Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit

Bye bye kesä 2024


 

Jos nyt olisi toukokuu (voi olispa!), kävisin vakavan keskustelun itseni kanssa siitä mikä on kesälle järkevä määrä puurtamista. Koko syksyn ja talven saapuvaksi odotettu kesä on kuitenkin aivan liian lyhyt, joten olisi ehkä viisasta varata (oikeasti VARATA) aikaa myös muullekin kuin suorittamiselle.


Kuinka vanhaksi pitää elää, että sen viimein tajuaa?


Joten bye bye kurjet, mä missasin tän homman taas. Yllättävän aikaisin on kurkia muuten lähtenyt, vaikka lämpöä ja kesää näyttää piisaavan vieläkin. Ne taatusti tietää jotain, mitä me ei.


Tänä kesänä on siis suoritettu, joten tyhmästä päästä on kärsinyt taas koko kroppa (melkein kirjaimellisesti). Käytännössä vietettiin kesän aikana vain viikko lomaa, ja se onneksi siellä ihanassa piilopaikassa siskon perheen kanssa. Aivan taivaallista herkkua! 

 

Me ollaan systerin kanssa samanlaisia suorittajahirviöitä (tai systeri on kyllä potenssiin kymmenen), mutta yllättäen viime vuoden tavoin tänäkin kesänä osattiin ottaa lungisti. Saunottiin joka ilta, grillailtiin keleistä huolimatta, pojat ja Boo kävi kalastusreissuilla ja iltaisin pelattiin Hollywoodia. Mikä parasta, systerin kanssa höpöteltiin maailma taas huomattavasti paremmaksi paikaksi. 


Mitä enemmän näitä kilometrejä kertyy, sitä kovemmin ikävä pusertaa, kun Hongkongin porukka liitelee takaisin kotiinsa. 

 

Olispa aina kesä...


Kesälomaviikon viettoa ihanassa piilopaikassa.

Poikien hommia, Boo on ihan päällikkö

Herkulliset lomaeväät valmistumassa


Käärme hotspot


Meillehän kävi tänä kesänä kaksi äksidenttiä, joista toinen oli väärä hälytys, mutta maksoi silti 270€. Salsaa pisti ilmeisesti sitten amppari, sillä kuono turposi huolella ja koko typy veti ihan veteläksi. Ja kuten aina, tämäkin tapahtui yhden auton huushollissa tietenkin silloin, kun Tomppa oli auton kanssa muualla. Ja vielä VIIKONLOPPUNA, mikä Kemiönsaaren tapauksessa tarkoittaa visiittiä Raision ryöstöhinnoitellussa Eläinlääkäriasema Evidensiassa. Vitsit että risoo, ettei Turun alueella ole mitään muuta vaihtoehtoa päivystysaikoina kuin tuo päivystys, joka veloitti 270€ pelkästä toteamuksesta, ettei ole kyyn purema - menkää kotiin. 

 

Fuck!


Mä mietin monesti sitä, kuinka ikinä milloinkaan ihmisillä on varaa pitää huolta lemmikeistään, varsinkaan viikonloppuisin ja iltaisin, ja silloin kun on mahdollisesti kysymys elämästä ja kuolemasta. Noh, toisilla on varaa tietenkin vakuutuksiin, ja sitä varten nuo yksityiset eläinlääkäriasemat onkin hinnoitelleet itsensä avaruuteen. Meidän turreille ei vakuutuksia edes saada, koska liian paljon ikää ja tuontikoiria. Aivan paskaa.


Viikko sitten Boota purasi sitten kyy tässä pihalla, ja tietenkin viikonloppuiltana. Tomppa oli Nurmijärvellä, naapuriystävät Kokkolassa (mitenkäs muutenkaan), joten soitto Tompalle, että 


talla pohjaan, Evidensia kutsuu!

 

Tompan ajellessa kohti Kemiötä, soittelin kuitenkin pariinkin naapurikuntaan, josko jossain suostuttaisiin ottaa karvainen potilas Kemiönsaarelta, mutta vastaus oli ei. 


No onnistuisiko tiputusaineitten ja tarvittavan rekvisiitan myyminen meille? Voitais näin ollen itse hoitaa tiputus, tehtiinhän me sitä Bumban kanssa monta kuukautta.

 

Eräs nimeltä mainitsematon naapuripitäjän päivystävä klinikka suostui tähän (en uskalla kertoa mikä, sillä en tiedä josko siitä olisi kyseiselle taholle tiedossa harmia), joten sinne sitten. Vaikka klinikalta silloin sanottiin, ettei Boota oteta hoitoon, Tomppa pakkasi silti Boon autoon, sillä tiputuksen olisi voinut aloittaa silloin jo autossa. Aika mahdotonta se olisi näin jälkikäteen ajateltuna kyllä ollut, mutta paniikissa ei  järkikään näköjään kulje. 


Onneksi naapuripitäjän päivystäjä oli ystävällinen henkilö ja otti Boon hoitoon välittömästi. Kiitos sinulle tuhannesti - Boo selvisi, vaikka olikin särkylääkkeitten takia pari päivää aivan kuutamolla. 


Päivystyshoito viikonlopun 100:n prosenttien lisineen olisi Evidensiassa maksanut sellainen 900€ (siis saatana sentään!), nyt selvittiin alle kolmella sadalla, mikä on aivan jäätävä säästö.


Mä en tajua kuinka me suurin piirtein selvittiin kobrien kanssa, mutta näitten helvetin kyitten kanssa ollaan ihan kusessa. Phuuh, anteeksi kielenkäyttö, mutta mulla on keittänyt yli jo pari vuotta sitten.  

 

Kuinka me aina onnistutaankin muuttamaan käärmehotspotiin? 

 

Näin sivulauseessa on muuten pakko todeta, että kyllä meidän ihanat karvaturrit on jo eläkeiässä. Sen huomaa vähän kaikesta - uni maistuu, aitaa ei juurikaan nakerreta enää ohikulkijoitten takia, eikä sännätä aidan raosta joka kerta, kun pelloilla liikkuva riista vilauttaa häntäänsä. Itse "pedattu" pehmeä peitto vie monesti voiton, vaikka tarjolla olisi hirvensarven heittelyä pihamaalla.


Voihan aika minkä teet...


Kyyn purema tuossa kuonossa ennen valtavaa turvotusta ja koomaa

Maailman ihana Bumba on sydämessä aina.


Surkea puutarhuri


Mä olen surkea puutarhuri. Intoa ja kiinnostusta kyllä riittäisi, mutta kun toukokuussa istutetut salaatinsiemenet ei vieläkään anna satoa, alkaa se intokin kummasti hiipua. Ehkä ongelma oli toukokuun helteissä eikä siemenet kunnolla itäneet (en tiedä), mutta jossain vaiheessa sellaiset viiden sentin mittaiset salaatin alut ilmeisesti muumioitui, sillä ne ei näytä kuolleilta, mutta mitään kehitystä ei myöskään ole näköpiirissä. Ja kyllä, olen kastellut hyvin. Nothing.


Sama kävi samettiruusun siemenille. Ennen niin takuuvarma samettiruusu jämähti samalla tavalla, kuin salaatitkin. Kymmenistä krassin siemenistä iti kuusi (ne muumioitui myös), miekkaliljat aloitti kukinnan elokuun vikana päivänä, Virosta ostetut ruusun taimet hyytyi alkutekijöihinsä (mä luovutan jo ruusujen suhteen) ja kokeiluna lehtikasaan istutetuttujen perunoitten varret kuihtui jo aikaa sitten. Mutta okei, tulihan noita peukalonpään kokoisia perunoita parisen kourallista, jippii!

 

Onneksi Pauliina oli ajatellut Euroopan reissulta tulevaa ystäväänsä ja varannut mua varten joitain siemeniä ja juurakoita, muutaman taimenkin oli esikasvattanut. Sain siis edes jotain kasvun ihmettä hämmästeltäväksi. Kiitos Pauliina.

 

Koko kesän pottusaldo

toukokuun lopusta asti salaatit on olleet tässä tilassa

Verratkaahan mun samettiruusua noihin tiiliin, hämmästyttävän hieno.

 

Omissa oloissa


Aika paljon me ollaan tänä kesänä oltu ihan omissa oloissa. Se on toisaalta hyvä juttu, sillä moni kesken jäänyt remppahomppa on pyörähtänyt uudestaan käyntiin. Syksy tuo mulle tullessaan aina jonkinlaisen "pesänrakennusvietin", ja se tarkoittaa pään täydeltä ideoita, joita voisi verstaalla toteuttaa. Kuten vaikka uusia ikkunakaappeja, kylppärin sisustusjuttuja, sun muuta. Pinterestistä on taas kuumeisesti kahlattu ideoita samalla, kun on mietitty tulevan talven hengenpelastussuunnitelmia.


Mihin ja miten siis?


Onneksi Mr. Beck (blogin vieraskynäilijä) tulee yllättäen ilostuttamaan meitä läsnäolollaan ja tuo tullessaan tuulahduksen Samuilta.


Yhtenä päivänä viritettiin fribakisakatsomo ihan meille vaan.

Lohtakin ollaan loimutettu yhden kerran, wow!

Syksy tulee ja Kemiö vaipuu pimeyteen. Äkkiä niitä valoja perkele!


2

Takaisin ruotuun

Hip hei ja anteeksi, mä olen ollut NIIN lomalla. Lomalla somesta, lomalla blogista, lomalla ratkaisuista ja päätöksistä silläkin uhalla, että tulee ihan hitonmoinen kiire. Lomalla siis ihan oikeastikin, eli vihdoin mökillä. Sen viisi kallisarvoista päivää, yhdessä kaikkein rakkaimpien kanssa, ennen kuin taas kadotaan kukin tahoillemme. Sisko perheineen Hong Kongiin, me Thaikkulandiaan esikoisen jäädessä Suomeen. Nythän voi siis jo olla ihan helvetillinen ikävä, eikö niin?

Meillä on vuosikausia ollut perinteenä treffata Sastamalan maalaismaisemissa systerin perheen kanssa, välillä pidempään viihtyen ja toisinaan taas kiireisesti pyörähtäen. Meidän vanhempaa jantteria on ollut jo vuosia vaikea saada hautautumaan mökkimaisemiin 'fossiilien' kanssa, mutta tänä kesänä tuo tekikin poikkeuksen. Ja niinpä äippä meinasi revetä liitoksistaan, varsinkin kun ensi viikolla alkaa taas viiden kuukauden etäsuhde. Kyllä, lentoliput on 'jo' hankittuna ja ensi viikolla päästään pitkästä aikaa halaamaan karvakorvia. Sitten voikin suunnata ikävän jälleen Suomeen, sillä ilman ikävää ei ole elämää, eihän?

Finland
Miten ihania rakennuksia!

Vanha kirkko
Pyhän Marian kirkko

Vanha sekatavarakauppa

Pappilan ympäristöä. Täältä saa muuten kesäaikaan lounasta, suosittelen!

Sastamala on viehättävä reilu 25 000 ihmisen kaupunki, jossa on toinen toistaan kauniimpia vanhoja rakennuksia ja niin syötävän upeita pihapiirejä. Mä voisin hyvinkin kuvitella viihtyväni siellä vaikka koko kesän, jos se oma mökkipaikka löytyisi. Me ei olla erityisemmin metsästetty mökkiä juuri Sastamalasta, mutta se voisi olla varteenotettava vaihtoehto Turun saariston, Karjaan, Salon, Tammisaaren ja muutaman muun sen suunnalla olevan paikan lisäksi. Jos sulla on siis vinkata jotain mielenkiintoista vaihtoehtoa, niin otan mielelläni vinkin vastaan!

Meidän mökki-irtiottoon kuului sitä perinteistä ihanaa saunomista, grilliruokaa (viinejä unohtamatta), kalastusta, saunamökin maalausta, kukkapenkkien putsausta, jalkapalloa, sulkapalloa, golf-palloja, katiskasta vapaaksi päästettyjä kaloja, joutsenia, keskustelua melko kesyn minkin kanssa ja pohdintoja maailman nykytilasta. Sattuihan tohon saumaan valitettavasti myös Saksan ampuminen, jolta ei voinut välttyä. Mutta mä en jää nyt tähän jumiin, sillä viime ajat on olleet jo tarpeeksi masentavia. Tästä on nyt vaan mentävä eteenpäin.

Vammala
Esikoinen halusi rangelle ja sehän sopi!

Pikku minkki kurkkii laiturin alta ja tuli ihan metrin päähän juttelemaan

Minkkejä kasvaa myös luonnonvaraisina Suomessa

Saunan maalauksen ohessa ehtii näppärästi tekemään myös Rondaldo-tuuletuksen :)

Ja me mennään, reilu viikon päästä takaisin Samuille. Mun lempilentoyhtiön Turkish Airlinesin sijaan valittiin tällä kertaa Qatar Airways Turkin levottomuuksien takia, joten vaikuttaa maailman tilanne valitettavasti ainakin meidän valintoihin. Qatar Airways onkin mielenkiintoinen tuttavuus, sillä se aloittaa reitin Helsingistä Dohaan tämän vuoden lokakuussa ja sieltä onkin sitten tulevaisuudessa näppärää suunnata nokka kohti Bangkokia. Odotankin mielenkiinnolla ensikohtaamista kyseisen lentoyhtiön kanssa, sillä sen verran paljon on lentoyhtiötä kehuttu matkabloggaajien toimesta mm. Syö Matkusta Rakasta- blogissa. Me joudutaan tällä kertaa tekemään koukkaus Tukholman kautta ja vaikka meillä pomppuja onkin kaksi (Tukholma, Doha), niin mielenkiintoisen ja edullisemman lentoyhtiön valinta on toivottavasti pomppujen väärti. Tästä pääsen kuitenkin kertomaan vasta sitten ensikohtaamisen jälkeen.

Kun tämä huusholli on purettu ensi sunnuntaina, ajateltiin napata Airbnb:n kautta ihan ytimestä joku ihana loft-asunto muutamaksi yöksi. Kun aika ei ole koko kesänä riittänyt Helsingin koluamiseen tipan vertaa, niin sitten voisi pari päivää vaan nauttia kansainvälisestä Helsingistä ja sen ihmisistä. Jos ehtisi pyörähtämään vaikka Löylyssä ja siellä Hernesaaren rannassakin, jossa kaikki muut ovat jo käyneet. Ehkä ehtisi näkemään jokusen ystävänkin?

Nämä upeat oviaukot on mun heikkous!

Vene odottaa kalastajiaan

Finland
Näistä Suomi on tunnettu; upeista järvimaisemistaan :)
2

Mökkikuumetta ja muita kouristuksia

Se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta, mökkikuume, ja se iski kovempana kuin koskaan. Miksi se iski vasta nyt, eikä vaikka muutama vuosi takaperin? Tuliko se jäädäkseen vai häipyäkseen pikku hiljaa jonnekin, jää nähtäväksi. Mutta on se kuume jo saanut aikaiseksi toimenpiteitä, kuten tietokoneen edessä istumisen ja mökkipalstojen selaamisen. Muutama päivä sitten jopa hyppäsimme juuri hankittuun kesäautoommekin ensimmäiselle mökkivakoilulle Raaseporin suuntaan, kun ystävämme 'kesäauto' sanoi sopimuksensa irti. Aivan, nyt jo.

Senkin viheliäinen kesäauto!

Liekö universumin viesti meille, että 'unohtakaa koko mökkihöpötys', vaiko sittenkin meidän elämään kuuluvaa normaalia kouristelua, en tiedä. Mutta tiedän sen, että mitenkään älyttömän pitkiä seesteisiä hetkiä ei meidän arkeen taida kuulua, sillä jotain ongelmaa ilmaantuu sopivin väliajoin. Se miten lungisti sisuskalut tämänkin haasteen otti vastaan, oli pieni ihme. On turha varmaan sanoakaan, että vielä muutama vuosi takaperin verenpaineet olisivat hiponeet taivaita, kun taas nyt Hangon tien alussa istuessa ja Autoliiton tiepalveluun soitellessa melkein nauratti. Se, että Autoliitollakin oli juuri silloin tietokonejärjestelmä alhaalla eikä apua saatu, ei sekään ollut mikään yllätys. Totesinkin puhelinpäivystäjälle, että kyllä tässä nyt ollaan vaan asian ytimessä (meidän perustuuria), ja todennäköisesti heidän järjestelmänsä toimii jälleen moitteettomasti seuraavan avun tarvitsijan ottaessa yhteyttä.

Saatiin auto kuitenkin vielä ihan omin voimin käyntiin ja pikkuteitä rutkutellen päästiin palaamaan lähtöruutuun. Vaikka akuuttia 'asiantuntija-apuakin' löytyi välittömästi enemmän kuin uskalsi toivoa, niin kesäauto ei parantunut, vaan jouduttiin toimittamaan tohtorille. Juhannukseksihan ei kukaan ehdi tekemään sille mitään, joten kotona voi nyt rauhassa pohtia, että miten ihmeessä hoidetaan heti juhannuksen jälkeen esikoisen muutto uuteen asuntoon? Voihan vihveli sentään!

Järvimaisema, Suomi
Kun mä niiiin haluaisin tollaisen mökkipaikan, minne olisi kesäisin mukava tulla!

Paikan jossa voisi vähän puuhastella, ettei tarvitsisi pelkästään sukulaisten tiluksilla toteuttaan itseään ;)

Onneksi nyt on sentään toista päivää kestänyt vatsatauti päällä, niin ei tarvitse tätäkään turhia stressailla. Huomiseksi juhannusaatoksi olisi toki pienenä toiveena edes asteittainen toipuminen, jotta suunnitellut juhannusjuhlat naapurissa onnistuvat. En mielelläni kieltäytyisi grilliherkuista, saati Päivin tekemästä mustikkaisesta juustokakusta. Enkä todellakaan siitä kovasti kehutusta uudesta kuohuviinilöydöstä. Nyt olisi nimittäin aika nostaa malja, ihan vaikka vain siitä syystä, että kaikki ei mene niin jouhevasti. Jos sillä saisi tilatuksi onnistumisia, neliapiloita kun on niitäkin löydetty jo ihan riittämiin.

Katsotaan kuinka mökkikuume tästä etenee ja mitä kommelluksia seuraavalla etsintäreissulla tulee eteen. Siihen asti oikein mukavasti sujuvaa juhannusta itse kullekin!



Thailand, Koh Samui
Juhannusterveiset tuli myös Boolta ja Salsalta, kun Pauliina kävi heitä moikkaamassa. Kohta nähdään!


7

Relax@Sastamala ennen puhuttelua

Kuusi päivää hujahti taas, eikä rivin riviä blogiin. Tämä ei tosiaankaan ole mikään hyvä aloitus tällekään päivitykselle, varsinkin kun kyseessä ei ole edes ensimmäinen laatuaan. Mutta mä olin viimeinkin mökillä, edes kaksi ihanaa päivää, ja kyllä tässä viikon aikana on kovaa touhuttukin. Loppuu nimittäin kohta aika, kun ensi viikon lopulla koittaa viimein paluu Samuille.

Mun ystävällä on kykyjä nähdä asioita ja jo muutama viikko sitten hän kysyi "mitä 9.8.2015 sulle merkitsee?" Ja tämän päivämäärän oli tarkoitus liittyä meidän Thaimaahan lähtöön. No se ei merkinnyt silloin mitään, mutta jo muutaman päivän se on merkinnyt. Se merkitsee nimittäin sitä, että meillä on vuokralaiset ja sinä päivänä viimein kirjoitettiin pitkään odotettu vuokrasopimus. Kesäkuun puolesta välistä lähtien ollaan metsästetty Suomen kotiin asukkeja ja kaikenlaisia huuhaa-yhteydenottoja on asian tiimoilta pamahdellut. Kyllä meinasi monestikin usko pettää, varsinkin kun lentoliputkin tuli hommattua viime viikolla. Mutta nyt tyypit ovat löytyneet ja varmaan se suurinkin toive asian tiimoilta täyttyi, eli se yhteisten tuttujen olemassaolo. Se kun vaan antaa tiettyä varmuutta kodin hyvään hoitoon. Eli meidän koti on varmasti tulevan Samuikauden hyvässä hoidossa, täällä tehdään mitä suuremmalla todennäköisyydellä hyvää Italialaista ruokaa, nautitaan ystävien seurasta ja pidetään energiat kunnossa. Mitäs muuta sitä voisi toivoa?

Tämän onnellisen tapahtuman johdosta ehdittiin myös pyörähtämään siskon perheen luona mökkeilemässä Sastamalassa. Aikaa ei ollut kuin pari yötä, mutta olipahan kuitenkin edes sen verran. Saunottiin, soudeltiin, kalastettiin, pelattiin sulkapalloa ja nautittiin hyvää ruokaa, ehkä vähän myös Proseccoa. Ja nukuttiin kuin pienet lapset. En mitenkään pysty muistamaan koska viimeksi olisin nukkunut tällä tavalla.

Enää pitäisi tyhjentää tätä asuntoa omista tavaroista. Onneksi meille muuttavilla kahdella poikamiehellä ei ole omia kalusteita, joten tehtävästä selviydyttäneen melko helposti. Viisumit on jo, huomenna muutetaan nuoripari uuteen kotiin, hoidetaan vanhemman poitsun uudet kirjalliset, vähän pakataan ja jos ehtisi vaikka lenkille. Kesän sairastelujen takia kun ei ole juurikaan tarvinnut huolehtia tosta urheilupuolesta.

Ja sitten valmistaudutaan siihen puhutteluun, josta Thaimaan vuokranantajamme meitä viime viikolla varoitti. Siellä kun ei oikein mikään mene ihan niin kuin sovitaan. Tai voihan olla että menisi, jos joku muistaisi mitä ollaan sovittu. Tai siis me muistetaan (molemmat), mutta siellä päässä ei. Kun me allekirjoitettiin pitkä vuokrasopimus viime tammikuussa talon omistajan kanssa, niin meidän ehtona oli, että saamme "jälleenvuokrata" taloa meidän ollessa kesä Suomessa. Ja näin silloin sovittiin ja niin me teimme, onneksi talo meni vielä ihan hyvin kaupaksikin. Mutta viime viikolla meille sitten selvisi, että näin ei oltukaan sovittu ja puhuttulua on taas tiedossa. Onneksi ei olla siinäkään tilanteessa siellä ensimmäistä kertaa, vaan jotain kokemusta jo on kertynyt.

Yksi asia ollaan tässä viimeisen vuoden aikana Thaimaassa vahvasti opittu ja se on se, että jos sulla on lista asioita, joihin haluat selvyyden tai tulevan ymmärretyksi, niin hoida niistä yksi kerrallaan. Ei mitään ranskalaisia viivoja meileihin tai viesteihin, niistä tulee kuitenkin vain tasan listan ensimmäinen hoidetuksi. Eli jos sulla on kymmenen asiaa, niin siihen tarvitaan sitten kymmenen viestiä, yksi kerrallaan.

Enkä mä sano tätä pahalla, niin se vain on...


Ihana järvimaisema


Ihana Suomen kesä ja järvimaisema


Miska ja sorsien kanssa jaettu aamiainen


Tomppa ja illallisen metsästys
2
Back to Top