3

ja meinasi kuolla. Mutta saatiin vielä jatkoaikaa.

Bumba rakasti uimista.

💕

10

Viidakkokoirien Suomi

Moni on blogin kommenteissa ja viestein kysellyt, että mitenkäs ne kolme Samuin kaduilta pelastettua koiraa on tähän mennessä selvinnyt Suomesta. Joten tässä pieni tilannekatsaus, kuinka kolme kobranpyydystäjää Suomea fiilistelee.

Uskoisin tuntevani nämä takkukasat niin hyvin, että uskallan niitten allekirjoittavan seuraavat väittämät - siis jos osaisivat.

Tällä hetkellä näissä maisemissa

Boo

Vapaana syntynyt, sisaruksensa väkivallalle menettänyt suojelukoira totuttelee "vankeuteen", eikä onnistu.

Niin paljon kuin Boo vapaana juoksemista rakastaa, Suomessa se ei ole mahdollista. Ymmärrän kyllä (tai sitten en), ja tunnen Boon tuskan. Ilman rajoittavia remmejä koira on paljon onnellisempi, pystyt varmaan kuvittelemaan. Vaikka tarvotaankin pitkin metsiä koirien kanssa, ei se tukka tuulispäänä lentämistä korvaa.

Samuilla on valtava määrä irtokoiria ja Boo oli yksi heistä. Kunnes muutti meidän terassille ja yrityksistä huolimatta jäi. Vaikka jouduimmekin jokaisen kämpän puutarhat rajaamaan aidoilla, vapautta riitti siltikin.

Juostiin rannoilla hullun kiilto silmissä, rapisteltiin pitkin viidakkoa, ja uitiin vesiputouksessa - VAPAANA. Vaikka välillä joutuikin ottamaan yhteen puutarhurin koiralauman kanssa, oli se sen arvoista.

Vaikka me silloin tällöin "vahingossa" jätetään Boolle ovi auki vapauteen täälläkin, on se silti nalkissa. Paska juttu, tunnen sen.

Eikä täällä auton takaboxissa matkan teko tunnu yhtään niin vapauttavalta, kuin pickupin lavalla korvat hulmuten ja merta haistellen.

Mutsi, onko mun ihan pakko olla aina sisällä? Näin se kysyisi jos osaisi.

Eikä se edes tiedä pakkasista vielä mitään.

Ja mainittakoon vielä se, että Bookin saisi olla enemmän vapaana täällä peltojen keskellä, mutta kun se vietävä vetää neljän tunnin reissuja kuka ties minne.

Boo meidän terassilla Samuilla

Salsa

Salsan tilanne on ehkä eniten samanmoinen kuin Samuilla. Koska Salsa ei karkaa, vaan pysyy näköetäisyydellä koko ajan, saa se käytännössä liehua vapaana täälläkin.

Salsa on sitä paitsi aina tykännyt olla myös sisätiloissa. Jos se pääsi Samuilla sniikkaamaan itsensä ulko-oven sisäpuolelle pikkuruisen maton päälle, oli lopputuloksena syvä ja onnellinen huokaus.

Ja Salsa on päässyt ajamaan jäniksiä, peuroja, peltomyyriä, jopa hirveäkin, joten sille riittää virikkeitä Boota enemmän.

Salsan mielestä on superhienoa, kun ei koskaan etukäteen tiedä, mitä lenkillä tulee vastaan ja kuinka monta kilometriä saa pellolla juosta ympyrää näkymättömän kohteen perässä.

Ja vieraita - niitäkin täällä käy paljon enemmän kuin viidakkotalossa. Se taas tietää rapsutuksia ja herkkuja, joka taas palkitsee muhkeilla muodoilla.

Mutta täällä vaivaa lonkka, aina sen jälkeen kun pitäisi nousta lattialta makoilemasta. Makoilemista on sisätiloissa vaan liikaa, ehkä Salsan nivelet "ruostuvat" käytön puutteesta.

Samuilla sai metsästää myyriä, rottia, sammakoita, liskoja ja käärmeitä aamusta iltaan niin että puskat vaan suhisivat. Kobrista se Salsakaan ei tykännyt, mutta kaikki muut ötökät oli mieleen.

Ja kyllä, Salsakin kaipaa Samuille. Niille hiljaisille hiekkarannoille pyörimään ja vatsaansa hieromaan.

Kukapa ei kaipaisi?

Salsa Samuin rantahietikolla

Bumba

Bumballa on kylmä. Ja ihottumaa. Ja sienitulehdusta. Ja atooppista ihoa, jajaja. Kaikki vaivoja joita ei Samuilla ollut, joten jokin Suomen luonnossa on sen laukaissut. Voisi ajatella ruoka-aineallergiaa, mutta koirien ruokavalio on täsmälleen samaa kotiruokaa kuin Samuilla.

Kunnan eläinlääkäri on siis tullut tutuksi. Ne hoidot jotka Samuilla maksoivat muutamasta eurosta kymppiin, maksaa täällä monin verroin. Puhumattakaan lääkkeistä.

Voi itku.

Mutta muuten Bumballa menee ihan hyvin. Bumbakin saa lähes päivittäin juosta metsikössä vapaana, ja mikäs sen jännempää kuin kaikki se riista, mikä metikössä tulee vastaan.

Bumba aamukahvilla Samuilla

Entäs me sitten?

No tiedättehän te - ikävä Samuille on raastava.

15 vuotta käytiin siellä vuosittain, ja haaveiltiin muutosta paratiisiin.

Jokainen aamukahvi terassilla sai huokaisemaan, kuinka uskomattoman ihanaa elämä onkaan. Siis rehellisesti. Toki täälläkin kesäaamut ovat valtavan kauniita, mutta erilaisia kuitenkin.

Vaikka arki oli arkea sielläkin, jotain niin mystisen fantastista siinä paikassa on, että tekisi mieli itkeä. Lämpö, aurinko, ihmiset, ystävät, luonto, tuoksut, vapaus.

Siellä mekin tunsimme itsemme enemmän vapaiksi.

Jokaisena harmaana tihkusateisena päivänä täällä kaivan valokuva-arkistosta kuvan Samuilta. Siitä lämpöisen turkoosista ympäristöstä - kuvan johon upota. Maiseman jota odottaa.

Ja tiedän palaavani takaisin. Ennemmin tai myöhemmin.

Saako näin edes ajatella?

Ikävä Boat barin jameja ja näitä tyyppejä

Ja valtava ikävä näitä Samuin maisemia, huh huh<3

6